Työyhteisösovittelukoulutuksen lopputyö melkein valmis

to 16.12.2021

Löysin kello kahdeksan aamulla Helsingin Psykoterapiainstituutin typerästä moodlesta linkin koulutuspäivään. Jos meillä ei olisi tulevien työyhteisösovittelijoiden whatsappin vertaisryhmää, jossa jo vähän jälkeen seitsemän tänä aamuna oli vipinää, ja josta sain tietää, että erillistä zoom-linkkiä ei enää tulekaan sähköpostilla, olisin jäänyt ikuisiksi ajoiksi sähköpostiini ja missannut koko koulutuspäivän.

MIF:llä, Johtamistaidon Opistolla, oli parempi koulutusalusta. Sinne pääsi linkin avulla suoraan. Ei kankeita kirjautumisia ja muuta. Lisäksi Johtamistaidon opisto, opiskelin siellä työnohjaajaksi, sijaitsi Hesperian puiston takana ja aamulla opistolle saattoi kulkea Sanomatalon ylellisen aulakäytävän lävitse sekä puistossa törmätä Merete Mazzarellaan ja tämän mieheen sekä peltipönttörummuttajaan.

Rummuttaja oli hyvin taidokas! Oli tosiaan melkein aavemaista lukea Merete Mazzarellan kirjasta Syksystä syksyyn puistosta ja rummuttajasta. Minä tosin luulin, että puiston lävitse kävelevä kirjailija on Märta Tikkanen. Naiset ovat niin samannäköisiä. Hoikkia ja tyylikkäitä. Eivät lainkaan suomalais-ugreja persejalkoja pullukoita.

Helsingin Psykoterapiainstituutti on Lemuntiellä. Alue on ehkä Vallilaa. Olen lähijaksoina ollut läsnä kaksi kertaa ja yötä The Folks Hotel Konepajassa. Hotellihuoneen sisustuksesta olen jotain mieltä, mutten kirjaa sitä tähän, vaan mietin aamuisia kävelyitäni Konepaja-hotellista Lemuntielle. Hotellin tuntumassa ovat Kansallisteatterin väistötilat.

Hm. Ilman Helsingin Psykotgerapiainstituuttia en olisi tutustunut kulmakuntaan iki kuuna kullan valkeana. Inhoan ilmaisua kuuna kullan valkeana, mutta menköön nyt tässä, kun en kiireessä muutakaan keksi. Kävelin aina (kaksi kertaa) hotellille Sörnäisten metroasemalta Vaasankatua pitkin.

Vaasankadulla ei näyttänyt olevan muita kauppoja kuin ihmiskauppoja. Hierontaa, strip teasea ja varmaan huoriakin. Joukossa jokunen pikantti kapakka. Yhdessä olin ensimmäisenä iltanani näkevinäni historioitsija Teemu Keskisarjan, mutta en ole ihan varma. Voi olla, että mielikuvitukseni teki temput.

Vaasankatua pitkin kävely iltasella oli hämmentävää. Tätäkö halusimme? Kallio muistutti 1980-luvun puolivälin Amsterdamia. Se oli olevinaan silloin hienoa. Rosoa.

Nyt zoomista kuuluu ääniä. Eilen taistelin moodleen melkein valmiin työyhteisösovittelukoulutukseni lopputyön. En mennyt Hoijakkaan tiistaina enkä eilen, vaikka olisin halunnut. Kirjoitin lopputyön innoissani melkein loppuun.

Hyvä, että en kirjoittanut ihan loppuun. Tuli yöllä oivallus siihen.