Järjettömiä asioita – elämässäni ja kirjasta vähäsen lopussa

Lapinlahden vasemmisto mainitaan merkinnässä keskivaiheilla, kannattaa lukea sinne asti ja ottakaa nyt saatana siellä rauhallisesti!

ke 31.3.2021

Tänään valmistuu sellainen merkintä, jonka Tikkisen Hannelekin viitsii lukea loppuun asti. Lopussa on hieman kirjallisuusasiaa. Kirjoitan, kunhan sinne asti pääsen, Saara Turusen Järjettömistä asioista. Ensin kuitenkin tulee hieman nykyajan toimittajan työn kuvausta.

Lisään tähän alkuun vielä, että Niilles Holmbergin Halla Helle –romaanin hienoimmat osuudet ovat Freudin unien tulkinnasta ja merkinnässäni tulkitsen oman viimeöisen uneni.

Kirjailija Taija Tuominen intensiivikirjoituskurssilla, kuten olen täällä jo kertonut, sanoi, että nykyajan kaunokirjallisuudessa on valitettavan vähän työn kuvausta. Minä siinä miettimään, että ainakin nykyajan silppu- ja pupputyössä on olemattomasti mitään fyysistä kuvattavaa. ylipäätänsä.

Mitä tästäkin aamusta kertoisin? Anivarhain aamulla ennen kello kahdeksaa kävelin saamelaiskirjailija-räppärin Niilles Holmbergin ääni korvissani - kirjailija itse lukee Storyteliin kirjansa Halla Helle - Tokmannin edessä olevalle lähtevän postin laatikolle. Panin laatikkoon laskun lähtemään rakennusliikkeen viime viikon töistä.

Olin ostanut – outoa kyllä Tokmannilta muuten, sielläkin niitä on - laskuja varten plustarroja, pirun kalliiksi tulee nykyään laskun lähettäminen, koska ei voi olla varma siitä, että lähetys menee perille edes viikkoon. Huvitti, että toissapäivänä saamani nimetön kirje oli kyllä tullut muutamassa päivässä kirjekuoren päiväyksestä.

Eilen kerroin, että kirjeestä saatoin lukea, kuinka en ole pahanhajuinen, vaan pierunhajuinen. Kirjoittaja kauhisteli, että voi kauheata, jos kaltaiseni sekopää antaa työnohjausta. Vastaan siihen, että ei hätää, nimetön palautteen antaja voi rauhoittua - olen erikoistumassa työyhteisösovitteluun ja parhaillaan selkäni takana kopiokone rouskuaa kirjaa Ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelu.

Se on työterveyslaitoksen julkaisu ja voin tarjota palveluitani ihan harjoitusmielessä ilmaiseksi Lapinlahden vasemmistolle. Voisin tehdä vasemmistojärjestöstä vaikka työyhteisösovittelukoulutuksen lopputyön ja jos järjestö haluaisi jatkaa kanssani työskentelyä, voisin työyhteisösovittelukoulutuksen jälkeen pyrkiä opiskelemaan lyhytterapeutiksi.

Vasemmistopaikallisjärjestön puheenjohtajalle tiedoksi, että olen käynyt Ysaossa myös päihdetyön hoitoonohjauskoulutuksen - voin olla avuksi, jos ehdokkaiden joukossa on sellaisia, joilla ongelmana ovat päihteet. Jos on muita mielenterveysongelmia, tosiaan! Aion vielä opiskella lyhytterapeutiksi sekä ne pirun kirjoittamisen aineopinnot, mutta ne vasta sitten, kun korona on ohitse ja pääsen Annan boxiin sohvalle lähijaksoilla. Tarvitsen lähijaksoja, tarvitsen ihmiskontakteja.

Tarvitsen kirjoittamisen viiteryhmää. Aion suuntautua omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen.

Vielä ei ole ihmiskontaktien aika. Toistaiseksi vietämme mieheni kanssa kuherrusvuotta. Ihan oikeasti. Matista on kuoriutunut aivan toinen ihminen. Matti nauraa, tuntee, laskee leikkiä ja osaa sanoittaakin tunteitaan. En voi kuin ihmetellä muutosta.

Ehkä hänen piti vetää pohjat ma 13.1. - ke 15.1.2020. Alemmas ei voi enää vajota ja nyt lopetan tämän suunnan kirjoittamisessani. Hannele, anna anteeksi, kyllä se kirjallisuusosio vielä syntyy.

Tässä välissä käyn syömässä gratinoimani Matin valmistaman kasvismuussin ja lisään päälle Matin frikadellikastiketta.

....

Helsingin psykoterapiainstituutti tuntuu aivan mainiolta oppilaitokselta. Meillä on kaksi kouluttajaa koko ajan läsnä ja he pitävät meidät tiukasti otteessaan. Ensi torstaina on taas koulutuspäivä ja huomenna ajattelin rykäistä oppimistehtävän pohditointoineen Matti Anttilan kirjasta Näkökulman vaihtamisen taito.

Nauratti, kun Hannele arveli ammoin Saara Turusen Rakkaudenhirviön ja Sivuhenkilön olevan nuoren naisen napanöftää. Se on totta, mutta juuri nyt, kun henkilökohtaiset nuoret naiseni (lainaus toimittaja Pertti Ruohoselta, joka puhui omista henkilökohtaisista nuoristaan) ovat iässä, jonka ongelmat tuntuvat minusta kaukaisilta, on vain pakko jotenkin ymmärtää nuoria naisia.

Äitinä joudun palauttamaan itseni tyttärieni ikään. Kyllä minä sitä kautta ymmärrän monta juttua myös Saara Turusen kirjoista. Tai siis on vähän pakko. Ihanata oli, että Maria soitti eilen monta kertaa ja oli oma iloinen sekä terävä ja tarkkanäköinen itsensä.

Sanoi, että kyllä, äiti, sinun on muutettava pois Lapinlahdelta ja mieluummin ilman Mattia.

...

Tässä jatkoa aamulle:

Samalla tavalla kuin tämän merkinnän kanssa kävi viikonloppuna, kun kirjoitin romaaniani. Varsinaiset tapahtumat, joita ei kirjassa edes juurikaan ole, eivät meinanneet edetä.

Lounaaksi söin kasvisgratiinin tähteet. Kuorin porkkanan ja veistin sen tikuiksi. Salaatinlehdet ovat loppu. Pitää olla kuitua. Nyt hain ikkunalaudalle viereeni Annan pillimukin täynnään vettä. Kohta pääsen nousemaan ylös, kun tulee pissahätä.

Istumatyössä pitää muistaa nousta välillä ja tehdä Elina Vuorisalmi -kyykkäyksiä. Anna suositti Kullannuppuja seurattavakseni. Katsoin yhden jakson ja varmaan jossain välissä alan sarjaa katsoa. Jo ensimmäisessä näkemässäni jaksossa esiintyi rakkaustohtori Emilia Vuorisalmi, fanitan häntä ja nauratti, kun katsoin hänen reisilihaksiaan.

On tullut kyykkäyksiä tehtyä. Ihanat koivet oli. Minulla eivät ole niin pitkät, mutta minulla on kyllä jakkupukusääret. Sitä mieheni muistaa minulle aina sanoa. Kun lopulta sain hänet näkemään itseni ja katsoin valokuvaa, jonka hän oli minusta juttukeikalla - jossa minä kyllä itse asiassa olin toimittaja-valokuvaaja - ottanut, pääosissa olivat sääreni.

Olin siihen mennessä aina ollut ylpeä satatonnarin rinnoistani, mutta säärieni ihailu oli jotain uutta. Juttukeikalla ihastuin valtavasti Matin taiteellisuuteen. Ulkokuoreen olin ihastunut jo vappuna 2002 ja työväentalon ovella. Tosin itkin oikeasti kotona vappukeikan jälkeen. Matti luuli minua Matti ja Liisa -lehden kesätyöntekijäksi.

Eikä siinä vielä kaikki. Kunnallisvaalien 2008 alla kuvasin yhtä Lapinlahden vasemmiston ehdokasta erikseen - pitää muuten teettää kuva printiksi - kuvassa näkyy, kuinka Anna valokuvausavustaja pitelee isoa valkeaa taustapahvia ehdokkaan takana. Ehdokas luuli minua Matin tyttäreksi.

Kuten eilen kirjoitin, sellainen häpeä poistui melko nopeasti suhteestamme. Minusta tuli nopeaan tahtiin - keskenmenojen jälkeen - vanheneva nainen.

...

No niin. Nyt anonyymi kirjeenvaihtotoverini pieree verta! Nainen julkeaa puhua sääristään ja rinnoistaan. Ja vielä tästä avioliiton alusta. Törkeää! Ja ja ja ja hän otti arvokorteista tärkeimmäksi arvoksi itsensä. Oijoijoijoi.

Ihan pakko sanoa anonyymista kirjeenvaihtotoveristani. Kun ei ole lusikallakaan annettu, ei voi kauhalla vaatia. Eikä edes pinseteillä.

...

Piti kirjoittamani, että ennen vanhaan minulla oli toimittajan lässyttävä maneeri. Kun pyristelin irti maneerista, manerisoiduin nopeasti uudelleen. En kykene kirjoittamaan mistään positiivisesti, sillä pelkään niin hirveästi juuri lässytystä tai patetiaa. Niinpä kirjoitan julmasti.

Olen juminut julmuuden maneeriin.

Romaanissani pyristelen siitä irti. Koetan saada romaaniini vapaan, vapautuneen naisen riemua. Sitä, kuinka kesäilmavirta huuhkaa auton avoimesta ikkunasta, kuinka nainen ajaa Lapinlahden kirkonkylän lävitse eikä tarvitse mennä Pajuharjuntietä pitkin, hän suijahtaa Vitostien liittymään Teboilin sillalta ja ajaa etelään pois, pois, pois eikä oksenna Luhin risteyksen kohdalla. Ihana elämä!

! Äh taas julmuus hiipi tähän. !

....

Nyt tulee osuus, jossa en vittuile. Kirjoitan suoraan. Helsingin psykoterapiainstituutin ensimmäisellä työyhteisösovittelukoulutuskerralla oli puhe siitä, että loppujen lopuksi sovittelussa on kyse samasta kuin päiväkodissa, jossa lapsi lyö hiekkalapiolla toista päähän.

Lyöjälle pitää tehdä selväksi, että toista ei saa lyödä lapiolla päähän.

Minäkään en muuta pyydä kuin, että Lapinlahden vasemmistossa joku täyspäinen toimija, jos omasta järjestöstä ei löydy, ehkä Pohjois-Savon piiristä löytyy, sanoisi järjestölle ja vuosikausia jatkaneelle kiusaajalle, että näin ei olisi saanut toimia eikä ketään saa jatkossa sen enempää kiusata kuin seksuaaliseseti ahdistella.

Piste. Voisin kuvitella tällaisen kokouksen. Jos vaikka vasemmistopiiri kirjelmöisi asiasta, kirje luettaisiin vuosikokouksessa tai jossain muussa avoimessa kokouksessa ja kirjelmän lukemisen päälle pidettäisiin minuutin pituinen hiljaisuus. Asiasta tehtäisiin pöytäkirjamerkintä ja se olisi sitten siinä.

Ei mitään dramaattisia eroamisia järjestöstä eikä erottamisen vaatimuksia. Ei suurta sopujuhlaa eikä etenkään osapuolten halaamista, herrajumala! Asia otettaisiin esille, se käsiteltäisiin, siitä jäisi historian kirjoihin merkintä, näinkin voi joskus käydä, ja sitten voisimme kaikki siirtyä elämässämme eteenpäin.

Päästäisimme irti. Inhoan lausetta, mutta tässä tapauksessa se toimii. Eikä kenenkään tarvitsisi tehdä rikosilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta tai muunlaisesta kiusaamisesta.

…

Miksei tätä kukaan tajunnut?

…

Tajusin tämän itse, kun olin kirjannut unipäiväkirjaani viimeöisen uneni. Niilles Holmbergin Halla Hellen minäkertoja sanoi kirjassa, että unien pienimmätkin yksityiskohdat, jotka muistaa, kannattaa kirjata ylös. Niissä saattaa olla avain tajuntaan.

Unessani toinen meillä käyneistä ambulanssinkuljettajista käveli kanssani puutarhassa. Maassa oli harmaanvihreää sohjoa. Hän kuunteli minua ja teki kysymyksiä. Olin ihmeissäni, onko joku oikeasti kiinnostunut elämästäni. Tulimme puutarhan takareunaan.

Siitä alkoi ryteikkö. Ryteikön sisään vei kapea polku. Ambulanssinkuljettaja pysähtyi. Minun oli jatkettava ryteikön lävitse yksin, mutta olin kiitollinen siitä, että minua oli kuunneltu ja minut oli otettu vakavasti.

Uneni ensihoitaja ei ollut Ari Turunen, vaan hänen pitkäaikainen kollegansa. Meillä kävi kaksi ampparikuskia ja molemmat olivat aivan äärimmäisen hyviä psykoterapeutteja. Olisiko mitenkään mahdollista, että Ari Turunen (vas.) ensihoitajan taidoillaan ottaisi rauhallisen sovittelijan roolin Lapinlahden vasemmistossa, kun muista siihen ei taida olla?

Laatisimme mieheni Matti Valkosen kanssa nätin kirjelmän, se otettaisiin avoimessa kokouksessa esille, kokouksesta tehtäisiin pöytäkirjamerkintä, olisi pieni hiljainen hetki kuin jonkun kuollessa on tapana – ja se olisi siinä!

Juha Halonen (vas.) ei ole oikea ihminen sovittelemaan tätä asiaa, sillä mieheni ahdistelija on hänestäkin lähettänyt miehelleni, Lapinlahden vasemmiston taannoiselle puheenjohtajalle, parjausviestin. Juha Halonen kertoi, että on koettanut puhua ahdistelijasta jo ainakin viiden vuoden ajan – että tämä pitäisi saada eroamaan tehtävistään.

Eroamisvaatimuksesta ei meillä ole kyse. Kyse on siitä, että asia otetaan vakavasti – ei muuta.

….

Tästä aloitin aamulla merkinnän kirjoittamisen:

Sitten kun Töllötin valtaa alaa Kuopiosta ja korvaa pikku hiljaa Viikkosavon, haastattelen Poikkeusyksilö-sarjaan Savon Medioiden vaihteessa kamppailevaa poikkeusyksilöä. Purin hänelle sitä, miten vaikea on löytää nykyään toimitusten yhteystieoja. Jaoimme yhteisen kokemuksen siitä, miten sekavaksi kaikki on mennyt. Luulin soittaneeni Ylä-Savoon ja puhelu ohjautui Savon Medioiden vaihteeseen Kuopioon. Onneksi siellä oli tuttu ääni ja pääsimme tosiaan yhdessä ihmettelemään sellaista asiaa kuin tietosuoja.

Tyyppi Savon medioiden puhelinvaihteessa on hauska ja muistan hänet ajalta, jolloin tein Savon Sanomien uutisvuoroja 1990-luvulla. Olisi kiva tietää hänestä enemmän. Viikkosavo voisi tehdä henkilöhaastattelun. Tai Savon Sanomat.

Koetin sitä ennen soittaa yhdelle potentiaaliselle haastateltavalle Töllöttimen nykyiselle levikkialueelle ja tämä länttäsi luurin korvaan - ilmauksen tilalle tulisi etsiä uusi napakka - toisaalta onhan punainen täppäkin luuri tavallaan.

Puhelinmyynti on tehnyt minkä tahansa asian hoitamisesta puhelimessa vaikeaa. Haastateltava luuli, että myyn mainostilaa tai jotain. Tai lehteä. En tiedä. Lähetin tekstarin perään, mutta linja on ollut pitkään varattu. Haluaisin kyllä selvittää asiani puhelimessa livenä.

Samalla tavalla luurin linttasi kiinni kirjailija Liisa Laukkarinen joskus ammoin, kun koetin lähestyä häntä Matti Pulkkisen muistotilaisuudesta ja -seminaarista. Soitin sitkeästi uudelleen ja kirjailija suostui lopulta tulemaan muistojuhlaan kaikkine asiankuuluvine karkeloineen.

Minulla olisi oikeastaan esittää jatkokysymys, jos nimenomaan hän ei suostu haastateltavaksi. Naisia kaipaamme sarjaan. Ehkä Poikkeusyksilö-näkökulma on jotenkin liian matemaattis-luonnontieteellinen.

…

Päivä kääntyi iltapäiväksi. Soitin eri puolille ja minulla on nyt haastateltava Poikkeusyksilö-sarjaan. Haastattelua varten lähden kohta Iisalmeen kirjastoon. Tarvitsen tausta-aineistoa. Tekisi mieleni käydä myös Iisalmen suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa Elisabeth Stoutin kirja Olive taas.

Koetin metsästää Liike Nytin kunnallisvaaliehdokasta Ylä-Savosta. Yhtä heistä. En arponut lehden seuraavan kunnallisvaalikolumnirundin vuoroja, sillä kotona on minun lisäkseni kaksi muuta vanhaa narttua. Kissa ja koira. Tarvitsen arvontaan sekä hatun että onnettaren.

Tulostin työyhteisösovittelukoulutuksen seuraavan jakson kirjan. Päätin, että huomenna kirjoitan ensi viikon jakson oppimistehtävät. Aloite firmamme työterveyssuunnitelman päihdehoidon erillisohjelmasta ei edistynyt eikä firmamme työsuojelupäällikön vaihto.

Tein pienen teon, soitin puhelun yhdelle kivalle ja fiksulle ihmiselle, Lapinlahden vammaisneuvoston uuden puheenjohtajan löytämiseksi. Minulla olisi uudeksi puheenjohtajakollektiiviksi ehdotus.

Tilasin Kirjailija-lehden. Tämä kirjailja Taija Tuomisen suosituksesta.

Saara Turusen Järjettömiä asioita oli cherbourgin sateenvarjomainen. Kepeä ja se kyllä oli koko ajan pinnan alta syvä, kuten Cherbourgin sateenvarjot, jos ajattelee, mikä on elokuvan taustalla – Algerian sota.

Suomen Kuvalehden Herman Raivio tuntuu olleen toista mieltä. Netistä saattaa Herman Raivion kritiikistä lukea vain alun, joten en tiedä muuta kuin, mitä jutun alussa lukee. Otsikko on Entten tentten – Saara Turusen parisuhdeteatteri ei viillä syvälle.

Kylläpä viiltää. Nimenomaan viiltää. Kepeä viilto ja kivulias haava. Hirveästi verta. En ehdi kirjoittaa tämän enempää, sillä nyt teen toissapäivänä pihastamme lähteneistä hirsijuoksumetreistä laskun. Vien sen Tokmannin edessä olevaan lähtevän postin laatikkoon, kun siihen on niin helppo topata autolla.

Hannele kyllä tappaa minut, kun kaunokirjallinen osuus merkinnässä kutistui olemattomiin. Anteeksi, mutta tuli kova kiire! Päivä hujahti ihan kummasti kaikenlaiseen pikku sälään.