Kyllä, kyllä! Ehdottomasti nörtyisin!

Jos vain joku kertoisi, mitä nörtyily on

ti 30.3.2021

Sain taas nimettömän kirjeen. Se oli täynnään paatosta, pateettisuutta ja huutomerkkejä. Kirjeessä minua kehotettiin katsomaan peiliin, lukemaan lävitse blogikirjoitukseni, pyytämään anteeksi ihan tosissaan ja oikeasti, aikuisten oikeasti kaikilta tahoilta, yksittäisiltä ihmisiltä ja organisaatioilta, joita olen loukannut vuosien varrella.

Kaiken muun jotakuinkin ymmärsin, paitsi sitä miten nörtyillään.

"Jos tavoittelet parempaa elämää ja mielenrauhaa, Sinuna kävisin läpi kaikki blogikirjoitukset ja NÖRTYISIT pyytämään anteeksi..."

Varmuuden vuoksi kirjoittaja tai kirjoittajaryhmä oli kopioinut samat kaksi käänteentekevää kappaletta ensin tammikuussa kirjoitettuun nimettömään kirjeeseen ja sitten nyt maaliskuussa kirjoitettuun lisäykseen. Ja niin minua peräti kaksi kertaa ohjeistettiin VERSAALILLA nörtyilemään. Samaa lajia kuin mieheni ahdistelija, joka estetyssä tekstarissaan minulle päätti olla enää suojelematta miestäni, koska tämä valheltelee.

Se oli tekstarin pittoreski yksityiskohta. Tekstarin kirjoittaja olletikin tavoitteli uusmuodosteellaan pehmeitä värisävyjen vaihteluita. Pittoreski on esteettinen kategoria ja näin voin käyttää termiä mieheni ahdistelijan tekstien semioottisessa tarkastelussa.

Opin siitä paljon itsekin.

Mietin koko viime yön, mitä valheltelu on. Ahdistelija tarkoittanee sillä totuuden hienoista muuntelua niin, että kulloinenkin viesti muotoillaan vastaanottajalle sopivaksi. Valhteltelija ei itse koe valehtelevansa. Eikä hän oikeastaan valehtelekaan. Hän vain kertoo toiselle sen, minkä arvelee toisen haluavan kuulla.

... tässä kohtaa tekstiä, jonka pyyhin pois.

Niin. Kirjeen kirjoittaja oli myös kovin kuohuksissaan siitä, että karkotan firmasta työntekijät. Karkotan sellaiset, joita en tähän firmaan halua. Tämä on minunkin firmani eikä miehelläni ole enää kusiaisenkaan valtuuksia rekrytointeihin. Sen verran häntä säälin, että pyyhin yltä yhden kappaleen pois. Toki minä voin miestäni kuunnella, mutta lopullinen päätöksenteko on minun.

Karkotan kuulema asiakkaatkin. Jos meille ei jää yhtään sellaista asiakasta, joka ei kehräisi leuanalisessa imeläpussissaan mieheni korvaan kultakudoksia, saa koko firma olla. Jos menetän avustajan paikkani, hui hai, intohimoni on kirjoittaa romaani näistä tapahtumista - meillähän on mieheni työkyvyttömyyseläke.

Koska tiedän, että seuraavaan nimettömään kirjeeseen saan taas aimo ryhelmän patetiaa: Pia käyttää Mattia hyväkseen, ää-ää ja yhyy, se ei ole todellista rakkautta se, vastaan jo tässä. Aijaa. Todellinen rakkaus on näyttänyt tässä avioliitossa merkillisimmät puolensa ja sitä paitsi elän vaikka turvekammissa kaurapuurolla, kunhan minulla on läppäri, siinä hyvä akku ja säännöllinen sukupuolielämä.

Sukupuolielämästäkin voin tinkiä ja kirjoittaa selibaattirunoja turvekammissani peruspäivärahalla, jos vain saisin kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa täysipäiväisesti.

Nyt pitää ihan miettiä. Tätä en saisi sanoa, sillä mieheni oikeasti pelkää naisten rynnäkköä tähän taloon, jos kirjoitan näin: Jos pitäisi valita vaihtoehdoista Matti tai kirjoittaminen, valitsisin.... enpäs sanokaan, lällällää, turha on kuopia siellä lähtötelineissä ja koettaa startata tojotanromua tai hiacenpaskaa.

Tämän on kirjeen kirjoittajankin vain pakko nyt niellä. Voi heitä olla toki useampikin.

Käyn kohta lävitse muutamia kohtia kirjeestä ja sitten siirryn eilisen merkintäni aukikirjoittamiseen. Heti alussa tammikuussa 2021 päivättyyn täydennykseen: kirjoittaja halusi tehdä pikku tarkennuksen siihen, että hän ei kirjoittanut minun olevan pahanhajuinen, vaan pierunhajuinen ja vielä vakuudeksi näin: pahanhajuinen = pierunhajuinen, tässähän on iso ero sisällössä, eikö vain?!

Pahoittelen tapahtunutta.

Kirjoittaja, joita varmaankin on monta, kokonainen ryhmä, perustelen myöhemmin tämän, on ironiantajua. Se käy ilmi tästä: "Muista, Sinä et voi vangita Mattia, et hänen ajatuksiaan, et hänen katsettaan ja kiinnostusta naiskauneudelle... et hänen halujaan! Et hänen ystäviään!"

Hienoja tehokeinoja, toistoa, ja sitten lämps! Matin kiinnostus naiskauneudelle... tirskistä ja hih. Kolme pistettä kertoo, että kirjoittaja ei ole ihan tosissaan tässä ja tietää, keitä mieheni kaunottaret ovat.

Sen että kirjoittajia ei ole vain yksi, kertoo seuraava kappale: "Meitä on monta, meitä on paljon jotka inhoavat Sinua, emme pidä sinusta! Sinä olet paha!"

Mitä sankempi joukko minun inhoajiani, sitä suurempi lukijajoukko blogillani. Yksinkertaista. Eikö vaikka? Minusta on ihanata kirjoittaa niin, että kun painan tästä näpyttimestä, kuuluu valtatieltä oikealle (etäännytys, etäännytys) muudaasta kylästä: ahhhh ja tulee satamiljoonaa säkenöivää liukuvoideorgasmia tai lähempää tästä kylältä.

Olen harjoittanut sitä koko blogini olemassaolon ajan. Se on pikkuinen paheeni, jotainhan minulla täytyy olla, kun en juo, en polta enkä tee huorin.

Kirjoittajaa kaivelee taas, että kävelen käsikynkkää kylänraitilla mieheni kanssa, että muut näkisivät. Enkö olekin törkeä, juu! Ihan kauheata. Tai säälittävää, kirjeessä sanottiin, se kuulema näytti siltä, että Matti ulkoiluttaa hoidokkiaan. Kuulema tositositoooosirakastavaisten ei tarvitse tuolla tavalla alleviivata suhdettaan eikä ainakaan somessa meuhkata. Ja minä pakotin Matin käsikynkkätouhuun!

Joo, niin pakotin, sillä koko avioliittomme ajan olen unelmoinut siitä, että pääsemme kävelemään käsi kädessä kylällä ja saatamme näyttääkin rakastuneilta. Suhteemme tuhnuisessa alussa se ei ollut mahdollista, sillä mieheni oli tahollaan naimisissa. Sitten kun jo asuin tässä talossa, se ei ollut mahdollista, sillä mieheni omien sanojensa mukaan häpesi itseään - häpesi sitä, että oli vaihtanut 23 vuotta rinnallaan kestäneen aviovaimon nuorempaan, sellaiseen, joka halusi lapsia.

Kun juuri kyseisen häpeän aihe oli ikääntymiseni ja sterilisaationi myötä poistunut, koetti seuraava häpeä. Emme voineet kävellä kylänraitilla, koska vastaan saattoi milloin hyvänsä pyöräillä huopahuppupäinen öööö neitsykäinen, jonka munasarjat kurkottelivat kohti miestäni niin, että asuinsijamme välissä olevat ratakiskot uhkasivat taittua naisen sylin hehkusta ja kiihkeästä odotuksesta.

Loppujen lopuksi aloimme Aikataikankin aikaan käydä metsässä poimimassa musti- ja puolukoita, sillä Minotauros vaani miestäni naurispuurokattilan äärellä. Olisi pannut mieheni pataan ja pistellyt julkisesti ... no sinne!

Vau mikä performance se olisi ollut. Vähän pölläyttelyä pitäjän antiseptiaan!

Kohtaan, jossa kirjelmöijät, ystävällisesti huomauttavat minun aloittaneen avioliitossamme vieraissa käynnin, korjaan ystävällisesti, että en aloittanut vieraissa käyntiä, vaan olin jättämässä koko avioliiton.

Pitääkö tämä nyt kirjoittajilleni vääntää rauta- vai piikkilangasta? Ei tunnu millään menevän perille. Syy yhdessä oloomme oli valunut yläkerran kylppärin lattiakaivon ritilästä lävitse niiltä osin, joka lävitse mahtuivat. Suurimmat klöntit kaavin muovimatosta pakasterasiaan Kysille tutkittavaksi.

Eihän sen ikäisiä sikiöitä edes tutkita, mutta minä olin sekaisin. Olin tilannut itse ambulanssin ja vielä mopannutkin verijäljet kylppärin lattialta. Ajatukseni selkeytyivät keskenmeno keskenmenolta, sama toistui vielä kaksi kertaa, ajattelin, että se oli nyt tässä ja eteenpäin on elävän mieli. Eihän tässä nyt jäädä tuleen makaamaan, vaan posliinit reippaasti jakoon ja kohti uusia seikkailuja.

Elämässähän on pysyvää vain muutos ja ui tai uppoa.

Kun Matti ei enää muuta keksinyt, hän sanoi, että ajaa alas firman, jos lähden. Hän sanoi, että ei jaksa tätä ilman minua. Kirjeen mukaan firman palkkasumma olisi kaksikymmentä miljoonaa euroa, jos minä en olisi ängennyt firmaan toimitusjohtajaksi. Voihan se olla, että olisi noinkin, mutta yhdelläkään työntekijällä ei olisi firmassa kirjallisia työsopimuksia, yläkerrassa istuisi huopahuppupäinen hullu päivittämässä loputtomasti yrityksen nettisivuja ja Puron talon piirustukset olisivat vielä piirtämättä - puhumattakaan Myrkky-Matin siirtämästä saunarakennuksesta.

Kirjoittaja valittaa sitä, että en antanut Matin asiantuntijana vastata rakennusliikkeestä. Siis nii ku mitä? Tätä kohtaa en tajunnut, kirjoittaja voisi hieman tarkentaa seuraavassa kirjeessään. Kuten en tajunnut sitäkään, että kirjoittaja syytti minua henkisestä huo...misesta. Henkinen huominen? Tarkentakaa nyt ihmeessä vaikka joukolla tätä. Kohta oli äärimmäisen epäselvä.

Itse asiassa osasin odottaa kirjettä, sillä puheenjohtaja juovuspäissään hykerteli minulle puhelimessa, että kohta saan jotain postissa. Koetin kysyä, onko tulossa kakkaa vai haaste vai mitä. Sitten puheenjohtaja toisteli pari kertaa, että se ei tule häneltä. Olenkin sitten käynyt joka päivä - paitsi tiistaisin - kirjepostilaatikolla ihan eri intensiteetillä kuin tavallisesti.

Viime viikonloppu oli muuten ihana. Suunnittelimme romaaniani Matin kanssa yhdessä. Minä kirjoitan itseni johonkin kohtaukseen ja Matti saa miettiä sitä, mitä hän autofiktiivisena hahmona samaan aikaan tekee.

Nyt eiliseen näytelmään blogissani, jossa jaoin roolit epäselvästi. Sain siitä Tikkisen Hannelelta huomautuksen:

Jumalainen ee ku poliittinen näytelmä, jossa on järjestöelämädegeneroituma

Näytelmä tapahtuu järjestössä. Koetan erottaa eri puheenjohtajat toisistaan. Olkoon nainen, jolta minäkertoja perii nuijan/t, nimeltään Miina. On autofiktiivinen minäkertoja, seuraava puheenjohtaja olkoon Kotivalo ja sitä seuraava puheenjohtaja Kusti ja sitten taas nykyinen puheenjohtaja sama Kotivalo kuin ennen nykyistä.

Järjestön taloudenhoitajat, jotka tässä esiintyvät, ovat Pullervo ja semmoinen kiva ihminen, josta Pullervo puhui joka käänteessä pahaa puheenjohtajille - paitsi minäkertojalle, sillä hänhän ei minulle koskaan puhunut suoraan - kuiskutteli vain santso pantsalleen Mannelille.

Kertomus alkaa näin: Kunnallispolitiikasta ei pääse eroon, ellei kuole tai vaihda paikkakuntaa. Minäkertoja onneksi pääsi muuttamaan pois Kuopiosta, kun hänen tyttärensä olivat syntyneet, sillä hän ei todellakaan halunnut uhrata Järjestölle lapsiensa vauvavuosia. Tarkoituksena ei ollut uhrata Järjestölle heidän kouluvuosiakaan, mutta niin valitettavasti kävi ja tästä minäkertoja on surullinen ja pyytää oikeasti anteeksi tyttäriltään.

Vielä Pielavesi-Keitele -lehden palveluksessa minäkertoja onnistui väistelemään Järjestön väkeä. Kun hän meni naimisiin Kustin kanssa vuonna 2005, järjestivät he talossaan juhlat, joihin eivät kutsuneet ketään Järjestöstä, sillä minäkertoja oli vielä toiveikas; aviomieskin saattaa päästä Järjestöstä irti.

(Minäkertoja luuli myös, että hääjuhlaan kutsutuista pitäjän ihmisistä tulee uusioperheelle ystäviä. Ei tullut. Hän ei oikeasti ymmärrä, miksi. Selitystä voi hakea Antti Hurskaisen esseekokoelmasta Välinpitämättömyys ja tekstistä Jumalaton saari.)

Jännä juttu, uskonlahkotkin toimivat näissä asioissa pehmeämmin. Niistä selviytyy yleensä ulos nuhtelolla tai sillä, että entiset uskontoverit vain kääntävät selkänsä eivätkä tervehdi. (Minulle saa soittaa, muuten! Oikeasti, olen nyt vain ollut taas niin syvällä tässä, että en ole voinut vastata puhelimeen.) Tässä tapauksessa Kusti, joka koetti lopulta eroon Järjestöstä, joutui antamaan Pullervolle säännöllisesti.

Aika ällöä, kun ajattelee. Ihan sairasta touhua! Tällaisessa tilanteessa joku kyllä saattaisi tuikata Järjestötalon tuleen!

Eipäs mennä asioiden edelle. Minäkertoja halusi, että Kusti-aviomies keskittyy yritykseen ja opetustyöhönsä eikä Järjestöön. Minäkertojalla oli oma työnsä, jota hän rakasti, mutta Kustilla oli avioliittoon tullessaan myötäjäisinä vain huono omatuntonsa. Hän oli tiennyt kyllä, että muudan äiti oli hänestä kiinnostunut, mutta siitä huolimatta hän oli iskenyt Järjestötoiminnasta tämän tyttären.

Miten menikään vanha sanonta? Joku tykkää tyttärestä ja joku äidistä. Tässä tapauksessa ei ollut äidin mieleen, että joku tykkää hänen tyttärestään. Voi voi, tyttöparka.

Kun Pullervo sai tietää Kustin suhteesta, oli päässyt piru irti ja helvetti jäätynyt. Kaikki tämä jo ennen minäkertojan tuloa näyttämölle. Kun minäkertoja lopulta vei Kustin kaikkien (yhden käden sormet eivät tähän edes riitä) nenän edestä, minäkertoja tuli tuhota. Kertakaikkiaan.

Kun minäkertoja oli väsähtänyt sekä firman taloushallinnon järjestelyyn ja sopimusjuridiikan opetteluun sekä perheen elättämiseen omalla rakastamallaan työllä, hän vetäytyi kesäksi mökille tuijottamaan järven selkää ja sanoi Kustille, että järjestää kyllä tälle isot syntymäpäiväjuhlat, mutta sinne kutsutaan vain Kustin sukulaiset. Järjestöväkeä ei synttäreille kutsuttaisi eikä minäkertojan henkilökohtaisia ystäviä.

Sehän ei Pullervolle käynyt. Hän järjesti Teko Syyn muistaakseni pyörätuolissa, jonka kärräsi omin pikku pikku kätösin Kustin ja minäkertojan mökille väkisin onnittelemaan. Nyt Pullervolle myös selvisi, missä mökki on. Hän oli jokunen kesä aiemmin ajellut seudulla ja etsinyt Kustia tämän mökiltä, mutta Kusti sanoi, että Luojan Kiitos, nainen ei löytänyt silloin perille, vaikka soitteli.

Tulivat kunnallisvaalit 2008. Vanha ja arvokas Tervas Kanto tuli minäkertojan ja Kustin pihaan ja läväytti Saabin konepellille ehdokaspaperit. Jompikumpi allekirjoittaa tai hän ei poistu pihasta. Minäkertoja allekirjoitti, jotta olisi päässyt Tervas Kannosta nopeammin eroon.

Se oli virhe! Järjestön kahvinkeittovastaava Pullervo olisi ollut vähällä tukehtua kahvinsuodattimeensa, jos olisi sinne mahtunut, kun kuuli, kuka oli Järjestön ehdokkaana. Hän komensi Kustin nopeasti kantamaan pöytiä tyttärensä hääjuhlaan. Jotenkinhan Kustia oli alettava pomputella. Siihen mennessä Pullervo oli lähettänyt vain pikku tuhmia seksitekstiviestivitsejä.

Hänen miehellään olivat meneillään viimeiset elon päivät. Mikään ei ole Järjestössä pyhää. Anoppi syytti Pullervoa vaikka mistä ja paineita oli kovasti. Voi voi.

Kun puheenjohtaja Miina väsyi siihen, että Pullervo koko ajan puhui pahaa kivasta taloudenhoitajasta ja perinneyhdistysvastaavasta, hän vetäytyi puheenjohtajan paikalta. Aiemmin minäkertojalle ja eräälle toiselle Aatteen uskolliselle soturille oli annettu tehtäväksi etsiä toimintaan nuoria.

Pullervo kivahti kokouksessa, jossa minäkertoja, Aatteen uskollinen soturi sekä juopunut, mutta älykäs, anarkisti esittelivät nuorisotoimintasuunnitelman, että nuorten toimintaan saatte sitten itse hankkia varanne. Aatteen uskollinen soturi siirtyi sillä kertaa toimimaan muussa järjestössä ja minäkertoja kyllä saattoi nuorisosuunnitelman loppuun ja sai ei-päihtyneen ja myös älykkään anarkistin kanssa kiinni jopa muutaman nuoren ihmisen, mutta heille ei tullut mielenkään ohjata nuoria pölyiseen Järjestötaloon homehtumaan.

Niinpä minäkertoja oli melkein ikuisiksi ajoiksi tuomittu olemaan nousevan järjestönuorison edustaja järjestötalolla. Liki viisikymppisenäkin vielä, kunnes älysi, että mitä vittua, miksi minä täällä haisen edellen ja nosti kytkintä.

Kun Miina-puheenjohtaja vetäytyi, huomasi minäkertoja sanovansa, että voi ihan mielellään ryhtyä puheenjohtajaksi. Hän ajatteli, että suurin osa järjestötoimijoista on kyllä iäkkäitä, mutta kivoja. Hän ajatteli, että kyllä Pullervosta vielä seuraavassa vuosikokouksessa eroon päästään ja järjesti kokouksen Pullervon tyttären isossa talossa. Sanottakoon hänen nimekseen vaikka Pullervo junior.

Minäkertoja on pohjimmiltaan hyvä ihminen ja ajatteli, että näin Järjestö saa toimijakseen ikääntyneen ja lopun väsyneen äidin sijaan tuoreen ja innostuneen tyttären. Hän kyllä tiesi tyttären ja Kustin aikaisemmasta suhteesta ja siksikin halusi kokouksen juuri Pissasalmen vanhalle koululle.

Kun minäkertoja pudotti Pullervo seniorin ja tämän Mannelin johtokunnan varajäseniksi, alkoi Pullervo nälviä jo kokouksessa minäkertoja-puheenjohtajaa. Ei tietenkään suoraan hänelle, vaan puoliääneen pöydässään mutisten. Jotain hän sanoi siitäkin, että puheenjohtajaksi pitää saada Kotivalo ja sassiin. Mutta sitäkään ei suoraan kokouksessa eikä hän pyytänyt yhtään virallista puheenvuoroa.

Kotivalo olisi voitu kaikin mokomin valita puheenjohtajaksi vaikka heti Miinan jälkeen. Minäkertojan ja Kustin perhe olisi siinä tapauksessa säästynyt tragedialta.

Minäkertoja oli jalo ihminen, kuten Pullervo asian jossain kevään 2020 puhelinkeskustelussa joutui toteamaan, ja hän kutsui kuitenkin johtokunnan varajäsenet jokaiseen johtokunnan kokoukseen. Pullervo, joka oli korostanut väsymystään järjestötoimintaan ja iänikuiseen kahvinkeittoon, tuli äärettömästä väsymyksestään jokaiseen kokoukseen Järjestötalolla.

Sitten minäkertoja keksi järjestää johtokunnan kokoukset kotonaan. Järjestöväestä se oli outoa ja epämiellyttävää, sillä minäkertoja toimi kokouksessa sekä uuden kahvinkeittäjän apulaisena, kokouksen puheenjohtajana että sihteerinä. Minäkertoja toivoi, että Pullervo ei kehtaisi tuoda kammottavaa pers...ikkaansa minäkertojan ja Kustin yhteiseen kotiin.

Minäkertojan muisti poistaa Pullervon tiedostoista, jos tämä joskus kehtasikin köntytä (näin Kusti luonnehti Pullervon liikkumistapaa) heidän kotiinsa. Jos jostain pöytäkirjasta käy ilmi, että Pullervo on tunkeutunut johtokunnan kokoukseen minäkertojan ja Kustin kotiin, minäkertoja polttaa oitis sekä pöydän että penkit, jonka ääressä Pullervo kaikessa täyteydessään könötti.

Narsistisen kiusaajan läheisyydessä voivat huonosti kaikki. Osa alkaa myötäillä, jotkut vetäytyvät. Uusi kahvinkeittäjä uskaltautui sanomaan vastaan. Siitä hänelle kiitos! Minäkertoja vetäytyi, sillä ajatteli, että mikään - Järjestökään - ei voi olla niin tärkeä, että se aiheuttaa lähinnä kuvotusta. Vapaaehtoistoiminnastahan loppujen lopuksi oli kyse.

Tulivat taas kunnallisvaalit. Minäkertojan läheinen ihminen - oikeastaan ainoa paikkakunnalla omien tyttärien lisäksi - kuoli. Tämän kuoleman jälkeen ei minäkertojalle jäänyt pitäjään mitään. Hän oli kyllä ehdokkaana, mutta jätti Järjestön puheenjohtajuuden - ja etsi oman elämänsä muualta.

Kotivalosta tuli puheenjohtaja ja sitten jonkin ajan kuluttua Pullervo painosti Kotivalon pois puheenjohtajan paikalta ja nosti puheenjohtajaksi Kustin. Sitten Pullervo hivuttautui sekä taloudenhoitajaksi että järjestöön kuuluvan perinneyhdistyksen vastuuhenkilöksi. Pullervo syrjäytti kivan taloudenhoitajan ja perinneyhdistyksen vastuuhenkilön kertomalla Kustille koko ajan, millaisia väärinkäytöksiä entinen taloudenhoitaja oli tehnyt.