Strč prst skrz krk a prd krt skrz drn, zprv zhlt hrst zrn

Isosiskonmurha

ma 28.12.2020

Eilen tein isosiskonmurhan. Tunsin itseni epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja hymähdin etenkin kirjallisen isosikoni Gerry Ilvesheimon kommentille blogini lukemisesta Jouni Tossavaisen Taistelevien metsojen herättämän kirjallisuuskeskustelun yhteydessä.

Kirjailija Gerry Ilvesheimo ei kuulema ole lukenut blogimerkintöjäni vuosiin. Vuosiin tuli monikossa ja mietin, että eihän ole kuin vuosi ja viisi kuukautta siitä, kun annoin Laura Lindstedtin Ystävästäni Nataliasta disinformaatiota.

Tosin en tiedä, millaista disinformaatiota annoin. En ehkä tajunnut tarpeeksi syvällisesti Lindstedtin romaanin tantraseksististä jaksoa, jossa otettiin jotain nappeja ja kait sitten vissiin sekstailtiin aivotasolla.

Tyydyin vain toteamaan, että en ole kiinnostunut BDSM:stä, vaan tavallisesta pitkän suhteen lämpimästä avioseksistä, jonka koin juuri sillä hetkellä liian harvinaiseksi ilmiöksi omassa elämässäni.

Hm, on mukavaa, että on lukenut edes joskus. Arvelen nimittäin, että blogiani saattavat joskus lukea muutkin kuin Satiainen ja Luhin Minotauros. Sekä mukava poliisi, jolle Minotauros aina kirjoituksistani soittelee. Tätä ehkä lukevat monet, mutta eivät koskaan millään lailla tunnusta, että heitä kiinnostaa tällainen sonta.

Hih!

Nyt kuulen ulvontaa tietyistä maantieteellisistä suunnista. Hyvä, niin pitkin. Lapinlahden tarkastuslautakunnassa ollessani minusta oli mukava vinguttaa tyhmiä kokoomuslaisia. Lakkasin kuitenkin jossain vaiheessa kiusaamasta heitä. Näin yht´äkkiä tyhmimpiin kuuluvan heistä isoäitinä ja äitinä, jolla on huoli lapsistaan ja lapsenlapsistaan.

Olin K-marketin takaisella jätepisteellä ja lehtimolookin kita oli kukkuroillaan. Otin kasan päältä jonkin aikakauslehden, koska rakastan kaikkia aikakauslehtiä. Toki Seiskan kanssa on vähän niin ja näin, mutta olen päättänyt rakastaa sitäkin, jos joskus kampaajalla sellainen vielä tulee vastaan. Jos nyt koskaan enää kampaajalla käyn. Matti leikkaa otsatukkani ja joskus kun tartun itse saksiin, mies katsoo minua keittiön pöydän takaa ja sanoo, että seuraavalla kerralla hän kyllä maksaa minulle kampaajakäynnin.

Sekin on hyvä ja se, että maksaa minulle hammaslääkärillä käynnin, jos Sanoma Aikakakuslehtien minulle asennuttama etuhammas irtoaa perheensisäisten jännitysten purkutilanteissa. Ei tullut nyrkistä naamaan toissailtana, vaan Matti otti minut painiotteeseen. Naama jäin hänen hauiksensa puristuksiin ja sitten olikin suu täynnä verta.

Minulle tulee aivoverenkiertolääkityksen takia helposti mustelmia ja verenpurkaumia. Se, että heitin keittiötason alle pirstaleiksi Kiasmasta Annan ostaman juomapullon, harmittaa kovasti. Haluan sellaisen uuden. Se oli kaunis ja siro kuin kummatkin tyttäreni. Yhtä hauras.

Lehtikeräyksestä nappaamani aikakauslehden kanssa tuli kylkiäisenä pieni muistilappu. Säilytin sitä monta vuotta. Se oli kokoomuslaisen isoäidin kirjoittama. Siinä oli muistutus siitä, että pitää hankkia syntymäpäivälahja lapsen lapselle.

Lappu oli hellyttävä ja inhimillinen. Näin isoäidin pienenä, mutta energisenä mummelina, hyrränä, joka haluaa jälkikasvulleen vain hyvää. Lakkasin kiusaamasta häntä kokouksissa sen jälkeen.

...

Eilen illalla sokkeliaukosta meni lävitse myös Ikean kova ja korea juomalasi. Sain senkin rikki. Pitää käydä ostamassa uusi, sillä pidän Ikean koreista ja korkeista juomalaseista. Pyrex-vuoan kohdalla Matti sitoi minut itseensä kiinni ja sen jälkeen painoi istumaan keittiön sohvalle ja minä aloin sylkeä verta.

En itsekään ensin tiennyt, oliko se punajuurta rosollista, jossa oli anjovista ja joka ei kelvannut oikein kenellekään. Hannulan Ullalta kysyin vinkkiä, mitä lisätä joulunjälkeiseen rosollilaatikkoon. Siihen pannaan aurajuustoa ja munamaito.

Tässä kohtaa minä olin väkivaltainen. Olisin hajottanut koko astiaston, ehkä keittiönkin, jos minua ei olisi otettu kiinni. Tiedättehän hetken? Kun sydänalasta alkaa tulvia liekkejä ja sanat ovat kuin teroitetut haarukat. Sellainen oli kerran Lapinlahden sovinnaisessa taidekeskuksessa taideteos. En muista, kenen, mutta tein näyttelystä juttua Matti ja Liisa -lehteen ja panin haarukkataideteoksesta kuvan lehteen.

Juttua ja juuri haarukkataideteosta kommentoivaa tekstikohtaa kiitteli  positiivisesti Väärnin nykyinen emäntä Minna Kettunen ja nyt kiitän siitä. Minna Kettunen osaa olla reilukin, kuten Sofi Oksanen. Reilu-Sofi, en muista, kuka näin kirjoitti. Varmaan jossain kirjallisuusjutussa joku Sofi Oksasen kollega.

Miksi Minna Kettunen hiipi tähän? Siksi, että Matti Pulkkisseminaari, jossa olivat kirjallisuustutkija Sanna Nyqvist, uskontoetnografi Terhi Utriainen, kirjallisuus- sekä Venäjä-moniasiantuntija Pentti Stranius sekä puheenjohtajana kirjailija Gerry Ilvesheimo, piti pitää Väärnin pappilassa. Oli Pasi Lyytikäisen klassisen musiikin festari ja Väärnin pappila varattu jo ammoin johonkin muuhun.

Emme mahtuneet pappilaan. Taidekeskus oli ihan hyvä paikka sempalle sekin. Sempassa vain Pentti Stranius muisti, ketkä Matti Pulkkisseuran ovat perustaneet. Vedimme herneen nenäämme ja syvälle, kun uusi puheenjohtaja ei edes katsonut meidän suuntaamme.

Sen vuoksi en kahden vuoden kuluttua mennyt Lapinlahden Aikataikassa omajärjestämäämme Laura Lindstedt -sessioon kirjastolle. Ajattelin, että Matti Pulkkisen seuran uusi puheenjohtaja pelkää minun avaavan suuni tilaisuudessa ja sanovan jotain värää, tyhmää tai ainakin poliittisesti epäkorrektia. Epä-älyllistä ainakin.

Rakennusliike maksoi Laura Lindestedtille sessiosta palkan ja säilytän hänen tietonsa palkanlaskentajärjestelmässä ikuisesti. En tosin voisi niitä sieltä poistaakaan, vaikka haluaisinkin. Tässä tapauksessa en halua.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, ajattelen. Iskä tapasi sanoa niin. Monimielisesti. Häntä vitutti suoraan sanoen Multamäkien feodaalidynastia, mutta vitutus tuli epäsuorina huomautuksina ja "vallankumouksellisina" ajatuksina.

Meidän iskällä vallankumouksellisia ajatuksia? Kyllä oli. Aika mietoja ja sanoiksi pukemattomia, mutta niin se Vuorimaan tila, Kärkölän Järvelän Nummenkulman perillä opetti. Siperia opetti.

Taidekeskukselta menimme meille istumaan hetkeksi. Emme osanneet pukea ajatuksiamme sanoiksi ja ärtymys helmeili ilmassa. Odotin kotiin Mattia Lastulta, mutta eihän hän saunanlämmityksestä mihinkään päässyt, kun Satiainen pesi munissa.

Tähän kohtaan tämmöinen: Mikä ero on käellä ja satiaisella? Käki munii toisten pesiin, mutta satiainen pesii toisten muniin. Niin. Kyseessä oleva Satiainen on pesinyt nimenomaan munissa. Monissa munissa. Laskujeni mukaan kolmen täkäläisen rakennusyrittäjän. Ja ties kenen vanhan miehen sylissä hän on istunut kesken (Lastu)-kokouksien.

Hyhhyh. Kirjoitti sitten vielä minulle, että Jeesus ei lähde hänestä. Uh. Uskovainen pahinta lajia. Hokee, että tämä on syntiäsyntiäsyntiä ja panee viattomia kuoropoikia. Yök, yök, yök, Jeesuksen morsian ja ikineitsyt. Anteeksi, käyn välillä oksentamassa.

Lapinlahdessa on jotain todella outoa ja kulissimaista. Lukekaan kirjailija  Antti Hurskaisen esseekokoelmasta Välinpitämättömyys teksti Jumalten saari. Hurskainen kirjoittaa itse näin kotisivuillaan: "Teoksen (Välinpitämättömyys) tärkein ja onnistunein essee on ´Jumalaton saari´, jossa käsittelen seurakuntanuoruuskokemusteni avulla uskonnollista ja seksuaalista vallankäyttöä."

https://anttihurskainen.com/teokset/valinpitamattomyys/

Joka tapauksessa Gerry Birgit Ilvesheimossakin on mutkaton puolensa, kuten oli Raija Weissenbergissa. Hän vain haluaa olla niin kovasti osa pääkaupunkiseudun parempia kulttuuripiirejä ja Raija Weissenberg lähellä Lapinlahden kermaa.

Tahdoin muistaa kirjailija Ilvesheimon ottamassa nokosia meidän keittiön sohvalla ennen myöhäjunan lähtöä. Tai sitä, kuinka hän lainasi pakua käydäkseen kotipaikallaan Puron talossa, jota isännöi ikinuori melkein satavuotias Kalevi Puronheimo (ent. Ruotsalainen). Kirjailja katsoi ensin hiukan oudoksuen kulkupeliä ja tuumasi sitten olleensa vuosikymmeniä sitten töissä jonkin aikaa Helsingin kaupungin teknisessä toimessa ja ajaneensa pakua, joten eiköhän tämä tästä.

90-vuotisjuhlissaan Kalevi Puronheimo kertoi kasvosokeudestaan ja tajusin, mistä on kyse, kun hän aina tavattaessa on jotenkin eksyneen oloinen. Välitin synttäreillä veljen tyttären terveiset. Kirjailija oli joutunut lähtemään myöhäjunalla Helsinkiin, kun astma alkoi oireilla.

...

Olemme miettineet Matin kanssa itsellemme uutta sukunimeä. Meille molemmille kävisi Gummerus, mutta se on Matin äidin puolen esivanhemmissa liian monen sukupolven takana. Gummerus-Pihkalan voisi kyllä vääntää joksikin vaikka Pihkamaksi tai pelkäksi Pihkaksi, mutta Matista ei olisi kiva olla naimisissa lasten lorun kanssa. Ajatelkaa nyt: Pia Pihka.

Ihan kuin pelikorteista hullunkuriset perheet.

Jos Matti kuolee ensin, otan itselleni jonkun muun sukunimen. Olen joskus uhannut Ljuhanovilla, mutta ei se oikein käy sekään. Tiuskewitz tulisi Etelä-Amerikassa asuvan Ahti Tiusasen, äidin puolen serkun tutkimuksista, että Tiusasien DNA-proteiinihapoissa on sorbeja. Sorbit ovat länsislaaveja ja luin netistä YK:n ihmisoikeuksien julistuksen sorbin kielellä:

»Wšitcy čłowjekojo su wot naroda swobodni a su jenacy po dostojnosći a prawach. Woni su z rozumom a swědomjom wobdarjeni a maja mjezsobu w duchu bratrowstwa wobchadźeć.»

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla)

Otsikko tuli tšekin kielisestä lempilauseestani: "Työnnä sormi läpi kurkun." Olen aina rakastanut tätä:"Strč prst skrz krk."

Löysin wikipediasta toisenkin yhtä ihanan lauseen: "kontiainen pakeni ruohon halki syötyään kourallisen jyviä". "Prd krt skrz drn, zprv zhlt hrst zrn".

Voisin olla sukunimeltäni sorbin kielinen Minä. Pia Ja. Koska olen minäminä-ihminen, voisin oikeastaan olla Matin kuoleman jälkeiset vuoteni Pia Jaja.

Pia Maria Jaja.

Sukunimi toisi vivahduksen myös venäläisestä kansansadusta Baba Jaga, jolla oli kananjalkainen talo ja talo tanssahteli keskellä metsää villistä. Baba Jaga kostinnaja noga..., riimitteli Leonid, lasten isä.

Toki jos Matti elää kauemmin kuin minä, voin olla kuolemaani asti Pia Valkonen, ellei Matti halua vaihtaa sukunimeä sitten, kun muutamme Rautavaaralle. Samaan hautaan olemme menossa joka tapauksessa.

Tai miten olisi Pia Tlustý? Tai suomeksi litteroituna Tlustii. Pia Tlustii. On minulle tarjoiltu liikanimeksi myös sanaa Zlo. Pia Zlo. Tämähän kävisi hyvin. Pia Maria Zlo.