
to 18.3.2021
Tänään on Jussi Kokkosen 60-vuotispäivät Varpaisjärvellä. Pitää lätkiä nopeeta Töllötin-juttu kasaan ja viedä uuden mieskuvan miehelle lahjavillasukat. Jussi Kokkosen Luolamiehen muodonmuutos on vielä palauttamatta Sonkajärven kirjastoon. Ajattelin kirjoittaa siitä jotain, mutta sitten hurmaannuin Antti Holman Kaikki elämästä(ni) äänikirjasta.
Kokkonen kirjoitti 1990-luvun uudesta miehestä. Hän laajensi perinteisen perheenisän kuvaa. Isä voikin olla koti-isä, joka hoitaa lapsensa napatynkäisestä vauvasta lähtien. Ei se jännitteettä sujunut, vaikka pariin otteeseen Luolamiehen muodonmuutosta olikin kohta, jossa kirja minä huokaisee, ettei tarvitse tämän enempää elämän tarkoitusta miettiä.
Jännitekohdat poimin kirjasta blogiini vielä ennen palautusta, ellen nyt sitten tilaa kirjaa Huutonetistä. Taidan tehdä niin, kun olen pankkitunnusteni kanssa samalla paikkakunnalla.
Antti Holman Kaikki elämästä(ni) kommunikoi jännittävällä tavalla Luolamiehen muodonmuutos -kirjan kanssa. Antti Holma jatkaa siitä, mihin Jussi Kokkonen jäi. Esikoisromaani Järjestäjä oli epäkypsä, kiinnostava sinänsä, ja Kaikki elämästä(ni) -kirjan tähden olen iloinen, että kestin Järjestäjän makaaberit kohdat niin kuin paljon lukeneen ja nähneen naisen tuleekin kestää - tosin jokin raja silläkin on ja jossain määrin pakkasen huurtamat nuoren tapetun tytön häpykarvat ovat rajani.
Holma laajensi ainakin minun mieskuvaani kovasti. Toki tunsin - etenkin edellisessä elämässäni - homoja. Rakkaan ystäväni Lassen muistojuhlan jälkeen Maria sanoi aprikoiden, miksi tilaisuudessa eniten itki Jussi. Me erotimmekin Koskelan Jussin toisesta Jussista puhumalla Lassen Jussista.
Kerroin tytöille, että juuri tätä olemme Lassen Jussista puhumisella tarkoittaneet.
Se, mikä tuntui vieroittaneen kaikkein ortodoksisimmista queer-piireistä myös Antti Holman minäkertojaa kirjassa Kaikki elämästä(ni), on promiskuiteetti. Minäkertoja kertoo kauniisti muusikkomiehestään ja kirjan loppu on kaunista kertomaa sitoutumisesta.
Saara Turusen Järjettömiä asioita ryntäsin ostamaan heti, kun siitä kuulin, sillä Antti Hurskainen vinkkasi twitterissä, että nyt tulee rakkaudesta. Twiitti vei Hesarin haastatteluun, kuten eilen kirjoitin. Ihana kohta kirjassa oli kuvaus siitä, miten minäkertojaan vaikutti elokuva Cherbourgin sateenvarjot.
En kirjoita siitä nyt. Teen otsikon, nostot, kuvatekstit ja fakta-kainalon ensi viikon Töllötin-juttuun ja lähden juhlimaan Jussi Kokkosen 60-vuotisia.
Saara Turusen Järjettömiä asioita kertoo muun muassa siitä, että kaiken järjen vastaisesti minäkertoja haluaa välttelevän kevytsitoutujamiehensä kanssa kirkkohäät; valkean hääpuvun, urut ja sen sellaista. Ihanata, niin minäkin halusin ja sitten olin vain vähän ajan päästä kolkuttelemassa saman kirkon ovia, että vihkikää minut taas ja kolmannenkin kerran!
Kunnon kirkkohäät pitää olla kaksi kertaa elämässä, jos ei nyt sitten kolme tai neljä!
Saara Turunen saisi kirjoittaa enemmän kielestä - puhuuhan Järjettömien asioiden minäkertojan espanjalaismies kataloniaa. Jännittävää kirjassa oli se, kun minäkertoja kertoi miehensä omistavan moton, joka sikäläisittäin on moottoripyörä, mutta minäkertojan isälle se on sama kuin meille täällä näillä seuduin: honkia parturoiva jättiläishirviö.
Sana moto näppäilee minussa ihan eri kieliä (siis nii ku kitaran kieliä) kuin Järjettömien asioiden kohderyhmälle - punaviinivihreille urbaaniälyköille. Image-lehti vei Saara Turusen jokunen vuosi sitten kirjailijan koti-Kontiolahdelle eikä lehti saanut Turusesta oikein irti mitään. Juttu oli pettymys.
Tänne ajaessa aamulla kuuntelin Niilles Holmbergin Halla Hellettä ja tarkkaan Freud-, unet- ja piilotajunta-kohtaa. Näin viime yönä unta, että Matti ajoi Halla-koiran päälle autolla meidän pihassa emmekä uskaltaneet kumpikaan ottaa selvää, oliko Halla kuollut vai ei. Ei ollut kuollut, pökertynyt vain ja tassu oli kokonaan poikki sekä väännyksissä.
Matti nosti Hallan Saabin takapenkille eikä saanut aikaan viedä sitä eläinlääkärille. Menetin perinpohjaisesti malttini, huusin Matille siitä, miten välinpitämätön hän on ja taoin miestä nyrkilläni. Sen jälkeen tilasin jonkun hahmon alitajunnastani kuristamaan Mattia.
Matti ei millään kuollut, minä olisin sitä toivonut niin. Kesällä kun tapasin sattumalta erään ihmisen, josta pidän ja hän oli jäänyt tällä välin nuorehkoksi leskeksi, uskon, että hän jaksoi ymmärtää, kun sanoin, että oikeastaan olisin toivonut, että Matti olisi kuollut sen sijaan, että petti minua melkein vuosikymmenen ajan enkä minä tiennyt mitään - eikä siinä vielä kaikki, naisten, jonka kanssa petti, lukumäärä on minulle edelleen arvoitus. Voisitten ilmoittautua, jos luette tätä. Totuus tekee puhtaaksi vai miten sen meni?
Eilen kun kolasin neljä kilometriä, osuin kuuntelemaan Outi Mäkisen Karua planeettaa. Se on tietokirja nuoren naisen seksuaalisuudesta. Kirjan alku oli alakuloinen ja koskettava.
Mikä näitä seuraavan polven naisia oikein vaivaa? Seksinhän piti olla iloinen asia. Niin meille opetti muun muassa Ulla-Maija Aaltonen ja Erica Jong.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]