Kari Enqvist viittaa John Shelby Spongiin

Miksi kristinuskon pitää muuttua tai kuolla? Omenapuun allakin on Jungin astrologiasta ja vesimiehen ajasta

la 23.4.2022

Torstaina chillailimme Paula-siskon kanssa Rautavaaran kirkonkylällä. Se oli mukavata, vaikka syynä päämäärättömään askelten keräämiseen luterilaiselta seurakuntasalilta terveyskeskuksen kautta kirjastolle ja Tiilikkaan lounaalle oli se, että ortodoksinen palvelus oli sairaustapauksen vuoksi peruttu.

Kävimme kopistelemassa luterilaisen kirkkoherran päivystysovea kertoakseni, että paperipussillinen Matti Pulkkisia on edelleen Lapinlahdella. Huomenna tuon pussin Rautavaaralle ja vien sen perille. Kirkkoherralla oli lähetystoimikunta koolla ja hän käväisi portailla.

Jaoimme perunanviljelyvinkkejä. Nauratti jälkikäteen, että suhtauduin kirkkoherraan kuin muinaiset pielisjärveläiset seurakuntapaimeensa Jakob Steniukseen; Korpi-Jaakoksi sanottu kirkkoherra raivautti Pielisjärvellä soita ja korpia niityiksi ja pelloiksi.

Wikipedia kertoo, että Korpi-Jaakko kehitti omista tiloistaan, Nurmeksen pitäjän Hyvärilästä, Kuokkasten­koskesta ja Särkivaarasta, esikuvatiloja. Hän edisti myös kansanopetusta hankkimalla Pielisjärvelle pitäjänkoulumestarin ja pyrki parantamaan kansan lukutaidon omaksumista jopa jalkapuurangaistusten uhalla.

Kirkkoherra sanoi, että Iisalmeen Hankkijaan oli jo tullut siemenperunoita. Minä heti soittamaan Matille, että paluumatkalla Vieremän kirkolta käy ostamassa perheemme siemenperunat ennen kuin ne loppuvat kaupasta. Annoin alun sata muutakin toimintaohjetta, jotta perjantaina ei olisi tarvinnut enää palata Lapinlahdelle, mutta koska ohjeet tulivat epämääräisessä nipussa, ei miehen kuormassa torstaina ollut muun muassa naulainta ja turvavaljaita.

Siemenperunat meillä nyt on eteisen komerossa. Paula-sisko sanoi, että he ottivat jo vapulta perunat tupaa itämään. Tämä pitää vielä googlata ja myös perunamadon torjunnasta on otettava selvää. Kun uuspeltoa otetaan käyttöön nurmen jälkeen, perunamato uhkaa.

Terveyskeskuksessa olin aikeissa palauttaa kunnan fysioterapeutille kuntosalin avainta, mutta luukulla tajusin, että Kysterin fysioterapeutti on eri kuin kunnan. Terveyskeskukselta askelsimme kirjastoon ja koetin kaukolainana Rautavaaran kirjaston kautta saada Helsigin teologisesta tiedekunnasta Juulia Toikon gradua Suomen luterilaisesta kirkosta ja homoseksuaalisuudesta vuosina 1974 - 1976.

Eivät kuulema enää lähetä kirjastojen kautta paperiversioita, vaan pitää itse kysyä gradua pdf-versiona sähköpostilla. En ole vielä sitä tehnyt, sillä eilinen meni eri järjestyksessä kuin ajattelin. Aamupäivällä hoidin yhtä Töllötin-juttua viime elokuulta.

Hetken mietin, tarjoudunko itse tekemään paikkausjutun. En tarjoutunut, sillä herra tietää, mitä projekteja meillä on ensi syksynä; pääsenkö vihdoin työmaalle minäkin. Ai niin ja minähän en enää suostu mihinkään, ellen saa laskuttaa journalistiliiton taksojen mukaisia palkkioita. Unohdin sen.

Teppo Kulmalan ja Kikka Laitisen Omenapuun alla -kirjassa Kulmala kertoo joulukuussa 2018 Iisalmen kulttuurikeskuksessa olleesta kirjallisuusseminaarista. Siinä oli mukana iisalmelainen kirjoittajayhdistys Sonetti ja Sonetin kautta Kulmala joutui seminaariin alustamaan ilman palkkiota. Sen sijaan vierailevat kirjailijatähdet saivat Lukukeskuksen palkkion mukaiset rahat.

Onpas suuresti ihailemani Iisalmen kaupunki osannut olla törkeä. Kävin noihin aikoihin Sonetin kirjoittajapiirissä sillä aikaa, kun Annallani oli Iisalmessa kuntosalia ja muuta mieltä kohottavaa. Kahvittelimme usein hienosti kahvila Hillassa.

En muista semppaa sen enempää kuin palkkiojupakkaakaan. Kirjailija Kulmalakaan ei käynyt enää Sonetin kirjoittajapiirissä. Pidin kirjoittajapiiristä. Se kokoontui Iisalmen mielenterveysyhdistyksen tiloissa - pienessä tasakattoisessa talosessa jossain Iisalmen keskustan toisella puolella.

Paikka oli viihtyisä ja tunnelma piirissä turvallinen. Kirjoittajat tunsivat toisensa niin hyvin, että saattoivat polttaa kesken kaiken hihansa ja lähteä ovet paukkuen. Mielenterveyskerhon tiloista keksin, että voin liittyä kerhoon minäkin ja käydä Iisalmen uimahallissa vesijumpassa kerholaisten kanssa.

Kävin myös Iisalmen invalidien vesijumppavuorolla sekä joskus soluttauduin Pielaveden sydänpotilaiden kanssa samaan jumppaan. Iisalmen uimahallitädit olivat ystävällisiä ja jo pelkkä heidän näkemisensä oli mieltä hoitavaa.

Kikka Laitinen kysyy, mitä kirjeystävä tekisi, jos saisi sata tuhatta euroa käteen. Kulmala pohtii, että saattaisi lähteä hylkeen ja kuuttien naapuriksi Saimaan avioeroluodolleen. Siitä kirjailijalla on kovasti velkaa. Avioeroluoto. Hm.

Kulmalan kirjeestä opin, että elämme vielä pitkään vesimiehen aikaa. Carl Jung ilmeisesti oli viehättynyt astrologiasta. Myös kirjailija Matti Pulkkinen etsi aivoinfarktinsa jälkeen voimaa kristalleista. Tämän muistan kertoneen kirjailija Heikki Turunen vuonna 1989, kun haastattelin häntä Kodin Kuvalehteen. Turunen ja Pulkkinen olivat ystäviä ja Pulkkinen vietti kristalleineen aikaa Turusten rannalla.

Tulimme ilitayöstä myöhään kesärengas-turvavaljas-naulain-Jyväskylä -kierrokselta. Siksi teksti takkuaa. Kuuntelimme autossa Kari Enqvistin Uskomattoman matkan uskovien maailmaan. Enqvist mainitsi pari kertaa Alistar McGraithin. Olin tätä kuuntelemassa luterilaisilla kirkkopäivillä Kuopiossa keväällä 2013.

Pitää hankkia printtiversio Enqvistin kirjasta, jotta saisin kiinni, miten Enqvist McGraithia kommentoi. Äänikirjassa asiat lipuvat ohitse ja katoavat. Ja varsinkin jos itse ajaa autoa, muistiinpanojen tekeminen on vaikeaa. Joskus Storytel menee sekaisin, jos liikkuvassa autossa koettaa jotain kohtaa kelata edestakaisin.

Jossain kohtaa alkoi ärsyttää Kari Enqvistin jankutus. Samanlainen tunne tuli lukiessa inerferonimiehen Kari Cantellin Tiedemiehen mietteitä uskosta. Vaikka Cantellin kirjanen on vaikuttanut minuun melkein yhtä paljon kuin John Shelby Spongin Miksi kristinuskon pitää muuttua tai kuolla? aika ajoin pitkin kirjaa ajattelin aina, että joojoo, vähemmästäkin tajuan.

Kari Cantell mielestäni poti kirjassaan pahan kerran sitä, että hänellä ei ole uskonnollisia tunteita. Siitä sitten riitti monta sivua. Puolivälissä kirjaa ajattelin, että kun kerta ei ole niin ei ole, eihän sille voi mitään.

Kosmologi Kari Enqvist vakuuttaa, että hänelläkään ei uskontotuntemuksia ole eikä hän niitä kaipaakaan ja hänestä on samantekevää, millä omituisella tavalla eri kummajaiset, kuten vaikkapa SLEY-läiset, Luther-säätiöläiset, Jehovan todistajat tai lestadiolaiset, ylläpitävät omia ryhmäkoheesioitaan. Jos kerta hänelle on se ja sama, miksi piti jankuttaa?

Joka tapauksessa pakko tunnustaa, että tukka nousi pystyyn, kun Kari Enqvist viittasi lestadiolaiseen lastenlehteen - jossain numerossa lapsia suostuteltiin sillä, että taivaassa ei karkki lopu kesken.

(Kas kun ei Lähetysseura Kylväjässä houkutella miehiä avaamaan kukkaronnyörejään sillä, että taivaassa ei pipari lopu kesken. Tämä lause syntyi kivusta, joka edelleenkin on, kun ajattelen, että muudan kylväjäläinen nainen kuksi ensin yhtä naimisissa olevaa rakennusalan yrittäjää, oli sen jälkeen edelleen neitsyt, ja sitten harjoitti vuosikausia yhdyntöjä minun aviomieheni kanssa ja kun jäivät kiinni, nainen kirjoitti minulle kirjeen, jossa paheksui minua siitä, että minä en kunnioita heitä, jotka koettavat pitää seksin avioliitossa. Naurattaisi jo, ellei oikeasti vielä itkettäisi.)

Minun puolestani eri fraktiot, kuten antelias kylväjätär, voivat mainiosti harjoittaa ajatteluaan, miten haluavat. Kaikki uskontoryhmittymät ja uskontokunnat ovat yhtä hyviä tai yhtä likimääräisiä. Joillekin sopii kaheliosasto ja joillekin vähän loivempi seura.

Kari Enqvist piti eniten Espoon Leppävaaran liberaaliosastosta, jos oikein ymmärsin. Hän lainasi myös John Shelby Spongia ja tämän Miksi kristinuskon tulee muuttua tai kuolla -teosta. Teos tuli suomeksi vuonna 2005. Pitää tsekata, minä vuonna hankin kirjan.

Spong on vaikuttanut minuun ehkä jopa enemmän kuin Kallistos Ware. Spong on lisäksi Jeesus-seminaarin jäsen. Jeesus-seminaarilaiset tutkivat historiallista Jeesusta. No nyt pitäisi ottaa hyllystä uskontotieteilijä Reza Aslanin Kapinallinen.

Kari Enqvist ennustaa, että Suomen luterilaiselle kirkolle käy samalla tavalla kuin Ruotsissa tai Hollannissa. Seuraa jäsenkato ja ihmiset alkavat suhtautua uskonnollisuuteen sosiologi Zygmunt Baumanin ennustamalla tavalla; alamme shoppailla maailmankatsomusten hypermarketeissa.

Näin varmaan käy. Tänään kiinnostavat kristallit ja huomenna tuohukset sekä pääsiäispasha. Osin näinhän jo on. Ihmiset ovat lakanneet kumartelemasta auktoriteetteja. Tekevät mitä haluavat ja uskovat, miten haluavat. Sehän on hyvä asia. Ainoa kohta, jossa Enqvist mainitsi ortodoksit, oli se, että julkisuus silittelee ortodokseja silkkihansikkain, vaikka ortodoksinen oppi on jäykkä, mutta kun ortodoksiset napapapit ovat niin rentoja, että ottavat elegantisti punaviiniä.

Tämä oli sivallut emeritus metropoliitta Ambrosiusta kohti. Pidän sekä Ambrosiusta että Irja Askolaa huikean viisaina tyyppeinä, mutten tajua, miksi Image-lehden jutussa Ambrosiuksen piti kertoa ystävänsä Irja Askolan haluavan juoda valkkaria. (Image 21.12.2019).

Minulle piispojen tissuttelu pitkin juttua viesti siitä, että uskonnollisen eliitin törpöttely on ok. Ollaanpa sitä nyt vapaamielisiä. Samoihiin aikoihin, kun ekumeeniset ystävykset olivat vielä viroissaan ja nostelivat pikku sormensa pystyssä toisilleen maljoja, oli Kuutosseurakunnissa ainakin kaksi alkoholisoitunutta pappia virassa.

En tiedä, miten ammoin Jyväskylän ortodoksinen kirkkoherra onnistui alkoholiongelmansa takia saamaan kenkää, kun samaa puuttumista ei ollut kahdessa muussa seurakunnassa. Kirkkoherra joutui vähäksi aikaa hyllylle ja pääsi ilmeisesti elolle, sillä häntä oli ilo kuunnella Kuopion ortodoksisen seurakunnan rivipappisvirassa vuosia myöhemmin.

Syyttäisin kirkkoherrojen esimiestä piispa Arsenia. Hän ei hoitanut hommiaan. Mutta eihän Arsenista saa huomauttaa, sillä tiedotusvälineet syövät hänen kädestään. Koetin tästä asiasta kertoa Hesarin toimittajalle Tommi Niemiselle, kun hän soitti minulle Suomen ortodoksisen kirkon ongelmista.

Sanoin ehkä noin viiteen kertaan, että pitää tehdä seuruujuttu. Hesari sitten julkaisi jotakuinkin samanlaisen jutun, joka oli vähän aiemmin ollut Suomen Kuvalehdessä. Ei paljoakaan uutta eikä ainakaan uutta näkökulmaa.