Pakomatkani olisi tyrehtynyt Varpaisjärven Essolle - enkä olisi päässyt kuin kalkkiviivoista vähän eteenpäin matkallani Eurooppaan parkkipaikkahuoraksi

ma 3.1.2022

Niinhän siinä olisi loppujen lopuksi käynyt. Vaikka ei olisi ollut koronaa kevättalvella 2020, kun aloimme kitkeä naisia avioliittomme ytimen edestä, en silti olisi päässyt Varpaisjärven Essoa kauemmksi.

Kaksi ihmistä on nyt kirjoittelujeni takia kieltäytynyt minusta ja molemmat ovat ilmoittaneet juhlallisesti, että eivät enää lue blogiani. Vahinkohan se on, mutta nyt saan kirjoittaa suht´ vapaasti, ei tarvitse enää poseerata. Toinen minusta kieltäytyjä oli niin hirmuisen huolissaan minusta, että otti kokonaisen huolesta pakahtuneen ihmisryhmän nimissä yhteyttä mieheeni (!). Hän ennusti, että ihmiset kaikkoavat luotani.

Jokohan huolestuneen kansalaisen tekemä huoli-ilmoitus on menossa kohti viranomaistoimia - pääsenkö suljetulle osastolle kirjoittelemaan aviorikosromaaniani? L. Onervahan kirjoitti suurimman osan runoistaan juuri hullujenhuoneella.

hmiset kaikkoavat ja viranomais-läheiset jäävät.

Joka tapauksessa myös Todelliset Ystävät jäävät. He lukevat blogiani, vaikka kirjoittaisin mitä. Mittaan ystävyyttä blogini avulla. Jos kestää juttuni, ystävyys on todellista laatua.

Muudan jäljelle jääneistä nauroi eiliselle blogikirjoitukselleni hyväntahtoisesti ja arveli, että olisin Eurooppaan pakenemisen sijaan vihapäissäni ajanut Varpaisjärven Essolle, tilannut lihapullat ja ranskalaiset, pursottanut ketsuppia päälle ja nauttinut huoltisannoksen muutaman salaatinlehden kera, lukenut Iisalmen Sanomat, tirauttanut parit kyyneleet Esson nurkkapöydässä päivystävän Jussi Kokkosen rinnusta vasten, ottanut jälkiruoksi teen ja kuuluisan Esson korvapuustin, taputellut tyytyväisenä täyteläistä massuani ja palannut takaisin mieheni luokse.

Hän olisi töytäissyt minut keittiön pöytää vasten, pannut puhelimen kameran päälle ja pian olisi ollut uusi keittiövideo valmis hassujen kotivideoiden ystävättärelleen Minotaurokselle ja tämän Sancho Pancalle. Sainhan ammoin naiselta viestin, jossa hän kertoi, kuinka ystävättäriensä kanssa oli ollut suorastaan tyrmistynyt aviomieheni hänelle lähettämästä videosta.

Video videosta. Parhaasta kaksi. Tekstaroin takaisin, että voimme tehdä niitä lisää yhteisessä keittiössämme tai nainen voi pyytää luomulempivideoita suoraan Kiukonmäen erältä.

....

Vain vaivoin pidättelin itseäni, että en olisi laminoinut Minotauroksen miehelleni lähettämiä valokuvia siitä, kuinka hän imee porkkanaa irvokkaalla tavalla tai lipoo jäätelöä. Olisi niin tehnyt mieleni eilen viedä laminoidut kuvat kauppojen ilmoitustaululle tai niitata ne Työväentalon oveen.

Myös mummi kurkkaa peiton alta ilman rintaliivejä -kuva olisi ollut tenhoava.

...

Eurooppalainen parkkipaikkahuoraus ei ollut oma keksintöni. Yhdistelin siinä, kuten eilen kirjoitin, Nina Lykken romaania Ei, ei ja ja vielä kerran ei sekä Anna Huilajan Pakumatkasta. Kuuntelin Huilajan mainion reportaasikirjan pariskunnan irtiotosta, mutten tainnut ehtiä kirjoittaa kirjasta juuri mitään.

Syksyllä asuimme Kaivokoskella ja ehdin kuunnella monta monituista kirjaa, mutta kirjoittamiseen ei kaikelta veden ja polttopuiden kantamisilta tai uuninlämmittämisiltä aikaa liiennyt.

Pakumatkallaan Huilaja ja tämän mies oppivat erottamaan, missä on turvallista pakun kanssa yöpyä. Joillain levähdyspaikoilla oli huorabusseja. Eilen tuli mieleen myös mainio hollantilainen dokumentti identtisistä hollantilaisista kaksosista, Martine ja Louise Fokkensista.

Kaksoset olivat jäämässä eläkkeelle prostituoidun työstään. Iltasanomat kirjoitti vuonna 2012, että hollantilaiset kaksoset ovat ulkonäöltään kuin vanhusikään tulleita Maija Poppasia. En ihannoi huoraamista, mutta eikö olisi rehellisempää huorata ihan rahasta kuin käyttää hyväksi toista ihmistä?

Myös nainen voi ostaa seksiä. Ja on varmaan olemassa reilun kaupan seksiäkin. Ei tarvitsisi tehdä likaisia temppuja. "Anna kun halloon sinua." Hyhhyh.

....

Iltamyöhällä uskalsin ulos. Matti oli tukenani ja roikuin hänen käsipuolessaan. Toki myös joka askeleella muistutin siitä, että sylkisin mieluummin ikunetsyen Hiacen renkaanjälkiin kuin mieheni kasvoille. Toki haluaisin myös räkiä ainakin kahden naisen, ellen neljänkin naisen, naamalle. Aika tuskainen olen edelleen. Se paistaa joka riviltä, jos osaa minua oikein lukea.

Kummallista lohtua toi nuori mies, joka todisti Jumalasta S-marketin edessä. Hän saattoi olla piripäissään, mutta parempi piripäissä todistus Jumalasta kuin mummon kolkkaus käsilaukun varastamiseksi. Poikanen sanoi, että uskossa ei tarvita sen enempää pappia, lukkaria kuin talonpoikaakaan ja silloin hänen silmissään vilkahti pikkuruinen nauru.

Olin samaa mieltä ja näytin pojalle peukkua. Sanoin, että samalla tiellä olemme. Taustalla meille vilkutti ihminen, lapinlahtelainen, joka oikeasti vilkutti. Siis saimme eilen Jumalasta todistamisen lisäksi iloisen vilkutuksen, tämä ei ole todellista, ajattelin ja tulin suorastaan hilpeäksi.

Ehkä uskallan kävellä S-marketin parkkipaikan sivuitse joskus muulloinkin.