Hyvä oli tämänpäiväinen Soili Porokka -kolumni hoivaajien lakosta

Zelenskyn Kansan palvelijasta, Tilkkuterapiaan ja romaaniin Kuinka rakastua mieheen, joka tulee puskasta

to 6.4.2022

Työnantajalla on nyt vastuu hoivaajien lakossa. Tympi, kun Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Jan Tollet viisinumeroisella kuukausipalkallaan pelotteli ihmishenkien menetyksellä, mikäli hoivaajat eivät taivu. Savon Sanomien Soili Porokka huomautti tänään aiheellisesti kolumnissaan, että Jan Tollet ei bulletiinissa hiiskahtanut sanaakaan, kuinka samat ihmishengen menetykset ovat olleet uhkana jo monien vuosien ajan hoitajapulan ja henkilöstön alimitoituksen takia.

Eilen kirjoitin Riikka Ala-Harjan Tämä ei ole tv-sarja -romaanista. Minä ammensin siitä oivaa käsikirjoittamisoppia. Tarinan kuljettamista. Jouduinpahan miettimään draaman kaarta ja käänteitä. Kun romaanissa oli tultu kohtaan, jossa oli oikea iso finaalinen käänteiden käänne, tuli vastaan myös tokaisu: "Käänteet ovat yksiä perseitä."

Kirjoitin lauseen muistilapun kulmaan. Lapulla muistutin itseäni siitä, että piti panna viesti Snellman-instituutille - en ehdi viikonlopun Taija Tuomis -kirjoittamiskurssille, sillä en ehdi paljoa muutakaan kaiken tämän vedenkannon, puunraahaamisen ja firman asioiden hoidon päälle.

En valita, sillä tykkään fyysisistä kotitöistä astian tiskuuta myöten, mutta nytkin varastan aikaa kirjoittamiseen. Toivon, että Matti menee edes yhdeksi päiväksi jonnekin ja saisin tilaisuuden avata romaanikässärini. Kohta pitää alkaa värkätä tarjousta ja ohjeistaa Mattia piirtämään skeemat yhdestä tulevasta hommasta.

Matti nauroi äsken, että on oppinut Rautavaaralla olemaan jouten. Se on hyvä, vaikka minun omat juttuni jäävät nyt toiselle sijalle. Kun Matti on jouten kiikkutuolissa, on minun juostava kaivolla ja puuliiiterissä. Ruoanlaitto on Matin heiniä ja kaupassakäynti. Näin on hyvä.

Muistutin itseäni myös siitä, että otan yhteyttä sähköpostilla erääseen meihin pettyneeseen asiakkaaseen ja kysyn, miksi tämä perui homman. Sain kysymiseen pontta eilisellä kurssilla. Sitä sanotaan jälkimarkkinoinniksi. Asiakas pettyi meidän aikailuumme. Jotenkin hänen projektinsa sijainti oli sellainen, että emme oikein saaneet ketään sinne innostumaan.

Lappuun kirjoitin lisäksi, että Maammekaupan naisten kesämekot tulivat myyntiin. Isoimmat koot menevät heti - oli pakko klikata mekot ostoskoriin, jos niitä meinaa saada. Yhden kesämekon ostan vielä itselleni Juuan Kenkä ja Vaate Miettisestä ja muuta en tarvitse.

Eilen illalla nukkumaan käynti meni myöhäiseksi, sillä innostuin etsimään Kansan palvelijan älytelkkarista ja katsoin tiistaina tulleen osan. Ensimmäisen tuotantokauden viimeisessä jaksossa oli huikea painajaiskohtaus, jossa Ukrainan presidentti Goloborodko (onko nimi Taivaansiniparta? Vai Kylmäparta?) keskustelee Iivana Julman kanssa.

Kohtaus päättyy näkyyn Ilja Repinin maalauksesta Iivana Julma tappaa poikansa.

Olen kuunnellut massoittain äänikirjoja, mutten ole juuri edellä mainitsemistani syistä ehtinyt kirjoittaa niistä mitään. Esimerkiksi Minna Haapasalon Tilkkuterapiaa oli mukava yllätys. Siinä tukevan sijan keskiluokasta ottanut mies on lempannut pihalle vaimonsa huonekalukaupan myyjän ja lifestyle-blogistin sen vuoksi, että vaimo ei ole saanu lapsia. Oli vain surkea keskenmeno.

Äh, Matti on eteisessä ja kopistelee lumia saappaistaan. Jatkan myöhemmin.

Tilkkuterapia ei juminut avioeroon eikä siihen, että miehen uusi nuorikko oli raskaana. Toki minäkertoja poti eroa ja sitä, että jäi sivuun, mutta etupäässä kirja oli selviytymiskirja. Minäkertoja juopotteli aikansa ja sitten alkoi kasata elämäänsä uusiksi.

Ensin hän meni kansalaisopiston tilkkutyökurssille. Sivujuonteena kirjassa kulki ajatus, että käsillä tekeminen ja värien parissa puuhailu on parasta terapiaa. Joskus vielä minullakin on aikaa opetella Ulla-siskolta saamallani ompelukoneella ompelu. Tilkkutyöt ovat kiinnostaneet siitä lähtien, kun tein Pielavedellä juttua Piekeihin Vuokko Isakssonin tilkkutyökurssista.

Pyöräilin kameralaukku tarakalla ympyrää ennen juttukeikan alkamista. Muistan ajatelleeni, etteivät naisten tilkkutyöt voisi vähempää nyt kiinnostaa. Kurssilaisia sekä heidän guruaan jututtuaessa käsitykseni menivät päälaelleen. Tilkkutyöt ovat olleet naisten itseilmaisun muoto ja mitä upeinta taidetta.

Kurssiin liittyi upea virolaisen tilkkutyötaiteilijan näyttely. Hän oli ommellut muun muassa oman edesmenneen isänsä hituseksi kuluneet pellavapaidat töihinsä. Työt olivat pysäyttäviä.

Toki Tilkkutyöterapiassa oli meikäläiselle ihan liikaa alkoholia, krapuloita ja juovuspäissään miehen iskemisiä. Arvelin, että en ole kirjan kohderyhmää, kuten huomasin kuunneltuani muutaman minuutin ajan Emmi-Liisa Sjöholmin Virtahepoja. Ei vain kiinnosta sen ikäisten ihmisten parinmuodostus.

En jaksanut Virtahepoja, vaikka olisi ollut jännittävä ottaa selvää, miten toimii kirja, joka on kirjoitettu suoraan äänikirjaksi. Toimii varmasti. Esimerkiksi Laura Malmivaaran Vaiti-romaanissa oli Virtahepojen tapaan erillinen lukija minäkertojan äidin repliikeille.

Tilkkutyöterapian kunniaksi on sanottava, että miehet, joita vastaeronnut minäkertoja kopaisi parisuhteen muodostusmielessä, oli kuvattu nätisti. Avoimien suhteiden opasromaani, Riikka Suominen Suhteellisesti vapaana oli toisin rakennettu. Välillä ärsyynnyin siitä, että Suominen kuvasi Klaara-minäkertojan avoimia miessuhdemiehiä jopa ilkeästi.

Ikään kuin Klaara olisi kuksinut ympäriinsä päästäkseen haukkumaan partnereitaan varsinaiselle aviomiehelleen. Ja sekin pisti silmään, että minäkertojan mielestä vaimolla on kuitenkin ykkösasema. Samanlainen asenne oli Kirsi Hytösellä. Hän sanoi suoraan Nautinnon vuosissaan, että aviomiehen Leevi Lehdon kakkosnainen oli ongelmallinen sikäli, kun halusi syrjäyttää vaimon, ykkösnaisen. Hytösen nuoret miespartnerit eivät missään nimessä halunneet työntää aviomiestä syrjään.

Eivät varmaan, sillä heidän tarkoituksenaanhan olivat sukupuolinen yhtyminen ja seksinautinnot vailla sitoumuksia. Siksihän nuoret miehet alun perin olivat vanhemman naisen mukaan lähteneetkin. Osa nuorista miehistä pelkäsi sitoutumista, perhettä, lapsen saamista.

Tilkkutäkkiterapiassa oli myös blogin perustamisesta ja julkisemisesta. Kirjan sisäispuhuja, eri asia kuin minäkertoja, tuntui suhtautuvan lifestyleblogisteihin lämpimästi. Ei ole synti, että esittää elämänsä sellaisena kuin sen haluaa esittää - ei kaikki totta ole, mutta miksi edes pitäisi olla.

Minäkään en ihan kaikkea täällä kerro, vaikka niin kauhistelette. En kerro, vaikken lifestyleblogisti olekaan. (Rautavaaralainen lifestyleblogisti Kristiina Korkalainenkin uskaltaa olla tekstissään joskus hauras ja epävarma. Upd lause jäi irralliseksi tähän.)

Ruotsalais-puolalaisen Emmy Abrahamssonin romaania Kuinka rakastua mieheen, joka tulee puskasta suorastaan odotin ja jonotin. Nyt iski kauhea uupumus. Pitää mennä selälleen tuvan sohvalle vähäksi aikaa. Viluttaakin. Olemme saaneet tänään aikaiseksi tärkeimmän; kalenteroin menot kahdeksi viikoksi eteenpäin.

Matti mieluummin ottaisi vastaan viikot sitä mukaa, kun ne tulevat. Se ei kuitenkaan nyt onnistu, kun meillä on omia labra- sekä lääkärikäyntejä. Minulla vielä omat hammaslääkäriajat varaamatta.

Jotain piti vielä Riikka Ala-Harjan Tämä ei ole tv-sarjasta. Lause "Käänteet ovat yksiä perseitä." oli muistaakseni minäkertojan elokuvakäsikirjoitusoppilaan lopputyöstä ja poistettavaksi määrätty lause. Käänteet, käänteet, tuntuu kirjailija ja romaanihenkilö Ala-Harja ajatelleen ja lisänneen sitten niitä tv-sarjan sekä romaanin kässäriin visto ilme naamallaan.

Eilisellä uusasikashankintakurssilla oli puhe yritysblogista. En sanonut siinä kohtaa mitään. Ei ollut sanomista, sillä allekirjoitan täysin slaidissa olleen neuvon: "Yritysbloginkaan ei tarvitse tylsistyttää lukijaansa kuoliaaksi." Tähän mennessä en tosin ole lukenut yhtäkään yritysblogia, lukuun ottamatta Blawh´n yrittäjän Kristiina Korkalaisen, viittä riviä pidemmälle. Ei kiinnosta, ei vain yhtään kiinnosta.

Taitaa valitettavasti olla niin, että Tillkutäkkiterapia-Minna Haapasalonkin luovuuden ympärille tuotteistama blogi jää lukematta. Sana luovuus kukkii jokaisessa otsikossa. Ylikukkimisen asti. Pitää tutkia Haapasalon tekstejä. Jahas, tästä on kyse:

"Kun sain kustannussopimuksen kirjalleni Tilkkuterapiaa (ilmestyy 15.3.), aloin pelätä keksimieni henkilöiden näkyväksi tulemista. Lopulta päätin harjoitella julkaisemista pala kerrallaan kirjoittamalla tätä blogia. Pieniä julkaisemisia harjoittelemalla olen valmistautunut siihen, että joku lukee ajatuksiani. Joku lukee kirjan ja voi olla siitä jotain mieltä. Tai joku ei lue, eikä tiedä asiasta mitään. Olen harjoitellut siis sekä tilan antamista luovuudelle kirjoittamalla sekä luovan tuotoksen näkyväksi tulemista. Se tuntuu kaapista ulos tulemiselta, näkyväksi tulemiselta. Huomaan tutkivani yhä enemmän sitä, minkä verran voin raottaa ovea itseni ja maailman välissä."

https://www.minnahaapasalo.fi/post/n%C3%A4kyv%C3%A4ksi-tulemisesta-eli-unohdetun-potentiaalin-l%C3%B6yt%C3%A4misretki

Miten voi olla niin vaikea joillekuille ottaa tarvitsemaansa tilaa? Tää vaivasi ja ilmeisesti vaivaa edelleen kirjailija Raili Miettistä. MIettinen osaa kirjoittaa ja haluaa kirjoittaa, rakastaa kirjoittamista ja sitten, kun joku lukee, mitä hän on kirjoittanut, nousee raivo ja kiukku.

Pääosin ilmiö on sitä, että ei uskalla ottaa tilaa, ei uskalla ilmaista tarpeitaan. Jättäytyy varjoon, nurkkaan jo etukäteen. Samalla siinä on jotain perin itsekeskeistä. Sellaista, että oikeasti pahin asia on, jos kukaan ei lue hänen kirjaansa, ja on jo etukäteen kieltänyt sen; EI! MINÄ kiellän teitä lukemasta! Varmuuden vuoksi. Siinä ei ole toisen armoilla, vaan säätelee itse asioita. Kummallinen (elämisen) kontrolloimisen tarve.

Jos oikein ymmärsin, kirjailija Miettinen on kieltänyt Teppo Kulmalaa tekemästä Savon Sanomiin arviota kirjasta Saaren nainen. Alunperin Miettinen lähetti Kulmalalle kirjansa ja jossain kirjailijatilaisuudessa vannotti, että lukeehan tämä. Ja julkaisun jälkeen kielsi.

Minulle se, että Saaren nainen arvioitaisiin jossain, on tärkeää sen takia, että annoin sitä varten shköpostikirjeeni Miettisen vapaasti käytettäväksi ja kun hän niitä vain vähän muokaten julkaisi oasna kirjansa dramaturgiaa, haluan, että ihmiset ne myös lukisivat.

Nyt kun kirjailija on venkoillut sinne sun tänne, oloni tuntuu oudosti hyväksikäytetyltä.