Työpiste, vaikkei tänne töiden pitänyt valuakaan

su 1.5.2022

Kohta on kulunut koko vapun tienoo siihen, että rakentelin itselleni työpisteen pikku kamariin. Mattia ahdistaa, että työt ovat koko ajan näkyvillä. Minua se ei haitannut, sillä olen kutistanut työt täällä Vesannon maalaistorilta, Vestorilta, ostamaani kahvipussisalkkuun.

Salkkuun mahtuu juuri ja juuri palkkkansio, kaksi kovakantista firman asioiden muistikirjaa ja kulmakuminauhoilla kiinni pantava pahvikansio. Siinä ovat kaikki maksamattomat laskut, maksetut laskut, tuntiraportit ja sen sellaiset.

Rahtasimme Lapinlahdelta Kaivokoskelle varaprintterin ja mustesuihkutulostimen, jota voi käyttää skannerina. Nyt ei ole muuta ongelmaa kuin rakentaa yhteys läppäriltä tulostimiin. Pitäisi toimia piuhayhteyden avulla, mutta takuuvarmasti, kun piuhan iskee paikoilleen, tulee jokin helvetin herja, että pitää imuroida ajurit jostain.

Mitä suurinta terapiaa oli lukea Omenapuun katolla -kirjeenvaihtokirjasta Kikka Laitisen kuvauksia luovasta ihmisestä tietokoneohjelmien riivaamaana.

En ole tähän päivään mennessä kyennyt imuroimaan netistä yhtään yhtykäistä ohjelmaa. Imurointini piiloutuvat koneella jonnekin ja sitten mielenkiintoni herpaantuu. Ajattelen, että vitut, selviydyn ilmankin. Ainoa asia, jonka olen onnistunut tekemään nyppäämällä jonkin systeemin netistä, on parjaamani palkanlaskentaohjelmayhtiön ohjelmapäivitys.

En tiedä, miten sen tein, mutta noudatin printtaamiani ohjeita kuuliaisen apinan tavoin. Miksei tietokonemaailmaa voitaisi tehdä sellaiseksi, että jos ihminen ostaa ohjelman, joku taho hoitaa päivitykset ja muut oikeasti. Mehän maksamme palkanlaskentaohjelman ylläpidosta reilu pari sataa euroa kuukaudessa edelleenkin, vaikka ohjelmapäivityksen osamaksuohjelma päättyi maaliskuun alkuun.

Kun saimme iloksemme Kansallisen tuloterekisterin, jouduimme maksamaan siihen modifioidusta ohjelmasta yli kolme tonnia. Aloitin Katren kanssa yhteistyön tammikuussa 2019 koettamalla ilmoittaa itse niin kuin teen rakentamisilmoituksetkin - olen käynyt sitä varten verottajan koulutuksen rakennusalan yrittäjille.

Käsittääkseni rakentamisilmoituksetkin voisi tehdä palkkajärjestelmän kautta. En tiedä enkä oikeastaan haluakaan tietää, sillä osaan nykyään rakentamisilmoitukset tosi näppärästi. Olen tehnyt niitä vuodesta 2014 lähtien.

En edes kehtaa sanoa, milloin tajusin, että edellisen kuukauden ilmoitusta voi käyttää pohjana. Monta vuotta väkersin jokaisen työntekijän ja pizzakuskin työmaalla uudestaan veronumeroineen tai useimmiten ilmoitan sotulla. Jotenkin tykkään ihmisten syntymäajoista. Toki niitä saisi käsitellä joka tapauksessa. Veronumero ei jostain älyttömästä syystä riitä. Mukaan pitää naputtaa syntymäaika.

Esimerkiksi nyt meneillään olevalla meidän firman mittakaavassa suurtyömaalla meidän työntekijöiden rinnalla rakentavan firman työntekijät ovat kaikki syntyneet samoina vuosina.

Koetin ilmoittaa Katreen palkkoja ensin tammikuussa 2019, sitten helmikuussa ja lopulta maaliskuussa otin yhteyttä Jydacomiin; ei vittu onnistunut yrittäjän aivoilla se. Jydacom myi auliisti meille saman palkanlaskentaohjelman kuin ennenkin, mutta varustettuna verottajayhteensoveltuvuudellaan. Tai no, ohjelma oli sama, mutta joitain muutoksia ohjelmaan oli tullut ja siitä oli muodostunut entistäkin kökömpi.

Kaiken lisäksi uudet kököt ohjelmassa maksoivat sen kolme tonnia, mikä on tosi iso raha pienyrittäjälle.

Hyvin sujuu kirjoittaminen tässä navetasta löytämäni koulupulpetin ääressä, vaikka ajattelin, että luovaa kirjoittamista varten pyhitän oman puolen isän tekemästä pirtin pöydästä. Asentoni on ehkä parempi, sillä tässä on tuoli, jossa ristiselkää tukee puukaari.

Kaivoin esille Teppo Kulmalan Tupakoivan kalan, sillä Omenapuun katolla -kirjeenvaihtokirjassa Kulmala selosti, millainen katastrofi romaani oli kustajantajallekin ollut. Olen omasta mielestäni lukenut Tupakoivan kalan useaan kertaan lävitse. En muista siitä juuri mitään muuta kuin kasa ihan ihme tyyppejä, joihin en saanut mitään kosketusta, matkustavat jonnekin junalla.

Varmaan hirmu symbolista, mutta jokin kumma kirjassa on. Eilen illalla luin puolitoista sivua ja ensimmäisen sivun jälkeen huomasin, että katse pyyhkii tekstin ylitse eikä ajatus välity. Kulmalan lauseet ovat ihan ymmärrettäviä, kyllä, kyllä, mutta toisiinsa sitoutuneena ne yht´äkkiä ihan kuin tyhjenevät ajatuksesta.

Haluan ottaa selvää, mistä tämä johtuu. Miksi Omenapuun katolla -kirjeystävä Kikka Laitinen ymmärtää Teppo Kulmalaa? En saanut selvää, lukiko hän Tupakoivan kalan loppuun - Laitinen mainitsi kirjan aloittaneensa, mutta aloittamisen jälkeen kirjeissä oli vain mainintoja joistain kohdista.

Pitäisi pitää kurssi! Teppo Kulmala saisi tulla kertomaan vaikka Matti Pulkkisseuralaisille, miten Tupakoivaa kalaa luetaan!

Mistä johtuu, että ymmärrän Tõnu Õnnepalun uskontopohdintoja paremmin kirjassa Valheiden katalogi - englantilainen puutarha. Kirjottaessaan rukouksesta Õnnepalu tuumaa ensin vähän lakonisesti, että viime aikoina on julkaistu paljon oikeauskoisten kirjasia, pieniä elämäntarinoita, vanhauskoisten opetuksia, tunnustuksia. Esseisti ei oikein ole teksteistä vakuuttunut.

Jaan hänen kokemuksensa. Oman kokemukseni sanoitti Aleksander Men kirjansa Ihmisen poika johdannossa; suurin osa ortodoksien pyhien elämäkerroista on bysanttilaista ylisanailua. Kaikki ovat niiiiin helekutin hurskaita ja hyviä. Kylläpä kyllä.

Lisäksi Õnnepalu on sitä mieltä, että nimenomaan Jumala tarvitsee ihmistä. Jos kukaan ei lausu Jumalan nimeä tai kutsu häntä luokseen, Jumala kuolee. Eikä! Õnnepalu mielestäni arvostelee - ihan aiheesta - tässä kohtaa kristillisten vajavaisten ihmisten jumal´kuvaa.

Minun mielestäni Jumala on suuri. Mysteeri ja oikeastaan tämä on paras ilmaisu: Allāhu akbar (arab. الله أكبر‎, allāhu ʾakbar). Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen. Jostain syystä tässä kohtaa alkaa aina soida päässäni M.A. Numminen.

Lupasin hakea vettä taloon. Pitää mennä ennen kuin Matti kapuaa alas vintiltä ja alkaa syyttää minua jonninjoutavasta somettelusta blogikirjoituksesta ajan tuhlaamisesta rahan tärväämisestä liiasta levosta ja luterilais-körttiiläisen työmoraalin häpäisemisestä.

Teppo Kulmalakin Tupakoivan kalan alussa puhuu jotain jostain ortodoksisesta lämmöstä ja muusta, mutta väsynein ilta-aivoin se tuntui ihan pölinältä. Mutta jos Kikka Laitinen Kulmalaansa ymmärtää, on minunkin opittava.

Tõnu Õnnepalun teksteistä olen kiinnostunut sen vuoksi, että en pidä virolaisista yhtään.