Merete Mazzarellan Violetissa hetkessä piirtyy kuva Seppo Kivistöstä (1950 - 1987)

Seppo Kivistön kohtelusta Suomen luterilaisessa kirkossa on Juulia Toikko tehnyt gradun Suomen luterilainen kirkko ja homoseksuaalisuus vuosina 1974–1976

ma 18.4.2022

Toinen pääsiäispäivä. Pitää valmistautua yhteen pyykinpesupäivään Lapinlahdella. Tänään käytän matot ulkona ja lakaisen. Puulämmityksestä tulee hirmuisesti roskaa.

Eilisen Nybergin perusteella pitää ainakin varustautua kuuntelemaan Pekka Saurin Onnen harha. Nyberg ei saanut Kikka Laitista oikein sanomaan mitään. Kummallista. Jukka Lindstörmin Sivuhistoriaa pitää alkaa seurata.

Lakaisin äsken pahimmat Matin kumppareissaan sisään kantamat murat matoilta. Kohta pesen muutaman astian. Pesuvadista ei nouse enää höyryä. Olemme yhden yön pois. Piti olla kaksi, mutta keskiviikkoaamulla tänne tulee sähkäri.

Herätys keskiviikkoaamuna on taatusti kello viisi. Tänään jaksoimme ylös seitsemältä. Huomenna kuudelta. Kyllä tämä taas tästä kääntyy.

No niin. Nyt hieman tiskausta ja keksin astioita käännellessä aloituslauseen Merete Mazzarella Violetin hetken -kirjoitukselleni. Olin keksinyt sen jo, mutta unohdin saman tien.

....

En muista enää hienoa aloituslausettani. Menen heti siihen, mikä minua eniten Violetissa hetkessä kiinnosti ja ilahdutti. Merete Mazzarella kirjoittaa veljestään gaypioneeri Martin Schrekistä ja yhtä aikaa hän kuljettaa mukana kiinnostavia sivuhenkilöitä, jotka eivät jää ohuiksi eivätkä pelkästään kehystä päähenkilöä.

Martin Schreck uhkasi jäädä Merete Mazzarellan aiemmassa tuotannossa samanalaiseksi lapsuudenperheen litistyneeksi varjoksi kuin Elli Järnefelt Arvid Järnefeltin kirjassa Vanhempieni romaani.

Merete Mazzarella rinnastaa jännittävällä tavalla suomenmielisten kulttuuripiirien liepeillä hiimailleen Pekka Hartikaisen Martin Schreckin aikaisemman elämän puolisoon Seppo Kivistöön (1950 - 1987).

Pekka Hartikainen (1861 - 1889) oli syntyisin Rantasalmelta, sai koulutusta, ystävystyi Arvid Järnefeltin kanssa ja irtosi taustastaan, huvitti kulttuuripiirejä rekilauluillaan ja kansanrenkutuksillaan, mutta kuoli surkean kuoleman Viipurissa ilmeisen juoppoutuneena toimittajana.

Kirjallinen isoveljeni, elämäkerturi Jouni Tossavainen voisi tarttua Pekka Hartikaiseen. Miten kävi niin, että lupaavan tyypin elämä päättyi jo 28-vuotiaana? Hartikainen mahtoi tuntea itsensä vieraaksi kuldurellipiireissä.

Järnefeltin Vanhempieni romaanissa Hartikaiselle oli omistettu kokonainen luku. Sisar Elli sai veljltään vain pari riviä. Merete Mazzarellan kunniaksi on sanottava, että hän kirjoitti tuntemattomasta veljestään kokonaisen kirjan ja kertoi siinä yhteydessä veljen kumppaneista perusteellisesti.

Seppo Kivistö kiiinnosti minua eniten. Hänet Martin Schreck jätti, kun muutti yhteen Flemming-nimisen hepun kanssa. Flemming kirjoittaa Mazzarellalle, että ei tiedä Sepon vaiheista sen jälkeen, kun muuti yhteen kirjailijan veljen kanssa tammikuussa 1980.

Tai enhän minä tiedä, jättikö Martin Schreck Sepponsa vai kävikö niin, että Seppo ei kestänyt queer-suhdetta. Martin Schreckhän suhtautui heteronormatiiviseen yksiavioisuuteen Susan Sonntagin lailla; rakkautta ei saa rajoittaa vain kahden ihmisen väliseksi.

Tänään muuten oli Savon Sanomien pääsiäislukemistossa artikkeli vapaista suhteista. Ihmisten suhtautuminen on muuttumassa. Koetan ymmärtää. Siksi oli tärkeätä lukea tarkasti Riikka Suomisen Suhteellisesti vapaata.

Kuten Merete Mazzarella kirjoittaa Violetissa hetkessä avoin suhde on varmaan ihan kiva hänelle, joka voi valita. Usein, kun näkee dokumentteja tai realityä polyamoriasta, kolmisuhteen kolmas pyörä on kuin piikkilankaan pallinsa repinyt ajokoira (Kiitos kirjailija Keijo Siekkiselle termistä).

Seppo ei voinut valita eikä sitten myöhemmin Martinkaan, kun Flemming jätti hänet.

Seppo tuli uskonnollisesta maalaisperheestä ja työskenteli 1970-luvulla Vanhankirkon nuorisotyöntekijänä. Kun seurakunnan kirkkoherra sai tietää hänen olevan homoseksuaali, seurasivat potkut. Juulia Toikko on tehnyt Seppo Kivistön kohtelusta gradun Suomen luterilainen kirkko ja homoseksuaalisuus vuosina 1974–1976. Pitää tilata gradu Rautavaaran kirjastoon kaukolainana.

Olli Ståhlström kirjoittaa Seppo Kivistöstä Setan perustajana: "... Kivistö ei suostunut (seurakunnan) painostukseen, vaan nosti asiasta julkisen protestin. Tämä toi Setan voimakkaalla tavalla julkisuuteen kesällä 1974." 

https://ranneliike.net/blogit/ollin-oppivuodet/seppo+kivisto+perustajajasen+ja+kirkon+uudistaja/19203

Seppo Kivistö kuoli vuonna 1987 aidsiin. Martin Schreck koetti saada entisestä elämänkumppanistaan kuolinilmoitusta Suomessa lehteen, mutta Kivistön isä kielsi. Seppo Kivistön vanhemmille poikaa ei ollut enää olemassa.

Kuulostaa todella kamalalta. Jos olisin ollut Martin, olisin julkaissut kuolinilmoituksen joka tapauksessa. Mazzarellan kirjasta ei käy ilmi, julkaisiko Martin ilmoituksen omissa nimissään.

Martin Schreck valvoi rakkaimpansa Sepon kuolinvuoteen äärellä eikä jättänyt rakastaan yksin edes tämän kuolinhetkellä, vaikka oli tämän seitsemää vuotta aiemmin hylännyt, mutta johon ilmeisesti oli eron jälkeenkin pitänyt yhteyttä.

Mazzarellan tietojen mukaan Seppo asui 1980-luvun puoliväliin Englannissa jonkinlaisessa kristillisessä yhteisössä ja palasi Köpenhaminaan kuolemaan. Martin Schreck halusi tulla haudatuksi samalle Assistenssin hautausmaan muistolehtoon kuin Sepponsakin.

1990-luvun puolivälin tienoilla Flemming jättää Martin Schreckin, mutta palaa tämän elämään kuolinvuoteella. Flemming on läsnä, kun rakkaimpansa vuosilta 1970 jotain - 1994 kuolee. Martinin ensimmäinen rakkain Kim Schumacher oli kuollut 41-vuotiaana vuonna 1990.

Hänestäkin löytyy kuvia netistä. Ihastuttavan tytön näköinen poika (1949 - 1990).

Mazzarella haluaisi käyttää veljensä kumppaneista termiä rakkaimmat, kereste. Olen samaa mieltä. Kumppani on liian loiva ilmaus. Rakkaimpia voi sitä paitsi olla elämän aikana monta eikä se ole tappio. Violetin hetken sivulta 118 sisko listaa Martin Schreckin kerestet aikajärjestyksessä: Kim, Seppo, Flemming, Tui ja Bank.

Jatkan Tuista ja Bankista joskus.

PS: Mietin, ketä ovat omat rakkaimpani, miehet siis. Aloitan ala-asteelta: Teijo. Sitten kihlattu Markku, Leo (aika lyhyt juttu se, mutta lasken joukkoon, ehkä sen takia, että tein Marian ja Annan hänen melkein kaimansa Leonidin kanssa), Jaakko, Markku (lyhyt suhde, mutta ehdottomasti kaikista miehistäni normaalein ja tasapainoisin), Juha, avopuoliso, ensimmäinen, jonka kanssa asuin yhdessä, mainitsee minut tyttöystävänään, (tässä välissä oli kaikenlaisia palaan joskus näihin), Antti nro 1 aviomies, Leonid (ihan yli kaiken, sillä hänestä tulivat lapset, ei Jumala kuitenkaan, ei sielunkumppani missään nimessä), Teijo tässä välissä vähäsen, Matti = elämäni viimeinen elämäni rakkaus, Teijoa kohti koetin haroa vuonna 2011 ja syksyllä 2018 ja talvella 2020, Matti kuitenkin itsepintaisesti pysytteli tässä, koetti selviytyä elosta kanssani omituisin keinoin, Matin aikana olleista väliaikaisapumiehistä kirjoitan romaaniini).

Miehistäni Antti, Leonid ja Matti ovat päässeet Sorjosten serkuskirjaan, sillä Antti ja Matti esiintyvät minusta otetuissa hääkuvissa ja Leonid on lasteni isä.