Merete Mazzarella ja Violetti hetki

la 16.4.2022

Kun eilen kirjoitin merkinnän Laura Lodeniuksesta ja Heikki Patomäestä blogiini, tuntui kuin olisin saanut aivoni jälleen takaisin. Minulle tuli vuosia Le Monde Diplomatique - Novaja Gazeta ja olin Rauhanpuolustajien jäsen.

Lopulta Rauhanpuolustajien jäsenyys kutistui vai Solidaarisuuskalenterin tilaamiseen. Solidaarisuuskalentereita tilasin joululahjaksi, sillä itselleni se on ihan liian pienikokoinen ja avautuu hankalasti.

Kun reilu kaksi vuotta sitten alkoi avioselvitys, aivoni kutistuivat. Samalla tavalla kävi, kun Maria ja Anna syntyivät. Silloin aivojen kutistuminen imetyksen ajaksi oli evolutiiivisesti tarkoituksenmukaista. Tulipa keskityttyä kerrankin yhteen asiaan - tai kahteen - emmekä me Leonidin kanssa ehtineet vuosiin edes ajatella muuta kuin vauvanhoitoa.

Päivät odotin Leonidia ulkomaalaisten kurssilta, sillä vauvaurakkaan tarvittiin kaksi. Kiistelimme, kumpi pääsee ripustamaan Niiralan asuinkerrostalon alakertaan pyykkiä. Pyykinripustus tuntui ansaitulta vuosilomalta.

Leonidilla oli sentään lakisääteiset tupakkitaukonsa asuntomme yhteydessä olevassa yksiössä. Se oli aivan tyhjä, sillä meillä ei ollut huonekaluja edes suuren olohuonen joka nurkkaan.

Vuoden 2020 alun aivokutistumiseni oli lähinnä noloa ja heijastui blogikirjoituksina, joita osia itsekin häpeän, mutten poista niitä. Olen vittu ollut vittu rikki ja vittuvittuvittu ............... arghh. En mene tähän nyt.

Joka tapauksessa haluan aivoni takaisin. Olen aivan liian kauan antanut Ssssen Sssssaatanan Jesssuksen morsiamen, neiti Ssssatiaisssen immenkalvon samentaa näkymiäni.

....

Laura Lodenius on Rauhanliiton toimitusjohtaja. En ehtinyt panna hänelle eilen titteliä. Ahaa, Itä-Pasilan Rauhanasema on Rauhanliiton talo. Tätä en tiennyt. Rauhanasema ei taida olla esteetön. Pitää tutkia.

Rauhanliiton nettisivut ovat jotenkin houkuttelevammat. 7. toukokuuta Arbiksella on seminaari Suomesta ilman Natoa. Yhtenä puhujana on Thomas Wallgren. Hänestä oli puhetta pari viikkoa sitten.

Osallistuin Vaihtoehto EU:n työskentelyyn 1990-luvulla. Kutsuimme Kuopioon koulukierrokselle Thomas Wallgrenin eikä hän päässyt. VEU lähetti Klaus Rahikaisen ja hän kävi tarkoitukseemme mainioisti, vaikka ensin kummastelin, kuka vitun Rahikainen.

(En tosin kovin hyvin ollut kartalla siitäkään, kuka oli Thomas Wallgren. Ehkä hän oli jotenkin tuttu sen takia, että olin kymmenen vuoden ajan lukenut Ydin-lehteä. Oli hän jotenkin minulle enemmän nimi, mutta ei hätää; Rahikainen oli kiva.)

En silloin tiennyt, että Klaus Rahikaisella on lapinlahtelainen historia ja sitä seuraavassa elämässäni raivaan tieni Humalamäentieltä metsätietä pikin Pitkäänmäkeen ja huomaan tuijottavani Mari Rahikaisen, VEU-taistelija Klaus Rahikaisen entisen vaimon, postilaatikkoa.

...

Merete Mazzarella kuljettaa veljensä Martin Schreckin kirjaansa Violetti hetki ikään kuin vaivihkaa. Amerikan presidentinvaalien jälkimellakasta puhuttaessa Mazzarella kertoo, kuinka hänen veljensä oli vaistomaisesti noussut seisomaan, kun Joe Biden vannoi presidentinvalansa. (s. 34)

Kirjan alussa Mazzarella kirjoittaa viisaasti, että yli kolmasosa amerikkalaisista uskoo Trumpin tosiasiassa voittaneen vaalit: "Mekin teemme suuren virheen, jos väheksymme heitä." (s. 34) Joe Bidenin on tehtävä kaikkensa saavuttaakseen trumpilaisten luottamuksen, sanoo Mazzarella.

He olivat jo aiemmin pettyneet samalla tavalla kuin meikäläiset persut ja Ruotsidemokraatit. Pitäisi vain kaivaa esille asia, mikä on kaiken muukalaisvihan taustalla. Katsokaa brittiläissarjasta Fitz ratkaisee kolme jaksoa Näytön tarve (To Be A Somebody).

Palaan aina tähän, joojoo, kiinnittäkää huomiota jakson alkuperäiseen nimeen: To Be A Somebody. Sivuutetuksi tulemisen tunteesta nousee valkoinen viha.

...

Olin Violetin hetken alussa ärtynyt siitä, että Merete Mazzarella ei maininnut kiusallista veljeään ensimmäisen koronavuoden päiväkirjassaan Syksystä syksyyn. Pidin kirjasta kovin ja olin sen luettuani valmis antamaan kirjailijalle anteeksi vuosia kantamani kaunan siitä, että tämä kirjoitti (muistaakseni kirjassaan Elämä sanoiksi) rajaavansa omissa kirjoituksissaan.

Mazzarella on tähän asti rajannut pois veljensä Martinin elämän. Veli on ollut liian kiusallinen. Hänestä on ollut vain ohimeneviä mainintoja, kuten Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaanissa itsemurhan tehneestä Elli-siskosta.

Merete Mazzarella kirjoittaa Elli Järnefeltistä pitkästi. Äänikirjasta en saanut selville, onko hän saanut tietonsa kirjoittaessaan Alma Söderhjelmistä. Söderhjelm-kirjan yhteydessä kuitenkin Elli Järnefelt tulee Mazzarellan tietoisuuteen. 

"Söderhjelm ei koskaan mennyt naimisiin, mutta oli vapaan rakkauden puolestapuhuja ja tarkasteli kirjoituksissaan ihmissuhteita ja tapakulttuuria viihdyttävän kirpeästi." Lainaus Tammen sivuilta. Tämä pitää lukea!

...

Olen pitänyt Merete Mazzarellaa niin suomenruotsalaisena, että kun hän kirjoittaa Elli Järnefeltin viimeisestä matkasta veljensä Armaksen perheen luota Viipurista Vuoksenniskalle, hieroin korviani. Ellillä on toisen luokan junalippu Vuoksenniskalle ja hän jäi pois junasta Talin asemalla, käveli kaksitoista kilometriä metsään ja hirtti itsensä.

....

Mazzarella mainitsee Violetissa hetkessä Vuoksenniskan. Aivan kuin lihapulla ja hajuvesi. Polkupyörä ja pastakastike. Merete Mazzarella ja Vuoksenniska. Aivan yhtä absurdia kuin Tommi Melender kirjoittamassa korona-ajan esseetä Suomen Kuvalehteen siitä, että koronasulussa ei voi matkustaa Kuopioon tai Kouvolaan.

Melender ja Kuopio. Mazzarella ja Vuoksenniska.

...

Mutta Violetti hetki on ihana. Se tuo esille sekä veli-Martinin että muita konventioihin sopimatonta homomiestä.

Veikkaan, että veli Martin ei ollut homoutensa takia kiusallinen, vaan sen takia, ettei ollut mikään menestys-kulutus-homo. Hänestä ei ollut television stailaus- tai sisustusohjelmiin, sillä kulki Helsingin kaduilla surkeissa vetimissään vanhan pummin habitusta peittelemättä ja asui jossain aika surkeaan kuntoon päästämässään murjussa Kööpenhaminassa.

Ja kulttuurisisko häpesi!

Hienoa kirjassa oli, että Mazzarella ei lässytä. Hän kirjoittaa selkeästi, että veljen valitsemat vaatteet, pikkuruinen reppu selässä ja koko elämäntyyli tuntui vieroittavalta ja kaihdettavalta. Veli oli jäänyt Tanskan postista varhaiseläkkeelle eikä kukaan Martinin elämän viimeisistä ystävistä tuntunut tietävän, mitä hän postilaitoksessa oikein teki.

Jotain tietojärjestelmiin liittyvää se lienee ollut. Martin opiskeli aikoinaan isänsä toivomuksesta jotain ihme ainetta, josta en tajua mitään; oliko teoreettista fysiikka tai jotain. BTW muistutan itseäni tässä, että Heikki Patomäki taisi alunperin olla matemaatikko.

En googlaa nyt tätä, sillä istun tuvan pöydän ääressä saunatakki yllä. Aurinko paistaa ja Matti veistää kirveenvartta. Onpa muuten hyvä, että en ole lakaissut alakerrassa. Matti meni etsimään ikkunalasinsirpaleita kirveenvartensa hiomisen työkaluksi.

Kun korona sulki Suomen rajat, Martin jäi siskon sekä tämän nykyisen miehen L:n luokse jumiin. Monta kertaa sisko mietti, että Martin voisi kyllä mieluusti olla jossain muualla. Tammisaaren talon keittiön pöytäkin on ahdas kolmelle.

Pikku veli kävi kirjailijan hermoille. Sisarukset saivat aikaan riidan jopa siitä, kun Mazzarella kertoi ystävättärensä miehen pettäneen tätä vuosia ja sitten vielä jättäneen tämän. Martin oli uskollinen susansonntagilaiselle ja queer-ajattelulleen; rakkautta ei voi kahlita.

Tästä kirjoitan jossain vaiheessa vielä erillisen merkinnän. Ehkä tuon Kaivokoskelle Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutuksen, jonka olen lukenut ainakin kaksi kertaa. Kirja on varmaan samanlainen opas eri sukupolven naisille kuin Anja Kaurasen Sonja O.

Suuresti ihailemani Riikka Suominen, jonka romaanin Suhteellisen vapaasti löysin Antti Hurskaisen essee-esineestä Ihmisten äänet - essee-esineen minulle lähetti Antti Nylén. Nylénin allekirjoittama postikortti on nyt liimattuna Kaivokosken jääkaapin oveen.

Kiinnitän siihen myös Kirjokannen Jussi Virratvuoren signeeraaman kiitoskortin Omenapuun katolla -kirjan tilaamisesta. Olin eilen aivan liian uuvuksissa tajutakseni Teppo Kulmalan hieman epäselvästä mutinasta mitään ja luinkin vain yhden Kikka Laitisen kirjeen Kulmalle.

Olimme seisseet Paula-siskon kanssa Juuan Pyhän Eliaan tsasounassa sankarillisesti lävitse kaksitoista kärsimysevankeliumia (ensimmäinen oli pisin ja uuvuttavin, sillä teksti ei ollut ennalta niin tuttu kuin loput) ja luonastettuamme Pitkänperjantain punajuuri-purjopaistokset ABC:llä (niin, kirjailija Heikki Turunen oli näköjään klaaneineen lounastamassa huoltasemalla pitkässä pöydässä ja tottakai olisin salakuunnellut pöydän keskusteluja, mutta klaani veti juuri takit ylleen, kun me saimme kamppeemme läheiseen pöytään (muita ei ollut vapaana).

Piispa Jari Jolkkonen mainitsi juuri televisiossa sanan klausuuri. Rukoushiljaisuus. Klausuurissa ollaan aika lailla omassa seurassa. Jänskää. Minä olen ollut paljoltin klausuurissa Kaivokoskella ja eilen illalla eri toten.

Reidet menivät ortodoksisessa palveluksessa lyijypunnuksisiksi ja aivot tuntuivat kivisiltä. Jouduin kaksi kertaa paluumatkalla pysäyttämään Saabin tien sivuun ja ottamaan mikrounet. Aurinko paistoi lämpimästi ja nukuin hetket istualleni. Varmaan olin epäesteettisesti suu auki, leuka rinnuksille valuneena, mutta en Luojan kiitos kuolannut.

Kuulokkeista tuli Rebecca Solnitin Eksymisen kenttäopas. Löysin sen toissapäivänä vahingossa Storyteliltä, kun hain esseitä. Eksymisen kenttäoppaasta viisastuu. Siinä on muun muassa jiddishin kielestä sekä häviävän wintu-kielen käsitteistä. Muistutan täten itseäni, että näistä pitää kirjoittaa!

Täten muistutan itseäni, että luen joitan kohtia vielä Antti Hurskaisen essee-esineestä Ihmisen äänet uudestaan. Esimerkiksi luvun Usko.

Onko nyt käynyt niin, että esseisti Hurskainen on peljästynyt? Ensimmäisissä teksteissään hän oli paljas ja kirkas. Nyt samentunut. Luku Usko oli ehdottoman älyllinen, mutta kumman kikkaileva.

Ärsytää, tästä puutuu tee.

...

Matti alkaa keittää perunoita. Paistaa myös silakoita. Sanoi hei, rakas vaimo, minä rakastan sinua, mutta minä en oikein tykkää siitä, että sinä näin kauniina päivänä keskityt vain itseesi etkä minuun.

- Itseeni ja kirjoituksiini, voinko kirjoittaa näin?
- Ei! Et sinä kirjoituksiisi keskity. Itsekkyyttä ja itsekorostusta kirjoittamisesi on tällaisena päivänä.

Pitää varmaan pestä puurolautaset tai ainakin hampaat. Pudistelen Pyryn hiekkaaman maton sekä Matin purut tuvan toiselta matolta. Jatkan Violetista hetkestä joskus.

Matti ei keittänyt perunoita, vaan pani silakkalaatikon uuniin.