Tukka pois ja ehkä pää kaljuksi

to 12.8.2021

Jos Matti jättäisi minut tai kuolisi, pitäisi minun leikata tukkani. Ehkä jopa ajaa pää kokonaan kaljuksi. Kaikki muu Kaivokoskella onnistuu, paitsi pitkän tukan pesu.

Osui vastaan Ylen mainio dokumenttisarja Omavaraiset. Eniten innostuin lampaita kasvattavasta lapsiperheen superäidistä Erja Sirénistä. Kävimme viime viikolla Matin kanssa eräällä tulevalla pikku työmaalla. Se sijaitsee vanhalla asemalla ja työn tilaajalla oli lampaita, kanoja ja viiriäisiä sekä hurmaava kukkapuutarha.

Ostamme häneltä kanan- ja viiriäisen kakkakompostia.

Omavaraisdokkarin äreä erakko Rainer Rajakylä asuu isältä perimässään talossa, jonne johtavalle tielle hän on rakentanut barrikadin. Barrikadin kyltissä lukee, että pihaan pyrkijät voivat suksia vittuun. Rajakylä on biologi ja tuntuu tietävän paljon kaikesta. Hän ilmoittaa myös, että peseytyminen on kermaperseitä varten.

Toki kun matkustaa tapaamaan vaimoaan Simpeleelle vai oliko se Parikkalaan, hän pesee itsensä. Ja intiimihygieniasta tietenkin pitää pitää huolta. Tarkoittanee perseen pyyhkimistä ja pyllyreiän ajoittaista pesemistä.

Joka tapauksessa biologin parta rehotti ja tukka hapsotti. Jos minulla olisi parta, saisi se rehottaa ja tukka myös, mutta itseänikin ällöttää oma lättytukka. Matin mielestä vanhenevalla naisella ei voi olla otsatukkaa eikä se hänen mielestään minulle edes sovi. Niin varmaan ja niinpä olen alkanut kasvattaa otsatukkaa pois.

Jos rehellisiä ollaan, tekisi mieleni katkaista koko letti polkaksi. Toisaalta muistan myös, kun leikkautin niskalettini pois, kun Leonid oli tullut Suomeen. Lasteni tuleva isä järkyttyi sydänjuuriaan myöten. Olin säästänyt letin ja löysin sen kapioarkusta samasta hunajatötsästä kuin Leonidin hampaan.

Kävimme bestiksen kanssa reilu vuosi sitten hautaamassa hampaan Leonidin hautaan ja minun lettini samalle hautausmaalle, mutta salaiseen paikkaan. En ehkä päädykään Puumalan hautausmaalle, ei haittaa, osa minua on jo siellä. Jos tytöt joskus jollain hautausmaalla käyvät, käykööt sitten Puumalassa.

...

En iki kuuna päivänä saisi kasvattamiani kukkia pysymään kukkapenkissä tai muuten en kykene rajaamaan kasvattejani, kuten pitäisi ja kuten Pauliina Vanhatalo masennustrilogiansa viimeisessä osassa, Tuulesta temmattu elämä, pohti - puutarhassa rajataan ja kontrolloidaan. Kaivokoskella tilaa on hehtaarikaupalla. Ei tarvitse kontrolloida, kunhan kasvavat kaikki, miten haluavat.

Aamuisin rantaan pesulle tallustellessa katson jokaisen puun kuivalla niityllämme erikseen.

Kuivalle niityllemme, nimitys biologi-Helenan, kasvaa mäntyjä luontaisen uudistumisen menetelmällä. Ne ovat päättäneet kasvaa ryppäinä. Joukossa on muutama kuusi hirmuisessa puristuksessa. Matti haluaisi pitää niityn täysin avoimena ja kaataa nuoret puut. Minä haluaisin, että puut saisivat jatkaa elämäänsä, mutta niitty niitettäsiin niiden ympäriltä.

Tosin lepikko pitäisi raivata tiheimmän puuryppään ympäriltä. Hitsi, ryvästely tuntuu tietokonetermiltä. Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyn perusteissa vai oliko jo lukioaikaan pyörittelimme erilaisia ryväksiä. Miten ruma sana, kuin Revanperä. Miten se edes taipuu? Rypäs, ryppäitä vai ryväksiä? Revanperä ei taivu, sillä on kovaa teräksenkovaa lihaa koko nainen. Ainakin 300 kiloa. Tämä on ihan mysteeri. Ei mikään pehmeä mummukainen hän.

Minäkin olen lihava, mutta olen myös iloinen ja elämänmyönteinen pyknikkkotyyppi. Rouva Revanperä on suorastaan tappavaa tavaraa joka neliösenttimetri. Hennompi rakastaja kuin aviomieheni olisi voinut mennä hänen käsittelyssään muutenkin kuin henkisesti murskaksi.

....

Kiinnitän huomiota puihin, sillä kuuntelen Richard Powersin Ikipuita. Kuunneltavaa on siinä vielä yli 20 tuntia. Kuuntelen Ikipuita limittäin Katja Keisalan romaanin Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille kanssa. Tikkisen Hannele huomasi, että Powers on sama heppu, joka on kirjoittanut myös romaanin Suopeus. Me luimme Suopeuden vuonna 2016 stereolukuna: "Tikkisen Hannele koettaa nyt velvollisuudentuntoisena kirjallisuusihmisenä narskia loppuun Richard Powersin Suopeuden. Hannelea pimpeloittaa, että Powers panee kertojan loikkimaan ja hyppelemään."

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2016-01-843602099

Ihan kuin minä en olisi Suopeutta lukenutkaan, sillä en löydä blogistani siitä enempää. Pitää katsoa etulehdiltä, olenko tehnyt sinne merkintöjä. Samaan aikaan luin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -finlandiapalkittua ja ihan kuin Hannele ei olisi Valtosesta tykännyt.

Aloitin silloin myös Kalevanpihan putkityömaalla Matin apurina ihan oikeissa raksatöissä. Varmasti neiti Satiainen tuolloin, uskollinen blogilukijani, pieri verta ja kesällä pani sitten pikku pikku pikku piparinsa Matilta vähäksi aikaa kiinni.

Syynä siihen, että neiti Satiainen aloitti pihtaamisen, löytyy tästä merkinnästä:

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2016-06-931258571

Hän ajatteli toiveikkaasti, että aviomieheni penis sojottaa hänen suuntaansa ja että minä, petetty vaimo, olen valmis leikkaamaan sen vuoksi mieheltäni jopa kivekset. Ei suinkaan. Neiti Satiaisesta ei ollutkaan kyse ja se sai neidin ilmoittamaan aviomiehelleni ylevästi, että hän ei halua sisäänsä aviomieheni siellä sun täällä saastunutta penistä. Hän haluaa oman puhtoisen peniksensä.

Pipari pimpsahti kiinni ja aviomieheni oli helpottunut. Syksyllä aloitimme pariterapian ja seuraavana keväänä aviomieheni vyötä aukoi jo Hirveä Ihmismonsteri.

En tiedä, onko penis puhtoinen, hänellä kun on ainakin yksi poika, neitsytmies tämä ei ole, siis neiti Satiaisen "kaverilla", jota minä sanoin playboyn näköiseksi jo ennen kuin tiesin, millainen seksipeto neiti Satiainen on, ja aviomieheni huonokuuloisena kuuli, että elähtänyt cowboy. Sen jälkeen mies, joka aina silloin tällöin ilmestyy Lapinlahdelle ihmeen tavoin joskus jopa nykyisen tyttöystävänsä kanssa, pirteää polyamoriaa niissä piireissä, huh sentään, miten aktiivinen eroottinen elämä uskovaisella naisella voi olla, kulkee perheessämme nimellä Elähtänyt Cowboy tai Elähtänyt Playboy.

Joka tapauksessa voin kuvitella, millaiset megalomaaniset salaiset orgasmit neiti Satiainen sai, kun kutsui aviomieheni luokseen kahville, kun Länsi-Suomen stetsonpäinen poikaystävä oli kylässä. Minä vähän ihmettelin, miksi minä, kunnollinen ja uskollinen vaimoihminen vihitty kristilliseen avioliittoon ihan papin aamenen saattelemana ja vielä kaavalla "kuolemaan asti", en saa samoihin intohimokekkereihin kahvikutsua, mutta sitten tuumin, että parempi niin.

En olisi voinut kätkeä sitä, miten kahelina neiti Satiaista pidän. Enkä edes tiennyt, mitä neiti Satiainen aviomieheni kalsareissa puuhaili, enkä todellakaan osannut aavistaa, miten kaheli tämä oikeasti on. Hoitoonhan sellaiset nymfom... ei kun nymfit, avioliittojen särkijänaiset - niin avioliittojen, varokaa tätä naista, monikossa - pitäisi ohjata.

....

Jo ennen Ikipuita katselin Lapinlahdella Koivupihamme vaahteroita. Iso vanha vaahtera on kylvänyt poikasiaan pitkin takapihaa. Tontti on täynnään pieniä taimia ja myös pihlajantaimia. Hamittaa, että huomasin ne vasta nyt, kun jätän hyvästejä talolle.