Pia Valkonen

Eläimessä tuli pikkuisen liikaa ruumiita

Jouni Tossavainen Pojan uskoineen on ladattu puhelimeeni pitkää korpitaivalta varten!

pe 7.1.2022

Lisa Taddeon Eläimestä kirjoitin sähkönsiniseen kovakantiseen päiväkirjaani otteita suoraan äänikirjasta. Kirjoitan niitä jossain käänteessä blogiini, sillä haluan oppia.

Kirjoitin eilen, että Taddeon Eläimen tarina on mahdollinen. Siinä oli kyse asioista, joita tapahtuu liki kaikille, mutta joista ei puhuta. Tosin pitkin kirjaa tuli ruumiita kasakaupalla ja se oli minulle vähän siinä ja siinä.

Onneksi en lukenut Eläimen Storytelin esittelyä loppuun asti. Viimeisessä lauseessa kirjaa kehuttiin herkulliseksi tummasävyiseksi kirjalliseksi trilleriksi. Jos kirjaa mainostetaan trillerinä, en koske kirjaan kolmen metrin kepilläkään.

(Onneksi muuten Jouni Tossavainen kirjoitti, että Pojan uskonsa voi lukea myös rakkausromaanina, kuten dekkarinakin. Dekkarit, niin - en lue! Ei kiinnosta, ei kiinnosta, ei kiinnosta! Rakkausromaanit kyllä kiinnostavat.)

Terhi Kokkosen Rajamaa alkoi lauseella: "Kun Karo on tappanut Riston, hän nousee veren sotkemalta lumelta." Kuuntelin lauseen, vähän toista ja se oli siinä. Ei kiitos näitä tappamisia, by the way!

Ehkä en olisi lukenut Lisa Taddeonkaan Eläintä, jos olisin tiennyt, kuinka monta kuolema- tai tappamiskuvausta kirjassa oli. En olisi lukenut, vaikka siunattu sinä äitien joukossa, kirjailija Päivi Alasalmi, suositti Savon Sanomien kritiikissä Eläintä. Onneksi Alasalmi ei kertonut romaanissa esiintyvien ruumiiden lukumäärää.

Eläintä luonnehdittiin jossain Albert Camus´n Sivullisen kaltaiseksi. En olisi tarttunut Eläimeen, sillä inhoan Camus´n Sivullista. Pakko tunnustaa. Olin tilannut Sivullisen opiskellessani kirjallisuustieteen perusteita. Se löytyy kirjahyllystäni. Hirveää! Luulin lainanneeni sen kirjastosta ja palauttaneeni saman tien. Inhoan Camus´n Sivulllista yhtä paljon kuin Hannu Salaman Ottopoikaa.

Ottopojassa päähenkilö viettelee uuden vaimonsa nuoren tyttären. Pitää joskus lukea Salaman elämäkerta Paperilla seisova perkele. Onko elämäkerrassa selitys kuvottavalle kohdalle kirjassa? Hannu Salamasta perillä oleva taho Ärräpäissä sanoi, että kohta on kirjailijan kosto vaimolleen Päivi Paunulle, joka ei ole laulaja-Päivi Paunu.

Päivi Paunulla oli tytär mennessään yhteen kirjailijan kanssa, jos oikein Ärräpäätä ymmärsin ja Ottopojan on kirjoittanut tuskainen kirjailija.

Karl Ove Knausgårdin Taistelussani VI on Hitler-esseen jälkeen autofiktiosarjan alkupään vastaanotosta. Knausgård on hämmentynyt. Ei voi kirjoittaa omasta itsestään ilman, että joutuu mainitsemaan muita ihmisiä. Ei ole niin itseriittoista ihmistä, etteikö häntä olisi edes joku nainen synnyttänyt.

Kylmä tosiasia on, että minä olen ollut naimisissa koko 1990-luvun ihan normaalin suomalaisen miehen kanssa. En voisi kirjoittaa itsestäni mainitsematta häntä, vaikka tämä itse varmaankin mieluusti unohtaisi koko avioliiton.

Voin kuitenkin yrittää jotenkin korvata sen, minkä olen aiheuttanut kirjoittamalla tästä lämpimästi. Minä olen syypää senkin liiton rappioon. Minä olin typerä, lyhytjännitteinen, itsekäs ja kuukautiseni tulivat joka kerta.

En tullut raskaani. Lopulta se olisi ollut mahdotontakin, sillä sijaitsin pääosin eri valtiossa kuin vihitty aviomieheni.

Myös Knausgård tapasi vaimonsa Lindan ja rakastui tähän, vaikka jossain oli edelleen olemassa aiempi kumppani. Eikä kirjailija ollut ehtinyt erota entisestä kumppanistaan. Taisi olla jokin Toije tai jotain.

Taisteluni kuudennessa osassa oli kuvaus Lindan reaktiosta, kun vaimo oli kotona sairastuneen lapsen kanssa ja kirjailija jossain missä lie kirjallisessa jutussa ilman perhettä - kirjailija kärkkyi jotain toista naista kännipäissään ja vaimo luki asiasta vasta romaanin kässärivaiheessa.

...

Olen hieman pahastunut Hannu Mäkelän Vanhan miehen mutinoille, sillä kirjailija ei mainitse enää mitään entisvaimostaan Svetasta tai Svetan lapsista. Pilven reuna -kirjassa Mäkelän minäkertoja sivusi asiaa; uusi kumppani pani merkille, että minäkertoja ei ole henkisesti päässyt irti edellisestä vaimostaan.

Biografistisen tulkinnan mukaisesti oli ilmeiseseti niin, että Svetan kuolintodistus ei ollut mennyt perille suomalaisille avioliittoviranomaisille. Pilven reuna kertoi asian fiktion taakse verhoiltuna, että edellinen vaimo oli häipynyt vain jonnekin ulkomaille ja minäkertoja oli vielä teknisesti naimisissa, kun pyysivät ihanan A:n kanssa kuulutuksia eli avioesteiden tutkintaa.

...

Oikeastaan pääsin irti Leonidin haamusta vasta, kun Matti oli joulun 2019 alla maksamallani Rooman-matkalla. Vapauduin kaikesta niin, että en kaivannut sen enempää Mattia, Leonidia kuin ketään muutakaan ihmistä koko viikkoon.

(Olipa hyvä, että en kaivannut, sillä myöhemmin kertoi, että kristillisesti vihitty aviomieheni oli kyllä ollut yhteydessä ainakin raiskaajamummeliinsa ja uskovainen kahelipöhelonainen tekstaroi sykkivänsä minun aviomiehelleni - virtuaalisesti!)

...

Knausgårdin Hitler-esseen purkaminen jää nyt vähän myöhempään ajankohtaan.

...

Kirjailija Jouni Tossavaisen Facebook-sivuilla oli marraskuussa Pojan usko -kirja Imagen kristinuskontonumeron päällä ja mukana teksti: "Pojan uskokin vahvistuu ex-pastori Kai Sadinmaan toimittamaa Imagen suurta uskontonumeroa lukiessa."

Jahas, kiinnostavaa! Lauseessa ei ole edes ajatuksellista kursiivia - pojan usko ei siinä ole romaanin nimi. Mitähän kirjailija Tossavaisen päässä liikkuu? Olisipa mukava päästä katsomaan.

Sadinmaan päätoimittama Imagen numero on mielestäni kristinuskontonumero. Se ei sisällä muita uskontoja kuin kristinuskoa.

Nyt kun selasin Tossavaisen Facebook-sivuja, löysin merkinnän, että kirjailija on lukenut Pojan uskon äänikirjaksi omalla äänellään. Etsin Pojan uskon Juuan reissulla kuunneltavaksi.

(Prkl, Pojan uskoa ei ole Storytelillä. Ei auta kuin alkaa näputellä. Latasin sen Bookbeatista, Elisa-kirjasta toisin sanoen, omalle puhelimelleni. Oikotie Rautavaaralta Juukaan kulkee Hirvivaarantietä ja reiltillä on kohtia, joissa netti ei toimi. Bookbeatissa vilahti Tossavaisen Lentävä newyorkilainen vai olikosenytsejuoksijakirja Lentävä suomalainen? Tossavaisen ääntä kuuntelisin, vaikka lukisi energiasisältöluetteloa maitopurkin kyljestä.)

Pitää ajaa Kaivokosken postilaatikon kautta, jos siellä olisi Jussi Kalevan Puolukkaparonit.

...

Imagen ortodoksijuttu Taina Westiltä oli mainio. Luin sen tarkkaan ja tätä kohtaa en oikein tajunnut eikä tätä ole missään kommentoitu, sen verran olen ehtinyt googlailla:

"Tuntuu muuten erittäin vaikealta kirjoittaa uskosta. Olisi paljon helpompaa kirjoittaa uskonnosta, siinä voisi liikua turvallisesti yleisellä tasolla Ei tarvitsisi kertoa mitään omasta suhteesta uskonomiseen tai Jumalaan."

"Olisiko helpompi kirjoittaa, että tapoin kerran ihmisen, joska sekosin jollain lailla ja menetin malttini. Soitin itse poliisille, mitä olin tehnyt. Kärsin tuomioni, kaduin tekoani ja nyt asia on käsitelty. Jos perheväkivallan uhri menettää kerran holttinsa, se on ymmärrettävää ja jopa loogista." (Image 11(2021 Toisenlainen valo, Taina West s. 60 - 69.

Kappaleesta tuli epäselvä. Jos Taina West ei ole tappanut ketään, hänen olisi pitänyt kirjoittaa seuraavasti: "Jos olisin tappanut ihmisen, olisiko minun helpompi kirjoittaa siitä kuin omasta henkilökohtaisesta uskosta? Sekosin jollain lailla ja menetin malttini. Soitin itse poliisiille, mitä olin tehnyt."

Nyt jutun kaikki muut asiat jäivät jotenkin katveeseen ja mietin, mitä Taina West oikeasti tarkoitti ja kirjoittiko hän tarkoituksella epäselvästi.

...

Imagen juttu Rappion papista Árpád Kovácsista oli myös hyvä. Jutussa oli kohtia, jotka merkkasin ylös ja joihin haluan joskus palata.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi