Tikkurilan kirkko

to 30.9.2021

Olipa hyvä tämän aamun SS-näköislehdessä Soili Porokan (entinen Väisänen, Salmettaressakin ollut) kirjoitus siitä, että jos joku pitäjä haluaa hamuta paluumuuttajia, tulee takoa merkityksellisiä paikkakordinaatteja. Sen takia en tiedä, mitä ajatella Kuopion purkuvimmasta.

Seuraavaksi Kuopion torin tuntumasta menee entinen Akateemisen kirjakaupan talo. Kun tulin Kuopioon nuoreksi rouvaksi, kirjakauppa muodostui merkittäväksi paikaksi, vaikken silloin vielä niin paljon kirjoja ostellutkaan, ne olivat oikeasti suhteessa paljon kalliimpia kuin nykyään.

Suhtauduin jotenkin kunnioittavasti kirjakauppakortteliin. Ehkä hiljenin rakennuksen kulmalla aina ja otin pipon päästäni. Tilalle suunniteltu monikerroksinen talo ei näytä kovin kummoiselta. Olisi edes ollut jotenkin jännittävä, erikoinen. Vaikutti pikemminkin tylsältä.

Porokan otsikostakaan en tajunnut, mitä tuleman pitää. Viattomasti hän mainitsee, että toivottavasti Iisalmen uuden uimahallin nimeksi ei tule ainakaan Läiskis. Sen nettisivut löytyisivät nimittäin nimellä www.laiskis.fi. Porokka ripottelee tekstiin nätillä tavalla omia muistojaan, kuten äiti työskentelemässä uimahallin kahvion tiskin takana.

Hirmu taitavaa.

Minäkin olen viihtynyt tuntikausia Iisalmen uimahallin kahviossa, sillä uimahallitädit ovat edelleen ehkä maailman mukavimpia. Olen odottanut tyttäriäni milloin kuntosalilta, milloin allasterapiasta. Olen kuvannut uimahallin kahvion kalusteita ja lattialaattojen kuvioita, kun Anna pakotti minut ottamaan käyttöön oman vanhan IPhonensa.

Kuvailin kännyllä miljöitä. Järjestelmäkameralla ei huvita kuvata kuin ihmisiä ja sitäkin työkseni. Kännykkä käy miljöö- ja yksityiskohtakuvaukseen. Ja koira- ja kissavideoihin. Meidän kissa on nyt kuitenkin jo niin vanha, että siitä ei oikein ole hassujen kissavideoiden päätähdeksi.

Oikeastaan Iisalmen uimahalli oli punctum, josta kävin Iisalmeen sisään. Tajusin, miten mukava kaupunki Iisalmi oikeasti on. Ihmiset ovatkin ystävällisiä. Jos työnsin pyörätuolia, meille availtiin ovia ja ihmiset katsoivat silmiin ja jopa hymyilivät.

Aloin kävellä uimahallin läheisyydessä ja katselin pieniä kauniita puutaloja. Ajattelin, että tuohon voisin muuttaa ja tuohonkin. Tuon voisin ostaa ja tuon tai tuon. Tuossa on talo tyhjillään. Voih!

Meni jokunen vuosi tottuessa siihen, että iisalmelaiset naiset, nuoret äidit mukaan luettuna, ovat tyylikkäitä. Mietin mielessäni, onko kaupunki täynnään Ponssen insinöörien rouvia vai mitä vittuu.

(Ensin kirjoitin: Vai mistä tyylikäs pukeutuminen johtuu. Sitten muistin, kuka olen, ja kirjoitin: vai mitä vittuu.)

Koska olen löytänyt itseni pukeutujana, uskallan kohta lähteä Iisalmeen röntgeniin. Olen löytänyt minäni Maammekaupasta. Jos Laitilan mainiosta kaupasta tilaa kello 14:ään mennessä tunikan, se paketoidaan Ilolla ja hymiön kera pakkaukseen samana päivänä. Tilasin muutaman tunikan sekä tummanvihreän merinovillatakin maanantaina ja tiistaina paketti oli jo Rautavaaran Salen postipakettiautomaatissa.

Toki näen Matin katseesta, että hän ei tiedä, mitä ajatella vaimostaan, joka voisi juontaa Pikku Kakkosta. Olen erityisen ihastunut Bertta-tunikaan, joka on suunniteltu Varkaudessa ja sitä ommellaan Varkauden lisäksi Kiteellä ja Kuopiossa. Bertassani on iloisia ja värikkäitä kuvioita.

Siis niiku Kiteellä? Siellähän ommeltiin ennen Marimekko-laukkuja! Ihanata. Berttani saa minut hyvälle tuulelle ja Matilla, jos olisi vielä hiuksia, tukan harmaantumaan.

Värikkäät tunikat ja puserot sekä hupparit on keksinyt Dream Circus Oy. Tätä pitää ihan tutkia. Savon Sanomat voisi tehdä juttua. Dream Circuksen jäljille pääsee täältä www.maammekauppa.fi -sivuilta. Toki suoraankin pääsee, mutta myös Maammekauppaan kannattaa tutustua.

Vesa Kärkkäinen kirjoitti eilen siitä, että ruotsalainen jätti Läntmannen on ostanut Myllyn Parhaat. Miksei mikään suomalainen ketju ala kehittää konseptia Pellolta pöytään. Suomalaiselle ruoalle ja suomalaisille naisten vaatteille on nyt kysyntää.

Ihmiset ovat saamassa tarpeekseen massaketjujen ongelmajätteestä, joita muotikuteiksi on vielä jokunen aika sitten sanottu.

...

Soili Porokan kirjoitus SS-lehden pääkirjoitussivulla tarjosi yllätyksen ihan lopussaan. Tyrskähdin, meni aamun elovenat nenä-nieluun. Miksei Iisalmen uimahalli tosiaan voisi olla Iisalmen uimahalli? Voittihan Tikkurilan kirkosta järjestetyn nimikilpailun järkevin esitys. Pyhäköstä tuli Tikkurilan kirkko.

Ortodoksit erottukoon sakraalirakennuksillaan, joista paras sijaitsee lempipaikkakunnallani Pielavedellä; siellä on Petrun kirkko.

Maria muuten toissa iltana puhelimessa kysyi, miksi me emme hankkineet residenssiä Pielavedeltä. Hyvä kysymys. Pielavesi ei oikein ole Matin juttu. Minun olisi. Tytöillä on Pielavedeltä hyviä muistoja. Ja tytöistä on hyviä muistoja Pielavedellä. Annalla alkoi alati jatkuva uhmaikä yhden vuoden ja yhdentoista kuukauden ikäisenä Pielaveden kirkonkylällä arkkitehti Timo Airaksen omistaman talon pihalla.

Anna ei suostunut panemaan lapasia käteensä. Tyttö voitti tahtotaistelussa jopa isänsä. Leonid tuli sisälle murtuneena, lyötynä, luovuttaneena ja lannistuneena. Lapsella on kovempi tahto kuin hänellä. En rohjennut edes yrittää. Ajattelin vain, että lapsi pukee lapaset käteensä sitten, kun hänelle tulee kylmä hyisen harmaassa ulkoilusäässä.

Olin jo nähnyt, että Annan sisällä asuu julma pieni tšuvassi (чӑваш чĕлхи), joka aikuisena nylkee hylkeitä paljain käsin jäisellä tundralla. Voi poloista, joka joutuu Annan kanssa elämänsä jakamaan, ajattelin jo marraksuussa 2001. Toisaalta Annan kumppanilla ei ole mitään hätää. Jos nälänhätä iskee, Anna kyllä löytää saalista. Hän tappaa vaikka pelkällä katseellaan.