Antti Heikkisen Mummo osa 1,25 ja Töllötin-vuoteni päättyy

to 23.12.2021

Oli ihanata lukea Töllöttimen pääkirjoitus. Olen Töllön tämän vuoden päätoimittajan luottotoimittaja. Oikeasti haluaisin hovimestariksi. Olisin aivan lyömätön siinä. Jotain sellaista kuin John Steinbeckin Eedenistä itään  kiinalainen palvelija. vai oliko se Vihan hedelmissä?

Olen Marian palveluksessa oppinut herkäksi toisen tarpeille. Leikkaisin viinirypäleet pikku lautaselle nostettaviksi ryppäiksi. Aamuisin heräisin miettimään, minne herrani tai rouvani tänään pitää mennä ja pitäisin huolta hänen kalenteristaan.

Sellainen rupeama jo oli talvella ja keväällä 2019, kun tein Itikan isännän vaalikampanjaa. Se oli kivaa, avartavaa, sivistävää ja kasvatti kestokykyä. Opin sietämään Pam, pam Pamelaa ja Jamppa Kääriäistä, joka siviilissä paljastuikin hirmu mukavaksi tyypiksi.

Antti Heikkisen Mummosta piti eilen kirjoittaa, että romaanin tarina pysyi hyvin koossa ja piti otteessaan loppuun asti. Tarinan ei tarvitse olla totta, mutta se on mahdollinen. Olisi mukava lukea Mummo uudestaan ja analysoida, mitkä olivat tekniset tarinankuljetuksen kikat, jolla Antti Heikkinen piti otteessaan.

Heikkisen kakkonen, Matkamies maan, oli kokoelma erillisiä tarinoita, jotka mielestäni kirjailija oli vain löyhästi kuronut toisiinsa. Maaseudun Tulevaisuudessa oli monta tarinalinjaa. Ne kestivät yhdessä. Maaseudun Tulevaisuus kävisi jonkin maaseututelevisiosarjan kässäriksi sellaisenaan.

Nyt en ehdi miettiä tämän enempää Antti Heikkisen Mummoa Mitä Leo Tolstoi todella sanoi -esseekirjan innoittamana. Eilen simahdin ihan totaalisesti. Nukuin kuin kuollut iltapäivällä muutaman tunnin. Varmaan oli lauantain Helsingin-keikan jälkikaikuja se ja syynä oli myös huono yö, jolloin kissa hyppi hyllyltä meidän päälle makuuhuoneessa, kun en muistanut sulkea makkarin ovea takanani käyttäessäni Mariaa yöpissalla.