Johtajuuden seitsemän syntiä sisältö vähän pettymys räväkän alun jälkeen

ma 12.9.2022

Johtajuuden seitsemän syntiä alkoi lupaavasti. Ensimmäiset luvut, Velttous ja Hekuma, olivat vimmaisia ja kriittisiä, mutta sitten, kun tuli puhe omistajuudesta ja palkitsemisesta luvussa Mässäily, mielenkiintoni herpaantui. En vain ollut kohderyhmää.

Isojen firmojen omistajuuden kysymykset eivät näppäilleet mitään kieliä minussa. Myös luvun Hekuma kohdassa, jossa puhuttiin firmojen itse rahoitetusta, järjestetystä ja läpiviedystä tutkimus- ja kehittämisprojektissa tavanomaisen kritiikin ulkopuolella, huudahdin puoliääneen; eiväthän isot firmat mitään innovaatiotaan rahoita itse. Suurimmat innnovaatioyritystuen saajat Suomessa ovat tyyliä Nokia.

Esimerkiksi meidän firma ei saa milloinkaan pennin jeesusta tuotekehitykseen, koska taseemme on huono. Emme pääse parantamaan tasettamme, sillä emme voi kehittää mitään, sillä rahaa ei ole. Puolen tunnin kuluttua alkaa toinen konsultointipäivä Seppo Hoffrenin konsulttitoimiston yrityskehittämisprojektissa. Maksamme tästä osan itse, osa rahasta tulee EU:lta, ESR:ltä, jos oikein ymmärsin.

Joka kohdassa näitä pikku pikku kehittämisprojektijuttuja täytän lomakkeen kohdan; olen työelämässä syrjäytymisvaarassa. Kuka oikeasti haluaisi palkata liki kuusikymppisen ylipainoisen, vallan- ja riidanhaluisen naisen, joka nauttii vallankäytöstä?

Mutta nyt on avattava hernekeittopurkki, sillä pakko syödä jotain ennen konsultti-iltapäivää. Johtajuuden seitsemässä synnissä oli pari oivallista kohtaa Rakennus- ja restaurointiliike Lapiomies Oy:n tilanteen ja tulevaisuuden hahmottamiseen. Muista kirjoittaa tänne muun muassa sivusta 89.

Jälkijättöinen neukkuvitsi sivulla 62 oli ... no aikansa elänyt. Väittäisin, että superkapitalismia ihailevasta ja uusliberalistisesta Suomesta löytyisi tuoreempia esimerkkejä tuotantolukujen vääristelystä, kun mittarit ovat mitä ovat.