Aggressioita mannermaisesti älyllistettynä ja kompromissittoman itsevarmasti!

ma 14.2.2022

Kirjailijat Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan 101 tapaa tappaa aviomies - menetelmällinen murhamysteeri. Ystävykset olivat puhuneet, kuinka taiteessa ja kulttuurituotteissa nuori nainen usein kuolee väkivaltaisesti ja kuvasto on yleensä stereotyyppistä.

(HS-Viikko kirjallisuus 6/2022)

Olen samaa mieltä.

Lisään tähän, että kun kirjailija vielä mässäilee lähes pornografisesti nuoren naisen ruumiilla, kaverikirjallisuustutkija on valmis hehkuttamaan: "Mannermaisesti älyllistettyä, kompromissitonta itsevarmuutta!" (Markku Eskelinen Raukoilla rajoilla s. 536 Ritrva Ruotsalaisen (nyk. Gerry Birgit Ilvesheimon) Pandorasta)

Olen kirjoittanut Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropiasta useita blogimerkintöjä. Luin romaania sivulle 20 ja sain tarpeekseni. Sivulla 20 kirjailija zoomasi nuoren raiskatun ja kuolleen tytön häpykarvoihin.

Kirjoitin siitä, että mielestäni kohta on vastenmielinen. Kirjailija suuttui ja kertoi, että valmistelee blogimerkintäni perusteella alustuksen Oulun Pride-päivien yhteydessä olevaan seminaariin tai johonkin.

Olin uusintanut heteronormatiivia tai jotain ja syyttänyt kirjailijaa siitä, että hänellä itsellään ei ole lapsia. Ajattelin, että kappasta vain ja olin ylpeä siitä, että joku lukee blogiani.

Monethan ovat minulle whatsappissa ilmoittaneet, että eivät ole lukeneet tätä pitkiin aikoihin. Hui hai.

En missään nimessä kieltänyt kirjailijaa kirjoittamasta mitään. Lukija päättää. Lukija lukee tai on lukematta. Jättää kesken tai lusii kammotukset loppuun. Sama koskee blogiani. Jos ei kestä sitä, että minua kirjoittajaa sattuu edelleen ja putoan useasti tuskan likakaivoon, ei kestä.

Lupaan, että tänään en hyppää tuskan likakaivoon. Viittaan vain lopussa kirjoitukseen, jota mietin. Korvalehteni vasemmalla puolella on Matin äidin vanha ompelukone, jonka päällä on pino kaikenlaista. Pinossa keskellä on Image-lehden heinä-elokuun 2019 kaksoisnumero.

Monta kertaa olen blogissani ajatellut ääneen, että pitää antaa Ilvesheimon Lykantropialle mahdollisuus, mutta koska kirjailija sanoi käyttävänsä tekstiäni varoittavana esimerkkinä, ajattelin, että antaapi olla. Olen heteronormatiivi ja ihan varmaan paska ihminen kaikin puolin, sillä en vain voi lukea tarkoituksellista julmuutta.

Lakkasin lukemasta myös Alice Munroa. Alice Munron romaaneissa tai novelleissa oli usein sama kaava. Viattomasti alkava teksti, diibadaabaa ja sitten nopea julma viilto. Yhden kerran tai kaksi kikka oli vaikuttava, mutta lopulta kyllästyin. Nopea julma viilto tuli varmasti kuin jouluhullutus joka vuosi loka-marraskuun vaihteessa ostosparatiiseihin.

Kaiken lisäksi kirja kirjalta, teksti tekstiltä aikaisemmin, kuten imelät joululaulut ja kulkusten helskytyskin.

Pohditutin nuorten naisten ruumiiden äärellä runkkausta kirjoittamisen perusopintoryhmässämme. Herätin keskustelun Sorjonen-rikossarjan käsikirjoituksesta. Sorjosessa oli paljon hyvää, mutta ihan liikaa nuorten ruumiiden silpomista ja puukottelua. Yksi tapahtumaepisodi toi ruutuun myös nuorten miesten ruumiit väkivaltapornografisessa mielessä.

Ryhmässämme oli fiksu ja äärimmäisen terävä, kaikin puolin nuorta Virkin Emmaa muistuttava älykkönainen, Maarit nimeltään, ja hän sanoi, että nuorena naisena tuntuu kuin itseä pahoinpideltäisiin.

Esimerkiksi italialaisessa Montalbana-poliisisarjassa oli jakso, jossa minuuttikaupalla seurattiin vatsaan haavoitetun alastoman tytön kuolinkamppailua. Italialaiseen saippusarjaan Milanon naisten paratiisiin koukutetaan ilmeisesti vanhenevia miehiä sillä, että joka jakson alussa nähdään, kuinka pehmopornoisesti nuoret myyjättäret pukeutuvat työasuihinsa.

Pidän Milanon naisten paratiisista paljon, mutta tavallisesti kelaan alkuheruttelujen ylitse, kuten loppuviihdejatsinkin. Käsikirjoittajalla on sarjassa ihan ideaa, mutta ilmeisesti silkkialusvaatteisillaan sipsuttelevat neitsyet ovat myönnytys sarjan tuottajalle - samoin kuin tunnistamattomaksi meikattu Outi Mäenpää lehden markkinointiosastolle helmikuun Eeva-lehden kannessa ja rakkaushaastattelunsa kuvissa.

Kuvat olivat sinänsä hyviä ja asetelmat unenomaisia - jopa myyttisiä, kuten Outi Mäenpää kävelemässä heppansa edellä marraskuisella tai joulukuisella laitumella, mutta meikki, kampaus, stailaus ja vermeet - voi hyvää päivää sentään.

Kuvista tuli siloiteltuja ja steriilejä. Ikään kuin Outi Mäenpään hepat eivät kakkisi lainkaan eivätkä heinätukot yhtään pölisisi. Ellen olisi huomannut aiemmin Ylen sivuilla kuvareportaasia näyttelijättärestä, en ehkä olisi kiinnittänyt Eeva-lehden kuviin huomiota, ehkä en olisi edes lukenut juttua - paitsi, että olisin, sillä Ankkalinna-kirjalija Juha Ruusuvuori on aina kiinnostava eikä sovi yhtään Eeva-lehden kansiotsikkoon.

Ylen juttu oli viime syyskuussa enkä väsy ihastelemasta jutun kuvitusta, toistan tätä blogissani vielä varmaan viitisentoista kertaa, sillä kuvat ovat niiiin ihaniiii:

https://yle.fi/uutiset/3-12084679

Jutussa kerrotiin myös siitä, että elokuva-alalla keski-ikäiset naiset ovat passé ja vanhat naiset ongelmajätettä. Siksi tulin suorastaan vihaiseksi, kun luin Eevan kansiotsikon Outi Mäenpään ja kirjailija Juha Ruusuvuoren rakkaustarinasta. Kansikuvassa oli joku nainen ja selasin lehteä sisäsivuille; huusin tuskissani: "Onko kannen kuvassa sittenkin Marjatta Sarpaneva?"

Ei ollut. Oli Outi Mäenpää ja nyt on suhteeni Eeva-lehteen taas koetuksella. Vuonna 2013 iloitsin siitä, että olin katkaissut lehden kestotilauksen, sillä kansiotsikoissa selvittiin ainakin kaksi kertaa. PO. selviytyä!

Helmikuun Eeva esitteli Meweri Koutaniemen ja Sami Yaffan kämpän. Kansiotsikko kertoi, kuinka Koutaniemi kestää toistuvan romahduksensa, kunhan intohimo elämään säilyy.

Intohimo alkaa olla samanlainen lempi-inhokkini kuin sydäntä lähellä. Minun sydäntäni lähellä on oma pillu eikun perna. Mutta eivät Koutaniemen elämän intohimot tympineet, vaan se, että kämppä tuli myyntiin heti, kun juttu oli julkaistu.

Google nosti puhelimeeni Iltasanomien jutun pariskunnan kaupunkikodin myynnistä. Sami Yaffa antaa asunnosta lausunnon: "Todella spessumesta, jota rakastetaan yli kaiken, but it´s time to move on."

Ou jeah, mitä kiiltäväkansisten aikakauslehtien rakastamia hyeenoja! Hyhhyh.

Rakastan sanaa passé ja käytin sitä äsken. Silti Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan jutussa nostelin värittömiä kulmakarvojani, kun toimittaja Susanna Laari kirjoittaa, kuinka Vuola huikkaa - huikkaa on verbi, johon Eppu Nuotio oli rakastunut kirjassaan Niin kuin vierasta maata ja suivaantua on verbi, johon Jonathan Franzenin Crossroadsin kääntäjä Raimo Salminen oli ylen mielistynyt ja käytti sitä ainakin puolisentusinaa kertaa.

Äh, Vuola huikkaa - kuinka vastenmielistä ööööökh - , että hänen ystävättärensä Laura Lindstedtin on asetettava päiväkirjoilleen embargo. MIkäää vituuun embargo? Toimittaja olisi saanut avata käsitteen.

(Embargo tarkoittaa sitä, kun jonkun aineiston tai tiedotteen päällä lukee Julkaisuvapaa silloin ja silloin tulevaisuudessa. Laura Lindstedtin päiväkirjat julkaistaneen joskus hänen kuolemansa jälkeen. Sitä ennen hänen on toimitettava ne Suomen kirjallisuuden seuran arkistoon. Se olisi tosi hyvä, sillä esimerkiksi Matti Pulkkisesta arkistossa on vain yksi postikortti. Se on Eino Säisälle eikä postikortista saa selvää, oliko Pulkkisella Säisän tapaamisen jälkeen ulapula vai krapula.)

Voi vidu, Suomalainen kirjakauppa tiedottaa tekstarilla, että Iisalmeen ovat saapuneet sekä Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja että Ratkaisukeskeiset työkalut muutoksen tukena. Tuleeko tässä nyt illaksi Iisalmen-keikka?

Entä päivän askeleet - entä lumen kolaus? Entä Raveni Leilanin Kiillon kuunteleminen loppuun? Killon voin tosin kuunnella loppuun autossa kuulokkeistani. Hm. Ehkä on niin ankea olo, että haen kirjat jo tänään lohdukseni.

Minähän olen edelleenkin aivan rikki ja terapian tarpeessa. Jostain syystä se, että minulle kerrotaan asia ikään kuin uutisena, ei oikein voimauta, mutta en nyt mene siihen.

Niin. Gerry Birgit Ilvesheimon serkku Pentti Ruotsalainen lähetti minulle pyynnöstäni Jussi Kalevan nimiin pannun kirjan Puolukkaparonit. Kirjassa on kunnanjohtaja Villi ja kuvernööri Kuttunen sekä selkeästi Lapinlahdella tapahtuneita keisejä, kuten tapaus musiikkiopisto.

Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta en oikeasti taida jaksaa sitä, että kirjassa juodaan laatikkoviiniä ja sitten taas juodaan viiniä tai kaljaa sekä kerätään marjoja. Ja on krapula. Ei ole kovin kiinnostavaa.

Miesmiesmieskirja siis. Lisäksi kirjassa aika alkupäässä tuli kohtaus, jossa nuori toimittajatyttö asettuu mättäälle haastateltavan pantavaksi ja haastateltava potkaisee tyttöä haarojen väliin.

MIksi? Ja miksi kirjassa sivulla 38 on kalastuksenvalvoja Jouni Määttä? En ymmärrä mitään, mutta veijariromaanithan eivät ole lajini. Joka tapauksessa taas löytyi nuori nainen, jota mies potkaisi haaroihin. Miksi? Hassunhauskaa. Joopa joo.

Kopioin pätkän Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropiasta ja kohdasta, jossa on raiskattu ja tapettu tyttö:

Aviovuoteemme kolmas sardiini

Röyhkeys, Jokakelin mies ja Yyteet

6.11.2017

...................

"... Näin voi kirjoittaa sellainen ihminen, jolla itsellään ei ole kasvamassa nuoria tyttöjä, jotka voivat joutua raiskatuiksi. Markku Eskelinen Raukoilla rajoilla –kirjallisuuden analyysissään arvostelee Matti Mäkelän Kahta vaimoa ja Rakkausromaania siitä, että ne ovat pikkuperverssejä.

Mitä ihmettä Markku Eskelinen ja hänen poppoonsa oikein haluavat? Isoperverssejä kirjoja? Sellaisia, joissa pannaan rikotuilla polttimoilla nättejä poikia peppureikään ja saadaan orgasmeja siitä, että kiskotaan sikiöt raskaana olevilta naisilta silmäkuoppien kautta ulos ja nussutellaan sitten sikiöitä korvakäytävään. Antti Holman Järjestäjässä oli persepanoja, mutta ei varmaankaan Eskelisen makuun tarpeeksi."

Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola viittailevat Hesarin haastattelussa populaarikulttuuriin, kuten Twin Peaksiin ja kauhuelokuviin. Laura Lindstedt ja Markku Eskelinen sekä Gerry Birgit Ilvesheimo ovat kaikki samaa persekieppiä, kuten täällä päin on tapana sanoa. He eivät tosin ole sukua keskenään, kuten G. Ilvesheimo ja Pentti Ruotsalainen (ainakin osa Jussi Kalevasta.), vaan samaa kiteytynyttä mannermaisen älyllistä ja kompromissitonta itsevarmuutta.

Pitää joskus kirjoittaa Image-lehden (6/2019) jutusta Iso ikäero suhteessa. Kirsi Hytönen viittasi juttuun kirjassaan Naisen kolmas elämä. Koetan muistuttaa jutusta itseäni nostamalla lehden kasan päällimmäiseksi.