Otin esille Teppo Kulmalan Tuupovaara ykkösen

Antti Heikkiseltä, nilsiäläis-kaavilaiselta kirjailijalta. hauska Pitäjäläis-kolumni

pe 6.5.2022

Pesin äsken kolmen päivän tiskit. En saa enää jatkossa päästää tiskejä kasautumaan. Koko päivän meinasin ja meinasin. Urakkaan meni ihan liian kauan. Jouduin vaihtamaan vedet kesken kaiken.

Outo pysähtynyt päivä. En ole oikein saanut mitään aikaan. En edes seitsemäätuhatta tavoiteaskelta.

Tai sain. Vaivoin. Suurin vaivoin. Luin Teppo Kulmalan Tupakoivasta kalasta osan kolme Pullopostia Jumalalle. Tein muistiinpanoja ja kirjoitin joitakin lauseita ylös, ajattelin, että jospa sillä tavoin tavoittaisin Kulmalan merkitykset.

En ole varma. Tajusin tekstiä lukiessani ensin sen, että taustalla vaikuttavat psalmit. Psalmissa 88 on kiinnostava säe: "Sinä olet karkottanut tuttavani minusta kauas, olet tehnyt minut heille inhoksi, minä olen suljettu sisään enkä pääse ulos."

Pullopostin kirjoittaja on Jumalalle vimmoissaan, mutta vaikea hahmottaa, mistä. Ikään kuin kirjoittaja tai Kulmala itse olisi pudotettu kuiluun, kaivoon tai kellariin eikä pääse pois. Tai ehkä masennukseen, alkoholismiin tai itseensä? Eikö masentunut tai riippuvainen ole juuri itsensä - itse asiassa egonsa vankina?

Pullopostissa on paljon vieroittavaa paatosta ja jokunen epäonnistunut kielikuva. Esimerkiksi tiikeri, joka aterioidessaan nauttii vuoripeuran verta. Oletan, vaikka en olekaan eläintieteilijä, että vuoripeura asuu vuorilla. Mistä viidakon asukas, tiikeri, olisi saanut vuoripeuraa nautittavakseen?

Siperiantiikeri tosin ei asu trooppisissa viidakoissa, mutta tuskin nyt kuitenkaan vuoristossa. Toinen nimitys on amurintiikeri, amur on joki. Onko Amur-joen lähellä vuoria, joista amurintiikeri käy napsimassa aamiaisekseen vuoripeuroja?

Kielikuva on tuntunut kirjailijasta ehkä hienolta; täynnään latautuneita sanoja: julma tiikeri, viaton peura ja tunteita herättävä veri, mutta Venäjä-kolumnoinneista olen nyt kertakaikkisesti saanut paatoksellisista veri-ilmauksista tarpeeksi.

Tupakoivan kalan Pullopostia edelsi osio numero kaksi Rami. Rami-osio löytyy kirjan loppupuoleltakin, voi olla, että välistä. En ole koskaan oikeastaan ajatellut kirjan osia tai lukuja. Tupakoivassa kalassa se on välttämätöntä, sillä aion ymmärtää romaania, vaikka siihen menisi kuukausia. Tätä menoa meneekin, sillä olen vasta sivulla 51.

Rami kertoo minäkertojan pikku veljen kuolemasta. Osio on kirkas, selkeä ja lyhytlauseinen. Siinä on kiteytynyttä tuskaa. Pullopostissa Jumalalle tuska on veltostunut sanojen vuolaaksi lorotukseksi. Muistan, että Tuupovaarojen ensimmäisessä kirjasta luin Kulmalan pikku veljen onnettomuudesta ensimmäisen kerran.

En löytänyt sitä nyt pikaluvulla. Sen sijaan olin toisella lukukerralla pannut ylös sivun 80, jossa Kulmala kirjoittaa Pekka Haavistosta ja Antonio Floresista verhoillusti: "... koska kansalaisille on suotu perinteinen oikeus olla äänestämättä toisella kierroksella ketään, käytän mahdollisuuden kernaasti ja kirvelevin mielin. Toisesta ehdokkaasta en tietenkään mitään virka, ja toinen, jonka poliittinen linjanveto ilmeisesti lähestyy suorastaan erittäin paljon likemmäksi omaani, on aikaisemmassa lähetyksessä mainitsemistani syistä meikäläiselle liian absurdi tai psykologis-seksuaalisten torjuntojen herättäjänä turhan kärkäs vaihtoehto." (Teppo Kulmala Radio Tuupovaara s. 80)

En ehdi ottaa selvää siitä, mitkä seikat Kulmala toi esille edellisessä lähetyksessään. Perkele, olisipa joskus aikaa kirjoittaa koko päivä, mutta loukkaannuin Kulmalan psykologis-seksuaalisiin torjuntoihin jo, kun hän arvosteli Savon Sanomissa John Irvingin Minä olen monta.

Olin Irvingin romaanin luettuani monta päivää ihan taivaassa. Minäkin olen monta, teki mieleni huutaa ja sitten Kulmala on kritiikissään nyreä.

Prkl, prkl, ennen vanhaan, kun Maria asui kotona ja Matti oli ties missä, nyt vasta on käynyt ilmi, missä, kirjoitin aamuisin - etenkin viikonloppuisin kirjoittaminen oli hyvin nukutun yön jälkeen silkkaa nautintoa - viikonloppuna nukuin aina kuin pieni possu - ja Maria soitteli joskus useaan kertaan, että haluaa herätä.

Pitäjäläisen uusin numero (to 5.5.2022) oli hyvä. Kunnanjohtajaltamme Henri Ruotsalaiselta lehti oli kysynyt, miten alakoulun purkaminen vaikuttaa kuntalaisiin. Tai en tiedä, oliko Ruotsalainen itse asetellut kysymykset ja vastannut itse, mutta juttutyyppi oli selkeä ja informatiivinen.

Ehkä otsikko on hieman koukeroinen eikä oikein vanhan kansan uutistoimittaja ilmaisisi asiaa niin abstraktisti. Miten purkaminen vaikuttaa kuntalaisiin? No höh, onpa huono otsikko! Miinus tästä.

Jotenkin hirmu hyvä, että toimittaja Piia Kaipainen kirjoittaa pääkkärin paikalla masennuksesta(an). Arvelen, että hän tarkoittaa itseään sillä ilmaisee, että kevät voi ollakin yllättävän vaikeaa aikaa, kun valon määrä yht'äkkiä räjähtää - varsinkin jos taustalla on masennusta. Joka tapauksessa hyvä juttu, että otti kevään ristiriitaisuuden esille.

Antti Heikkisen kolumni Kuningas kävi täällä oli yliveto. Nauratti. Ja nosto on mainio: "Paikallinen väki toteaa, että ka, kuningas näkkyy olovan."

En yleensä yhtään pidä murreilmaisuista, mutta Heikkinen käyttää savon kieltään kolumnissaan taiten. Lisäksi olen kohta kaksi vuosikymmentä koettanut kuunnella, milloin tämä tulee: "... näkkyy olovan... " Toinen puhdas varpaisjärveläis-nilsiäläinen on kävisijäkö työ?

Siinä on vähän epäröivää kohteliasta kehotusta. Käykää - käyttekö te - käyttehän. Heikkinen on signeerannut kolumninsa: nilsiäläis-kaavilainen kirjailija, jee! Minä alan käyttää itsestäni määritettä rautavaaralainen kirjallisuusblogisti.