Ihania asioita, kuten Juuan ABC ja S-market, sekä joitain ihania asioita jopa Lapinlahdella

Muista kirjoittaa Lisa Taddeon Eläimestäkin!

su 2.1.2021

Harmittaa, kun Eira Mollebergin Villahousuhäpeän kommentointi kaksi vuotta sitten jäi niin aviokriisin selvittelyn varjoon. Samaan varjoon jäi myös Vesa Heikkisen sivistävä Täydellinen lause on mahdoton yhtälö.

Jatkan Täydellistä lausetta sen jälkeen, kun olen saanut valmiiksi työyhteisösovittelun lopputyön. Ensimmäinen valmis versio tulee olla tarkistuksessa ensi perjantaina. Hieman hikoiluttaa, mutta kyllä se tästä.

Matti ja Liisa -lehden kolumnistinimimerkki Kunnanihmettelijä otti yhteyttä sähköpostilla. Jussi Kalevilta on ilmestynyt veijariromaani Puolukkaparonit. Luin kirjasta äsken näytteen kustantajan, Books on Demandin, sivuilta. Kunnanihmettelijä on ihana asia.

Toisessa luvussa tulee ilmeisesti sisäkkäistarina erakosta, joka asuu Pihtiputaan luoteisosan korvessa ja Jyväskylässä asuva vaaleaverinen toimittajatar etsii erakon käsiinsä. Kiinnostavaa. Romaanissa on toimittajahahmo!

Pitää lukea kirja ehdottomasti. Lukunäytettä netistä oli jotenkin vaikea lukea. Piti ottaa silmäklasit pois päästä ja liimautua miltei ruutuun kiinni.

Eira Mollbergin Villahousuhäpeän nostin keittiön pöydälle sitä varten, että käyn lävitse dokumenttiromaanin etukanteen kirjoittamani kommentit. Juuri ennen Mollbergin dokumenttiromaania olin kuunnellut Anna Larssonin Sylvi Kekkos-elämäkertaa.

Sylvi Kekkos-elämäkerrassa oli miniästä Brita Kekkosesta. Anoppi ei tästä alunperin pitänyt ja sanoi kaikille muille terveisiä, jopa Taneli-poikansa koiralle, mutta miniälle ei. Sylvi Kekkosen elämän loppupuolella naiset kuitenkin ystävystyivät.

Mollberg kuvaa kirjassa Brita Kekkosen elämäkerran kirjoittamistaan. Elämäkerturi joutuu koville. Brita Kekkonen vaikuttaa lähinnä ... kaprisnajalta, tyhjää oikuttelevalta. Jännä, miten kirjat osuivat minulla ikään kuin peräkkäin.

Kun luin Mollbergin Villahousuhäpeää, istuin pelkääjän paikalla CYZ-maasturissa ja Matti tamppasi sen leveillä renkailla Lapinlahden lentokenttää. Satoi sakeanaan lunta. Oli loppuvuosi 2019.

Tammikuussa 2020 oli niljakas jäinen keli ja koulubussi oli ajanut Nerkoolla ojaan. Matin kammotus oli heti pahanilmanlinnun ja läpikotaisin ilkeän ihmisen tavoin tiedottanut bussin ojaanajosta ja Mattihan oli kuuliaisena mennyt katsomaan.

Sen jälkeen jotakin muuta.

Kun kuuntelin Sylvi Kekkos -elämäkertaa, oli kimmeltävä marraskuun puoliväli ja lentokentälle Lapinlahden Saviahoon oli satanut lunta sen verran, että kullankeltaiset ruokohelpisänget pistivät ylös narskuvasta lumikerroksesta. Ensin oli satanut lunta runsaasti ja sitten oli ollut vähän suojaa.

Jäätyneen kerroksen päälle leijaili tähden muotoisten lumihiutaleiden harso. (Kirjoitin ensin, että tähden muotoinen lumihiutaleiden harso. En ole kovinkaan taitava kuvailussa. Sitä pitää harjoitella!)

En nyt tässä kohtaa mene samaisen marraskuun 26:teen päivään, jolloin miehelläni oli Kysillä käynti. Hänen ikuneitsykäisensä oli syksyn (2019) mittaan huomannut, että mieheni oli varustanut elämäämme (minun ja mieheni elämää) tavalla, joka turvasi avioliiton jatkuvuuden.

Muutimme ahdistavasta, neitsykäisen löyhkän pilaamasta, yläkerrastamme alakertaan. Matti osti meille kunnollisen sängyn ja uuden pyykinpesukoneen ja oli sanonut häntä ahdistanneelle ikuneitsyelle, että on valmis  kääntämään viimeisenkin kiven, jotta avioliitossamme tulisi käänne.

Ikuneitsyt käytti aina vahvempia ja vahvempia aseita kietoakseen mieheni tursaan lonkeroihinsa. Kun mieheni oli käymässä Kysillä, hän soitti tälle puhelun kertoakseen, että oli kosteana jossakin metsässä.

Eihän sellaista reppanaa voi suorin päin jättää, sanoi mieheni.

....

Pelkään nykyään aina tammikuita. Tammikuussa 2020 mieheni veti pohjat. Rypi ja sikaili. Ehkä se oli välttämätöntä. Vaikka rintalastani alla tuntuu korvennusta ja oksetus pyrkii kurkkuun, uskon häntä; hän ei kertaakaan näiden vuosien aikana halunnut jättää minua.

Jättäminen olisi ollut helppoa. Olisi vain pitänyt kertoa, mitä kaikkea hän on tehnyt. Tämä on täysin absurdia, tiedän. Prosessi menee nyt aivan kuin Maria Buchertin Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua? -oppikirjan mukaisesti.

Suositan opasta! Toinen kirja, joka uskottomuudesta kannattaa lukea on norjalaisen Nina Lykken Ei, ei ja vielä kerran ei! Siinä petetty vanheneva vaimo muuttaa ensin yhteisen talon pihalle autoon ja sitten jättää koko entisen elämänsä taakseen.

Hän ajaa pitkin Eurooppaa ja asuu autossaan. Onneksi tuli korona, siunattu korona. Olisin saattanut ottaa jonkin meidän pakuista, sisustaa takaosan asuttavaksi, ajaa vapaana ja villinä pitkin Eurooppaan ja ansaita elantoni parkkipaikkahuorana.

Olisin kerrankin saanut seksiä niin paljon kuin tarvitsen ja vielä ansainnut elantonikin asialla, jonka osaan toisiksi parhaiten. Kaikkein parhaiten osaan kirjoittaa.

Nimittäin. Nextoryn Revityn sydämen lukijakommenteissa oli kohta, jossa nimimerkki Pau kirjoittaa: "Oiva opus heille, joita asia koskettaa. Itse entisenä pettäjänä että petetyksi tulleena toteaisin, että jokseenkin heppoisesti käsiteltiin sitä, miksei pettäjä puhu mahdollisesta tyytymättömyydestään parisuhteessa ennen pettämistä eikä sitten kun pettäminen on alkanut."

Minä koetin puhua. Minä koetin huutaa. Minä itkin. Ei vaikutusta. Halusin pois avioliitosta. Olin siihen tyytymätön ja nyt Matti selittää, että hän masentui. Aiheuttaako masennus ehkä huonokuuloisuutta?

Sitten petin. Petin ensin.  Pettämiseni oli hätähuuto ja ihminen, jonka kanssa petin, on itse sanonut, että tiedosti heti alusta pitäen olevansa pelkkä pelinappula Matin ja minun välisessä sodankäynnissä.

...

Tuli keskeytys kirjoittamiseen. Matti kävi ärisemässä, että sinäkö täällä kirjoitat. Niin teen. Kun aloin kertoa hänelle, että onneksi oli korona - olisin varmaankin koettanut karata avioselvittämistä ensimmäisellä firman pakulla, joka vain pihalta olisi käyntiin lähtenyt.

Olisin karauttanut jonnekin, missä on lämmintä ja missä voi asua autossa, kuten Niina Lykken romaanihenkilö. Korona sulki meidät kahdestaan kotiin. Kävimme kerran viikossa kaupassa, mutta saatoimme molemmat piiloutua maskien taakse.

Matti alkoi nauraa. Että minäkö olisin sisustanut pakun asuttavaksi. Minä, joka en osaa perunaa keittää.

....

Olen taas pitkään potenut sitä, että en voi kävellä Lapinlahdella ulko-ovesta ulos kantamatta häpeää, joka ei oikeasti ole minun häpeäni. Minähän tässä voittaja olen, sanoi Matti, hänen naisensahan tappiolle ovat jääneet.

Niin. Tosiaan.

Kyllä tämä tästä.

...

Eilen oli mukavata, sillä saatoin käydä kaupassa pelkäämättä, että Matin ikineitsyt pyyhältää kaupan ovesta sisään. Jos muuten pyyhältää ja minä olen kaupassa, kysyn häneltä suureen ääneen, miltä hänestä tuntui olla meillä töissä kesällä 2018, kun oli nussutellut aviomieheni kanssa useita vuosia ennen sitä.

Onkohan naisella voittajan fiilis?

Ajatella, olen maksanut hänelle palkkaa.

...

Parempi kuin en ajattele sitä.

...

Kävimme Juuan S-marketissa ilman ulkovaatteita. Saatoimme ripustaa takkimme ja kaulahuivimme ABC-ravintolan naulakkoon. Olimme ennen kaupassa käyntiä syöneet Paula-siskon 76-vuotisaterian. Maria söi maalaissalaattia kanafilepalojen kera ja me muut lounaspöydän muikkuja sekä mifukasvispaistosta.

ABC:n muikut olivat ihanan rapeita. Ei yhtään haitannut, että emme päässeet Bomballe.

Juuan S-marketissa on hyvä valikoima. Siellä on kirjojakin kosolti. Ostin Me Naiset, sillä kannessa oli Saimi Hoyer ja lehdessä oli juttu Riitta Väisäsestä. Pitää tekstaroida Mehtosen Reetalle, että ei osta Mimmejä, tuon lehden alkuviikosta postilaatikkoon.

Lisa Taddeon Eläimestä en ehdi kirjoittaa paljoakaan. Aloitin kirjan päättämättä Rachel Cuskin Kudosta, sillä kirjailija Päivi Alasalmi kehui Eläintä. Lupasi lukea kaiken, mitä Taddeo on kirjoittanut. Ei ilmeisesti ollut vielä lukenut Taddeon tietokirjaa Kolme naista. Sekin oli hyvä, en vain ehtinyt kirjoittaa siitä mitään.

Taddeo rakentaa Eläimen jännitettä kiinnostavalla tavalla. Ensin hän käyttää kirjassaan sana sinä. Kirjoittaa jollekin Sinulle. Vähitellen käy ilmi, kenelle minäkertoja kirjoittaa.

Päähenkilön Joanin elämä aukeaa vaiheittain. Taddeo syöttää ensin framille ihmeellisen Alicen. Alice on niin kovin kadehdittavan kaunis. Mutta nyt läppäristä menee virta ja pitää valmistaa Marialle chili con carnea.