Catherine Heiskasen tuomio ja Vesa Kärkkäisen yritystukikirjoitus

la 12.6.2021

Töllöttimen haastateltava Cathreine Heiskanen 8to 3.6.2021) oli minun löytöni, sillä Iisalmen kepun toista maahanmuuttajaehdokasta Ardita Hoxha-Jahjaa oli jo haastateltu Maaseudun Tulevaisuuteen. Minusta Iisalmen kepun linja oli mainio ja kannatettava. Maahanmuuttajat mukaan. Juuri tätä olen koettanut propagoida hamasta 1990-luvun alusta lähtien, missä ikinä olen ollutkaan töissä.

Tämä on muuten ollut agendani. Todella! Palasin Moskovasta opiskelemasta ja kun istuin Helsingin rautatieasaemalla matkalaukkuni päällä, halusin lähteä paluujunalla takaisin. Helsinki oli kylmä, tympeä, täynnään kylmiä, tympeitä suomalaisia, joista olin ehtinyt vieraantua. Moskovan metrossa viimeisillä reissuilla keskustaan Ulitsa Usijevitsin yksiöstäni katselin ihmisten kasvoja. Oli täysin mustia, oli latinopronssinvärisiä, oli pohjoisafrikkalaisen värisiä ja sitten tavallisia slaaveja, mutta millaiset nenät! Ah!

Tuijotin Moskovan metrossa ihastuksissani konkkanokkia, kotkanneniä ja vaikka mitä klyyvareita. Minulla on nenäfiksaatio. (Ja nyt on selvitettävä, mikä on kyyvari. Se on fokkapurjeen etupuolelle keulapuuhun tai erilliseen puomiin kiinnitettävä pitkittäispurje, halkaisija, tuulenhalkaisija.)

Keväällä 1991, kun Neuvostoliitto oli käytännössä loppu, palasin Suomeen ja Helsinki oli aivan eri kaupunki kuin nyt, halusin takaisin Moskovaan ja olen halunnut varmasti niin kauan kuin Venäjä tuli luokseni ja teki minulle kaksi ihanaa-kamalaa lasta.

Matkalaukun päällä istuessani Helsingin rautatieasemalla Moskovan junasta laskeuduttuani tunsin tukehtuvani ja tukehtumisen tunnetta paetakseni ryntäsin Kuopioon. Eihän se helpottanut kuin väliaikaisesti ihanan suomalaisen aviomiehen kanssa rakastellessa ja sitten ei niinkään, kun lapsia ei kuulunut.

Esikoiseni Maria on nyt osa Vuosaaren maahanmuuttajakirjoa. Maria ja Anna ovat puoliksi venäläisiä. Siitä ei pääse mihinkään. Helsinki on ihan eri kaupunki.

Vuosaari on Marialleni juuri oikea kaupunginosa. Jos Maria olisi jäänyt Kuopioon, ei hänellä olisi kokemusta Validia-talon avustajista: Viktorista, Princesistä tai ketä kaikkia heitä onkaan - yhtä Maria kutsuu babuškaksi. Paavo on Joensuusta. Eksoottista sekin, kun ajattelee. Vuosaaressa. Ja sanoo mie.

Tänä aamuna puhelimessani oli whatsappia Tikkisen Hannelelta. Lakonisuudessaan viesti kuului näin: "Catherine Heiskasella kaksi rikostuomiota. Tämän päivän Savarissa juttu tuomituista ehdokkaista. Catherinella näpistys ja pahoinpitely."

Hyvä, että Savon Sanomat tutki kunnallisvaaliehdokkaiden taustoja. Olisi kyllä saanut tutkia ennen ennakkoäänestystä. Jos olisin tiennyt Catherine Heiskasen tuomiosta ennen haastattelua, olisin kyllä häntä totta kai haastatellut, mutta olisin kysynyt, mistä on kyse.

Catherine on selvittänyt tiensä Keniasta Suomeen, selviytynyt maahanmuuton kaikista nyansseista - vaikka olisi kuinka korkeasti koulutettu lähtömaassaan, vieraalla kielellä sitä ikään kuin tuntee tyhmistyvänsä ja typistyvänsä - tästä olisin halunnut lukea enemmänkin Saara Turusen Järjettömistä asioista - joka tapauksessa vieraassa maassa oma luokkastatus varmasti laskee.

Maahanmuuttaja joutuu asemoimaan itsensä kokonaan uudestaan. Raivaamaan tiensä. Ei se aina kaunista ole. Seurasin maahanmuuttoprosessia läheltä. 12. helmikuuta 1998 lähtien Leonidin kuolemaan 7. elokuuta 2012 asti.

Lisäksi tiedän senkin, mitä on koettaa kasata ehdokkaita kuntavaalilistoille. Se, jos mikä ei ole kaunista. Se on kamalata. Hirveätä. Kammottava kivireki kenen tahansa vedettäväksi. En halua kokea sitä enää koskaan. Siihen verrattuna kuntavaalikolumnien koordinointi ja aikataulutuksen takominen päätoimittaja Sarvelan päähän (vaikeaa, miltei mahdotonta) on helppoa kuin heinänteko.

Lopputulos Töllöttimen kuntavaalidebattikolumneista oli se, että debatointikolumnit harottivat lehdessä, mikä missäkin, eivätkä parit erottuneet ainakaan graafiselta asettelultaan pareiksi. Oli kuitenkin ihana huomata, että debatoijat ottivat tehtävänsä vakavasti ja ainakin minä nautin lapinlahtelaisen demarin Jorma Rannion ja keiteleläisen persun Ari Kaunisahon tekstimiekkailusta.

Tilasin demarien debattikirjoituksen nimenomaan Ranniolta, sillä tiesin, että hän on tarpeeksi vittumainen ja säälimätön. Ensimmäinen kolumnirundi oli lulluttelua. Ainoa piristys oli kristillisten Juhani Väänänen, joka kirjoitti merkin poikineen, mutta jonka kirjoituksen sain kunnian lyhentää ja tietenkin halusin säilyttää mukana viittauksen Raamattuun.

Juhani Vaan (KD) oli piristävän erilainen. Hänen tekstinsä ei ollut ammattimaista, mutta persoonallista ja siinä oli tunnetta. Ääntä ja vimmaa.

Kepun nuori kiuruvetinen Mira Kokkonen ja Iisalmen vihreiden Senni Martikainen ryhtyivät kirjoituksessaan dialogiin. He etsivät yhteistä vastausta pohjoissavolaisille äänestäjille kepun ja vihreiden välillä valtakunnan politiikassa hiertävästä turpeesta. Mira Kokkosen kirjoitus oli mennyt päätoimittajan roskapostiin ja nyt näyttää siltä, että jokin kömmähdys tai tietokatkos oli viime torstain lehteä taittaessa - Mira Kokkosen kolumni ei ollut siinäkään. Hänen debattiparinsa Senni Martikaisen kirjoitus oli jo torstain 3.6. lehdessä.

Minun olisi pitänyt paimentaa kuntavaalikolumnistit loppuun asti. Olisin kyllä niin tehnyt, jos minulle olisi konserni maksanut siitä. Raja se on ilmaistyölle miunnii säkissäin.

Juttupankkijuttu sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisistä palveluista olisi voinut siirtyä juhannuslehteen ja päätoimittaja olisi voinut paikallistaa sen. Ottaa parit kommentit siitä, miten asiat täällä sujuvat sähköisesti tai mobilisoida jonkun free lance -toimittajan paikallistamaan juttupankkijutun (ei minua missään herran nimessä, minua ei tod. kiinnosta juttupankkijuttujen muokkaus, en halua koskea niihin kolmen metrin kepilläkään, mieluummin kerjään ruokani temppelin portailla, niin paljon ei ole minkään lehtijättiläisen juttupalkkiobudjetissa, että tekisin jotain sellaista - koskisin valmisjuttuihin. Mieluummin kerjäisin ruokani tai naputtelisin urheilutuloksia lehteen käsin piperretyltä ruutupaperilta niin kuin tein Millun kesän 2009 päätoimittajana, kun Aamun Koiton ylipäätoimittaja Jyrki Härski-Härkönen jätti meidät, toimitussihteeri Maria Hattusen ja minut päätoimittajan ilman palkkaa - kun Aamun Koilttohan ei ilmesty heinäkuussa, en viitsinyt sanoa heebolle, että katsopas, poika, sopimustamme, siinä ei ole mitään heinäkuun ilmestymistauosta, mutta olin kurkkuani myöten täynnäni koko Suomen ortodoksisen kirkon asioita ja ajattelin, että ihan mielelläni pidän hieman lomaa ylipäällikkö Jyrki Häikäilemätön Härski-Hartikaisesta. Siinä samassa löi toimitussihteeri Maria Hattunen hanskat tiskiin ja sanoi, että palaa tekemään ensimmäisen numeron kesän jälkeen, mutta sitten se on guud bai, minä harkitsin samaan, mutta sitten ajattelin, että lehden ilmestyminen on aina Pyhä Asia ja sitä ei voi vaarantaa.).

Juttupankkijutut ovat viheliäisiä! = oho, lause jäi tänne killumaan, kun lisäsin tekstiä Miilusta ja Aamun Koitosta ja sankarillisesta kesästäni 2009, jolloin en tiennyt ollenkaan, että kommunistijohtaja Asko Julkunen asuu Miilun toimituksesta seuraavassa talossa ja itse asiassa olisin nähnyt hänen autonsa toimituksen ikkunasta, ehkä, jos olisin osannut katsoa tai vääntänyt kaulani mutkalle työntäessäni pääni ulos ikkunasta.

....

Tekisi mieleni kierittää päätoimittaja Sarvela tervassa ja sen jälkeen höyhenissä. Tämäkin jäi vähän irralliseksi, mutta tämä tarkoittaa sitä, että päätoimittaja Sarvelalle ei jotenkaan onnistunut menemään tiedostukseen se, mitä kuntavaalidebattikolumneilla, minä, kuntavaalikolumnikoordinaattori vailla palkkiota vaivoistani ja päänsärystäni, ajoin takaa.

...

Keskiviikkona aamuni alkoi jälleen Savon Sanomien näköislehden lukemisella. Artikkelitoimituksen päällikkö Vesa Kärkkäinen oli saanut whatsappia ja minä sain välittömästi whatsappia Hannelelta, kun hän oli lehden lukenut. Klo 6.56. Kärkkäisen kolumnin otsikko oli Mistä raha tulee ja minne se menee?

Jos minä olisin ollut kolumnin kirjoittaja ja saanut vihaista whatsappia joltain toimittajan yrittäjäystävältä (voiko toimittajalla olla ystäviä, voiko olla yrittäjäystäviä, kysyn vain, kysymys oli ihan aito, mutten alan pohtia sitä tässä) siitä, että Suomen Akatemia rahoittaa tutkimushanketta, jossa tutkijat selvittävät, miten queer- ja transaktivistit ottavat itselleen tilaa ja luovat uusia maailmoja, olisin vastannut seuraavasti:

"Ymmärrän, miltä sinusta tuntuu. En kuitenkaan asettaisi vastakkain Suomen Akatemian tutkimushankkeita tai yritysrahoitusta, vaan kiinnittäisin katseeni nyt yritysrahoitukseen. Ihan oikea ongelma on, että suurimmat yritysrahoituksen saajat Suomessakin ovat suuryritykset, joiden liikevaihdosta tuet ovat kuin hyttysen ininää:

https://yle.fi/uutiset/3-10095106

Suurimmat tukien saajat ovat UPM, Metsä Group ja Outokumpu. Esimerkiksi meidän pikku pikku pikkaraisyritys ei koskaan saa yhtään mitään mistään, sillä tase on huono. Eikö ole mainio peruste? Kun tase on huono, ette saa tukea siihen, että voisitte parantaa tasettanne, koska taseenne on huono.

Aivan. Aina jostain Kalakukosta tai Mansikkakakusta löytyy jokin pykälä. Emme tue rakennusliikeitä. Emme tule teitä sillä te olette sitä tätä tai tuota.