Pia Valkonen

Kaasulieden pesu etikalla

ti 21.9.2021

On pitänyt kirjoittaa ylistyslaulu etikalle pesuaineena. Kaivokoskella on kaasuliesi, jonka metallihökkyrän voi irroittaa paikoiltaan varsinaisen lieden puhdistamiseksi. Matti aamupuuroa keittäessään saa aina aikaan emäsotkun ja kunniatehtävänäni on pyyhkiä liesi puuronkeiton jälkeen.

Etikka on mitä mainiointa puhdistusainetta. Oikeastaan teollisten puhdistusaineiden haju saa niskakarvani pystyyn. Etikka on hyvä ja haisee no etikalle. Haju haihtuu kuitenkin nopeasti.

Marttojen sivuilta näkee, että etikka ei sovi emalille eikä marmorille. Joitakin emaliastioita talon mukana tuli, mutta marmoria ei onneksi.

Uuden antenniasennuksen ja johdon sekä liitosten ansiosta talossa voi katsoa myös perinteistä analogista televisiota. Tarkoitan analogisuudella sitä, että seuraa jotain ohjelmaa silloin kuin se ohjelmaoppaan mukaan tulee. Tämä on ihanata.

Nyt meillä on televisio myös Lapinlahdelle. Smart-televisio. Kiitos Juuan Veikon Koneen. Otamme telkkarin mukaan Lapinlahdelle, kun emme enää tarkene täällä. Voisin pidentää Rautavaaralla oleskelua leikkaammalla tukkani lyhyeksi.

Olemme katsoneet telkkaria tietokoneelta vuosia, mutta se ei ole sama asia. Kun huoneeseen tulee oikeita antennin kautta välittyviä ohjelmia, on ihan kuin samassa tilassa olisi joku.

Olen opetellut myös uunien lämmityksen. Asuin kolmannen lukioluokan hellahuoneessa ja kesän 1987 myös. Se oli kamala kylmä sadekesä. Kaivokosken talon uunien hormit ovat mutkikkaat ja toistaiseksi olen sovussa vain keittiön hellan ja tuvan uunin kanssa. Salin uunia kokeilen lämmittää tänään iltasella. Kolkkakamarin uuni saa toistaiseksi olla.

Ihanata on katsoa Ođđasatia. Äsken oli pätkä siitä, kun suuresti ihailemani Suvi West on saanut elokuvallaan Eatnameamet – Hiljainen taistelumme palkinnon. Suvi West ja Kirste Anne Aikio tulivat tietoisuuteeni Märät säpikkäät -ohjelmatekijöinä.

Märät säpikkäät, Njuoska bittut, vetosi huumorintajuuni.

....

Kuuntelin äsken loppuun Kikka Sepän Ei mitään pikku naisia. Kirjassa pukeutumisneuvojamestari peilasi todellisuuttaan historian mielenkiintoisten naishahmojen kautta. Esimerkiksi Hypatia Aleksandrialainen oli kiinnostava.

Konstantinopolin kristityt tappoivat hänet, koska hän ei suostunut kääntymään kristityksi. Ajat olivat tuolloin epämääräiset ja käynnissä oli massiivinen valtataistelu. Wikipedian mukaan Hypatiasta on kasvanut legenda: humanismin, tieteiden ja feminismin varhainen esitaistelija. Muun muassa Voltaire ja Edward Gibbon ovat historioissaan nostaneet häntä esiin.

Oikeasti itse Kikka Seppä on kiinnostavampi. Hän kertoo osuvasti, kuinka yrittäjä saa laukata laukkaamista päästyään kaikenkarvaisilla yritysneuvojilla. Saatoin jakaa Kikka Sepän turhautumisen. KasvuOpenista esimerkiksi oli semmoinen hyöty, että sisuunnuin Finnveran naisvirkanaiseen - ei varmaan ihan pieni palkka hänelläkään - nainen puhui Matille alentuvaan sävyyn, että Matti se emännän kanssa vähän yritteleiksee.

Kun työnsin Matin läppärin ääreltä syrjään ja sanoin, että tässäpä puheeseen puuttuu toimitusjohtaja, nainen hätkähti ja sävy muuttui. Teki mieleni sanoa, että työnnäpä se emäntä emintimääsi, emättimääsi tai suoraan sinne, minne aurinko ei paista.

En mitään niin muuta inhoa kuin iisalmelaista tapaa puhua vaimosta emäntänä, lökkänänä. Mieluummin olen vaimo, suoraan sanasta vaiva kuin emäntä sanasta emätin. Miksei ole penisäntä? Mulkunta? Jotenkin peniksessä ja mulkussakin on voimaa. Emäntä on vain löllönlöllönlöö.

Voisin olla myös yrityksen vitunta. Vituntima.

...

Finnveran emintimän pakeilla tuli todella ikävä toimittajamaailmaa. Parhaimmillaan siinä on jotain suoraa ja kursailematonta, vaikka Tommi Melender uusimmassa Imagessa (9/2021) kirjoittaakin kauhuissaan pelkäävänsä joutumista taas toimittajaksi; takomaan yksinkertaisia päälauseita.

Niinpä.

Tommi Melender kirjoittaa huijarisyndroomasta. Hyvin kirjoittaa, mutta käsitellessään omaa huijarisyndroomaansa onnistuu olemaan falski. En kuule usko, Tommi Melender, että kärsit. Varmaan esseemuodon taiturina ottaa aivoon se, että esseekokoelmat eivät oikein käy kaupaksi, mutta eikö Imagen ja Suomen Kuvalehden artikkeleista makseta mukavasti?

Ja mitä vittua - onko ongelma, että ihmiset kaipaavat hyväksyntää ja ihailua. Totta perkeleessä jokainen kaipaa. Mitä potemista siinä on? Pitääkö meidän kaikkien olla ankeita misogyyneja, jotka kirjoittavat vain pahuudesta ja se, mikä ei ole paskaa, on sitten varmaan kusta, jotta olisi älyllinen.

Vuokrasin Netflixistä Teräsleidit-elokuvan. Sitä oli kehuttu. Jätin elokuvan kesken siitä huolimatta, että siinä vilahti Anna-Leena Härkönen ilman meikkiä. Erikoista! Jonkin naistenlehden kansiotsikkona oli vähän aikaa sitten, että Härkönen haluaa hoitotestamenttiinsa kirjattavan lasillisen kuivaa valkoviiniä.

Kuinka radikaalia ja kuinka epäsovinnaista!

Teräsleideissä kolme vanhaa naista, siskot keskenään, lähtee baanalle kohti Pohjois-Karjalaa etsimään lieventäviä asianhaaroja menneisyydestään. Siskot vain vittuilivat toisilleen ja päätin katselun siihen, kun Saara Pakkasvirran näyttelemä sisko yrjösi kännipäissään pysähdyspaikan parkkipaikan asfaltille.

Jep, jep. Kovin oli radikaalia. Krapulassa oksentava mummo. Ihan hurjaksihan ohjaaja Pamela Tola oli heittäytynyt. Eikö epäsovinnaiseksi käytökseksi voisi keksiä jotain muuta?

...

Saara Pakkasvirran kasvot kyllä olivat kiehtovat ja hän sai sivuosastaan tunnustuksen.

...

Etenkin Melenderin kappale, jossa hän kysyy, miksi juuri hänen täytyy tehdä romaaneja ja esseitä, vallata maailmasta tilaa sanoilleni, tuntui kovin, kovin näennäiseltä ja valheelliselta. Tässä kohtaa melkein nauroin tenat kusessa, kun esseisti kirjoitti ylevästi: "Jos en voi olla kylvämättä tekstiä ympärilleni, vähintä, mitä voin itseltäni vaatia, on olla myrkyttämättä sitä valheilla ja liehittelyllä."

No niin. Siinähän tuo Melender sen itse kirjoitti. Milloin hän lakkaa liehittelemästä?

Sen jälkeen Melender toki esseessään kirjoittaa ihan puhdasta asiaa. Hän lainaa Paavo Haavikkoa: "Yksikin vale, kaunistus ja yleistys tuhoaa kirjailijan."

...

Teräsleideissä pikku rippunen siskosten välistä lämpöä olisi tehnyt terää. Olivat siskot kovin yksioikoisia ja yksiulotteisia. Milanon naisten paratiisiinkin on kirjoitettu tinkimättömän ilkeä hahmo: Irene. Käsikirjoitukseen tuo särmää se, että Irene onkin joskus vähän pehmeä, jopa ystävällinen.

...

En pidä valheellisista ja kaunistelevista kirjailijoista tai teksteistä. Teräsleidit oli toiseen suuntaan äärimmäinen. Oksennusta, känniä, krapulaa, vihaa, vittuilua ja paistinpannusta vain päähän. Hirmu hauskaa.

....

Melender ottaa esille Albert Camus´n. Camus´han oli minun nuoren aikuisuuteni pakollinen juttu. Pakkopulla. En voi inhota mitään niin kuin Camus´n Sivullisen alkua: "Äiti oli kuollut. Samantekevää."

Kaikkien 1980-luvun puolivälin ja loppupuolen älyköiden tuli siinä kohtaa saada tuhat pientä orgasmia. Ah, miten coooool.

Tässä kohtaa on ihan pakko vieläkin kehua. Laura Malmivaaran Vaiti-kirjassa oli Suomen kirjallisuuden historian ihanin vanha äiti. Viisas ja maltillinen. Tiesi rajansa. Ymmärsi, tuki ja antoi hyviä ohjeita minäkertojalle tämän isän julkisuutta potevien naiseksi kasvavien tyttärien kanssa.

Camus oli sitä mieltä, ettei ansainnut Nobeliaan. Sitä paitsi Camus´n saaman palkinnon perusteissa oli Melenderin mukaan ikävä piiloviesti - emme palkitse sinua kirjallisesta pätevyydestäsi vaan poliittisesta sopivuudestasi.

Matti Pulkkisenkin noste oli 1980-luvun puolivälissä poliittista tarkoituksenmukaisuutta. Hänen Romaanihenkilön kuolemansa taustatarina on ihan sama taustatarina kuin Heikki Turusella, jonka kansa löysi ja joka sai kansan kiitoksen. Meitin iskä ja äiskä lukivat turusensa. Minä vasta sitten pakon edessä, kun olin menossa haastattelemaan Turusta Juukaan valokuvaaja Timo Kilpeläisen kanssa.

Juttu tuli Kodin Kuvalehteen.

Pikku itsetuntoinen napoleonkompleksista kärsivä nuori mies koettaa unohtaa agraariset juurensa. Pulkkinen, niin, ei jäänyt iäkseen tuijottelemaan lehmän silmiin, kuten Tuula-Liina Varis kirjoitti Heikki Turusesta.

Pulkkinen joi aivonsa tohjoksi. Heikki Turunenkin joi varmaan yhtä paljon kuin Pulkkinen, mutta miten voi olla, että Pulkkisesta tuli raunio ja Turusesta Vanha Hauska Mies, jonkinlainen oraakkeli, ilmiö ainakin, jota ihmiset rakastavat. Joviaaleista joviaalein.

Miksei Antti Heikkinen haastatellut Turjailijaan Turusen vaimoa? Miksi Matti Pulkkisen vaimo ei vihdoin kirjoita ajasta, jolloin oli kirjailijan kanssa avioliitossa? Mikä on vaimon osuus Ehdotuksessa rakkausromaaniksi? Miksi Matti Pulkkisen vaimo vihasi kaikkea niin paljon, että kirjailijan kuoleman jälkeen pelästytti meidät kaikki Jumalan Vihalla; jos menemme kirjailijan haudalle, salama iskee päihimme.

Minä olisin ollut valmis jättämään horsmat muualle haudattujen muistomerkille niin kuin Simo Hämäläinen oli kirjailijan entisvaimolle ideoinut. Ihan viisaasti kyllä, vaikka nainen kävi kierroksilla. Toisaalta ihailen kirjailija Liisa Laukkarisen rohkeutta. Hän tempaisi kukkaset käteensä ja komensi kuin jokin sotapäällikkö: "Nyt, Pia, viet meidät Pulkkisen haudalle!"

...

Miksi pitää juoda? Eikö juopotteleva ihminen pääse oman julkisivunsa toiselle puolelle ilman alkoholia? Eikö hän pääse kosketuksiin itsensä kanssa humaltumatta tai kärsimättä krapulaa?

...

Matti Pulkkisen tendenssinomaisuus on siinä, että hän aisti Romaanihenkilön kuolemassaan olevan aika, jolloin vasemmistolaisuudelle voi vihdoin alkaa nauraa.

Tuulee, talo kylmenee. Pitää lopettaa. Kohta on nenä huurteessa.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi