Martti J. Kari ja ne - venäläiset!

Olipas harvinaisen ennakkoluuloja lietsova pläjäys

to 24.3.2022

Neljä viikkoa siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Eilen matkalla Paula-siskon luokse Juukaan ja Juuasta pois kuuntelin Iltasanomien linkistä pääesikunnan entisen apulaistiedustelupäällikön Martti J. Karin alustuksen vuodelta 2018.

Alustuksen otsikko oli "Venäjän strateginen kulttuuri - miksi Venäjä toimii niin kuin toimii?".

Tikkisen Hannele vinkkasi ja kirjoitti, että kannattaisi varmaan kirjoittaa nyt jotain "venäläisestä kansanluonteesta". Ensi alkuun Karin alustus vaikutti kiinnostavalta ja asialliselta. Ei se juurikaan mitään uutta venäjän lukijalle sisältänyt ja kyberturvallisuuden opettajan kunniaksi on sanottava, että pysähdyin jo Kaivokoskentielle kirjoittaman ylös: Kun Kari puhui Venäjästä, hän tarkoittaa sillä sitä, mitä Venäjän johto tekee.

Ei ole mitään yhtä Venäjää, alustaja sanoi. Yhtä vähän on yksi Venäjä kuin menisi väittämään, että USA sitä ja USA tätä. USA koostuu liittovaltioista, joista jonkinlaisen aavistuksen sain jokunen vuosi sitten lukemalla John Steinbekin Matkalla Charleyn kanssa.

Aluksi Kari antoi ymmärtää, että ei typistä. Järvenpään- ja Hankamäentien risteyksessä kirjoitin ylös, että hän korostaa alustavansa nimenomaan strategisesta kulttuurista eikä puhu kaikista venäläisistä. Martti J. Kari sanoi omin sanoin, että Venäjäkin on monta ja että strategisen kulttuurin lähtökohtana on kolme pointtia:

1. Yksinvaltius 2. Oikeauskoisuus 3. Narodnost народность (Martti J. Kari ei löytänyt tälle oikein käännöstä. Olisiko se kansallisuudellisuus? Narod (народ) on joka tapauksessa kansa.)

Martti J. Kari selvitti Venäjän historiassa mongolivalloitusajat (1240 - 1400-luvun loppu) ja se, miten Venäjä alkoi syntyä, kun Konstantinopoli kukistui ja Venäjän kirkko omaksui vähitellen ajatuksen siitä, että on Kolmas Rooma. Kari kävi lävitse Pietari Suuret ja slavofiilit sekä zapadnikit.

Sitten alustuksessa tuli ihan kaheli käänne.

Yht´äkkiä - aivan kuin joku olisi työntänyt Martti J. Kariin jotain - ikään kuin amfetamiinia. Tyyppi alkoi puhua nopeutetusti ja puheen sävy muuttui ylimieliseksi ja kaikkitietäväksi. Ylikierrokset tuntuivat vallanneen alustajan. Martti J. Kari lainasi sanontaa, että venäläiset eivät ole keksineet muuta kuin samovaarin ja siihenkin he nappasivat hanan saksalaisilta.

Venäläiset ovat Martti J. Karin mielestä teknologisesti kelvottomia. Kiina osaa älyteknologian. Venäläisistä ei ole mihinkään. Alustaja alkoi puhua venäläisistä pronominilla ne. Se alkoi tuntua jo pahalta. Ne? Elukat.

Ne valehtelee. Ne eivät saa järjestelmää muutettua. Martti J. Kari ryhtyi myös kielentutkijaksi ja semiootikoksi. Vilautti varmaan jotakin slaidia Jürgen Habermasista ja sosiaalisesta teoriasta. Alustuksesta hävisi vähäkin uskottavuus, kun Martti J. Kari alkoi hehkuttaa, kuinka pienet ja viattomat venäläislapset joutuvat lukemaan koulussa kansallisrunoilijaltaan Puškinin runoelma Vaskiratsastaja.

Runoelman he joutuvat opettelemaan heti ensimmäisenä ja iik, siinä sanotaan, että Pietari Suuri perusti Pietarin ruotsalaisten kiusaksi. Niin? Kuinkas muuten? Siihen aikaan Ruotsi oli ekspansiivinen suurvalta. Martti J. Kari oli alustuksessaan täynnään moraalipaniikkia siitä, että Puškin sanoi suomalaisia tšuhniksi. Voi hirveää!

Itse Martti J. Kari ei vaivautunut käyttämään alustuksessaan edes pronominia he, vaan hän käytti järjestään sanaa ne. Ei sanonut ääneen, että ryssät, mutta siellä se jossain oli. Ihan tiedusteluheebon kielen päällä.

Semiootikoksi Martti J. Kari alkoi analysoidessaan venäjän kielen totuus-sanoja. On Oikea Totuus Istina ja sitten tarkoitushakuinen totuus Pravda. Tässä vaiheessa alustusta ajattelin, että nyt kyllä Martti J. Kari vetää muutaman mutkan suoriksi.

On totta, että pravdalla ja istinalla on eri merkitykset, mutta mieluummin kuulisin jonkun oikean venäjän kielen tuntijan selvityksen siitä, mitkä ovat kummankin sanan konnotaatiot.

On totta, että Neuvostoliiton aikaan kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan nimi oli Pravda. Mutta koska Hannu Taanila käytti taannoin Hesarista sanaa Helsinskaja Pravda, en menisi sanomaan, että sanalla Sanomat on suomen kielessä nyt ihan muita merkityksiä kuin uutislehti, vaikka jossain vaiheessa Suomen journalistista taivasta ei muuta The Lehteä ollut.

Karilla oli myös kiinnostava näkemys venäjän kielen valhe-sanoista: ложь ja вранье. Hän alkoi enemmän ja enemmän vaikuttaa sotapropagandamyllyltä. Kaikki Venäjällä on paskaa mikä ei ole kusta. Kansakin on tottunut kaksitasoiseen viestintätapaan: on virallinen puhetapa ja varsinainen totuus sanotaan keittiönpöytäkeskusteluissa..

Martti J. Kari ei ole tässä kohtaa nyt ihan tarkka. Neuvostoaikaan venäläisillä kehittyi kolmitasoinen keskustelukulttuuri. Oli virallinen ja propagandistinen julkisuus, työpaikkadiskurssi sekä keittiönpöytäkeskustelijat. Tämän voi lukea Pentti Straniuksen ensimmäisistä omaelämäkerrallisista novelleista.

Martti J. Kari on sitä mieltä, että venäläiset ovat ovelia. He johtavat meitä harhaan ruokkimalla Johan Bäckmanin kaltaisilla pösilöilmiöillä, mutta todellinen vaikuttaminen tapahtuu Esko Ahon pankkijutskissa, Lipposen maakaasuputkikuvioissa ja Hjallis Harkimon Hartwall-areenoissa.

Samanaikaisesti Kari lisätessään alustuskierroksiaan vaikutti itse Bäckmanin kaltaiselta pösilöilmiöltä. Mieluummin luen Hesarista Janne Saarikiven maltillisia Venäjä-analyyseja, vaikka tämä on varmaan yhtä Nato-henkinen kuin Martti J. Kari kuin kuuntelen Keltalehden välittämänä Martti J. Karin maanista paapatusta.

Nyt Matti tuli puunkaadosta sisälle ja keitättää minulla iltapäiväkahvit. Itse asiassa en ole enää yhtään varma siitä, että on olemassa jokin mystifioitu venäläinen mielenlaatu. Yhtä vähän kuin mystifioitu suomalainen mielenlaatu.

Totta kai kannattaa lukea Habermasinsa, juu, mutta ei kuitenkaan aleta ihan yksinkertaisiksi, pliiz. Jos jokin venäläinen tapa suhtautua asioihin on, se on sisäinen anarkismi. Oli ylätaso mitä tahansa, alatasolla tehdään asiat niin kuin halutaan.

Lisäksi muistuu mieleeni radio-ohjelma joroislaisesta mogulista Pekka Viljakaisesta. Viljakainen kertoi, että nuoret perheelliset venäläiset ovat muuttuneet samanlaisiksi kuin länsimaisetkin; illalla ei enää kiskota viinaa, vaan johtajat painuvat koteihinsa lastensa pariin siinä missä Suomessakin.

Martti J. Karin alustus kannatti kuunnella loppuun. Hän näki pienen toivon pilkahduksen nuorissa venäläisissä, jotka ammentavat tietonsa muualta kuin televisiosta.