Ulkoilupäivä ja Kalevalasta vähän

su 28.2.2021

Ulkoilupäivä, Kalevalan päivä. Nauroin illalla ääneen pihalla, kun kolasin jäätynyttä hankilunta nappikuulokkeet korvilla kuunnellen Antti Holman Kaikkea elämästä(ni) sitä, kuinka Holma ja hänen ranskalainen harpistiaviomiehensä olivat ensimmäisen kerran riidellet.

Aviomies oli lukenut Kalevalan ranskaksi ja sitten alkanut hyvää hyvyyttään alustaa Antti Holmalle Kalevalan historiasta, sen merkityksestä suomalaisille ja vertaillut vielä kansalliseepostamme muihin vastaaviin. Holma oli aiemmin kirjassa viitannut siihen, että yleissivistys on hänen heikko kohtansa, kipupisteensä, elämässä on ollut niin paljon kaikkea, ymmärrän täysin, että sivistys oli jäänyt hankkimatta, oikeasti, semmoista se on!

Niinpä riita oli hetkessä pystyssä ja Antti Holma sanoi vihoissaan, että lukisit mieluummin Tove Janssonin novelleja tai Jäniksen vuoden. Noh, aviomiehen äiti oli Jäniksen vuoden jo ranskankielisenä käännöksenä lukenut, silkkaa ystävällisyyttään. Halusi paneutua suomalaisen vävypojan maailmaan. Tove Janssonin tuotanto oli Holman uudessa perheessä ennestään tuttu, totta kait.

Äh, Matti huomautti äsken, että lupasin olla tänään kirjoittamatta.  Kuuntelimme aamulla yhdessä Hannu-Pekka Björkmania Flinkkilä & Kellomäessä. Haastattelija on Ani Kellomäki, tuijotan aina hänen oikeassa käsivarressaan olevaa tatuointia ja nyt sitten muistin googlata, kuka on Ani Kellomäki.

Hän on islamintutkimukseen erikoistunut sosiaali- ja kulttuuriantropologi ja nykyiseltä ammatiltaan toimittaja-käsikirjoittaja. Ihan mahtavaa. Ani Kellomäellä on myös elämänmakuista elämänkokemusta! Aivan ihana toimittaja.

Bestikselle tulee vinkata, että katsoisi Hannu-Pekka Björkmanin. HP B on ortodoksi ja hänen uskonkäsityksensä tulee jännittävällä, vaivihkaisella tavalla Kellomäen haastattelussa.

Bestikselle lähti Holmasta tällainen viesti aamulla:

Huomenta, joo, luin sun tekstarin illalla ja sitten näpyttelin itseni sun blogiin. Juu, niinhän se oli, että Antti Holma -merkintä oli Anii Kytömäki ja Margarita -merkinnän sisällä. Sanoit merkinnässäsi sen, mitä minä meinasin kirjoittaa A. Holmasta, mutta tietenkin sun tiivistetyllä tyylillä eikä mun pulipulilla:):)

Nöyryys on juuri sellainen sana, jota käytit ja jota en olisi hoksannut. Antti Holma on joutunut nöyrtymään, pysähtymään. Ikään kuin olisi käynyt lävitse pitkän opetuksen ja metamorfoosin. Antti Hurskainen on kulkenut juuri päinvastaiseen suuntaan. Hänen esseekokoelmansa Suru ei toimi antaa kypsän, jotenkin varhaisen aikuisen vaikutelman, empaattisen ja lämpöisen. Ikään kuin Kuihtumisessa Hurskaista olisi alkanut hävettää jossain arroganteissa kirjailijapiireissä, millainen hän sisimmässään on.

Sitten piti ripustaa kirjailijakollegatar Lundia-hyllyyn ja tarkkailla sitä, että tämä on sheivannut. Myös vanhan miehen esinahan venyttely tuntui jotenkin päälleliimatulta. Käyttäisin sanaa poseeraus. Poseeraako Hurskainen ehkä Gerry Birgit Ilvesheimolle? Onko Kuihtuminen vastaus Ilvesheimon Lykantropiaan tai Ilmestyskirjaan?

Sen sijaan Antti Holma vaikutti tyhjentäneen öllötykset Järjestäjäänsä.

Kaikki elämästä(ni) oli toista maata. Aivan ihana oli kohta, jossa Holma kertoo, että kävi ihan pitkän aikaa Mikaelin ... kuulin, että Mikaelin kirkko (se on Sirenien piirtämä rumahko rakennus vuodelta 1986 lähellä Kontulan ostoskeskusta), mutta Glorian haastattelussa Holma puhuu Agricolan kirkosta .... hmmm... kirkon päiväpalveluksissa ja siellä oli vanhan kaavan messu sekä pääosin rikkoutuneita hiljaisia ihmisiä. Eikä yhtään julkkispiispaa, mikä tärkeintä!

PÖHHHHHHHHHHHHHHHH, Matti on lähdössä ulkoilemaan ja mun pitää mennä kanssa. No, eilen kirjoitin koko päivän ja viis veisasin siitä, että Matti näytti ärtyneeltä. Tänään aamulla lupasin, että en kirjoita. Olen varmaan kuitenkin poissaoleva, kun mietin romaanin rakennetta siitä huolimatta, että Jack Juoppo Kerouac käski Käsikirjoittamisen taidon lainauksessa unohtamaan rakenteen ja keskittymään romaanihenkilöihin!

Mun piti yöllä ajatella tämä asia, mutta kolattuani illalla pihan ja Antti Holman Kaikki elämästä(ni) loppuun nukahdin taas kuin vaaleanpunainen marsipaanipossuli.

Pia