Pollyannan päivät

Kahden päivän ajut taas takana

pe 11.2.2022

Käytiin Marian kanssa eilen Paula-sisko-tädin luona Juuassa. Vietettiin ... hitto puhekielinen passiivi-ilmaus. Ei! Uusiks mänj´: Kävimme Marian kanssa eilen Paula-sisko-tädin luona Juuassa. Vietimme monta tuntia Juuan ABC:llä.

Nauratti, kun hienostofrouva Kirsi Hytösen blogissa Luksusongelmia korona pakotti blogistin ABC-Suomeen. Uteliaan kansatieteilijän otteella Hytönen sukelsin tavisten huoltikselle. ABC:t ovat ilmiö. Olemme nyt käyneet Juaan ABC:llä niin useasti, että kassalla oleva tyyppi jopa vitsailee kanssamme.

Juuan ABC-keikkaa edelsi huono yö. Nousin kyllä kello 6.30, mutta pää oli niin pöperö, ettemme päässeet liikkeelle ajoissa. Pieni takaa-ajatus oli ajaa Juukaan ja sitten takaisin syömään Nilsiän Vanhaan Postiin. Mainio lounaspaikka on nimeltään Pölli. Pöljästä nimestään huolimatta ravintolassa on jännittävä lounaslista, kuten olen täällä kirjoittanutkin.

Pöllissä olisi ollut perinteistä karjalanpaistia ja uunijuureksia, Juuan Karkussa hernekeittoa tai cheddarbroileria ja ABC:llä oli muun muassa lehtikaalipihvejä. ABC:n kasvispihvit olivat herkullisia. Tosin hieman kuivahkoja, mutta otin kalan kastiketta lautaselleni eikä lehtikaali raapinutkaan sitten kurkkua.

Lehtikaalissa on eittämättä paljon vihreää väriainetta, foolihappoa, mutta itse kaalinlehdet ovat kovia kuin teräslevyt. Joku saisi kehittää lehtikaalin käsittelyä. Lehtikaalipihveistä en ollut ennen kuullutkaan ja ehkä jokin fetaterästys olisi ollut paikallaan.

Tai erillinen jogurttikastike.

Maria hilpaisi menemään saavillisen kebab-lihaa. Me Paulan kanssa mutustimme lehtikaalejamme ja Maria kävi yksin S-marketissa ostamassa mansikka-vadelmamehua. Tämä on oikeasti tärkeää! En olisi ikinä uskonut 23 vuotta sitten, kun Maria oli Kysin vastasyntyneiden teho-osastolla, että tyttö pääsee edes teho-osastolta ulos. Nyt esikoiseni vain pyörähtelee pyörätuolilla kuin balettitanssijatar ja ostelee kaupasta tuoremehua, kun turhautuu odottamaan vanhaa äitiään ja tätiään.

Ihanata, vaikka aina meillä Marian kanssa ei mene ihan putkeen, kuten ei mennyt matkalla kohti Juukaa. Kun tyttö sai kebabämpärillisensä, elämä voitti taas. Tämänhetkinen vaihe on vain elettävä lävitse äiti ja tytär -suhteessamme.

Kuulostanpa lässyltä.

Tänään meillä on listalla mamin tekemään aasialasta kanakeittoa. Anna-lehti, jossa resepti oli (5.1.2022, 1/2022) jäi löttänään arkkitehtilaukkuun ja koetin ruokajutun kuvan perusteella muistaa, mitä kanakeittoon tulee. Googlailin kaupassa, mutta väärin, sillä muistin, että ohjeet olivat Pirkan tai Yhteishyvän reseptilehdessä.

Kuvan keitossa oli joitain kiehkuroita ja Kuopion Päivärannan K-Sittarin erikoisuuskasvihyllystä nappasin sitruunaruohoa. Ne olivat kaikkea muuta kuin kiehkuroita. Olivat syömäpuikkojen kaltaisia hujoppeja. Anna-lehden ruokajutun Höyryävän hyvän olon lounas kanakeittokuvan kiharat olivat kesäkurpitsanuudeleita. Varmaan jostain löytyisi kone, joka suikaloi kesäkurpitsaa nuudeleiksi.

Jotenkin tulee sitruunaruohokepit keittoon käsitellä. Toivottavasti Matti ja Saku käyvät tänään jossain lounaalla, sillä aasialaiseen kanakeittoon ja sen oheen suunnittelemaani herkkusieni-oliivisalaattiin Matti ei koske. Pitääkin soittaa Matille, että käy ottamassa kaksi leimaa Hellun soppakauhassa ja ammentaa itseensä voimaa miehenä Hellun soppakauhan ehtoisesta emännästä. Nainen aina tuijottaa Mattia syvälle silmiin kuin tämä olisi hänen soppiensa ööö noo täyttymys. Soppien sanasta soppi.

Olen opetellut lounaspaikassa, kun yleensä tulen aviomieheni jäljessä lounastiskille, sillä Matilla on lompakossaan paikan leimakortti - aijai en voi kirjoittaa sanaa lompsa siitä tulee mieleen pimpimpim -, tavan nostaa hieman vasenta ylähuultani niin, että kulmahampaani paljastuu.

Koetan lähettää naista kohti kaikki negatiiviset ionini, jotka elimistöstäni irti saan. Lisäksi murisen matalataajuuksista murinaa, jota voi ainoastaan toinen nainen kuullla. Naisten keskinäinen matalataajuksinen reviirimurina jää huonokuuloisen vanhenevan rakentajamiehen kuulotaajuuskäyrän alapuolelle.

Kirsi Hytönen muuten kirjoittaa Naisen kolmannen elämän alussa, että mies tarvitsee kalulleen ihailua. Se selittää miesten sosiaalisen median, kuten whatsappin kautta, lähettämät peniksen kuvat. Näin juuri. Si comprendo, sanon. Ymmärrän. Aviomieheni raiskaajatar lähetti minulle erinäisiä ihailua vaativia kuvia vajaa kaksi vuotta sitten puhelimen täydeltä. Itsensä täyteydestä lähettämiään kuvia hän ei jostain syystä minulle suonut. Oli kuin ei sellaisia olisi koskaan ollutkaan. Ihan muina naisina. Yksi puhelin ökähti monsterin pornopaketteihin täysin.

Joka tapauksessa ostin perinnekirjana Terapian tarpeessa ja ensimmäisenä tein Viacharachter-testin. Kirjassa on harjoituksia ja ruudukoita, joita ei voinut äänikirjaan tallentaa. Viacharacter-testissä kävi ilmi, että olen Pollyanna. Ehdottomia vahvuuksiani ovat oppimisen ilo, uteliaisuus ja urheus.

Urheus on ihan uusi piirre. Siihen pitää itsessäni tutustua.

Sen sijaan vahvuuksiani eivät ole nöyryys, harkitsevaisuus, anteeksiantaminen, itsesäätely sekä ryhmätyö.

Nimetön kirjeenvaihtotoverini käski minua ehdottomasti nörtymään. Jänskiä, mitähän nörtyminen lienee? Tästä en lakkaa vittuilemasta kuin kuolinvuoteellani, jos sittenkään.