Teppo Kulmala on konreettinen sivulla 158 Omenapuun katolla

Raili Miettisen Saaren nainen Savonia-kisassa

to 21.4.2022

Huomenna on runoilija-klovnin synttärit. Heikki Turusen Timotien tuoksun toinen osa ilmestyy vasta syksyllä. Minulla on ollut tapana lähettää runoilija-klovnille aina uusin Turunen synttärilahjaksi jouluna. Ajoitukset ovat vaikeita. Meni ehkä kymmenen vuotta opetellessa, että synttäri on 22. päivä eikä 20:nntena päivänä.

On ihanata, että hänellä menee hyvin. Elämä voittaa. Google tarjosi tietoa siitä, että Savonia-raati luki ensimmäisenä Raili Miettisen Saaren naisen, ihanata sekin, siis että romaani on mukana kisassa.  Aamun Koitossa on ollut emeritus piispa Panteleimonin kirjoitus kirjasta, senkin Google tiesi illalla, kun istuin Annan aurinkotuolissa ja Matti vaihtoi Saabeihin kesärenkaita.

Olin päivän urakkani tehnyt ja päätin, että olin oikeutettu istumaan ja kuuntelemaan Kari Enqvistin Uskomatonta matkaa uskovien maailmaan. Kuuntelin Storyteliä siten, että Mattikin pääsi mukaan. Hän oli eilen ehtinyt kirjassa pidemmälle kuin minä.

Kun Enqvist mainitsi Wittgensteinin Matti oli Koirakoskella, näin kertoi. Meille molemmille tyyppi on tuttu vain M. A. Nummisen biisistä, jossa sanotaan "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen."

Lause on Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus -teoksesta. Taas meitä nauratti. Nauramme usein. Meille on kehittynyt 2020-luvulla yhtä hirveä huumorintaju ja sisäpiirin vitsit. Ei tässä muu auta.

Olin aivan poikki, sillä olin järjestänyt vaatteemme kahdesta rapisevasta Pirkka-kestokassista, toinen niistä oli nättiä utopiasosialistista suunnittelua, siinä oli nättejä kukkia sekä perhosia ja joulunpunainen tausta, maksanut laskuja, koettanut päästä tekemään laskua Kuopion kaupungin käyttämään Monetraan, josta luvattiin linkki tunnuksineen laskutusohjelmaan, mutta kissanvitut No Reply -viestissä oli vain kolmella kielellä, että meidän firma on hyväksytty laskutusohjelmaan, mitään linkkiä ei ollut missään, eikä tietenkään osoitetta, josta voisi kysyä. Kävin laskutusfirman sivuilla. Siellä mainostettiin vain, miten mainio yritys ja hieno CGI-järjestelmä on.

Oikeasti! Miksi me alistumme tällaiseen paskaan?! Tämähän on aivan persesuolen viimeisestä mutkasta ennen anusaukkoa. IIsalmen kaupungin organisaatiosta sentään vastasi ammoin ihminen, joka neuvoi rauhallisesti ja ystävällisesti, mitä yrittäjälaskuttajapoloisen pitää tehdä.

Olin lisäksi paistanut lammaskaalia leivinuunissa enkä ollut onnistunut polttamaan sitä pitkin Pyrex-vuoan laitoja. Kaadoin vuokaan paljon vettä, vaikka Matti ei niin tarkoittanut. En halua enää riskiä, että paisti muuttuu paistoastian reunoihin eristekerrokseksi.

Pitää tutkia uusin Aamun Koitto, kun pääsen Paula-siskon luokse tänään. Pitää muuten kohta juosta. Tarkoituksena on tulla Rautavaaralle ortodoksiseen palvelukseen.

Kulmala-Laitisen kirjeenvaihtokirja Omenapuun katolla eteni äsken yhden kirjeen verran. Kikka Laitinen on päässyt Tuupovaaran kirjailijaresidenssiin ja Kulmala kertoo käytännön asioita Tuupovaaran sympaattisesta kylädynamiikasta.

Olen kirjassa himppusta alle puolenvälin, en toivo sen loppuvan ikinä, sillä haluan kellua kirjeenvaihdon maailmassa, ja kirjailija Kulmalakin on vihdoin ryhtynyt konkreettiseksi. Tätä odotinkin. Ehkä on niin, että kirjan alussa Kulmala tyhjensi itsestään kuvaukset Tuupovaara-sarjansa radiolähetyksiin.

Kummastelin, miten Laitinen kiitteli kirjan alussa Kulmalaa aina ihanista kirjeistä; minusta Kulmala ei oikein vastannut mihinkään, piti vain omia autistisia monologejaan. Vihdoin! Vihdoin sivulla 158 tulee jotain todellista. Kulmala kirjoittaa siitä, mitä on, kun on jättänyt uransa Keskisuomalaisessa ja seurannut uuden, itseään nuoremman toimittajavaimon perässä Vihtariin Heinävedelle.

Jossain Tuupovaara-kirjoista vaimo on saanut jopa etunimen: Anita. Minä olisin vaimona vihainen. Haluaisin näkyä mieheni elämässä. Jossain Tuupovaaroista on myös siitä, että pariskunta kävi parisuhdeterapiassa.

Herrajukara, parisuhdeterapia ja ristiriidat ovat ihan tavallista elämää ja minusta on tosi mälsää, että vaimo jää maininnan tasolle. Toki Kulmala kirjoittaa kirjeissä välillä, että rakkain ja muru ja mussukka. Mutta kuitenkin. Minä esimerkiksi kuljetan Mattia koko ajan mukana tekstissä - halusi tämä sitä tai ei. Hän on osa elämääni, hyvänen aika ja meillä on ollut pitkän aikaa pääosin mukavaa.

Pitää mennä!