Toimitusjohtaja Valkonen teki makaronilaatikkoa

ja mietti esseisti Jyrki Lehtolan haastattelua Anna-lehdessä sekä Maria Veitolan haastattelua Mimmeissä sekä tarkentaa merkintää persujen puoluesihteeristä Arto Luukkasesta

ke 2.9.2021

Toinen päivä rautavaaralaisena alkoi pyykinpesulla. Nyt pyörii viimeinen koneellinen. Olen pessyt kaikki Matin valkeat teepaidat ja viisi mustaa natsimaista kauluspaitaa sekä hänen loputtomia Catepillar-sukkiaan. Pyryn hiekkaaman puusohvan päällisen pesin myös.

Vielä kun Ylä-Savon lämpimän vesijohtoveden äärellä kerta olemme, ajattelin pestä villiintymään päässeen Birgitta-kissan paskoman gerbiilihäkin. Kaivokosken keittiön maton pesin heti ensimmäisenä, sillä Matti ei antanut ostaa K-Sittarista viidellä eurolla tilalle uutta mattoa.

Sain Tikkisen Hannelelta whatsappia, että Arto Luukkas-merkinnässäni oli epäselvä lause: "Jännä juttu, että onnistuin osumaan hoitajaksi Luukkasen vaimon pikku siskon, elokuvaohjaaja Tuija Halttusen (Hän taisi olla jo silloin siskonsa miehen vihkimä rouva Halttunen, ehkä ei ollut kuitenkaan) kanssa pastorin kissoille juuri silloin, kun tämä oli pappina Porvoossa."

Koetin tunkea samaan liikaa tavaraa. Tarkoituksenani oli sanoa, että Arto Luukkanen loukkaantui, kun Suomen Kuvalehden toimittaja viittasi hänen taustaansa pappiskoulutuksen saajana ja että hän on työskennellyt nuorena miehenä vain kolmen vuoden ajan pappina - ja että minä, kaikista maailman pikku tytöistä, joilla on paksut linssit ja punainen tukka, näppyjä naamassa ja huono itsetunto, osuin hänelle ja hänen rouvalleen kissanvahdiksi.

Luukkasen tutkijarouvan sisko on nykyinen dokumentaristi Tuija Halttunen. Ja hän oli tuolloin filosofian opiskelija Tuija Hämäläinen, ehkä vielä tosiaan eivät olleet Teronsa kanssa naimisissa. Minä olin toimittajaopiskelija Pia Sorjonen ja seuraava kohtaaminen Arto Luukkasen kanssa oli, kun tämä vihki ystävättäreni Tuijan ja hänen Teronsa.

Itse vihkimistä en päässyt seuraamaan, sillä me Otavan opiston aikaiset turjakkeet myöhästyimme kirkosta. Sen sijaan muistan, kuinka Arto Luukkanen papin vanhan ajan liperit sojottaen istui karstulalaisen mahtitalon tuvan penkillä ja lauloi vihkiparille Eino Leinoa: "Tähkäpäiden päällä täysikuu."

Minä olin viettänyt edellisen yön aamuun asti helsinkiläisessä kapakassa ja ihmetellyt sitä, kuinka Arto Melleri ja Nadja Pyykkönsä olivat aina kapakissa. Eikö heillä ollut muuta tekemistä? En yhtään kyseenalaistanut sitä, että minäkin olin Helsinki-vuosinani aina kapakissa. Tosin jos olisi ollut pysyvä rakkaus tai edes Rakkauden Julma Valtikka, olisin ollut julman valtikkani kimpussa tasan tarkkaan mieluummin kuin tuijottamassa juovuksissa olevaa taiteilijapariskuntaa.

Aamuyöstä raahasin jonkun retkun kämpilleni ja potkaisin isovarpaani vuodevaatelaatikkoon. Seuraavana päivänä, kun piti lähteä Tuijan häihin, ei isovarpaani sitten mahtunut juhlakenkään. En muista, oliko minulla toisessa jalassa kumppari vai oliko juhlissa minulla edes kenkiä.

Enkä muista sitäkään, minne Kumpulan vuokrayksiööni raahaamani retku joutui. Historian hämäriin kerroksiin varmaan. Isovarpaastani irtosi kynsi vielä samana kesänä ennen kuin muutin Moskovaan.

...

Olin jo kuopiolainen rouva, kun kohtasin Arto Luukkasen seuraavan kerran. Olimme tuoreen aviomieheni kanssa Tuijan esikoiselokuvassa rekvisiittana ja muiden rekvisiittojen kanssa päädyimme tamperelaiseen Laterna-nimiseen ravintolaan. Arto Luukkanen taisi olla elokuvassa mukana myös. Ainakin hän oli Laternassa ja kovin Venäjä-tutkijaa jo.

Minä olin opiskellut vuoden Moskovassa ja olin aivan varma siitä, että omistin koko Neuvostoliiton. Tai no, Venäjähän maa silloin jo oli. Joka tapauksessa olin hapan Arto Luukkaselle, joka mielestäni oli liian pappi voidakseen olla Venäjä-tutkija. Ja lisäksi minähän se olin Moskovassa opiskellut.

Moskovan omistaja olin. Vähintään. Jos en sentään koko Neukkulan.

...

Laterna-ulottuvuudet ja Neuvostoliiton omistamiset ovat jääneet blogissani kertomatta.

...

Nyt menen tyhjentämään Matin sukka- ja sloggipyykin koneesta. Piti käymäni polkupyörälenkillä, mutta taivas harmaantuu ja keittiön ikkunan takana lentelevät keltaiset koivunlehdet kuin hädässä. Onkohan Rautavaaralla huomenna puolukankeruuilma?

Piti eilen tekemäni paljon töitä, jotta voin ensi viikolla keskittyä viiden liuskan kirjoittamiseen kirjailija Taija Tuomisen intensiivikirjoituskurssia varten. En aio osallistua itse kurssille, mutta teen ennakkona hänen kommentoitavakseen romaaniani taas pätkän verran.

Maksan kurssimaksun tietenkin, mutten voi nyt istua kurssilla kolmea päivää. Ei vain onnistu. Kiitos KasvuOpenin, Töllöttimen ja isosiskon, joka putosi Kaivokosken huussin portailta. Käsi jää edelleen pakettiin ja apu on tarpeen. Onneksi Kaivokoski on lähellä Juukaa.

Se, että en osallistu livenä kurssille, vaan tosi tosi etänä, on varmaan helpottava tieto.

...

Eilen olin puolella korvalla KasvuOpenissa ja toisella kädellä haroin elokuun kuitteja kasaan tilitoimistoa varten. Jonkin kuopiolaisen tilitoimiston markkinoinnista soittivat äsken ja tarjosivat palveluitaan. Sanoin, ettemme vaihda tilitoimistoa, sillä olemme olleet saman Lapinlahden Tili Oy:n asiakkaita jo pari vuosikymmentä.

Sitten selvitin palkanlaskennan ongelmaa ja sain lopulta tolkun palkka-ajoistani sekä soitin Osuuspankkiin tilillemme tulleesta oudosta rahasummasta, jonka erheellisesti googlasin yksityistieavustukseksi. Ei se sitä ollut, mutta nyt pitäisivät tilillämme olla veronpalautukset. Jee!

Pääsemme tekemään Kaivokoskella ainakin sähkörempan. Lämminvesiboileri ja jonkinlainen suihkuviritys olisivat myös poikaa. Olen kerran tänä loppukesänä pessyt tukkani Paula-siskon vessassa Juuassa. Paula sanoi armollisesti, että voin minä käydä suihkussakin, mutta sillä kertaa en käynyt.

...

KasvuOpenin Finnvera-sparraajan äänensävystä minun pitää antaa palautetta, mutten tee sitä tänään. Sulattelen vielä yön ylitse. Kuuntelin sivusta, miten korkeapalkkainen virkanainen puhui Matille. Nainen lässytti kuin idiootille. Kuuntelin aikani ja kiristelin hampaitani. Kävin keittiössä tekemässä tilihommia ja palasin tuvan työtietokoneen ääreen.

Lopulta en kestänyt ja hyppäsin Matin läppärin ruudulle. Sanoin aika tiukasti, että tässäpä toimitusjohtaja - se nauta oli lässyttänyt jotain emännästä - ja jatkoin kysymyksellä. Yht´äkkiä, kun "emäntä" tuli ruutuun, naisen sävy muuttui.

....

Silti minua nauratti, kun Hannele whatsappasi aamulla versaalein, että aijaa toimitusjohtaja Valkonen tekee makaronilaatikkoa. Päätin tehdä KasvuOpeneille lounasta, ja siihenhän oli pakko ostaa juustoraastetta, kananmunia ja tummia makaroneja, sillä halusin aamulla käydä heti ostamassa printti-Savon Sanomat.

Olin juuri edellisenä päivänä peruuttanut SS-digitilaukseni ja haukkunut lehden kulttuuriosaston sekä ylistänyt HS Viikko -koostetta. Mielestäni koosteen kulttuurijutut ovat hyviä, en ymmärrä, mitä esimerkiksi valtakunnan vittuilija Jyrki Lehtolalla on Hesarin kulttuuritoimittajia vastaan.

Ja sitten pam! Savon Sanomissa on juttu Jouni Tossavaisen uusimmasta kirjasta. Sekä maininta siitä, että kirjan julkkarit ovat huomenna kello 15 kahvila Rosebudissa. Voi per, per, per, per, kirjoitin Hannelelle, nyt menevät aivot solmuun. On pakko mennä huomenna vapauttamaan isosiskon tietokone aukiolevista nettisivuista. Siskopolo on koettanut kipeällä kädellään haroa nettiä auki ja saanut aikaan massiivisen ruuhkan.

Toinen isoveljistäni lupasi neuvoa, miten suma puretaan Asetusten kautta. Otan vielä tuekseni Matin. Matilla on enemmän hajua tietsikoista kuin minulla. Olisin minä voinut käydä Juuassa tänään, mutta Matti on tänään Paltaniemen kuvakirkolla ja minulla oli tehtävänä Töllötin-juttu.

...

Lupasin otsikossa miettiä vielä Jyrki Lehtolan haastattelua esseekokoelmasta Tunteista. Osa Lehtolan teksteistä oli ihan scheissea. Sekoja. Ehkä hän ajatteli olla kokeileva. Mnjaah, mutta oli joukossa oivalluksiakin. Pitääkö minun kävellä nyt ihan tuvan puolelle ja Rautavaaran toimistolta tänne roudaamani sohvan luokse?

Pitää. Hetkonen. Haen Tunteista-kokoelman. Jostain syystä se löysi paikkansa Kalle Päätalojen luota.

Esimerkiksi kokoelman sivulta 69 olen alleviivannut jopa kaksi kohtaa. Lehtola puhuttelee siinä sinua-minua, lukijaa. Essee on Lukemisesta ja Lehtola mainitsee tekstissään vistoon sävyyn Laura Lindstedtin, Kirsi Pihan ja lopulta Antti Hurskaisen. Tuttavallisesti vain meidän Antin isoveljeä Mattia haastattelin Matti ja Liisa -lehteen, kun tämä kirjoitti kuusi ällää ylioppilaskirjoituksissa.

Olen myös saanut kuulla kunniani meidän Antin appiukolta. Eläkkeellä olevalta ELY-johtajalta, joka oikeasti oli sitä mieltä, että Matti ja Liisa -lehden sekä Lapinlahden kunnan välit pilaantuivat ratkaisevalla tavalla juuri sinä hetkenä, kun minä saapastelin toimituksen ovesta sisään.

Hienoa, sillä kukaan Matin ja Liisan toimituksessa ei sanonut minulle huomenta. Toinen toimittaja suorastaan kyyristyi tietokoneensa ääreen, sillä uhkasin hänen eläkevirkaansa pelkällä läsnäolollani.

....

Lehtolan esseen Lukemisesta mukaan kirja on narsistille terapeutti - Lehtola käyttää erheellisesi määräistä artikkelia tässä kohtaa "se terapeutti" - , joka on aina valmiina. Seuraavalla sivulla on termi deleuzlainen defenestraadiohuudon kakofonia ja Lehtola voisi nyt lopultakin opastaa, mitä tietää Deleuzesta.

Vai pitäisikö olla Deleuz´sta?

...

Miten nimi lausutaan? Onko se ranskaa?

...

Tulisi nyt vielä Guattar.

...

Eikö kukaan uskalla sanoa, että Jyrki Lehtola on maneristinen kirjoittaja? Hänellä ja Markku Eskelisellä oli sama maneeri jo Sianhoito-oppaassa. Markku Eskelinen sentään ylistää Raukoilla rajoilla -paksukaisessa kavereitaan. Jyrki Lehtolan en ole huomannut kirjoittavan koskaan mitään hyvää kenestäkään.

Jos pyytäisi Jyrki Lehtolaa kirjoittamaan jotain kivaa jostakusta, on sama kuin koetin pyytää Kiteen punikkia kirjoittamaan jotain muutakin kuin groteskia naisista tai seksistä.

Väsyttävää. En taida enää jaksaa lukea Lehtolaa missään muodossa.

...

Kiinnostavaa on, soveltaako Lehtola 19-vuotiaan tyttärensä kanssa sitä, mistä puhui Anna-lehden (25.8.2021) haastattelussa. Sanooko Lehtola tyttärelleen, turpa tukkoon, jos tämä uskaltaa itkeä poikkimennyttä seurustelusuhdetta?

"Turpa tukkoon, kakara, pidä tunteesi itselläsi, minulta sentään kuoli äiti ja isä auto-onnettomuudessa, kun olin 30-vuotias (älykköjuoppo, oikeistopunkkari, öykkäri)."

...

Maria Veitolan haastattelu Me Naisissa (34/2021 25.8.2021) oli ihana, vaikka siinä oli epäselvä lause: "Aloin käsittää, miten lapsuudenkodin ilmapiiri oli vaikuttanut minuun vasta paljon myöhemmin terapiassa." Po. "Vasta paljon myöhemmin terapiassa aloin käsittää, miten lapsuudenkodin ilmapiiri oli..."

Kummallista on, eikö enää kukaan editoi ja oikolue juttuja? Lapin Kansassa oli vielä vuonna 1988 joukko oikolukijain ammattilaisia - paitsi, että he eivät tunnistaneet jutussani sanaa genre, kun kirjoitin Sodankylän elokuvajuhlilta ja korjasivat sanan alkamaan isolla kirjaimella. Minäkin tyylikkäästi uskottelin, että ymmärsin sanan merkityksen. En ymmärtänyt. Hämäsin vain. Nyt nolottaa, miten arrokantti olin.

Seuraavalla sivulla Maria Veitolan suoraan lainaukseen toimittaja on ottanut ensin sanan sairaasti yhden kerran, kirjoitin marginaaliin, kuinka pikanttia ja sitten toisen kerran! Toisen kerran se oli jo ylimääräistä toistoa.

Maria Veitolalla on ihana asenne: elämä tuo tilalle paljon parempaa kuin teatterikorkeakoulu, teatterityön opiskelupaikka Tampereella, ammattikorkeakoulu Stadiassa tai opinnot Jyväskylän yliopistossa, Elokuvataiteen laitoksella, Helsingin yliopiston viestintälinjalla tai Vallilan Ammattioppilaitoksen verhoilijakoulussa.

Joskus vielä kaivan kaikki 1990-luvun työhakemukseni. En päässyt mihinkään. En omaan ja rakkaaseen toimittajan työhön enkä mihinkään muuhunkaan hakemaani työpaikkaan. Sain elämän. Sain Leonidin, nitroglykolin (räjähdysaineen ainesosan) ja Marian sekä Annan.