Pia Valkonen

Poskiontelotiehyeleikkauksen jälkeen

Odottamassa Paula-siskoa erilaisissa paikoissa Juuassa

pe 5.8.2022

Rakastan odottamista. Luulin, että saan Tuula-pikku pikku serkulle kirjoitettua kirjeen Kysin päiväkirurgisen poliklinikan odotushuoneessa heinäkuun puolivälissä. En ehtinyt kuin sökertää pari sivua sinikantiseen vihkoon, kun kutsuivat liukuhihnalle.

Kys alkoi ilmeisesti purkaa urakalla leikkausjonoja. Hoitaja soitti lyhyellä varoitusajalla, että 13. päivä olisi aika ja pitäisi labrassakin ehtiä käymään. Olen ollut skeptinen sellaisten massiiviorganisaatioiden suhteen kuin vaikka IS-lab, mutta nyt sanon, että siunattu systeemi.

En olisi millään ehtinyt labraan Rautavaaralle tai minnekin Kysterin alueelle. Olin menossa viikoittaiselle käynnilleni Paula-siskon luokse ja ensimmäisenä aamulla kävin labrassa Juuan terveyskeskuksessa. Vietin tosi mukavan Juuka-päivän ja ABC:n nakki-pekoniaamiainen vain nauratti. Olin juuri päättänyt tiukasta kasviskuurista ja ensimmäisenä nenäni edessä oli Juuan Apsin nakit ja pekoni.

Lisäksi labrassa minut otti vastaan nainen, joka teki sukuselvityksen. Minusta on ihanata, että kysytään. Kävi lisäksi ilmi, että kun Paula ja Ville asuivat ammoin 1980-luvun alussa Juuan vanhan sairaalan asuntolatalossa, samassa talossa asui nykyinen labrarouva äiteineen.

Labrarouva oli kuitenkin muutaman ratkaisevan vuotta minua nuorempi, joten tuskin loin häneen arroganttina teininä silmäystäkään. Tai jos loinkin, ajattelin, että äh, rasittavaa, jokin pikku kakara.

Tänään on taas Juuka-päivä. Paula on Ville-miesvainaansa kaverin ortodoksissa hautajaisissa ja minä toimin kuskina. Ortodoksiset menot ovat niin pitkät, että olen ehtinyt kirjoittaa neljä postikorttia, lukenut kommenttimuistutuksin Tuula-pikku pikku serkun kirjeen, aloittanut kirjeen Salosen Maritalle, vienyt Juuan kirjastoon viisi Alice Munroa, katsonut kirjastolla erityisnuoren Heidi .... valokuvanäyttelyn - se oli hyvä! - ja nyt istun Apsilla kirjoittamassa.

Söin kasvis-riisigratiinia ja hops, ortodoksinen kanttori sekä Mehtosen Helena kuorosta lähtivät tästä autolla Nurmekseen. Pakko mennä lounaspaikka Karkkun vastapäiselle parkkipaikalle odottamaan siskoa. Jatkan siellä käsin kirjettä.

En siis ole kuollut. Olen kyllä ollut puolikuollut leikkauksen jälkeen. Sientä poskiontelossani ei kahden viljelylausunnon perusteella ollut. En tiedä, jatketaanko sieniviljelmääni, sillä lausunnot eivät lääkärin ihmetyksen mukaan olleet lopullisia.

Joka tapauksessa kamalata oli. Leikkauksen jälkeen oli pitkään sellainen olo kuin Rovaniemen palloseuran jalkapallon pelaajalla, jolta veikkausvilppien vuoksi hakattu polvilumpiot murskaksi. Sillä erotuksella vain, että murskana oli vasen poskipääni.

Poskiontelostani valuu hernekeiton kaltaista kuplivaa räkää. En saa turistaa, mutta joskus yöllä on pakko. Sen jälkeen tuhannet pikku veitset viiltelevät tiehyettä - hernekeitto on ilmeisesti ollut suojaava kalvo. Tänään illalla harjoittelen poskiontelon itsenäistä huuhtelua.

Toistaiseksi toinen puoli päästä on ollut niin arka, että en ole voinu ajatellakaan huuhtelukannun nokan työntämistä sieraimeen.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi