Ihanat vapaat vaihdevuotiset naiset

Jokunen sana Markku Soikkelin Pakollisesti lapsellisista

ti 15.2.2022

Nyt tiedän, mikä oikeasti on lähellä sydäntäni. Rintaliivieni vasen kuppi!

Tajusin tämän, kun sain eilen Lapinlahden Äitien Istukkaryhmän puheenjohtajalta TikTok-ystävänpäivävideoita. Ihan paras oli sellainen, jossa oli piirretty aikuinen nainen ja teksti: "Ystävä on kuin rintaliivit. Rintaliivit tukevat, saavat näyttämään hyvältä ja ovat lähellä sydäntä!"

Samassa TikTok-pötkössä oli rollaattorimummo, oliko se Anitta Iso A Ahonen, joka uppuroi myterän jälkeen rollaattorilla ja kiroili kuin turkkilainen. Lopuksi mummo tuumasi, että tekisi mieleni tappaa kaikki!

En yhtään ihmettele, että videosta on tullut hitti. Se on samalla tavalla terapeuttinen kuin pienyrittäjälle Youtube-video Saatanan savotta. "Voi Jeesus, Saatana, Vittu. Jottae saatana, ei mikkää mee kohtuuella, kaekki jäätyy täällä, tulisi ite laettamaan ne koneukot, .... ee sovi tuone, mikä saatana sitä pitää kiinni, nämä on päin vittua. ...."

https://www.youtube.com/watch?v=24NDCvcmFgQ

Anna lähetti minulle linkin Me Naisten juttuun lapinlahtelaisesta Helmimarja Tuhkasesta.

https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000008590278.html

Kirjoitin jokunen merkintä takaperin Lapuan piispan Matti Salomäen vihkimisjuhlasta. Asuimme Pielavedellä ja koetin saada kontaktin Pielaveden luterilaiseen seurakuntaan, kun jouduin eroamaan luterilaisesta seurakunnasta liittyäkseni ortodoksiseen.

Oma prosessini oli ihan kesken ja olin vasta kohdassa panteismi. Isä Jyrki Ojapellolla oli kuitenkin kiire - ja hyvä, että oli! Olimme muuttamassa Iisalmen ortodoksisen seurakunnan alueelle ja mynnähtäneelle Lapinlahdelle. Isä Jyrki ei varmaan tiennyt, miten outo tunnelma Lapinlahden Kaikkien Pyhien kirkossa oli, mutta sen hän osasi arvata, että Iisalmen kirkkoherraruhtinas ei alennu pieraisemaankaan maahanmuuttajaperheen suuntaan.

Isä Jyrki teki hienoa diakoniatyötä Pielavedellä, kun otti Leonidin ponomarikseen. Kirkon töissä Leonid oli elementissään ja kävi Valamossa vielä kellonsoittajakurssinkin. Nyt en ala miettiä sitä, millainen elämämme olisi, jos olisimme vain itsepintaisesti pysytelleet Pielavedellä.

Pidin Pielavedestä heti ensi kokemukselta. Olin toimittaja Jonna Siipolan äitiysloman sijainen ja Jonna palattuaan äitiyslomilta jäi saman tien uudelleen äitiyslomalle eikä palannut lehteen töihin.

Harmittaa sekin, että en ehtinyt tutustua häneen.

Pielavedellä olisimme kasvaneet Petrun kirkon suojissa. Olisinko nyt peräti Aamun Koiton päätoimittaja, jos olisimme jääneet sinne?

Joka tapauksessa Pielavedellä yllätyksekseni asui paljon lestadiolaisia. Kirkonkylälle mennessä vasemmalla puolella on Rauhanyhdistyksen idyllisen punainen oma talokin. Siinä vaiheessa olin vielä ennakkoluuloinen lestadiolaisia kohtaan.

Toki panin merkille S-marketissa isoja perheitä, joiden pienimmät lapset istuivat rivissä jättiläismäisissä ostokärryissä, osa lapsista kyykki ostoskärryn ruumassa, joku ehkä ajoi ostoskärryautolla, osa taapersi perässä ja loput lykkivät pienempiään.

Mielestäni näky oli ihastuttava ja ajattelin, että noinkin elämän voi elää. Ei hassumpaa. Perheessä jokainen tietää olevansa tarpeellinen! En ollut kohdannut kuin yhden lestadiolaisen elämässäni sitä ennen livenä.

Eräässä lehdessä, jossa olin töissä, oli kulttuuritoimittajan sijaisena kaunis, pitkä ja punatukkainen teologinainen. Hänellä oli lestadiolaistausta ja hän kertoi joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

En minä ajatellut, että kaikki lestadiolaiset käyttävät hyväkseen pikku tyttöjä, mutta tulin tietämään, millaisia ongelmia yhteisössä oli. En kuitenkaan pohtinut asiaa tarkemmin, sillä mitään kosketuspintaa ei minulla lestadiolaisiin ollut.

Kunnes Pielavedellä olin venytysjoogassa lestadiolaisen pastorin vaimon kanssa vieretysten. Emme varmaan montaa sanaa vaihtaneet, sillä elämämme olivat niin erilaiset, mutta naisesta välittyi lämmin ystävällisyys. Ajattelin, että kiva lestadiolainen, herrajukara!

Lapinlahdella heitä oli enemmän. Vanhalla kunnantalolla asui perhe, joka oli tullut muualta ja etsi näiltä seuduin omakotitaloa. Perhe ostatteli taloa Paloisten koulun läheltä ja varmaan perheen lasten avulla koulun tulevaisuus olisi taattu pitkäksi aikaa eteenpäin.

En muista, kuka talon osti, mutta koetin vaikuttaa siihen, että perhe olisi talon saanut. Ei saanut. Lapsia heillä oli niin paljon, että pentuja riitti meille välillä lainaan. Maria ja Anna kaveerasivat silkkitukkaisen omanikäisen tytön kanssa ja ärsyttävä pikku veli juoksi tyttöjen perässä.

Oli mukavaa tarjoilla koko poppoolle ruokaa ja herkkuja. Sen takia meillä on pitkä keittiön pöytä. Pöydän ympärille mahtui porukkaa. Nyt lähinnä kummankin läppäreitä. Minullahan ei ole poikaa, joten tarkastelin pikku veljeä kuin jotain kiinnostavaa sosiologista koe-eläintä.Pojannappulalla oli kauhea tarve olla jossain mukana ja totta kai otin hänet erityiskohteluun, sillä isot tytöt olivat välillä julmia persekärpäsiään kohtaan.

Kävimme joskus lenkillä lestadiolaisperheen äidin kanssa. Koska perhe muutti tänne muualta, täkäläinen lestadiolaisyhteisö jotenkin vierasti heitä. En tiedä, miksi. Perheen äiti varmaan oli liian suorasukainen täkäläisten lestadiolaisten piiriin. Hän kertoi avoimesti uupumuksistaan. Tukeutui muun muassa minuun ja olin siitä ylpeä.

Myöhemmin luin Pauliina Rauhalan Taivaslaulun ja se oli aivan ihana. Tiiviissä uskonnollisessa yhteisössä on paljon hienojakin asioita. Kaipaan sellaista, mutta haluan, että minut hyväksytään näine ajatuksineni - lainaan joogatutkija Matti Rautaniemen Suomen Kuvalehti -haastattelua: "Ihmisellä on hänen mukaansa sisäsyntyinen kaipuu syvällisiin merkityksellisuuden, yhteyden ja transsendenssin kokemuksiin. Osa niitä on vastavuoroinen suhde koko maailmaan. Eri uskontojen jumalhahmot ovat hänen mukaansa auttaneet ihmisiä tässä."

"´Ihmisten on vaikea ymmärtää sellaista abstraktiota kuin kaikkeus ja rajaton tietoisuus. Meidän on helpompi ymmärtää sellaista, mikä on meidän kaltaistamm. Jos kaikkeus inhimillistetään Jumalan muotoon, siihen voi luoda henkilökohtaisien suhteen."

(Suomen Kuvalehti 5/4.1.2022)

Siksi minulle on ok, että Jumalalla on nimi. Uskon vahvasti, että Jumala on nimenomaan maailmankaikkeus ja me olemme osa sitä. Seurakunnan on sanottu olevan Kristuksen ruumis. Miten se nyt meni? Mutta on helpompi puhua asioista, kun asioilla on nimi.

Kieli on rajallinen ja nyt lupaan lukea taas pätkän Kari Sajaniemen Soveltavaa kielitiedettä. Olen saanut kielitieteen perusoppikirjan Leppävirran vasemmistonaiselta Kaisa Korhoselta ja toivottavasti olen sen saanut enkä pöllinyt!

Pöh, kello on vaikka mitä enkä ole ehtinyt päästä Markku Soikkelin Pakollisesti lapsellisiin. Hain eilen sen Iisalmen kirjastosta samalla reissulla, kun hain ratkaisukeskeisen psykoterapian oppikirjat.

....

Helmimarja Tuhkasen haastattelusta Me Naisissa piti sanoa, että siunattu meidän vanhenevien naisten iloinen kapina! Tauluja, runoja! Aikaa itselle!

"Tänä aamuna tahdon olla ahne / Sillä tällä ahneudella ei ole paskaisen lopun lupausta / Tahdon olla ahne elämän halulle / Se pitäkööt minut elämän kirjoissa / Ahneena elämälle."

https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000008590278.html

Me vaihdevuotiset levitämme siivet ja alamme lentää. Jotkut meistä varmasti lentävät pois, mutta minä ainakin meinasin pelkästään reimukseni ja nautinnokseni kierrellä kaiken yläpuolella, kuten Matti-mieheni on tehnyt vuodesta 2015. Hän jaksaa kiittää minua siitä, että keksin hänelle ultrakevytlentoharrastuksen ja ilmoitin hänet kansalaisopiston kurssille Iisalmeen.

Mattia käytti taivaalla iisalmelainen lentomies ja näin, kuinka innoissaan Matti oli kaikesta. Lentäminen vie yrittäjän tosiaan maanpäällisten murheiden yläpuolelle ja ilmasta katsoen restauroitavat rakennukset ovat pieniä. Ultrakevyen lentokoneen huolto tarjoaa miettimistä teknisesti lahjaakkaalle tyypille.

Ikaruksen omistajat ovat mukava ja mutkaton yhteisö. Lapinlahden lentokentän toimistotalosessa teksti kulkee mukavasti. Olen useasti kirjoittanut siellä.

....

Ennen palkanlaskua ja tilaajavastuupapereiden kasaamista muutama sana Markku Soikkelin Pakollisesti lapsellisista. Ensin ajattelin, etten lue Soikkelin kirjaa, sillä arvasin, että tyyppi jankuttaa yhtä ja samaa.

Se, että Soikkeli kyseenalaistaa miehen halun tulla isäksi, oli käynyt ilmi hänen blogimerkinnöistään jo kauan kauan sitten. Kuunneltuani Kirsi Hytösen Naisen kolmannen elämän - nautinnon vuodet ajattelin, että Soikkelin ajatuksissa saattaa olla perääkin.

Sivuutin kirjan alussa Soikkelin betonin lujan varmuuden siitä, että kun Hän ajattelee näin, asia myös on näin. Koin kyllä ärsyttävänä sen, että tyyppi hakkaa päähän omalla totuudellaan klong klong klong, mutta otin kirjasta tukevan niska-perseotteen ja luin sitä rauhallisesti.

Kirsi Hytönen kuksi nuorten miesten kanssa sen vuoksi, että moni alle 30-vuotias mies ei halua sitoutua eikä survoutua naisten (!?) ja terapeuttien (?!) keksimään malliin, että lahdella parisuhteessa olevalla ihmisellä on lapsi tai herramujee useampi!

En muuten tiedä, kuksiiko Kirsi Hytönen enää, sillä hänellä oli hiljattain blogimerkintä siitä, että mies tuli taloon. Mielestäni Kirsi Hytösen kirjassa oli ristiriita siinä kohtaa, että Hytönen ei vastaa nuortenkaan miesten kontaktiyrityksiin, jos mies kirjoittaa tai antaa ymmärtää seksin olevan kepeä juttu eikä tarkoituksena olekaan ryhtyä syvälliseen suhteeseen.

Kirsi Hytönen metsästää nautintoa (se ei ole huono asia), mutta hän haluaa, että nautinto on syvällistä. En ymmärrä, miten on mahdollista vain pitää hauskaa ja yhtä aikaa vaatia syvällisyyttä. Eikö syvällisyys jollain lailla vaadi sitoutumista?

Mistä Kirsi Hytönen osaa erottaa hauskanpitäjät "todellisista" seksiin syvällisesti suhtautuvista miehistä?

Joka tapauksessa uskon täysin, että joitain nuoria miehiä sitoutuminen toiseen ihmiseen kammottaa. Markku Soikkeli lisäsi kirjassaan, että noin 30-vuotiaana monen ajatus muuttuu ja juuri 30-vuotiaana Soikkeli menetti miesystävänsä perheilleen.

Kun hän oli 40-vuotias ja tutustui lastensa äitiin, hän suostui lapsen tekemiseen vain sen vuoksi, että saisi pitää elämänsä syvimmän ihmissuhteen. Minusta tässä oli jotain hirmu kaunista. Markku Soikkeli tunnustaa julkisesti rakastaneensa vaimoaan niin paljon, että suostui lapsen tekemiseen.

Onhan lapsessa paljon vaivaa. Se juuri tuntuu olevan Markku Soikkelille jotenkin liikaa. Nyt kun olemme Matin kanssa kahden, tuntuu autiolta. Ja kun Maria suostuu joskus tulemaan Lapinlahdelle, mietin innolla erilaisia reseptejä tehdäkseni ruokaa, josta tytär tykkää.

Kun Anna tulee Lapinlahdelle, käymme herrastelemassa Kreetassa Kuopiossa. Jälkikäteen ei edes muista sitä, että joskus on tuskaillut pikku lapsivaiheen työläyttä - puhumattakaan siitä, että jokainen aamuni  vuosien ajan alkoi ennen kello kuutta Marian aamutöillä; koulutaksi tuli heti seitsemän jälkeen.

Olin liikuntavammaisen lapseni kädet ja jalat.

Sama ilmeisesti koskee synnytystuskia. Ne unohtaa. En tiedä niistä mitään, sillä molemmat tytöt on leikattu irti minusta. Ja! Harmittaa. Olisin halunnut kokea kivun, kun rustot väistyvät, väliliha repeää ja luut rutisevat.

En alunperin pitänyt lapsista mitenkään erityisesti. Eivät minua kiinnostaneet kenenkään vauvat. Omat vauvat kiinnostivat persoonina heti.

Muistan, kun Mariaa odottaessani kävelimme Virkin Emman ja Puputin Marikan kanssa Kuopiossa alkutalven lumisella kadulla, taisi olla joulukuu ja yleisen läntisen teologian opintoni olivat lupaavasti aluillaan, tentti oli tulossa.

Hehkutin, mitä lukisin tulevalle lapselleni. Muumeihin en ollut tutustunut omassa lapsuudessani, sillä ne olivat välillä pois muodista. Muumit olivat ensimmäisenä lukulistalla.

Marika puuskahti, että sinä sitten odotat lapsiesi syntyvän silmälasit päässä. Emma nauroi. (Jännä juttu, ihan takuuvarmasti Marika puhui lapsista monikossa.)

Olin innoissani siitä, että sisälläni asui joku. Joku ihminen, johon saisin kohta tutustua. Olin sisälläni asuvaa tyyppiä, Mariaa, ja Annaa odottanut melkein kymmenen vuotta. Tiesin, että haluan lapsia ja heti, kun näin Kokkolassa Kantarellis´-ravintolassa sunnuntain puolella aamuyöstä ensimmäisen suomalaisen aviomieheni.

Hänestä huokui hyvä isä. Ja niin hän on ollutkin. Sai kolme lasta samassa ajassa ajassa, kun minä Marian ja Annan.

Minun hetini on vain eri heti, kun Jumalan heti. Minun hetini on heti tässä ja saman tien niin, että oven karmit jäävät kaulan ympärilleni. Jumalan heti on paljon pidempi aika.

Ennen aviomies numero ykkösen tapaamista olin vakaasti sitä mieltä, että avioliitto tai lapset eivät ole minun juttu. Halusin kyllä, että joku mies tulee ja tuo minulle helikopterilla ruusuja ja elämme taiteilija-toimittaja-avioliitossa yksiavioisesti myrskyisän monogamisesti elämämme loppuun asti, mutta vasta Antti L:n silmistä näin lapseni.

Hörönlörön. Eihän mikään mennyt yhtään niin kuin halusin. Tai haluamassani järjestyksessä. Kaiken olen elämältäni saanut, mutta en nopeasti. Suoranaista kilvoitteluakin on ollut välissä, mikä on vain hyvä asia loppujen lopuksi.

Elämä opettaa hiljaa kävelemään, sanoi isävainaa aina, jos talvella tulivat kovat pakkaset. Isän astma piti huolen siitä, että kiirehtiä ei voinut.

Tietenkin voi olla niin, että Moskovasta paluun jälkeen miehet ovat olleet minulle vain tapa saada Maria ja Anna ja Matti keino kasvattaa heidät. Ei kuitenkaan ole niin, että miehellä olisi minulle vain välinearvo.

Kyllähän minäkin olen antanut miehilleni jotain. Leonidille ehkä kolmannen elämän. Kuolemaanhan hän Suomeen tuli. Ja Suomessa kuoli. (Kääk, mitä annoin ensimmäiselle suomalaiselle aviomiehelleni? Ehkä olin jokin outo lenkki,välikappale, siinä, että hän sai lopulta kolme toivottua lasta.)

Jatkan joskus Markku Soikkelin Pakollisesti lapselliset -kirjasta. On ihan jees, että hän saa puhuttua suunsa puhtaaksi elämänvalinnoistaan. On jankuttava ja uuvuttavakin pakkomielteisenä. Kaiken soikkelimaisen jankkaamisen välissä on asiaa.