Jutunkirjoituspäivä

Lena Andersson Tytär, kertomus kansankodista ja Kansan Uutiset Sirpa Kähkösen Vihreässä salissa

ke 10.11.2021

Voi peräpukama, päällekkäin ensi viikon työyhteisösovittelukoulutuksen lähijakson kanssa olisi Kuppakamarin työoikeuden ajankohtaispäivä. Ja! Yrittäjien koulutus uusasiakashankinnasta on päällekkäin työyhteisösovittelukoulutuksen viimeisen lähijakson kanssa.

Sentään YOM-koulutus Ihmisten johtaminen numeroiden avulla mahtuisi kalenteriini. Koulutus olisi Kuopiossa ja sen jälkeen, kello 16.15 voisi illallistaa hyvässä seurassa jossain etnopaikassa, vink, vink, vink. Panenko kalenteriin tämän?

Numeroita en voi tuijottaa liikaa avustetusti. Jos suoraan sanotaan, numerot eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Siksipä niitä minun pitää hinkata ja kerrata.

Jos joku kysyy yrityksemme tunnuslukuja, pyöritän vain kyllästyneenä silmiäni. Taseemme on huono sen vuoksi, että taseemme on huono. Who cares?

Nyt jäin miettimään, mitä tarkoittavat YOM-koulutukset. Yrityksen osaajat menestyvät. Minä ainakin opettelen ja haluan oppia. Yrittäminen on innostavaa. Koska en missään herran nimessä halua kenenkään palkolliseksi enkä kenenkään johdettavaksi, on elämä järjestettävä niin, että yritän.

Jos en olisi yrittäjä, ei tämäkään päivä olisi Kaivokoskella alkanut sillä, että pesen astiat tuvan ikkunan äärellä Matin aamulla puuhelalla lämmittämällä tiskavedellä. Meidän äiti ja isä sanoivat aina, että tiskavesi. Ei tiskivesi. Katselin ikkunasta, kun marraskuinen suttupäivä valkenee Pertin ja Viljon lasten metsänripaleiden yllä. Tuvan eteläikkuna antaa entiselle pellolle, jossa lähimpänä taloamme töröttää terhakka kuusi. Takana on mäntyarmeija ja pitää ottaa nyt selvää, miksi männyt tykkäävät kasvaa entisellä pellolla.

Tuleeko peltomäntymetsästä joskus kangasmetsä? Tästä sain ihan kirjankin. Raksainsimme perheeltä tuli tuliaisiksi Metsämaa ja sen hoito. Matti ei nykyään siedä yhtään minua nenä kiinni kirjassa. Vaivoin kestää napit ja äänikirja korvissa, mutta ainakin minulla on kirjoja kuunnellessa kädet vapaana kantaa vettä, polttopuita ja lakaista tai sytytellä uuneja.

Jos lukisin metsämaasta ja sen hoidosta, saisin ehkä siihen moraalisen oikeutuksen. Kaunokirjallisuutta kuuntelisin Storytelistä ja samalla tekisin kotihommia.

Eilen työpäivän jälkeen kannoin viisi ämpärillistä vettä ja kiskoin tupaan polttopuita nokkakärryllä. Olisin mieluusti rakentanut nokkakärrikuormani itse ja antanut Matin sillä aikaa keittää perunoita, mutta jostain syystä jäin selaamaan whatsappia tuvan penkille ja sillä aikaa pyörremyrsky nimeltä Matti Valkonen oli tehnyt minulle useita polttopuukuormia vedettäväksi.

Matti ei näköjään voi sietää sitä, että jokin työvaihe kestää. Minun puolestani veden ja puiden kantaminen saa kestää, sillä saan niillä töin itselleni kuunteluaikaa. Ja vallan mainiosti kävisi, että mies on köytettynä hellaan iltaisin. Minä voisin hoitaa voimia vieviä kantohommia.

Mutta eilinen ilta meni kuin meni. Lopulta rojahdin influenssarokotuksen sivuvaikutuksissa petiin ja aloin kuorsata.

Jostain syystä unohdin eilen mainita blogissani siitä, että kuuntelin innolla Lena Anderssonin kirjan Tytär, kertomus kansankodista. Ehkä unohdin kirjan listastani siksi, että opin Anderssonilta enemmän todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta kuin lukemalla Markku Eskelisen ja Jyrki Lehtolan Sianhoito-opasta. Eikä Anderssonin kirja tyhjenny pelkällä maininnalla.

Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmanin ratkaisukeskeiseen työyhteisösovitteluun tai psykoterapiaan liittyvä opus Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen on vieressä tuvan penkillä nytkin. Sen alku on puiseva ja kuvailee tietoteoreettisia koukeroita pölyisellä kielellä.

Jossain vilahti Marx. Se hieman ilahdutti. Sivulla 30 on jotain ymmärrettävää: "`Arkiymmärrys´sisältää lukemattomia esi- ja näennäistieteellisiä itsestään selvinä pitämiään tulkintoja jokapäiväisen elämän todellisuudesta." (Peter L. Bergerin ja Thomas Luckman Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen s. 30).

Ehkä vielä selviydyn tästäkin. Pakko selviytyä, sillä en tee työyhteisösovittelun lopputyötä ilman teoreettista viitekehystä ja olkoon viitekehykseni tiedonsosiologinen. Todellisuus rakentuu eri elementeistä, jotka voivat olla ristiriitaisiakin. Tietoisuus on aina intentionaalista, sanoo sivu 31. On tiedostettava, että maailma koostuu monista todellisuuksista.

Tuli mieleen, että nyt kun vihreät ovat hallituksessa ja on vihreä ympäristöministeri, julkisuudessa puhutaan paljon maataloudesta. Todellisuudet törmäävät ja se on loppujen lopuksi hyvä asia.

Piti kuvata työtä. Seuraavaksi nousen tietokoneeni äärestä, otan jotain välipalaa ja alan hahmotella ulos päästäni ensi viikon poikkeusyksilöhaastattelua Töllöttimeen. Haastateltavani on itsekin kirjoittaja ja on kirjoittanut minulle hyvät pohjat juttua varten.

Ainoa ongelma taas on rajaaminen. 3500 merkin raja pääjutussa on Savon Mediat Oyj:n kategorinen imperatiivi.  Ja kategorisen imperatiivin kiskaisin tähän Immanuel Kantilta ja wikipediasta: "Kategorinen imperatiivi eli ehdoton käskylause on Immanuel Kantin kuuluisa velvollisuuseettinen moraalikäsitys. Kantin ajattelussa kategorinen imperatiivi on normi, joka pätee olosuhteista riippumatta."

Vaikka haastateltavallani olisi miten jännittävä elämä ollut, se on kutistettava taittopalikoiden sisään. Muistan toimittajaopiskeluni alkuajoilta hokeman STT:n uutisista. Vaikka olisi tulossa maailmanloppu, sen on mahduttava uutissähkeen kahdeksaan riviin.

Silloin ajattelin, että uutistoimittaminen ei ole mun juttu. Ei vain ole ja aloin hamuta kohti henkilöhaastatteluja. Niissä olen toimittajana edelleen parhaimmillani.

Piti vielä kirjoittaa tähän ylös, että Sirpa Kähkönen mainitsi Vihreässä salissa Kansan Uutiset. Mietin, miksei kukkakauppiaan kukkakääreenä ollut paikallinen Kansan Sana. Eikö Kähkönen tiedä Kansan Sanaa vai onko syynä se, että Kansan Sanassa (1945 - 1994, vuodesta 1992 loppuun Itä-Suomen Viikko) oli pitkään mukana SKP.

Tässä siivu wikipediaa: "Lehden kustantajana toimi aluksi SKP:n omistama Kustannusosakeyhtiö Yhteistyö, kunnes Kustannusosakeyhtiö Savon Sana pääsi toimimaan vuonna 1946. Määrältään vaatimattomasta osakepääomasta valtaosan omisti Yhteistyö. Muita huomattavia omistajia olivat SKP:n ja SKDL:n Kuopion piirijärjestöt."

"Puoluelehtenä Kansan Sana joutui 1960-luvun puolivälissä mukaan SKP:n enemmistön ja vähemmistön väliseen valtataisteluun. Vähemmistön käsissä ollut yhtiön johtokunta erotti vuonna 1967 lehden päätoimittajan Kaarlo Koskisen ja toimitussihteeri Kullervo Kaukosen, mikä johti toimituksen ja kirjapainotyöntekijöiden toista viikkoa kestäneeseen lakkoon. Osin henkilösuhteistakin johtunut lakko päättyi sovittelun jälkeen erottamisten peruuttamiseen ja lehden jäämiseen puolueen enemmistön linjalle. Kansan Sanan lakko oli kommunistien ensimmäisiä julkisia välienselvittelyjä ja sai siksi myös valtakunnallista julkisuutta. SKP:n Kuopion piiri ja molempien puolueiden Joensuun piirit (SKP, SKDL) joutuivat kuitenkin vähemmistön haltuun, mikä jatkossa vaikeutti lehden toimintaa."

Liityn asiaan siksi, että kun Kansan Sanan jälkeläinen Itä-Suomen Viikko lakkautettiin ja olemassa olevat kansandemokraattitoimittajat loukkaantuivat, Vasemmistoliiton puolueapparaatti perustutti Kusarilla Pohjois-Savon aluetoimittajan vakanssin, jota tarjottiin minulle.

Olin Vasemmistoliiton EU-tiedottaja Pohjois-Savossa ja samalla toimin Vaihtoehto EU:lle -liikkeessä ja ihmettelin, missä ovat vassut. Vassukat kaihtoivat VEU:ta, koska VEU:ssa veturina oli SKP-Leo Partanen.

Jotain närää ja jännitettä vaistosin tuolloin, mutta lähinnä pidin EU-laimeita vassukkaliineja loivina, hajuttomina ja mauttomina opportunisteina.

Olin silloin Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton järjestö-noh-jyrä. Vihasin sitä, että jouduin tekemään koulutustani vastaamatonta työtä, vaikka nyt jälkikäteen ajatellen - se oli kirous, joka paljastui siunaukseksi. Siirto siihen suuntaan, vasemmalle, määräsi paljon. Tärvelin toimittajan urani lopullisesti. Ensin valmistuin keskelle lamaa ja minuun tarttui työttömän stigma. Sitten viimeistelin tuhon SDNL:ossa.

Muudan keltalehden tuleva toimittaja puuskahti joskus, että Kansan Uutiset, sehän ei ole mikään meriitti! Ei ole, kai minä sen nyt tiedän omissa nahoissani ja urakehityksessäni. Sen sijaan minulla on elämä! Minulla on Maria ja Anna. Ellen olisi joutunut sivuraiteille, en olisi hankkinut geenejä niin kaukaa tuleville lapsilleni. Olisin jatkanut lapsettomuudesta kärsien, mutta mukavaa keskiluokkaista naisen elämääni.

En taatusti olisi nyt rakennusalan yrittäjä. Olen todellakin epämukavuualueellani. Ja jutun kirjoittamisen jälkeen koetan muistaa maksaa korvaukset oman auton käytöstä, jotka eilen laskelmistani unohdin. Argh. Päätäni eilen kivisti influenssarokostusvanne.