Kaivokoskella kirjoittamassa

ke 28.7.2021

Tikkisen Hannele kävi päiväunille ja kun hän herää, on päiväkahviblogimerkinnän oltava valmis. Kiitos myös Hannulan Ullalle, kun ihmetteli, miksi vaikenen blogissani. On ollut kaikenlaista. Tällä kertaa ei kuitenkaan aviomurheita.

Jos olisi ollut aviomurheita, olisi kyllä ollut blogimerkintöjäkin.

Eilen olin Töllötin-juttukeikalla Sonkajärven Oinasjärvellä. Vitsit, että tykkään sonkajärveläisistä. Heissä on jotain. Miehet ovat susimaisia, naiset reippaita, ronskeja. Sonkajärvellä ei sipistellä. Otavan opistokaveri Anne Makkonen oli Sonkajärveltä. Missä on Anne nyt? Kirjallisuutta opiskeli ja tutki. Sitten jäljet katoavat.

Nokkasen Sanna Valkealan Selänpäästä varmaankin tietäisi, mutta hänkin tuntuu kadonneen. Tai sitten on mennyt naimisiin ja on vaihtanut sukunimensä.

Huhuu? Sanna vuonna 2015 viestitti lukeneensa blogiani. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Halttusen Tuijan Kun pilvet kuolevat -leffan ensi-ilta olisi 26.8. Tampereella Plevnassa - ja olisi kiva nähhä.

Kuuntelin tänne ajaessani iisalmelaisen tolkun miehen Jyri Paretskoin Nimetöntä. Se on hänen ensimmäinen romaaninsa aikuisille. Mietin, kirjoittaako Paretskoi kouluainemaisesti - sävyttömästi ja jotenkin kolahtelevan yksinkertaisesti siksi, että opettaa yläkoulussa äidinkieltä.

Nimetöntä Kariston mainososasto markkinoi psykologisena jännitysromaanina. Odotin kaksi tuntia, että tulee osuus psykologinen. Meinasin uupua Otso Vaarnan juoppouteen. Tuli se sieltä. Lopulta. Kahden naapuruksina asuvan vaimoihmisen jutustelu ja tutustuttelu oli melkkos hyvä, kuten bestikselle tekstarin kirjoitin.

Bestis on menossa Iisalmeen Aho-päiville elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jyri Paretskoilla on päivillä puheenvuoro siitä, paneeko kirjailija itsensä teoksiinsa. Yhä enemmän ja enemmän minua vieroittavat fiktiiviset tekstit.

Olen nonfiktionainen. Nonfiktiolukija. Nonfiktiofani. Autofiktiokin menettelee. Biografistinen kirjallisuustutkinta on ehtottomasti mun juttu, vaikka se oli Jyväskylän yliopiston alaisissa kirjallisuuden perusopinnoissa totaalisesti kielletty.

Minusta ihanata ovat postmodernin jälkeiset kirjoittajat, jotka sekoittavat teksteihinsä tietoa kaiken nonfiktionsa joukkoon. Esimerkiksi Jouni Tossavaisen Kuohareita I - III aloin lukea uudestaan, sillä ensinnäkin sen päiväkirjaosuuksien blogiaikakäsitys on kiinnostava ja toiseksi kirjassa on puhdasta ja arvokasta tietoa savon kielestä ja Gottlundista.

Kuuntelimme Matin kanssa, muttemme yhdessä valitettavasti, Yuval Noah Hararin 21 teesiä maailman tilasta. Se oli hyvä ja suositan sitä Hannelelle äänikirjana. Nyt tiedän, mikä on tietoteknologinen disruptio. Satu Rämön ensimmäisessä Islanti-kirjassa on terävä kuvaus Islannin talouskriisistä ja siitä, mitä islantilaisen pankit tekivät.

Kuuntelin kolmannen Islanti-kirjan ensimmäisenä ja lumouduin uudestaan. Minulla on jokin Satu Rämön kirjoista pokkarina, mutta se on jäänyt printtinä kesken. Jostain syystä. Ostin Rämön Hangosta jostain ruokakaupasta, kun olimme käyttämässä Annaa. Anna halusi Hankoon jonkin nuorisomusiikkikappaleen vuoksi; jotain siinä oli vadelmaveneestä ja Hangosta.

Kävin eilen Iisalmessa Suomalaisessa kirjakaupassa ja lunastin kaksi printtipokkaria täysillä passeillani. Antti Holman Kaikki elämästä(ni) -kirjasta etsin kohdat, joissa Holma kuljettaa tarinaansa taitavasti tunnelmasta toiseen.

Esimerkiksi kohta, jossa Holma kuvailee ystävyyssuhdetta johonkin ikuisesti tyhjätaskuiseen teatterimieheen, etenee kiehtovalla tavalla. Vaivihkaa Holma tulee pisteeseen, jossa ystävyys katkeaa. Teatterimies on Holmaa paljon vanhempi ja tämän esityksiä katsoo aina keskimäärin kahdeksan ihmistä. Ystävyys klonksahtelee ja yskähtelee ja lopulta - mies haluaa lainata Holmalta rahaa. Mies on parantumaton pummi, vaikuttaa siltä.

Oliko pummimainen teatterimies Juha Hurme? Vai Jari Halonen?

Ystävyys katkeaa. Samanlainen tarinankuljetus on myös ystävyyssuhteen lopun kuvauksessa, jossa Holman välit myrtyvät pienen lapsen äitiin. Äiti on ollut hänen läheinen ystävänsä, mutta jotain feikkimäistä, epäterävää on tullut ystävättäreen sillä aikaa, kun hän on saanut esikoisensa.

Holma ei saa enää yhteyttä tähän ja ystävyys katkeaa. Holma käy kylässä eikä koskaan enää palaa suhteeseen. Onko lapsen saanut entinen ystävätär Laura Birn? Saara Turunen se ei ole, vaikka kolmikko oli bestikset opiskeluaikaan, sillä Saara Turunen pohtii viimeisimmässä Eeva-lehdessä lapsettomuuttaan.

En ymmärrä, miksi haastattelussa ei voitu mainta sitä, että Turunen on Kontiolahdelta. Jutussa puhuttiin heti alussa lapsuudesta pienellä paikkakunnalla Pohjois-Karjalassa, mutta ovatko maaseutukunnat edelleenkin Eeva-lehden kaltaisessa kiiltäväkantisessa luxustuotteessa tabu?

Seuraavassa lausessa subjektilla on sata määrettä. En ehdi siivota lausetta.

Otin passilla myös lapinlahtelaislähtöisen, Matti ja Liisa -lehden ammoisen tet-harjoittelijan - josta valitettavasti muistan vain upean tukan, se oli oikeasti ihan hirmu ihana - Petra Rautiaisen Savonia-palkitun esikoisteoksen Tuhkaan piirretyn maan. Kuuntelimme sitä Storytelistä Matin kanssa yhdessä pari kertaa Lapinlahden lentokentällä, mutta sitten yhteiskuuntelu hälläytyi. Ei romaanista johtuvista syistä, vaan siitä, että meillä ei ollutkaan enää yhteistä aikaa Matin kanssa.

Aloimme kuunnella äänikirjoja omilla automatkoillamme. Yhteisiä automatkoja emme enää tuhlanneet kirjoihin. Nautiskentelemme harvinaisilla hetkillämme toistemme seurasta ja minä nautin jo etukäteen aina siitä, että pääsen kehumaan julkisesti sillä, kuinka hauskaa meillä on nykyään yhdessä - ja neiti Satiainen sekä leskirouva Revanperä sekä muut naiset, joiden sytämen valittu Minun Mattini on, pierevät verta! Terveisiä vain sinne tietokoneiden ääreen.

Matti on niin muuttunut mies, kun on saanut puisteltua naistakiaiset kiveksiään puristamasta.

Suomalaisen kirjakaupan uutuuksista löysin Katja Keisalan Kuubalaisen serenadin unelmoiville naisille. En ostanut sitä, vaan ajattelin tsekata, olisiko kirja jo Storytelissä. Ei ole. On vasta 10. elokuuta. Jos olisin kehdannut tarkistaa asian kirjakaupan hyllyjen välissä, olisi Kuubalainen serenadi lähtenyt oitis mukaani.

Katja Keisalasta Atena-kustannuksen sivut kertovat näin: "YTT Katja Keisala toimii tutkijana ja opettajana. Hän on erikoistunut monikulttuurisen kasvatuksen ja työelämän kehittämiseen. Keisala on ollut naimisissa kuubalaisen miehen kanssa, ja hänellä on monikulttuurisia lapsia. Hän unelmoi yhä mielellään mutta ei odota unelmien vastaavan todellisuutta.

Tätä juuri kaipaan. Täst´ mie piän.

Etsin eilen Iisalmen Suomalaisesta pokkarihyllystä Karl Ove Knausgårdin Taisteluni VI -osaa. Minulla on kirja kovakantisena printtinä, mutta ei sitä lue erkkikään. Jos nukahtaa kesken lukemisen ja kirja hervahtaa käsistä, kolahtaa otsaan, taju menee kankaalle, pahimmassa tapauksessa otsa painuu kasaan ja seuraa otsa-aivoverenvuoto.

Kun hyllyssä ei ollut pokkaria, ajattelin, että kuuntelen Knausgårdin Hitler-esseen. Se tuleekin vasta 30. elokuuta, joten jotain pitäisi tässä keksiä ennen sitä.

Nyt otan eiliset juttumuistiinpanoni mukaan ja kävelen Keyrittyjoen rantaan. Kirjoitan lyijytäytekynälläni jokusen kappaletta juttua käsin eteenpäin ja ehkä jopa pääjutun rungon. Tämä on ihanata, täällä teksti kulkee. Päivän päätteeksi kerään pari sangollista herukoita pakastimeen.