Sovittelu-kirja ei nappaa nyt yhtään

ma 25.10.2021

Kestän hengissä sen avulla, että eilen aamulla Kaivokoskella kävelin Pyryn kanssa pikku lenkin Pertin ja Viljon huviloiden kautta aamulla vähän jälkeen kuuden. Kuu ei ollut ihan täysi, mutta se mitä täysikuusta oli jäljellä hopeoi tienoot.

Paluu Kaivokoskelta katuvalojen ääreen on aina kamala. Se, mikä jää katuvalojen katveeseen, on aivan mustaa. Kaivokoskella ei ole ollut vielä täysin mustaa missään, vaikka ei olisikaan kuunvaloa. Hankamäen risteyksen tievalaistus loimottaa etelätaivaalla, muttei kuitenkaan ime kaikkea valoa - tähtien on mahdollista tuikkia.

En keksi parempaakaan verbiä kuin tuikkia. Oikeasti inhoan ilmaisua: kuu hopeoi ja tähdet tuikkivat. Hm. Tähdet - mitä tähdet tekevät Kaivokosken taivaalla? Ne puhkovat pieniä neulanreikiä mustalle taivaalle. Kuu almiinifolioi. Hm. Alumiinifolio tuo mukaan täysikuupakkasen pikkuruisen metallisen rätinän.

(Tikkisen Hannele whatsappasi minulle Vuosaaren metroon, että tähdet eivät tiuki, vaan tuikkivat. Olin kirjoittanut loogisesti kyllä kaikkiin kolmeen tähtikohtaani, että tiukkia.  Tämä se on elämätä lukihärön kanssa ja adhd:n. Tähdet tiukkivat. Tähdet tuikkivat. En oikeasti näe noissa eroa!)

Ensin olin merkintäni alussa vähällä kirjoittaa, että ei ollut ihan täysi kuu, mutta se mitä täysikuusta oli jäljellä... Vaikka kirjoittamalla sanat täysi ja kuu erikseen, olisi tullut tarkoittamani eri nyanssi kuin yhdyssanalla täysikuu, päätin kuitenkin kiertää yhteen vain erikseen -kysymyksen rakentamalla päälauseen toisin.

Kyseessä oli semanttis-syntaktinen keisi. Kuinka rakastankaan näillä pääni vaivaamista! Sormeni syyhyävät päästä lukemaan ei ku selaamaan Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmanin Todellisuuden sosiaalista rakentumista.

Sormeni eivät erityisesti syyhyä päästä lukemaan ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelukoulutuksen elokuun jaksolle tarkoitettua sillisalaattia nimeltä Sovittelu. Kirjan on toimittanut Esa Poikela ja melko moni artikkeli yleiskoosteen kaltaisesta kirjasta on ollut sanalla sanoen puiseva.

Olisin nyt aikataulussa, jos saisin Sovittelun kahlattua ja harjoitustehtävän siitä tehtyä. Pysähdyimme jonnekin Mäntyharjun jälkeiselle metsäosuudelle. Ehkä blogimerkinnän jälkeen otan Poikelan Sovittelusta niska-perseotteen ja vedän sen kerralla lävitse.

Huomenna paluujunassa väsään harjoitustehtävän. Sen piti olla tehtynä jo ensimmäisellä jaksolla kesän jälkeen, mutta ei ollut. Ei ollut monella muullakaan ja sitten jäivät muutkin tehtävät tekemättä.

Sovittelu-oppikirjan ivulla 135 on työyhteisösovittelutohtorin Timo Pehrmanin artikkeli nimeltä Työyhteisösovittelu. Hm. Ehkä olisi pitänyt ennen Pehrmanin väikkärin lukemista lukea kuitenkin aiheeseen johdatteleva Sitä Sun Tätä Sovittelusta.

Ärsyttävät kirjottajat, jotka suoltavat itsestäänselvyyksiä. Esimerkiksi luku perheasiain sovittelusta - tätä lukua odotin kovasti - onkin ainakin alussa ihan diibadaabaa. Kirjoittajat luettelevat lakipykäliä poikineen. Ihan juu, hienoa, näin meille aukenee lainsäädäntöhistoria. Mutta perkele! Ei lakipykäläluetteloita lue erkkikään.

Tässä takauma, olen kirjoittanut merkintääni pätkissä, äsken pysähdyimme jonnekin metsään, nyt vilahtivat horisontissa Kuusankosken tehtaat tai jotain, ehkä. Piippuja joka tapauksessa. Seuraavana Kouvola, junan kulkusuunta vaihtuu ja haluaisin reissumiehen, leivän, en enää työreissumiestä, herraparatkoon:

Olen Mäntyharjulla. Olen junassa matkalla Helsinkiin. Matille ei kuitenkaan kannata nyt soittaa, sillä seuraan hänen puhelinliikennettään sekä Facebookiaan läppäriltäni. Ja palaan koulutusjaksoltani saman tien. Tämä neiti Satiaiselle ja leskirouva Revanperälle sekä hänen sukulaisilleen että Sancho Panchalleen tiedoksi.

Rakastan junassa työskentelyä. Voisinkin ruveta ajelemaan junalla edestakaisin, sillä jostain syystä minun on helpompi soittaa tiukkasävyisiä puheluita tai kirjoittaa käskeviä whatsappeja nimenomaan junasta. On pakko pitää ääni matalana, vaikka olisin kuinka kiihdyksissä.

Sanoinkin juuri Matille äsken puhelimessa, että me emme ole mikään kiinteistönvälitystoimisto ja Matti Valkosen on parasta olla antamatta minkäänlaista hinta-arviota mistään rakennuksesta. Sanoin myös, että kiljuisin hänelle puhelimessa kuin palosireeni, jos en olisi junassa.

Esa Pohjanheimon Johda ihmistä: sosiaalipsykologiaa johtajille olisi niin paljon mielenkiintoisempi. Otan sen mukaan työyhteisösovittelukoulutuksen lopputyöhön. Siinä on kyllä onneksi muutosjohtamisesta, mutta konkreettisesti. Kirsi Pihan ja Mika Sutisen Muutosvoima on aivan mitäänsanomaton Esa Pohjanheimon kirjaan verrattuna.

Piuhan ja Sutisen kirjan alku oli suurin piirtein tällainen: Muutos on muutos on muutos on muutos ja pakko. (anteeksi, jätän krjoitusvihreen silleen, Silleen jättäminen (Gelassenheit) on yksi Martin Heideggerin myöhäistuotannon tunnetuimpia käsitteitä, löysin tuon tieteen termipankista ja muistin, että minulla olisi kirjakin aiheesta Silleen jättäminen, varmaan Heideggeria selventävä teos.) 

Hyvä, että ei ole vielä tullut kirjassa kehotusta perustaa ketteriä yrityksiä. Onneksi Piha ja Sutinen ovat saaneet teokseensa, josta heille tietty on maksettu mansikoita ja maltaita, lievää kapitalismin kritiikkiä. Tai no, kapitalismi on perusolettama, mutta Piha ja Sutinen vaativat nykymuotoisen kapitalismin muuttamista.

Niin juu, edes sen kirjoittajat ovat huomanneet, että tämänmuotoinen kapitalismi, karaokekapitalismi, on haavoittava heille, jotka eivät satu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Heideggerilainen Silleen jättäminen pitää ottaa mukaan lopputyöhöni. Sen jälkeen kun Matin ja minun kolme lasta olivat menneet kesken ja tuhansia neliöitä Nummen vanhusten rivitalon kattourakkaa oli tullut silmille, firman entinen työntekijä hiplasi yrittäjämiestäni Kino Sirénin elokuvakonehuoneessa olohuoneestamme 300 metrin päässä, ei auttanut muu kuin pysytellä elossa.

Pahempaa oli tulossa!

Lainaan tyyliäni nyt Outi Olanin Mokasin-kirjasta. Kirjoitan kirjasta enemmän, se oli mainio, kun olen toipunut siitä, että Olani ei selvästikään työnohjausopinnoissa halunnut "avautua", "tilittää" tai millään lailla raottaa sitä keskiluokkaista, vähän jopa eliitin reunalla, ollutta julkisivuverhoustaan.

Hän varmaankaan ei halunnut samaistua maalaiseen, ylipainoiseen, hikiseen, vaihdevuotiseen yrittäjärouvaan, joka olin, kun hänen harjoitustyönohjauksessa tulin siihen tulokseen, että ei meillä Lapiomies Oy:ssä ja avioliitossa ollut mennyt koskaan hyvin.

Ehkä olimme Matin kanssa onnellisia pienen häviävän hetken ennen ensimmäistä keskenmenoa. Olin raskaana eikä yläkertaamme joka aamu enää siinä vaiheessa hiippaillut huopahuppupäinen Ou Nou -nainen, kuten uskovaista neiti Satiaista muudan hänet etäisesti (habituksen perusteella) tunteva luonnehti.

Matti oli saanut naiselle kakaistua, että makuuhuoneemme on nyt entisen konttorin tilalla ja konttori olohuoneessamme. Nainen pysytteli poissa jokusen vuotta. Ja sitten! Pam! Tarjoutui Kino Sirénin koneenkäyttäjäksi. Vapaaehtoistyöhön.

Sen jälkeen hän vielä kesällä 2018 oli meillä aktiivimallityöjaksolla. Ajatelkaapa. Kyseessä täytyy olla jokin persoonallisuushäiriö, joka natsasi hyvin aviomieheni persoonallisuushäiriön kanssa. Eivät täyspäiset ihmiset tee tuollaista.

Olen istunut takapenkillä autossa, jolla menimme katsomaan neiti Satiaisen työmaata. Menin tarkoituksella takapenkille, jotta pystyin seuraamaan "rakastavaisten" reaktioita. Mieheni oli tavalliseen tapaansa kivikasvo. Aivan ilmeetön, mutta neiti Satiainen istui etupenkillä siten, että kun mieheni vaihtoi vaihdetta, hän hipaisi etupenkillä istujan reittä. Nainen sävähti ja hämmentyi. Oli kuin hänen lävitseen olisi kulkenut sähköisku.

Tuli mieleen jonkinlainen lihahyytelö.

Sanoin jälkikäteen Matille, että luotan häneen, mutta neiti Satiaiseen en luota. Ajatelkaapa, olen sanonut miehelleni, että luotan häneen. Voiko minua tyhmempää vaimoa löytää Suomenmaasta? Tekisipä mieleni huuhdella itseni alas junan vessasta.

....

Löysin eilen illalla työyhteisösovittelukoulutuksen lopputyötä miettiessäni mielenkiintoisen lauseen Ben Fuhrmanilta: "Ratkaisukeskeisen psykoterapian teoreettista perustaa hallitsevat systeemiteoria ja
sosiaalinen konstruktionismi."

Fuhrman luettelee filosofeja, joista suurin osa ei sano minulle mitään: Kenneth Gergen, Humberto Maturna, Gregory Bateson, George Kelly, Heinz von Foerster, Paul Watzlawick, Ernst von Glasersfeld tai  Steve De Shaze.

Sen sijaan kaksi heppua sanoo: Jaques Derrida ja Ludwig Witgenstein. Derrida ja Wittgenstein! Voi hyvää päivää. Ei auta muu kuin ottaa selvää!