Anu Sepponen on pääsemässä Imatran kaupunginjohtajaksi ja muuta kunnallispolitiikkaa

su 7.3.2021

Nyt rauhoitun. Rautalammin kunnanjohtaja Anu Sepponen on pääsemässä Imatran kaupunginjohtajaksi. Hänen perheellään on mökki Ruokolahdella ja varmasti oli hieman pettymys, että Ruokolahden kunnanjohtajaksi valittiin Matias Hildén, mutta niinhän se oli, kepu sanelee kepulaisilla paikkakunnilla.

Puumala sai kunnanjohtajaksi Niina Kuuvan, kuten Puumala-lehden päätoimittaja Tiina Judén ennusti. Minulta koko Niina Kuuvan virkaa tekevä kausi meni ohitse, kun kunnanjohtaja Matias Hildén oli kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen avustajana.

Savon Sanomia pitää kiittää siitä, että on seurannut Sepposen hakemisia. Ei tarvitse tähän hätään tilata Etelä-Saimaata. Saatan minä lehden jossain nostalgianpuuskassa vastaisuudessa tilata taas pätkänä.

Tämänpäiväisessä Savon Sanomassa oli kuntavaalijuttu Sonkajärveltä. Enpä tiennytkään, että Sonkajärvellä pikku puolueet saivat viime vaalien jälkeen liittoumallaan kepun yksinkertaisen enemmistön taittumaan. Samaa Lapinlahdella on yritetty vaaleista toiseen ja aina joku puolue on valmis lipsumaan yhteisrintamasta ja liimautumaan kepun takapuoleen.

On sanottava, että Vuokko Nissinen on kehittynyt valokuvaajana. Lapinlahti-politiikkajutun kuvituksessa hän oli pannut sosiaali- ja terveysjohtaja Anne Waldénin pönköttämään kädet suorana tönk tönk ja nyt Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen sentään on saanut kuvaan rekvisiitakseen Omatalon pikku mainostalosen.

Vielä kun valokuvaaja olisi komentanut Mäkistä asettumaan vaikka jotenkin rennosti nojaamaan punaisen mökkelön kattoon tai edes jotain, niin a vot, perfetto!

Sellaista on politiikka. Välillä liittoumat onnistuvat ja välillä kepu vetää jotakuta puoluetta kuin litran mittaa. Shit happens ja ei kun kohti uusia seikkailuja! Pitää osata kuviot. Rautavaaralla on tällä kaudella ollut myös kiintoisa kuvio. Rautavaaralla ovat aina vallinneet vahvat vassut, heistä en sano pahaa sanaa ja niinpä vassut ovat näköjään osanneet liittoutua paikallisdemareiden kanssa ja liittouma on miehittänyt keskeiset puheenjohtajan paikat.

Rautavaaran kokoomuksesta en osaa sanoa muuta kuin, että ensi vaaleissa pöllyää! Jes, vaalit ovat siirtyneet ja hitsi, kun tekisi mieleni sekaantua tulevan asuinkuntani asioihin. Heitin huulta Rautavaaran kokoomuksen uudelle rautarouvalle Café Konkelon kansalaisareenalla toissa perjantaipizzan ääressä, että olen luvannut Armon Vihreiden puheenjohtajalle Max Mannolalle, että vuoden 2025 vaaleissa asetun ehdolle Rautavaaralla.

Jos vaikka profiloituisi susiensuojelijaksi, tuumin. Kokoomuksen rautarouva, Seija nimeltään, melkein purskautti pizzatäytteensä, minulla oli tonnikalaa, mutten kysynyt, mitä hänellä oli, kansalaisareenpöydän liinalle. Meitä nauratti niin ja tajusin, että olen löytänyt hengenheimolaiseni.

Rautarouva osti uusine miehineen talon Luostan kylältä. Me Matin kanssa katselimme taloa netistä ja muutaman hetken ajan harkitsimme sen ostamista. Minä kiljuin, että Jokisuunniemen uusien tonttien tuntumaan tulevat varmasti katuvalot, haluan katuvalot, en halua enää missään herran nimessä elää yhtään talvea samanlaisessa pilkkopimeydessä kuin lapsena Kärkölän Järvelän Nummenkulman perällä lähellä Hollolan rajaa.

Hengenheimolaiseni Seija on kotoisin Iisalmesta ja iloitsee joka päivä Rautavaaralla siitä, että on päässyt omiensa joukkoon. Muutti Pihtiputaalta. Minä olisin imatralaisten parissa omaheimoisteni helmassa, mutta hyvä, että edes Anu Sepponen sinne pääsee. Toivon todella ja pidän peukkuja.

Ja ainahan on kaunokirjallisuus, jota kirjoittamalla voi kuvitella mahdottomia maailmoja!

Tikkisen Hannele whatsappaili eilen, että Väärnin pappilasta on juttua Savarissa. Olin iltalenkillä, keräsin vajaa viisituhatta askelta ja hymmersin puolisääreen ulottuvassa lumessa pitkä hame helmoista huurteessa postilaatikolle. Olin avannut puhelimesta SS-näköislehden ja kironnut kansiotsikkkoa: Väärnin pappila, Minna Kettunen vaalii alueen perinteitä B2-3.

Ei siinä mitään muuta kuin ihan kuin olisin lukenut saman otsikon Savon Sanomista, kun Minna Kettunen ja miehensä Jarkka Rissanen alkoivat suunnitella pappilan korjaamista, vuosi oli 2006 tai jotain. Sitten, kun remontti oli suunniteltu, oli varmaankin sama otsikko ja kun remontti alkoi ja kun se päättyi ja kun remontista oli kulunut vuosi, ja loputtomiin.

Voisikohan joskus Väärnin pappilajutun otsikossa olla jotain täräyttävää? Joka pakottaisi lukemaan jutun. En minä olisi avannut koko aukeamaa, ellei Hannele olisi taas pakottanut. Ja olihan siellä uutinen. Väärnin pappilan pelastajilla on nyt perustulo: Jarkka Rissasen työeläke.

Jutussa Suonna Kononen uskalsi koskettaa kaikkien lasten vanhempien tuskallisinta kipupistettä: Onko tullut oltua tarpeeksi lasten kanssa? Minna Kettunen miettii, että olisi halunnut olla kaiken remppaamisen ja pitojen järjestämisen aikaan enemmän poikien kanssa. Asiasta on perheessä keskusteltu ja se on äärimmäisen hyvä!

Minä puolestani tunnen epämääräistä epäonnistumisen tunnetta siinä, että en yhdistänyt uraa ja perhettä. Ei kyllä huvittanutkaan, jos suoraan sanotaan. Kun aloitin romaanikässärini, tajusin, että olin jo ensimmäisessä avioliitossani kotona työskentelevä kotiäiti, jolta vain puuttuivat lapset. Kun tulin Kuopioon työttömäksi vaimoksi, olisin voinut jatkaa loputtomiin ansiosidonnaisellani. Ihaninta oli, että tulevalla aviomiehellänikään ei ollut silloin töitä!

Saimme kutea rauhassa. Ja tragedia. Lapsia ei kaikesta kutemisesta huolimatta tullut.

....

Yrittäminen on oikeasti ihan hirmu mukavaa, jos olisi perustulo eikä tarvitsisi olla kylmä rinki perseen ympärillä. Meidän firmassa perustulo on Matin työkyvyttömyyseläke, joka kohta muuttuu normaalieläkkeeksi.

Koko mies on muuttunut täysin. Nauraa, itkee, suuttuu ja laskee leikkiä sekä verisiä loukkauksia. Eikä hän enää tarvitse nynnytellä looserina kahelianaisen boxissa tai käydä uhraamassa Minotaurukselle.