Töllötin versus Iisalmelainen

to 21.1.2021

Piti tänään kuvaamani Rautavaaran keskustaa Tikkisen Hannelelle. Jossain tässä lähellä on ollut Kukkosen Mirjan suvun tai perheen kahvila. Ehti kuitenkin tulla pimeä, kun raakkasin ensi viikon Töllötin-jutusta lauseita, sanoja ja merkkejä.

Kävelen kunnantalon ympäri itseltäni vaatimani 2 000 askelta ja käyn ehkä kirjastossa vielä. Sitten ajan Lapinlahdelle ja kuuntelen Storyteliltä tunnin Pasi Pekkolan kirjaa Kaikki isäni naiset.

Olisin niin halunnut välittää lukijoille haastateltavani kanssa käymääni keskustelua maantieteellisistä, poliittisista ja kulltuurillisista rajoista. Viduddaa, käytössä on vain 3 500 merkkiä.

Olin eilen ugri. Superugri. Tajusin, että en ole yhtään eurooppalainen. Olen primitiivinen ugri ja tunnen läheisyyttä kaikkien pienten alkuperäiskansatyyppien kanssa. Etelä-Amerikan Ahti-serkun geenikartoituksen mukaan meissä Tiusasissa on sorbia.

Sorbi-superugri.

Eilisessä keskustelussa ymmärsin myös sen, että suomenruotsalaisten geopoliittinen kartta näyttää aivan toiselta. He katsovat Suomesta länteen ja näkevät jopa Skotlannin yhteydet Skandinaviaan. Minun mielestäni Suomi oli Aasian vähäpätöinen kolkkauloke. Haastateltavani suostui sen verran myöntymään, että Luoteis-Venäjällähän sitä ollaan.

Joka tapauksessa Skandinavia on eri asia kuin Fennoskandia. Fennoskandia-nimen otti ensimmäisenä käyttöön suomalainen geologi Wilhelm Ramsay (1865 - 1928). Olen aina pitänyt Ylä-Savoa teennäisenä talousaluenimenä, mutta Matille ostamassani 1700-luvun karttoja sisältävässä kirjassa on jo käsite Över Savo.

Eurooppa oli vielä eilisessä keskustelussa minun mielestäni pelkästään kulttuurinen käsite. Kannatti nyt googlata tämänkin asia: Ural-vuoristo on syntynyt Euroopan mantereen ja Aasian mannerlaattojen törmätessä yhteen ja poimiuttuessa.

Olinpa tietämätön. Onhan meille koulussa kerrottu, että Euroopan ja Aasian rajana on Ural-vuoristo, muttei minulle ole kukaan kertonut, ei Mattikaan, että kyse on poimuttumisesta ja mannerlaattojen törmäyksestä.

Koetimme eilen myös löytää Euroopan keskusta. Ehdotin Prahaa, mutta yöllä tulin siihen tulokseen, että Wienhän se on. Ei voi olla toista yhtä eurooppalaista kaupunkia: wienervalssit, Straussit, valkeat lipizzanhevoset ja Mozartin kuulat.

Postilaatikossa olivat eilen Töllötin sekä Iisalmelainen. Töllöttimessä oli ensimmäinen juttuni vuosiin, vuosiin. Tunnelma oli kuin muinoin ensimmäisen juttuni tullessa painosta ulos Hämeenkulman nuorisosivulla Periskoopissa. (Vai oliko se Peruskooppi?)

Mietin aamulla Rautavaaran kirkkosuoran päässä vasemmalle kääntyessä, että oikeastaan ei voi sanoa olleeni yhtä iloinen kuin silloin kun ensimmäisen kerran nimi oli painettuna lehdessä. Olen aina, kun nimeni on ollut painettuna lehdessä, ollut superiloinen. Ja kun nyt on ollut vuosia, ettei ole ollut nimi lehdessä, olen kaiketi ollut kuin kuollut.

Nimi netissä ei ole sama asia. Bestis rakastaa sanomalehden tuoksua, kun avaa aamulehden kahvien ääressä. Nettinäköislehden lukeminen ei ole sama juttu. Tuoksu puuttuu. En tiedä, mikä puuttuu, mutta se, että kirjoitan blogiin vaikka joka päivä, ei näköjään minulle riitä.

Mitä minä sitten teen, kun yhtään printtilehteä ei ilmesty? Olen ilmeisesti valmis hautaan.

Töllöttimen pääkirjoitus oli hauska. Ehkä päätoimittaja Antti Sarvela olisi voinut vieläkin laveammin miettiä sitä, miksi ihmiset yökkäilevät, kun kuulevat, että joku on jostain puolueesta. Kaikki puolueet aiheuttavat tasapuolisesti yökkäilyä rivikansalaisessa. Työnohjaajaopiskelijaryhmä oli tässä oiva suhdannebarometri.

(Äh, nyt alkoi naurattaa toimittajaopiskelukaveri Ryyni-Riitan uni. Ryynäsen Riitta oli nähnyt Etelä-Saimaassa kenttäkeikalla ollessamme unta siitä, että oli tiedotustilaisuudessa, jossa ei tajunnut esillä olevasta asiasta, suhdannebarometristä, tuon taivaallista. Ryyni, räväkkä kun on aina ollut, oli julistanut tiedotustilaisuuden järjestäjille, että työntäkää se suhdannebarometri perseeseenne!)

Työnohjaajaopiskelijaryhmässämme oli ainoastaan Kristiina ja Iina, jotka suostuivat edes yökkäilemaan puolueille. Muut tuntuivat olevan poliittisissa kysymyksissä aivan uunoina. Aivan kuin herttaisen kanasen vastamunimat munat. Yhhyh, kuinka inhoan edelleenkin keskiluokkaa.

Mutta se, että puolueet inhottavat, pitää ottaa vakavasti. Pitää löytää joitain muita alustoja poliittiselle toiminnalle tai sitten pitää ryhtyä suhtautumaan vähemmän vakavasti poliittisen puolueen jäsenyyteen. Puolueidenkin, kuten työnantajienkin, tulee vain elää milleniaalisten kevytsitoutujien kanssa. Ehkä puoluisiin sitoudutaan jatkossa vain jotain tiettyä projektiluontoista asiaa ajatellen.

Työelämässä ja poliittisessa vaikuttamisessa nuoremmille on tärkeätä merkityksellisyys. Vannoin joskus, kun aloittelin Lapinlahden Venäjä-seurassa, että en iki kuuna päivänä jää järjestömuumioksi. Sääli oli, että mieheni ole sellaiseksi Lapinlahhden vasemmistossa tulossa täyttää vauhtia. Järjestömuumioksi muiden järjestömuumioiden joukkoon.

Esimerkiksi vammaisneuvostossa ei olla poliittisein mandaatein. Minä olen Lapinlahden vammaisneuvoston puheenjohtaja Pohjois-Savon cp-yhdistyksen edustajana. Jos jollakulla oli halu tulla vammaisneuvostoon, lupasin, että kyllä me kullekin löydämme taustajärjestöksi vaikka oma yhden miehen mielenterveyskerhon, mukaan mahtuu.

Kokouksemme olivat kaikille kiinnostuneille avoimet. Kunnan meille tarjoamat kokouskahviviinerit olimme valmis puolittamaan tai vaikka panemaan neljään osaan, jos olisi ollut kansalaisten iso ryntäys kokouksiimme.

Meistä moni oli (ja on) myös Invalidiliiton jäsen. Invalidiliitto on hyvä, uuttera ja vauras järjestö ja Marian kannattaisi alkaa toimia Helsingin vammaisten asioissa nimenomaan Invalidiliiton kautta. Tällä hetkellä tyttö kuitenkin jurnuttaa sitä, että uusi ja hieno sähköpyörätuoli osoittautui kelvottomaksi, kun Helsinkiin tuli lumikeli ja jostain syystä Marian talon edusta aurattiin Vuosaaressa vihon viimeisenä. Varmaan sen vuoksi, että sijaitsee aivan asuinalueen vihon viimeisessä laidassa.

Vammais- ja vanhusneuvostot ovat uutta suoraa demokratiaa, joka pitää tulla edustuksellisen demokratian rinnalle. Alku-Neuvostoliitosta pitäisi ottaa mallia neuvostoista ja kansalaisraadeista. Minä haluaisin jo nyt tulla valituksi Rautavaaran kulttuuri- ja kirjastoneuvostoon! Tosin sitä ei vielä ole. Terveyskeskusraatikin pitäisi perustaa. Meidän, kuntalaisten, terveyskeskus eikä mikään Kysteri-hökötelmä!

En vielä saanut kuntalaisanomusta lävitse. Poste restantessa voi levätä ja vaikka asua, jos ruksaa kohdan: vailla vakituista asuntoa. En tiedä, mitä Rautavaara ajattelisi uudesta asukkaasta, joka on vailla vakituista asuntoa. Huonontaisin näin Rautavaaran sosiaalitilastoja. Ja minähän halusin olla Rautavaaran veroäyrikuningatar.

Vielä Matin ikäluokalla puoluevalinta on ollut sitä, että kun kerran on valittu vaikkapa Vasemmistoliitto, sitä pysytään ruodussa ja puolueessa vaikka lyyhistyen Minotauroksen painon alle. Auts, poliisista on taas tullut tekstari. Pitää tsekata, minkä rajan yli olen taas koettanut ryykätä.

Mielenkiintoista on, että Antti Sarvela kirjoittaa Töllöttimen tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan saaneensa korkealta virkamieheltä kehotuksen lisätä puoluelyhenteekseen Kyr. Öhöm, niin. Osaa päätoimmittaja sellainen olla tai aika vittttt. Eikä pelkää sitä, että joskus on kyr tai vitttt. Minusta se on hyvä. Siinä on mies, joka ei koko ajan halua olla mukava lutukka.

Vakavasti ottaen kunnallisdemokratia on ihan liikaa virkamiesvetoista.

(Tästä eteenpäin vaihdoin preesensiin, kun kirjoitin vammaisneuvostosta, minulla on ikävä sitä porukkaa, on ikävä äitien yhteisiä lounaita Kuopiossa, ikävä Annikin teräviä ja kärkeviä lauseita, Reetan analyyttisyyttä ja Britan herkkyyttä. Voi helvetin korona!)

Me Lapinlahden vammaisneuvostossa teemme esityslistamme itse. Tavalliset perinnelautakunnat ovat aivan näennäisiä. Niissähän osastopäälliikö laatii esitykset ja valmisteluun ei tavallisesti ole mahdollisuutta, aikaa tai aivoja ottaa mukaan luottamushenkilöitä, kansalaisista puhumattakaan.

Maailman sosiaalifoorumeissa on ollut puhetta osallistuvasta budjetoinnista. Oikea termi on osallistava budjetointi, mutta minusta se kuulostaa ihan taas just siltä: osallistava. Virkamiehet osallistavat kansaa.

Sarvelan pääkkärissä nauratti se, että päätoimittajapoloisen yläpuolella on herra ja rouva poikineen. Herra se on herrallakin, kuuluu sanonta. Jotenkin sen kanssa on elettävä.

Iisalmelaista en ole avannut kuin joskus vuosia sitten. Nyt avasin suurella mielenkiinnolla. Kakkossivun pääkirjoitus oli hyvä. Nimimerkillä kun kirjoittaa, voi kirjoittaa terävästi. Asiaa kirjoituksessa oli etenkin siinä kohtaa, jossa paluumuuttajaihmettelijä kummastelee markettien rakentamista kaupungin laidoille.

Ihan turha on Kuopiossakin vingahdella keskustan rappiota, kun keskustaan on vaikea maalaisen parkkeerata autoa. Mieluummin menen Matkukseen, parkkitilaa on! Ja haen kirjani Matkuksen Suomalaisesta kirjakaupasta kuin sompailen Kuopion keskustassa ja tungen sitten auton torin alle maksusta.

Sitä paitsi! En enää halua ajaa marketin pääoven eteen. Haluan kerätä askelia ja olen valmis kävelemään jonkin verran. Kuopio voisi avata torinalusparkit ilmaiseen pysäköintiin sillä ehdolla, että käy jossain kaupassa.

Iisalmessakaan ei keskustan tuntumassa ole mahdollista jättää autoa ilmaiseksi ja vaikkapa koulutuspäivän ajaksi minnekään muualle kuin Olvi-hallin pihalle. Kävelymatkan päässä Kuopion keskustasta ei ole edes Olvi-hallin parkkipaikkaa.

Iisalmelaisen taitto on amatöörimäinen. Lapinlahtelaisen Veronika Korhosen haastattelu oli kiva ja siitä sain tietää, että Lapinlahdelta on mahdollisuus ostaa kenkiäkin. Siitä huolimatta studiovalokuva, otsikoton juttu, kökkö vinjetti ja Kuva-Tuuloksen logo muodostavat kokonaisuuden, jota ensin luulin Kuva-Tuuloksen mainokseksi.

Taivahan tosi kuitenkin on, että yrittäjät saa maksamaan printti-ilmoituksia vain tekemällä juttuja heistä. Karua. Juuri se oli kiellettyä, kun aloitin toimittajan urani 1980-luvun alussa. Ilmoituksia ja juttuja ei saanut kytkeä toisiinsa.