Leo Tolstoin kotikutoinen teologia

ti 21.12.2021

Olen odottanut tätä päivää. Tänään käännytään päivien pidentymisen suuntaan. Talvipäivän seisauksen jälkeen mennään valoa kohti ja uutena vuotena, miltei tapaninpäivänäkin, näkyy, että päivä pitenee. Maaliskuussa vyörytään valoon niin rytinällä, että näistä rauhallisimmista päivistä pitää nauttia.

Marraskuu ei tänä vuonna tuntunut marraskuulta. Kiitos Kaivokosken. Siellä oli sinisiä hetkiä jo ennen kuin lumi tuli ja armahti. Outoa, että vaikka ei ollut kuutamokaan eikä ollut lunta, taivaalta kuitenkin tuli valoa. Ehkä se tosiaan oli Hankamäen valosaastetta, kuten Matti sanoi, mutta silti.

En pelännyt. Vähän kun vielä kääntyy valoisammaksi, asetun Kaivokoskelle pidemmiksi ajoiksi. Maria on joululomalla, joten pysyttelemme Lapinlahdella. En voi aamuisin kuin odottaa, mikä on ihana asia. Kirjoitan.

Valoasiasta olen kirjoittanut pitkin matkaa syksyllä ja syystalvena. Olen täynnäni ihmetystä, sillä voitan pimeän pelkoani koko ajan.

Eilen ajelimme Paula-siskon luokse Juukaan. Sain Marian syömään ABC-lounaan lisäksi annoksen lettuja. Matti söi meidän jäätelöpallomme. Paula-sisko nautti kaksi joulutorttua. Minulta jäi maistamatta mifu-kasvispata, sillä hoidin Marian ja siskon tarjoiluita.

Tänään Juuan ABC:llä on kasvisvaihtoehtona punajuuri-halloumipihvit ja haudutettua purjoa. Matin ja Liisan asema voisi ottaa ABC-ketjusta mallia ja käyttää lounaslistojen laatimisessa mielikuvitusta. Matin ja Liisan asema on ainoa lounaspaikka Lapinlahdella tätä nykyä.

Kuinka kaipaankaan Pipastiinan salaattipöytää! Pipastiinan lounaissa oli aina väriä ja makua.

Matin ja Liisan aseman lounaan kalavaihtoehto on lähinnä camp-huumoria. Merkillisen kuorrotuksen sisältä löytyy aina samanlainen lötkähtänyt pakastekalapala. Koska Matin ja Liisan asemalla on nyt Lapinlahden lounasmonopoli, voisivat alkaa valmistaa kotiruokaa ja keksiä yhtä mielikuvituksellisia sekä värikkäitä kasvisvaihtoehtoja kuin ABC-ketju.

Juuan ABC:n punajuuri-halloumipihvi on fuksian punainen ja haudutettu purjo vihreätä ja hieman keltaista. Tapaninpäivänä Juuan ABC:llä on pizzapuffa. Hienoa, minäkin olen varmasti tapanina kyllästynyt omiin Jaakko Heinimäki - paimenpiiraisiini ja K-Ruoka -lehden kasvisjouluruokiin, kuten juuresvuokaan. Aion kokeilla Mariaan vegejauhis-linssikeittoa ehkä jopa tänään.

Tuore basilika tosin puuttuu, yrttimausteseoskin. Anna tilasi mamin jouluista kaalilaatikkoa. Siihen tulee siirappia. Teen jouluruokaostokset huomenna ja torstain vietän keittiössä. Matti saa hoitaa joululahjajakelun ja hakea kinkun Väisäsen kotilihasta.

...

Eilen hain Rautavaaran kirjastoon tilaamani Mitä Tolstoi todella sanoi? Samalla etsin kirjallisuusluokasta 86,71 Martti Anhavan Siperia opettaa. Anhavahan se on Tolstoi-esseekokoelmankin toimittanut. Vuonna 2019 on ollut Tolstoi-seminaari ja kirjoitukset ovat sempasta.

Anhava näköjään kirjoittaa Pakenija-Tolstoista. Onpa kummallinen lause: "Ristiriitaisuuksia tai epäjohdonmukaisuuksia voi löytää kenen hyvänsä persoonallisuudesta, jos hakemaan rupeaa, eikä niitä yleensä tarvitse pysähtyä erikseen kummastelemaan." (Toim. Anhava Mitä Tolstoi todella sanoi, s. 119).

Anhava näyttää tavoitelleen puhekielenomaisuutta, mutta jäi ärsyttämään loppusoinnutus sivulauseessa hakemaan ja rinnastetussa pääluseessa kummastelemaan. Olisin sallinut ruveta-sanan käytön, se on pikantti yksityiskohta tekstissä, mutta rinnastetun päälauseen olisin rakentanut perään näin: "... jos hakemaan rupeaa, eikä niitä tarvitse erikseen kummastella."

Pysähtyä kummastelemaan särähti korvaan. Pikantti puhekielenomainen lauseryhelmä lässähti lopussa. Tietenkin oli jänskää, että Anhava pysäytti kummastelemaan, mutta silti. Ehkä ilmaisut olivat puolusteltavissa, sillä teksti on kirjoitettu suuhun semppa-alustukseksi ja sen vuoksi seuraavassa lauseessa on: Mutta kun...

Anhava varmaankin halusi alentaa rimaa. Hän peittää oppineisuutensa ja lähestyi kuulijaa: "Älkää peljätkö, kyllä kirjallisuusesseitä tai -alustuksia ja venäläisiä klassikoita voi taviskin ymmärtää."

Ihan mukava juttu se, sillä esimerkiksi minä olen kaihtanut venäläisiä klassikoita huolella ja vaivalla, vaikka en mikään Venäjä-rakastajatavis olekaan, olinhan intopinkeä slavisti, kun muut toimittajatutkintolaiset rekrytoituivat Pyhään Työelämään - ja missasivat muun muassa uusliberalistisen kehityskulun sekä hyvinvointivaltion purkamisen. Uusi toimittajasukupolvi on toista maata; Me Naisissa (MN 48/2021, 1.12.2021, s. 18 - 23) oli ujo kansiotsikko lehden logon yläpuolella: "Suomi vain vaurastuu, miksi silti pitää leikata?" ja monisivuinen näyttävästi symbolikuvitettu juttu Arvovalintoja.

Leukani loksahti rinnuksille, kun pääsin juttua kohtaan: "´Maailmanlopun mielialaa´ kutsutaan yhteiskuntatieteissä toisinaan uusliberalismiksi." Toimittaja Virpi Salmi rinnastaa aiheellisesti kammotusvuoden 2015 - silloin olivat Suomen lähihistorian traumaattisimmat vaalit; tuloksena oli SSS-hallitus ja minä lakkasin seuraamasta politiikkaa, vaalikausi 2015 - 2019 oli silkkaa horroria - julkisen sektorin lomarahojen leikkaukset ja pääministeri Juha Sipilän omat vakuutuskuoret veronmaksamisen välttelynä.

Me Naisissa? Siis oikeesti, aikuisten oikeesti? Jesss, en voi muuta sanoa.

...

Elämäni oli kulunut venäläisten klassikoiden uutteraan välttelyyn, kunnes kirjallisuustieteen perusteissa oli pakko niellä Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Tuli vihaiseksi Dostojevskille ääliömäisen romaanihenkilön Sonjan synnyttämisestä.

Myöhemmin luin, ettei Dostojevski itsekään ollut tyytyväinen Sonjaansa. Rikoksesta ja rangaistuksesta jäi erityisesti mieleen Raskolnikovin verinen sukka. Veritahrainen sukka oli häpeän kiteymä ja putkahteli kiusallisesti esiin aina, kun poloinen päähenkilö luuli, että pääsee pakoon tekosiaan.

(Tässä kohtaa merkintää väistän tyylikkäästi mielihaluni kirjoittaa aviomieheni sukista, joita löytyi UKI-pakusta ja ties mistä, voisitteko palauttaa kaikki mieheni sukat maailmalta, Lapinlahden postilaatikkomme löytyy vanhasta paikasta.)

Karamazovin veljesten kahlaamiseen meillä oli ihan työryhmä ansioituneine Venäjä-tutkijoineen ja ryhmällä viikottaiset sivumäärät, joista piti selviytyä. Koetin motivoida itseäni klassikkoon vertailemalla kolmea eri käännöstä ja alkukielistä. Se oli huisin mielenkiintoista, mutta pian olin pudonnut työryhmän pakkotahdista.

Jäin jälkeen muista enkä kestänyt yksin peräjoukoissa. Keskeytin Karamazovit. Kun Maria herää, pitää tsekata venäläisten klassikoiden kirjahyllystä, mille sivulle ökähdin. Kuuluisan Jeesus ja suurvisiiri -tekstin ehdin lukea. Uusin Karamazov-käännös on Martti Anhavan ja häntä arvostelin ankarasti hihhuli-sanan käytöstä. Anhava haki suomen kielestä termiä pseudohoukille, jotka ulvovat, rähistelevät ja haisevat pyhäkössä kuitenkin valitettavan tietoisina siitä, että eivät ole todellisia Kristuksen tähden houkkia.

En tiedä, mikä olisi parempi suomen kielen termi, muttenhan minä kääntäjä olekaan. Hihhuli mielestäni tuo ajatukset liikaa suomalaiseen uskontoperinteeseen. Se on liian sidoksissa kotoisiin herätysliikkeisiin tai lahkoihin.

(Tarkkaavainen lukija huomasi, että Jeesus ja suurvisiiri -teksti oli oikeasti Jeesus ja suur-inkvisiittori -teksti. Jätin suurvisiirin tekstiin, sillä haluan muistuttaa itseäni siit, mistä freudilainen lipsahdukseni kertoo. Se kertoo, että olemme Matin kanssa kuunnelleet Peter Frankopanin Silkkiteitä. Matti on siinäkin minua edellä, sillä aloin välissä kuunnella Karl Ove Knausgårdin Taisteluni VI:n Hitler-esseetä ja koska se on edelleen melkoinen jöötti, otin välipalaksi Johanna Venhon Syyskirjan.)

Venhon biofiktioromaanien alut eivät imaise. Syyskirja alkoi jotenkin yhtä veltosti kuin Sylvi Kekkosesta kertova Ensimmäinen nainen. Koska isosiskoni Ulla on Ensimmäisen naisen kuunnellut äänikirjana, pitää minun pystyä samaan.

Purin hammasta ja kuuntelin sitkeästi Syyskirjaa ja harmittamaan olisi ruvennut (kiitos, M. Anhava tästä, prkl), jos en olisi kuunnellut. Syyskirjaa on jäljellä enää 33 minuuttia enkä millään henno kuunnella sitä loppuun. Hyppäsin taas Knausgårdin Hitler-esseeseen.

Koska erkkikään ei pysy merkinnässäni kärryillä, kopioin tähän nopsaan Kotuksen sivuilta Suomen kielen lautakunnan päätöksen: "Suomen kielen lautakunta: Alkaa tekemään -rakennetta pyrittiin runsaan vuosisadan ajan karsimaan varsinkin koululaisten kirjoituksista, mutta rakenne ei kadonnut käytöstä.

Koska alkaa tekemään on rakennetyyppinä tavallinen eikä aiheuta ilmaukseen monitulkintaisuutta, suomen kielen lautakunta hyväksyi sen yleiskieleen alkaa tehdä -rakenteen rinnalle (2014). Monien kielenkäyttäjien mielestä rakenne alkaa tekemään ei kuitenkaan ole neutraali, minkä vuoksi sitä voi pitää yleiskielen rajatapauksena." http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/491

Ruveta on kielikorvani mukaan myös rajatapaus. Sieltä alkaa tekemään on meille takaisin hiipinyt. Ruveta? Kuka on keksinyt mokoman ruman verbin. Ruveta, rupi. Rupinen verbi, möö. Ruveta - sen täytyy olla länsisuomalainen teon sana!

....

Löysin Hitler-esseeni muistiinpanot. Ne eivät olleet käytetyissä kirjekuorissa, joita viime viikolla oli keittiön pöydällä aimo röykkiö. Olin pipertänyt jotain käsin Knausgårdin painettuun kirjaan. Taisteluni kuudes osa ei löytynyt Knausgård-rivistöstä, vaan Marian tupasängyn vierestä Päätalo-osastolta.

Olin Taisteluni kuudetta osaa koettanut lukea tuvassa uudella tai no Rautavaaran kunnantalolla sijainneelta työhuoneeltani tuodulla käytetyllä vuodesohvalla rönöttäen. Lukeminen ei onnistunut ihan fysiologisista syistä. Kirja oli liian painava. Esineenä. Joko pitää hankkia se pokkarina tai lukea vain pöydän ääressä.

Yrityksen jälkeen odotin Knausgårdin Kuudetta sinhvoniaa äänikirjaksi. Ensin Storytel lupasi sen elokuun lopussa, sitten syyskuussa, sitten 18. lokakuuta ja joulukuussa se vasta tuli kuunneltavaksi. Kun olin onnistunut löytämään ihan randomina kohdan, josta Hitler-essee alkoi, löysin lopulta kovakantisen printtini.

Kohdan, jossa Knausgård huomaa saksalaisten kirjailijoiden ja muiden kulttuurin merkki-ihmisten 1900-luvun alussa himoinneen sotaa - joukossa muun muassa Thomas Mann ja Sigmund Freud - olin merkannut kovakansikirjan sivumarginaaliin.

Keittiön pöydällä oli viime viikolla hervoton kaaos. Niin kuin nytkin. Kävimme eilen Juuasta tullessa tyhjentämässä Kaivokoskentien postilaatikon huomataksemme, että posti on kääntänyt meille jonkun Veli-Matin Väre-laskun sillä perusteella, että Veli-Matin lähiosoitteessa on 72 ja postinumero Rautavaaran.

Vasemmistoliitto ruinaa jotakin Matilta Rautavaaran osoitteella. En edes avaa kirjekuorta. Otin Fiskarsin keittiösakset ja suikaloin laskun suoraan kotitaloussekajätteeseen. Ah, tekipä hyvää! Sirottelen päälle pellettilaatikosta Birgitan kakkaa, panen jäniksen korvat solmuun ja vien pommin Cargon kuljetettavaksi.

Ehkä kyseessä oli kerjäyskirje aluevaalirahoitusta varten. En jaksa innostua koko vaaleista. Ehkä saan pontta, jos ajattelen, että valtio on passé. Sori, demarit, ja oltaisiin menossa kohti alueiden Eurooppaa.

Samalla voisimme irrottautua kapitalismista ja siirtyä resurssipohjaiseen talouteen. Ainoa, millä on väliä, on energia, sanoo aina Matti, mutta ei jatka keskustelua siitä eteenpäin. Hokemassa on perää, mutta sitä pitäisi laajentaa.

Tänään ydin lähtee kohti reaktoria Olkiluodon ydinvoimalassa, jota on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa. Ovatko siirtotyöläiset jo lähteneet kohti kotimaitaan Näkymättömästä kylästä? Mikä on nykyinen suhteeni ydinvoimaan? En tiedä. Olen elänyt ydinvoiman pragmaattisen kannattajan kanssa seitsemäntoista vuotta.

Kai on lähdettävä siitä, että tähän on tultu.

...

Pitäisi saattaa jonkinlaiseen päätökseen Vesa Heikkisen Täydellinen lause on mahdoton yhtälö. Esseessään Armoitettujen sanaseppojen herkästä runollisuudesta Heikkinen kirjoittaa isänsä kuoleminen taustalla Kalle Päätalosta ja jopa Matti Pulkkisesta.

Ostin merkitysesseekokoelman koronatalvena (2020), mutta en kyennyt lukemaan sitä kokonaan, sillä huhtikuun puolivälissä aivoni surkastuivat. Löysin aviomieheni, Lapinlahden vasemmisto ry:n puheenjohtajan (vuosikokoukseen 2018 asti) google-kuvista järjestön taloudenhoitajan naamakuvan imuttelemasta porkkanaa ja vähän ajan kuluttua nuolemassa jäätelötötteröä.

En ole sen jälkeen kyennyt oksentamatta kävelemään edes jäätelötötterökioskin ohitse. Kyllä sellaisen näyn edessä vähän kehittyneimmistäkin aivoista tulee muutamaksi vuodeksi täydellinen rusina.

Kuva lienee ollut kesältä 2017. Sen jälkeen seurasi kuva kutsuvasti sijatusta vuoteesta taustallaan sormipaneloitu seinä. Eikä aikaakaan, kun google-aikajanalla seurasi turpea pää ja ylävartalon pilkahdus ilman rintaliivejä samaisen pussilakanan välissä.

Hirveää. Kuvottavaa. Kuvat ovat palaneet verkkokalvolleni.

....

Syyskuussa 2017 ilmoitin, että eroan Vasemmistoliitosta. Ahdistus ja aavistukset olivat käyneet sietämättömiksi. Myöhemmin syksyllä 2017 aviomieheni ilmoitti, että jättää vasemmisto-puheenjohtajan paikkansa. Hän verhosi lähtönsä syyksi minun mustasukkaisuuteni. Tässä kohtaa on pakko hihittää niin, että jos minulla olisi pikkareissani nyt tenat, ne kastuisivat.

Minä olin syyllinen. Minäminäminä. Joka tapauksessa puheenjohtajan paikalta irrottautumisen jälkeen oli helvetti järjestössä totaalisesti irti. Alkoi kiritys. Eihän taloudenhoitaja osannut hoitaa tiliasioita ilman, että toiminnantarkastajaksi jäänyt entinen puheenjohtaja, aviomieheni, hyppäsi talossa.

Puolueen palkkatoplokas on sitä mieltä, että asia pitäisi vaieta. Oksennan, oksennan, oksennan nyt, kun hänkin on ehdolla. Hän kysyi minulta puhelimessa, kun hälytin asiasta, mitä tekemistä tällä on puolueen kanssa. On jumalauta. Puoluejärjestön tilejä on hoidettu suihinantopalkkiolla!

Tämä on syy, miksi leikkasin dramaattisella tavalla äsken Vasemmistoliiton aluevaalirahoituskerjuukirjeen.

...

Kaikki rysähti päälleni talven ja kevään 2020 aikana. Ensin neiti Satiainen ja sitten painava leskirouva. Vesa Heikkisen merkitysesseet osoittautuivat aivan liian älyllisiksi siihen kohtaan elämää ja kirjan jatkaminen tuottaa kammottavia kuvia päähäni.

...

Yöks.

...

Tolstoi-esseekirjassa Mika Pylsy kirjoittaa, että Leo Tolstoin Ylösnousemus on tendenssikirjallisuutta. Voihan se olla, mutta juuri Ylösnousemuksen avulla pääsin sisään ylipäätänsä venäläisiin klassikoihin. Lainasin romaanin Koskelan Jussilta ja sen luettuani uskalsin koskea Anna Kareninaan.

Maria piti herättää jo tunti sitten. Tuvasta kuuluu kiljahduksia. Vielä pari kappaletta tähän ja sitten aamutöihin ja ruoan laittoon. Keittiön pöytä on siivottava ja mietittävä, miten suhtaudumme laskuihin, jotka ovat tulleet väärään osoitteeseen.

Pitäisikö tehdä oma postinkantokeikka Rautavaaralle? Meille on tullut myös samaisen Veli-Matin yrityksen työllisyysrahastolasku. Jos veisi laskut suoraan kotiovelle, pääsisi tutustumaan taas johonkin rautavaaralaiseen.

Syksyllä vein erään kirkonkyläläisen lapsenlapsen lahjan suoraan mummon käteen, sillä posti oli kantanut sen meidän postilaatikkoon. En todellakaan tajua, miksi, sillä kirjekuoressa oli melkein kissankorkuisin kirjaimin: "Metsätie 7...."

Ehkä Kaivokoskentie 72 ja Metsätie 7 on jotenkin sama.

Lapsi oli lähdössä syyslomalta takaisin Etelä-Suomeen ja toin paketin viime tipassa. Saimme aiheen ihmetellä postin toimia ja tutustuin uuteen ihmiseen. Se oli mukavata. Jos joku on ollutkin Rautavaaralla epäystävällinen, arvelen, että on ollut vain huono päivä tai jotain.

Ystävällisiä on tullut vastaan paljon enemmän.

...

Martti Anhava kirjoittaa Leo Tolstoin teologisesta käsityksestä seuraavasti: "Omatekoisen kristillisen oppinsa Tolstoi perustaa ymmärryksen ja ymmärrettävyyden varaan ja karsi siitä yliluonnolliset elementit, kuten neitseellisen syntymän, ehtoollisen mysteerin ja ylösnousemuksen." (Toim. Anhava; Mitä Tolstoi todella sanoi, Martti Anhava: Pakenija Tolstoi s. 119)

Seuraavassa lauseessa Anhava on nyreä kuin palkkaprelaatti: Miksi Tolstoi sitten uskoi uniinsa ja enteisiin?

Japujaa. Hapan-Anhava, sitruuna-Anhava, minäpä jatkan tästä joskus, sillä näin viime yönä unta, jossa puhuin ulkoministeri Pekka Haavistosta (Arabian Lauri, vihr.), Natosta sekä Nato-koulu-Oberammergausta.

....

Ensi vuonna Lapiomies Oy on säästäväinen ja toimitusjohtaja voi haudata haaveensa edelleen opiskelultaan - Kuppakamarin 1890 euron (ei sis. alvia edes) toimitusjohtajaklubista. Olisihan se kiva verkottua Pohjois-Savon johtajien kanssa, mutta ensi vuonna puolitan firmassa pyyhekumitkin.

Olemme Matin kanssa lomalla heinäkuun. Kuulitteko? Koko heinäkuun! Lapinlahtelainen K-rautakauppias ja hänen viehättävä rouvansa aikovat kaupan myynnin jälkeen elää ihan oikeata ihmisen elämätä ja pitävät ensi alkuun kaikki lomat sekä ylityövapaat:

"....Ihana kutistunut malli laskusta! Jos vielä joskus saisi loppusummankin kutistettua:D:D:D:D:D:D

Einoleino, me ollaan ostettu nyt teiltä tommosia pikkueriä pitkään. Ollaan mikroyritys ja laskutkin on mikroskooppisia.

Jäättehän te siihen kuitenkin niin kuin töihin? Me toivomme sitä!

Kiitos vielä kerran kärsivällisyydestä kanssani. Muistan muun muassa sen, kun kirjoitin tilinumeron laskun saajan paikalle, kun OP-linkki muutti laskunmaksussa laatikoiden paikkaa. Sitten muistan sen, kun kaikki K-Raudan laskut eri puolilta Suomea muuttuivat samannäköisiksi. Minä lukihärösenä adhd:na maksoin laskuja sikin sokin sitä mukaa minne sattuu Suomeen, sillä otin aina pinosta ensimmäisen K-Raudan laskun pohjaksi ja maksoin KAIKKI K-Raudan laskut sille K-Raudalle, mikä ensimmäisenä sattui olemaan siinä.

Uh. Kaikkea te joudattekin selvittämään."