Savon Sanomien uutiset

ma 14.11.2021

Kun aamulla varhain avasin Savon Sanomien näköislehden, en ollut uskoa silmiäni.

Jo jonkin aikaa olen kahvikupposen kanssa pakottanut itseäni nauttimaan maakunnan ykkösen heti tuoreeltaan, sillä aikaisemmin syksyllä saattoi hurahtaa viikkokaupalla enkä avannut koko lehteä puhelimestani. Viime talvena tilasin printtiä viikonloppuisin ja sinne se olisi hautautunutkin, ellei Tikkisen Hannele olisi joskus muistanut komentaa minua postilaatikolle.

Näköislehden lukemisessa puhelimesta on ongelmansa. Luulin esimerkiksi, että Savon Sanomien kulttuuritoimitus ei kirjoita mitään kirjoista. Luulin näin, silllä tsekkasin aukean vasemmalla puolella olleen pääjutun, joka ei useinkaan kiinnostanut minua, ja pyyhkäisin koko kulttuuriaukeaman sivuun kuin nykyajan pariutumisikäiset ruman partnerin Tinderissä.

Kirjallisuuspätkät ovat aukeaman oikeassa laidassa. Onhan niitä. Osa on ihan nöpöjä. Lyhyitä ja mauttomia, mutta olen minä joitain kirjoja puhelimestani Savon Sanomien juttunypykän perusteella etsinyt.

Myönnettäköön, että en ole ostanut kirjaa kirjakaupasta pitkiin aikoihin. Johtuu paljolti siitä, että ei ole ollut paljoakaan asiaa Iisalmeen. Olemme nyt melkein 90 kilometrin päässä Iisalmesta ja noin 80 kilometrin päässä Kuopiosta. Haluan ostaa kirjani kirjakaupasta, sillä haluan leiman pokkaripassiin.

Ainoa kirjakauppa, jossa olen käynyt, on Rautavaaran kirjaston tuulikaapin kierrätyspiste ja sisääntulotuulikaapin toisella puolella oleva poistohylly. Rautavaaralla asuu älyllistä porukkaa. Kierrätyshyllyssä on ylen hyviä kirjoja.

Toivottavasti kierrätyshyllyn täyteläisyys ei tarkoita sitä, että perikunnat tyhjentävät isovanhempien kirjahyllyjä ja Rautavaaran älyllinen väki on kuolemasa pois.

Rautavaaran yrittäjien kokouksessa ja samalla pikkujouluissa perjantaina oli kyllä ihan älyllisestikin virkeää väkeä Tiilikka-ravintolan pitkän pöydän täydeltä. Kuuntelin virtaavaa keskustelua. Kairon ilmansaasteista pöydän ääressä istujat etenivät nopeasti Kipari-sanan etymologiaan.

Kun kävin Tiilikassa päivällä lounaalla ja näin, että haitarioven taakse oli pöytä katettu valmiiksi, röyhistin rintaani. Pääsen illalla pöydän ääreen. Kuulun joukkoon, johon on kiva kuulua.

Meillä oli kunnia istua vuoden 2021 Rautavaaran yrittäjän kanssa. Vuoden yrittäjäksi valittiin Rautavaaran leipomo. Sanoinkin leipomorouva Ulla Kärjelle, että tiesin oikeastaan Rautavaaran ruisleivän ennen kuin koko Rautavaaraa.

Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainenkaan ei tiennyt etukäteen, kenelle antaa kunnan tervehdyksen. Häntä nauratti, että ei sentään pakannut tervehdyskortin sisään lahjakorttia Rautavaaran leipomoon.

Rautavaaralla kunnanjohtajakin on kiva. Osaa istua yrittäjien kokoustajien joukossa niin, että tunnelma ei hapannu tai kangistu. Arvelen, että näin oli toissa lauantaina Rannan erän hirvipeijaisissakin. Sieltä hänet pongasin myös.

Uusi kotikuntamme on niin pieni, että täällä voi pongailla kunnanjohtajaa. Täst´mie pien.

...

Kun avasin tämän aamun Savon Sanomat, luulin, että pääuutisaukeamalle on eksynyt sama uutinen, joka oli jo viime viikolla. Kuopion satamaan on tulossa arkkitehtonisesti mitään sanomaton sauna.

Otin rillit pois nenältäni ja tein laajentavan etusormi-peukalo-liikkeen puhelimeni säröisellä ruudulla. Mitäää vittua, ajattelin, kiitos Mariaseni nuorekkaasta ilmaisusta, se sopii tähänkin. Onko oikeasti nyt niin, että samat uutisetkin julkaistaan kaksi kertaa?

Liki- ja ikänäköisiä silmämuniani oikealla kädellä mutistellessa, jotta näkisin paremmin, katse tarkentui äkisti juttuvinjettiin: Näkökulma! Eilen lehdessä oli Uutisen takana ja tänään Näkökulma. Jep, jep, jepulista.

Viikolla julkaistaan uutinen ja viikonloppuna, kun toimittajia ei enää ilmeisesti roikoteta uutisvuorossa, kallista kun on, julkaistaan sama joko Uutisen perästä tai Nolokulma -vinjetillä.

Uutisia taustoittaviin artikkeleihin Savon Sanomilla on vielä vähän matkaa. Sinne suuntaan journalismi on menossa, varakkaat haluavat syventäviä artikkeleita ja pohdintoja. Esseetyyppisiä juttuja. Tiedän, että esimerkiksi Antti Launosella olisi kapasiteettia esseekirjoittamiseen, jos vain hänelle annettaisiin siihen mahdollisuus.

Iisalmen Sanomat on säilyttänyt paremmin uutismaisuutensa. Iikkaria en tilaa sen vuoksi, että loppujen lopuksi minua kiinnostaa enemmän esimerkiksi Kuopion kaupunkipolitiikka. Luulin, että sitä Savon Sanomissa olisi, sillä eihän Marita Tiihosta ole näköjään vielä hyllytetty - onko hänet ehkä vaiennettu?

Savaria lukiessa tuntuu nimittäin siltä, että keskeinen Pohjois-Savon kuntapoliittinen toimija on kunnanjohtaja Anu Sepponen ja hänestäkin rautalampilaiset mielivät eroon.

Sanaakaan SS-lehti ei ole kirjoittanut Rautalammin poliittisista prosesseista. Onneksi sentään jokunen rautalampilainen luottamushenkilö (kai saa olla luottamushenkilö, kun kerta on romaanihenkilökin?) kirjoitti yleisönosastossa, mutta siihen SS-lehti vastasi jutulla, jossa arvosteltu kunnanjohtaja käytti sanoja törkeätä ja kamalata ja voi herranpieksut.

Jos minä olisin kuntapäättäjä Rautalammilla, kyllä minuakin vituttaisi äärettömästi, että johtajana on tyyppi, jolla on molemmat jalat ovenraossa. Kun ei kiinnosta, niin ei kiiinnosta. Loukkaannuinhan ammoin luottamushenkilöstön liepeillä hiimailevana Lapinlahden kunnanjohtaja Marko Korhoseenkin, kun tämä loikkasi maakuntajohtajaksi.

Nyt puhun, että meidän Marko se siellä maakuntajohtajana.

Marko Korhosen kauden päätteeksi lobbasin Maaselässä Varpaisjärven puolella puolukkametsässä Janne Airaksisen puolesta. Puolukkaan oli eksynyt varpaisjärveläinen yrittäjäpariskunta, vanhempia ihmisiä kumpikin, mutta arvelin olevan sikäläisten influenssereita.

Sanoin, että teidän varpaisjärveläisten tulee nyt yhdistyä Janne Airaksisen taakse, jos haluatte pitää itsenne enää Suomen kartalla. Yrittäjä sanoi, että kyllä juu sillä on merkitystä, että jos kunnanjohtaja joka aamu lähtee Varpaisjärven puolelta konttoriinsa, muistaapahan, mistä oravanpesästä on.

En tosin tiedä, onko Airaksinen muuttanut perheineen Varpaisjärvelle, mutta arvelen, että joka tapauksessa ei pääse unohtamaan, missä on kasvanut. Lobbasin Airaksista varpaisjärveläisille itselleen, sillä olin vaistonnut, että Ossi Martikaista (kiukkuileva pääkepu) ei ole varpaisjärveläisten mieleen. Martikainen on liian äkkipikainen.

Oma ehdokkaani Lapinlahden kunnanjohtajaksi oli Antti Jokikokko, sillä hänellä olisi ollut hallussa kansalaisdemokratia. Antti Jokikokko oli ainoa koko kirotussa kepuliinikunnassa, joka arvosti vammaisneuvostoa. Olen edelleenkin sitä mieltä, että edustuksellisen demokratian rinnalle on saatava enämpi suoraa demokratiaa.

...

Hm. Vuonna 2016 olin upoksissa Lapinlahden kunnanjohtaja-asiaan. Hienoa. Elämässäni on ollut muutakin kuin surkeata surkeamman avioliiton surkuttelua ja itkeskelyä kotona miestä jostain "työmaalta" odottamassa!

(Sen sijaan itkeskentelin Maaselän puolukkamättäillä, mutta älkää kertoko tätä missään nimessä eteenpäin. Minultahan menisi ihan maine, jos ihmiset tietäisivät, miten tuskainen tosi asiassa olin. Nyt on pakko muistella. Minulla oli ihan oikeita ajatuksiakin, herrajukara!)

...

Ohops, tämä jäi tänne: 

Savon Sanomat vaikuttaa luopuneen uutisista, mutta ei ole päässyt syventävään journalismiin. Pari toimittajaa voisi lähettää jonnekin jatkokouluun syventämään yleistietämystään.

Synnynnäisellä lahjakkuudella saavuttaa tietyn tason ja nyt tarvittaisiin jo siirtymistä seuraavalle tasolle.