Pia on paksu, paha ja pahantahtoinen

Kas kun ei pahanhajuinen

ti 15.12.2020

Istukkaryhmän ydinsolun kanssa aamuisessa whatsapp-palaverissamme kävimme lävitse eilen etanapostin kanssa saamaani kirjettä. Kirjeessä ei ollut kirjoittajan nimeä, joten joudumme antamaan palautteen näin blogin kautta.

Kirjeessä oli ensin kunnallisvaalisloganeiksi sopivaa alkusointuriimittelyä. Jostain syystä kirjoittaja oli juminut siihen, että Pia on paksu. Asia tuli kirjeessä esille ainakin kaksi kertaa.

Se tarkoittaa sitä, että kirjeen kirjoittaja on todennäköisesti Satiainen.

Hän ei ole paksu, vaan muistuttaa, kuten olen kirjoittanut, hieman kampelaa, ja pääsee näin kuittailemaan. Kirjoittajalle tuntui myös olevan tärkeää sanoa, että en ole haluttava. Sekin tuli kahteen kertaan esille ja vielä perättäisessä riimissä. Myös se, että minusta ei pidetä, oli hänelle tärkeä ilmaista.

Mitä paksuusasiaan tulee, vastaan, että oikeastaan olen runsas hedelmällisyyden jumalatar. Ja vastaan myös, että en minä nyt sentään herraparatkoon niin paksu ole kuin Minotauros ja hänen lehmivasikkansa.

Verbalistiikasta päätellen, sanoi Istukkaryhmän puheenjohtaja - minä olen sihteeri - kirje taitaa tosiaan olla satiaisen. Minotauros ei kykene kirjoittamaan yhtäkään yhdys sanaa oikein ja hänen teksteistään paistaa lävitse möllöin savon kieli, mitä ajatella saattaa.

Voi tietenkin olla, että Minotauros on käyttänyt kirjoittamiseen bulvaania. Joko miespuolista, joka taitaa rakennusalan ja ymmärtää, mikä merkitys rakennustyömaalla on valkoisella kypärällä, tai naispuolista, joka on jonkin verran saanut koulussa oppia, mutta kirjoittaa kuitenkin rautavaaralaiset isolla alkukirjaimella.

Tai sitten Satiainen ja Minotauros ovat löytäneet toisensa ja kirjoittaneet kirjeen yhdessä. Kirjeen alun pylly-pieru-kakka -osuus on Minotauroksen älyllistä tasoa ja se, että minut on turvallista ajatella ei-haluttavaksi, on taattua Satiaista.

Hieno juttu! Mieheni naisista toinen on tyhmä ja toinen kaheli.

Satiainen on saattanut tehdä hämäyskirjoitusvirheen. Koska hän tietää minun tietävän, että on Facebookissa nipottanut erään teatterilesitteen kielioppivirheistä, hän on saattanut kirjoittaa Rautavaaralaiset tahallaan väärin.

Kirjeen keskiosassa oli hyviä pointteja, enemmän kuin kolme. Niitä minun kannattaa pohtia, mutta alkupään kirjainleikittely oli ehkä jopa liikuttavaa:

P = paska, pylly, pieru
I = inhottava, ihramaha, illatiivi
A = ailahtelevainen, arvaamaton, allatiivi

Minäkö ailahtelevainen? Eihän toki. Entä arvaamaton? Jos minä en ole ennalta arvattava, on Matti tasapainonen, rehti ja rehellinen aviomies.

Sukunimestä Valkonen kirjoittaja on saanut vaikka mitä irti:
Valkonen = vihamielinen, vääränlainen, vihtahousu

Siihen, että olen pahantahtoinen, vastaan, että niin varmaan. Jos olisin kokemani jälkeen hyväntahtoinen, en olisi todellisuudentajuinen.

Kirjoittaja oli sitä mieltä, että minulla ei ole oikeutta käyttää työmaalla valkeaa kypärää, sillä en ymmärrä rakennusalasta mitään. Voihan se olla, että tässä firmassa työmaalla joudun nyt olemaan minä valkeine kypärineni vailla rakennusalan tietämystä ja muodollista koulutusta, mutta se johtuu vain siitä, että aloitin yrittäjätaipaleeni maksamalla perse ruvella muudan paperilla rakennusmestarilta näyttäneen naikkosen palkkoja takautuvasti Finnveran lainan muodossa - emmekä oikein ole vieläkään toipuneet siitä.

Sitä paitsi! Omalla työmaallani saan käyttää vaikka sateenkaaren väristä kypärää. Tämä on terveisiä Satiaiselle, naispappeuden vastustajalle, viidesläiselle ikineitsykälle, varmasti hän on homofoobikkokin. Tai no neitsyelle ennen sukupuoliyhdyntää, sen aikana ja sen jälkeen.

Kirjoittaja on sitä mieltä, että tuhoan Matti Valkosen elämäntyön. Mnjaah, sanon minä. Ei kait se nyt niin helposti mene kenenkään kirkkoveneestä lävitse.

Kirjoittajan mukaan haukun kaikki asiakkaamme ja työntekijämme. Vastaan. En ihan kaikkia asiakkaitamme hauku. Vai kaikkein typerimmät, jotka ovat sitä mieltä, että tämä paskatuuba pitäisi niellä ilman palkkaa. Enkä myöskään hauku kaikkia työntekijöitämme. Vain sellaisia, jotka esittelevät itsensä työmaalla toisille firman työntekijöille aviomieheni-yrittäjäkumppanini rakastajattarena.

Kirjoittaja mainitsi moneen kertaan, että olen loinen ja elätän itseni tällä firmalla. Jep, jep, yrittäjänä olo on semmoista. Perheyritystä pyöritetään sen vuoksi, että perhe saa siitä elantonsa. En ihan tajunnut tätä kohtaa kirjeessä.

Kirjoittaja oli sitä mieltä, että en rakasta oikeasti Mattia, vaan haluan hyötyä hänestä. Pitää ihan miettiä, rakastanko. Enää. Oikeasti. Tähän on tullut tiettyä varauksellisuutta enkä ole niin sielujeni syvyyksiä myöten auki kuin ennen kuin tiesin tapahtumista avioliittovuosiemme aikana.

Olen rakastanut kyllä. Rakastanut niin, että lupasin tahtoa rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema meidät erottaa. Me kummatkin halusimme juuri sen sanamuodon vihkikaavaamme.

Olen rakastanut Mattia niin, että menin hänen lentokoneensa kyytiin toukokuussa 2018. Ajattelin, että voin vallan hyvin kuolla yhtä aikaa Matin kanssa. Pelkäsin niin paljon, mutta sitten ajattelin, että kuolemme yhdessä. Olin valmis kuolemaan yhdessä mieheni kanssa. Se oli toukokuussa 2018.

Mitä tapahtui heinäkuussa 2018, kerron myöhemmin blogissani. Olen edelleen vakuuttunut siitä, että pahuutta ei ole. On vain eriasteista vaurioituneisuutta. Kun kesän 2018 todelliset tapahtumat tulivat ilmi, jouduin koetukselle; ihanko tosissani olen sitä mieltä, että pahuutta ei ole.

Olen. On vain eriasteista vaurioituneisuutta. Vaurioituneisuus luikertelee sukupolvesta toiseen, jos sitä ei tiedosta ja tee sille jotain. Vaurioituneisuus kulkee äidiltä tyttärelle. Täytyypä sanoa, että en ollut tätä elämääni ennen kohdannutkaan äitiä, joka olisi niin vihamielinen tytärtään kohtaan. Perverssiä. Kieroutuneisuutta.

Mutta huumoriosuuteen! Nauratti kovin kirjeen kohta, jossa kirjoittaja meuhkasi, että olen käynyt kaikki kurssit ja kouluttautunut. Juuri sitä ennen hän haukkui kirjeessään minua siitä, että en ymmärrä yritysasioista ja johtamisesta mitään. Voi kultapieni kirjekaverini, juuri siksi olen käynyt erilaisia kursseja: yrityskursseja, isännöintikursseja ja johtamistaidon kursseja. Tahdon tehdä näitä asioita paremmin.

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Ja näin epämukavuusalueellakin voi kehittyä. Ainakin tulee yrittää ja jos ei onnistu, voi yrittää aina uudelleen.

Olen opiskellut myös ratkaistakseni arvoituksen, miksi minä olen rakennusalan yrittäjä-toimitusjohtaja enkä päätoimittaja ja olen opiskellut tiedotusoppia, valtio-oppia, kansainvälistä politiikkaa, slaavilaista filologiaa, kunnallispolitiikkaa, hallintotieteitä, yleistä teologiaa, kirjallisuustiedettä ja kirjoittamisen perusteita, mutten rakennusalaa. Sekin on jäänyt arvoitukseksi, miksi Matti ja Liisa -lehden päätoimittajana on betoniraudoittaja.

Tämä on aivan absurdia, mutta joskus hirmu hauskaa ja antoisaa. Työkaverinani minulla on muusani, josta innovoidun joka päivä uudestaan. Höööh, kyllähän minä häntä rakastan ja hän minua, emme me tässä muuten olisi.

Kirjoittaja käski minun hankkia elämän ja elättämään itseni. Itsensä elättämisasia tuntuu kirjeen kirjoittajalle olevan kipeyteen asti tärkeää. Mikäköjän lienee taustalla?

Kirjeessä oli musertava heitto siitä, että minähän petin ensin. Hyvin on blogiani luettu, sanon sen. Ja tarkkaan, senhän minä jo tiesinkin. Lisäksi sanon tähän, että on edes se lohtu. Lyhyt, mutta intohimoinen suhde terävän tyypin kanssa ja vallankumous miltei tuli valmiiksi.

Elämän hankkiminen on ihan hyvä muistutus minulle. Juuri siksi alan täällä blogissani muistella hetkiä, jolloin minulla on viime vuosien aikana ollut Se Ihan Oma Elämä ilman miestäni älykkäiden ihmisten seurassa. Sivumennen sanoen, olen 16 vuoden ajan monesti sanonut, että voin siirtyä kyllä kokonaankin omaan elämääni ja elättämään itseni, muitta siinä kohtaa on mieheni sanonut, että hänpä ajaa alas firman.

Kirjeen kirjoittaja käski minun mennä hoitoon. Olen hoidossa jo! Jos saisin kirjoittajan yhteystiedot, voisin suosittaa hyviä terapiamuotoja. Sopivat narsistisesta häiriöstä kärsiville yhtä lailla kuin Tuchin syndrooma -naisille!

PS. Kirjeen kirjoittaja oli sitä mieltä, että kun muutan Rautavaaralle, haukun kaikki rautavaaralaiset (tässä oli kirjoitusvirhe, rautavaaralaisia ei kaikesta heidän ihanuudestaan huolimatta kirjoiteta isolla alkukirjaimella, vaikka tästä lähtien taidankin tehdä niin. Ihanat Rautavaaralaiseni. Ainakin jos lapinlahtelaisiin verrataan.). Vastaan, että en ikinä, en kuuna kullan valkeana hauku rautavaaralaisia, jos ja kun täältä pääsen. Jos pääsen Nurmekseen, en hauku heitäkään. Tai Puumalaan. Tai Utsjoki-Kevolle. Tai Utöhön. Pääasia, että pääsen mahdollisimman kauas kirjoittajasta.