Eino Säisän puolustus Raili Miettiseltä

to 24.12.2020

Keksin Jouni Tossavaisen Taistelevien metsojen yhteydessä, että ryssän helvetti ei ole kylmä, vaan siniharmaa. Sanon näin, sillä panin merkille, miten ankeata oli lasteni biologisen isän Leonidin elo Pohjois-Savossa. Puumalassa, rajamaalla, Etelä-Savo-Karjalassa Leonid oli kuin kala vedessä.

Täällä ortodoksisuuskin on raskasta ja jähmeää!

Kirjailija, Raili Miettinen, jonka toisen romaanin valmistumista odotan kuumeisesti, puolustaa Eino Säisää, sillä minä olen sitä mieltä, että routa on routaa eikä vittuoikeesti kuki! Siunaa ja varjele meitä -virren sanat on tehnyt Uuno Kailas, joopa joo, en tykkää koko ankeasta Kailaasta!!!!! Argh.

Mieheni Matti äyskäisi minulle tätä merkintää aatonaattona kirjoittaessani, enkö tiedä, mitä ovat roudan kukat. Roudan kukat ovat kapillaari-ilmiöstä johtuvia jäänpurkauksia maan pinnalla. Aijaa! sanoin, mutten muuttanut merkintääni. Silti. Ylä-Savo on ankeaa aluetta ja pahemmaksi käy, kun lähestytään todellista nälkämaata, Kainuuta. Rautavaara on eri asia. Se on Pohjois-Karjalaa vähäsen, alunperin Nurmesta.

Illalla myöhään keskustelimme bestiksen kanssa vielä sanasta ryökkynä. Olen taipuvainen sittenkin samaan ajatukseen, että ryökkynä oli irtautunut neiti-fröken-alkuperäistä. Bestiksen mielestä ryökkynä on varakas, koppava ja tilansa ottava nainen. Matin äiti käytti ryökkynä-sanaa papin tyttäristä. Ruustinna on rouva ja ryökkynät tyttäriä. Juhani Ahon tekstissä Rautatie ryökkynät ovat myös mukana.

Meillä eteläsavolaispuheisessa kodissa vaikkakin Päijät-Hämeessä ryökkynä oli irronnut neidistä. Esimerkiksi kirjailija Elsa Heporauta oli melkoinen ryökkynä äidin mielestä. Varakas, koppava ja tilansa ottava, kirjoitti maan äideistäkin, kaveerasi paremp´osaisten kanssa. Sen sijaan Luovan Puun edesmennyt Raija Weissenberg ei ollut ryökkynä. Kyllähän Luovan Puun emäntä tiesi, kenen kanssa on hyvä olla välilöissä, mutta koppava hän ei ollut koskaan. Hirmu mukava oli, kun iski päälle mutkaton maalaistyttö Tuusniemeltä. Amerikka-Saksan-ajat eivät olleet vieneet maalaisihmismäisyyttä hänestä pois.

EIkä uusioperheen perustaminen ollut hänellekään helppoa, sen muistan itselleni kerrotun. Ärsyttää se, jos ensi kesän Puumalan Sahalahden näytelmässä Elsa Heporauta esitetään särmättömänä ja matkailumaisena. Näytelmän nimessä on epäilyttävästi hirmu hehkutus: paloa ja säihkettä. Hm.

Sorjossisarusten whatsapp-ryhmässä levisi tieto, että isän serkun kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen haastattelu on Seura-lehdessä. Niinpä ryntäsimme R-kiskalle Seuran ostoon oitis. Haastattelu oli hyvä, mutta olisi vähän voitu valottaa Jyväksylän mogulin Kauko Sorjosen äkkiväärääkin puolta. Jutussa ei ollut sanaakaan Kuopion yliopisto -lahjontasyytteistä. Minusta asiaa olisi voitu käsitellä edes sivuten ja typpihän on särmä! Vitsit, joku meidän suvusta on ollut kuudella palstalla Savon Sanomissa. Siihen en pysty edes minä, skandaalikärpänen.

Mieheni Matti on purkanut Eino Säisän kaupunkitalon, Huutolankadun ja Otavankadun kulmasta. Matin isä tuli hakemaan sieltä Valkosten kesämökkiä varten kamarin ovet. Ovet ovat mökissä edelleen. Mökin osti muudan Vatanen, etunimi ei ole tiedossa, mutta tällainen historia on nyt ylöskirjattu.

Matti sanoi, että kyllä täytyy sanoa: "Sinä olet ärsyttävä!" Hän tekee meille eväitä ja minä vain naputan. Nyt menoksi. Pitää pestä hampaat, pukea vaatteet ja letittää tukka autossa. Hesan-reissu edessä.

Tässä bestiksen Eino Säisän puolustus:

Olen nyt kolmatta kertaa läpikäymässä Taistelevia metsoja ja olen iloinen, että se on oma kirja eikä kirjaston. Saan palata siihen rauhassa. Minua on aina kiinnostanut jo historiallisessa mielessä tuo aikakausi meillä Savossa, vaikka en jaksanut kuin selailla Matti Klingen Ruhtinaskuntaa.

Asiasta melkein kukkaruukkuun. Eino Säisä on löytänyt kirjalleen nimen virrestä:

Siunaa ja varjele meitä,
Korkein, kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus,
henki sun hengestäs.

2.
Herramme, kirkasta meille
kasvos laupiaat,
niin että armosi alla
toivoa rohkaisemalla
kukkivat roudan maat.
Vaivoissa näytä meille
kasvosi laupiaat.

Minä käsitän kirjan nimen niin, että vaikka on köyhää ja ankeaa niin siitäkin kumpuaa jotain elämisen arvoista ja kaikki ihmiset ovat onnen, kukkien arvoisia, jotka itsekin tuovat oman kukintonsa yhteiseen elämään. Nimestä tulee myös mieleen ne kylmät tilat, johon sodan käyneet miehet sidottiin. Eivätpähän rettelöi, kun turpeeseen puskevat vihansa. Mun eno kuului tähän kaartiin. Sotainvalidina raivasi suohon pikkutilan, joka ei tietenkään elättänyt. Että pistää vihaksi!! Kuitenkin siellä Sarvipurollakin varmaan oli omat onnen hetkensä ja perhe katsoi luottavaisena tulevaisuuteen, vaikka valheelliseen. Onhan kukittu kerta! sanoisi Eino Leino tähän.
Tässä taas kerran heikko Eino Säisän puolustus, hih.