Taikahetki

pe 5.3.2021

En minä tätä työtä tekisi, ellei siihen kuuluisi valokuvaus. Oli jälleen Töllötin-jutun purkamisen paras hetki äsken. Siirsin kuvat työtietokoneelle. Päätin, että en tänään mene sähköpostiin ennen kuin juttu on valmis, mutta blogiin on pakko huudahtaa.

Olen aivan valtavan hyvä valokuvaaja ja välillä, jos en hössötä, onnistun siinä. Vaikka keskiviikon juttukeikalla oli kiireenpoikanen ja kun nostin kameran pitkän putken kohti haastateltavaani, soitti Matti ja huomautti, että kohta on lounastreffimme. Siitä huolimatta vain muutama otos oli epätarkka.

Aivan helvetin hyvä muuten, että soitti, sillä jos olisin jättänyt keskiviikkona lounaan väliin, porhaltanut yhtä putkea koko päivän ja juonut joka käänteessä kahvia, olisin takuuvarmasti valvonut koko seuraavan yön. Heräsimme molemmat kello kahden tienoilla ja valvoimme vähän aikaa ihanalla tavalla. Sen jälkeen Matti-possu nukkui herätykseen saakka ja minäkin nukahdin hetkeksi ennen, kun piti nousta.

Tänään en mennyt Rautavaaralle, vaikka olisi ollut Café Konkelon pizzaperjantai ja olisi niin tehnyt mieleni ostaa kotiin illaksi oikeat artesaani- tai artefaktipizzat. Toissa yön valvominen painaa vielä, vaikka syy valvomiseen olikin ihana. Jos jotain, olen oppinut tunnistamaan rajani. Tämä lause oli Tikkisen Hannelelle, joka arvaa, että tanssahtelen rajoilla, joissa laatimani ohjelma itselle on liian kova ja ylikierrokset uhkaavat. Varuillaan minun pitää olla koko ajan, että en ala tikuttaa kuin Duracell-pupu. Ihanata on, että Hannele jaksaa pitää tästä huolta ja huomauttaa!

Tiistaina tein postituksia ja aloin siinä samalla selvittää yhtä asiaa, joka on taustalla vienyt energiaani.

Kun olin saanut työnohjausoppimispäiväkirjani - sen lähettäminen liittyy asiaan, jonka haluan selvittää - postiin, olin aivan loppu, loppu, loppu ja vielä kerran loppujen lopullinen loppu, finito, slut. Siitä huolimatta oli tehtävä rakentamisilmoitukset, palkanlaskut, laskujen maksut, ilmoitus kansalliseen tulorekisteriin, kasattava tilit sekä tehtävä rakennusinsinöörille yhteenveto joryihin käytetyistä tunneista. Pakko sanoa, että hallinnollinen sälä ei kiinnosta pätkän vertaa, mutta pakko jonkun semmoiset on pikku firmassa tehdä.

Torstaina, eilen, olin omimmillani. HR:ssä! (Osaanpa näppärästi käyttää termiä! Katsokaa nyt kaikki ja kahdehtikaa!) Kyllä eilinen tiistain kärvistelyn lippusten ja lappusten kanssa korvasi. Ihanata myös olisi aloittaa laatukäsikirjan laatiminen, mutta pitää tässä vielä laskeskella vähän. Tuumia.

Kumma kyllä jaksoin vähän huonohkosta yöstä huolimatta tehdä työntekijöillemme työyhteisösovitteluopintoihin kuuluneen onnistumisen analyysin. Kiitos Iisalmen demarit, käytin TSL:n kokoustiloja siihen, vaikka meidän firman tyyppien sosiaalitilat ovat alakerrassa. En tajunnut sitä, mutta olen niin tottunut istumaan Iisalmen työväentalon yläkerrassa!

Meille on osunut syvällisesti ajattelevia työntekijöitä, joiden elämän arvot ovat kohdallaan. He kyseenalaistavat materialismin ja urbaanin kulutuskulttuurin. Yksi tyyppi oli elokuvan kuvauksissa. Hänet haastattelen hiihtoloman jälkeen ja arvelen, että jututus on yhtä antoisa.

Pöh, tästä merkinnästä puuttui terä. Olen pahoillani, mutta nyt on niin pehmoinen ja ihana hetki, kun katson haastateltavastani ottamiani kasvokuvia.

Hm. Terä. Se tulee tässä: Tykkäisin taittaa omat juttuni, mutta Savon Mediat Oyj:n lehtien taitoista on kadonnut idea. Jutut kootaan sivulle tietyin palikoin ja arvelen, että ad:llä ilman temppujen tekemistä ei ole mahdollista esimerkiksi Poikkeusyksilö-juttuun valita pääkuvaksi pystykuvaa.

Se johtaa kaavamaisuuteen!

Pitää minun alkaa omaan arkistooni ottaa pystykuviakin, jotta valokuvaamisen taitoni säilyisi monipuolisena.