Pia Valkonen

Omenapuun katolla tilattu

ma 11.4.2022

Sunnuntain Savon Sanomissa oli juttu Teppo Kulmalan ja Kikka Laitisen taiteilijakirjeenvaihtokirjasta Omenapuun katolla. Tilasin sen oitis Kirjokannesta kotiin. Suomalaisen Kirjakaupan sivuilla sanotaan, että kirjaa saa sitä kautta vasta 26. huhtikuuta jälkeen.

Jutussa Kikka Laitinen sanoo ilmoittaneensa sukulaisilleen, ettei aio keskustella kirjan tapahtumista ja lisää minulle tärkeimmän asian - tämän vuoksi tilasin kirjan oitis - ei se kiinnostaisi ketään, jos kirjoittajat eivät olisi rehellisiä.

Tänään tein lenkin aamulla. Vein muutaman lähetyksen postilaatikkoon lähtemään. Eilen siivosin ihan hulluna. Olin ostanut Annalle elokuvalippuja enkä löytänyt niitä mukaan lauantaina. Kyllä ne Kaivokoskelle olivat kulkeneet, mutta olivat piiloutuneet purkamattomaan matkalaukkuun.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi