Lisää Riku Siivosen Kaikista isäni tavaroista

ke 14.9.2022, no perkellll, tämä limpsahti nettiin jo tiistai-iltana

Kirjoitan tämän päivän merkinnän valmiiksi tiistaina. Odottelen tietoa siitä, onko Matin nilkka murtunut. Pitäisi alkaa lämmittää kamarin Kotikipinää. Uuni tuli Ulla-siskon ja Karinsa mökiltä. Puhuin aina Porin Matista. Kun luin uunin luukusta, että uuni on oikeasti nimeltään Kotilämpö, aloin nimittää sitä Kotikipinäksi.

Olkoon siis Kotikipinä. Paras uuni, mitä tiedän. Parempi kuin ammoin tuntemani Porin Matit. Niitä oli Matin mökillä Siikaniemessä pikku kamareissa. En tosin juurikaan muista, lämmitimmekö Siikaniemen mökin matteja. Meidän ison salin hopeanhohtoinen Kotikipinä on joka tapauksessa yliveto. Pelastanee talven. Yksi uunillinen pikku puita ja uunin kyljet hohkavat lämpöä vielä seuraavanakin päivänä.

Riku Siivosen kirjan nimi Kaikki isäni tavarat muistuttaa minua siitä, että Lapinlahden talomme hyllyssä on rivi John Irvingejä. Rakastan Irvingejäni. Ja! Kaikki isäni hotellit on minulta lukematta.

Riku Siivosen romaanissa on paljolti autofiktiota, vaikka Meri Valkama, Jukka Mallinen ja Parnasso -keisin jälkeen ei varmaankaan saisi lausua enää koko sanaa. Olen suruissani siitä, että Meri Valkama julisti termin pannaan Parnasso-vastineessaan Malliselle.

Asiasta kukkaruukkuun, kuten paljon ikävöimälläni tyttärelläni Marialla on tapana sanoa. Meri Valkaman omakohtainen faktiivinen juttu väkivaltaisesta parisuhteestaan on tausta-aineistona Emmi Laukkasen gradussa "Minun oli laihduttava ja muita päätöksiä - muutoshalu, terapiakulttuuri ja kirjoittajan läsnäolo omakohtaisessa aikakauslehtitekstissä."

Kun edellisen kerran etsin netistä Asta Lepän omakohtaista juttua syömishäiriöstään, tulostelin Emmi Laukkasen gradua ja näin kyllä Meri Valkaman jutun otsikolla: "Luuletko, että hakattu nainen on tyhmä?" En pystynyt lukemaan juttua. Minä olen ollut nainen, joka olen jäänyt väkivaltaiseen suhteeseen ja olen nainen, joka en voi vihata väkivaltaista kumppaniani. En vihaisi, vaikka hän ei olisikaan kuollut.

Tämä on ristiriitaista. Pääsin väkivaltaisesta suhteesta Matin avulla. Matti tiesi, minkälaisen paketin saa. Minäkin tiesin, minkälaisen häntäheikin saan. Me ajattelimme kummatkin, että parannamme toisemme. Ja niin lopulta teimme. Se vain ei ollut ihan muutaman vuoden juttu. Parikymmentä vuotta ponnistelua ja kyllä se sitten siitä. Lopussa kiitos seisoo.

Mietin pääni puhki, miksi kriitikko Pasi Huttunen ei tullut kosketetuksi Riku Siivosen romaania lukiessaan. Olisiko ollut romaanin ajoittainen yli-ironinen ote syynä? Se sen täytyy olla! Ikään kuin minäkertoja olisi käyttänyt ironista sävyä etäännytykseen ja esimerkiksi minun oli päätettävä, että otan tosissani ja suoraan romaanin kapitalisminvastaiset kohdat.

Mistäpä minä itse asiassa tiedän, vaikka Siivonen olisi kieroillut ja vittuillut meille tyhmille, jotka olemme vilpittömästi kapitalismin vastaisia.

Romaanin minäkertoja kuvaa aikoja, jolloin tapasi nykyisen kumppaninsa Taiteilijan. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa ja ensin Taiteilija purki liittonsa ja sitten minäkertojan toinen vaimo tuuppasi miehen pihalle. Jäi vähän epäselväksi, olivatko Taiteilija ja minäkertoja pariskunta, joka oli pariterapiassa parisuhdevaikeuksien takia, vaikka molemmilla oli omat kumppanit.

Kohta oli hauska. Joskin asia on minulle edelleen kipeä. Voisin hyvin kuvitella, että Matin uskollinen neitsyt, neiti Satiainen olisi taluttanut minun aviomieheni pariterapiaan sen vuoksi, että hehän seurustelivat liki kymmenen vuotta kummankaan kumppanin siitä mitään tietämättä - eikä aviomieheni näyttänyt merkkiäkään siitä, että olisi ollut vaimoaan, minua jättämässä.

Ja kuinka me Matin kanssa pilkkasimmekaan tyhmän neitsyen poikakaveria, elähtänyttä cowboyta. Matti joskus näytti auton ikkunasta, että tuossa se Asik... ei kun Satiaisen poikaystävä nyt menee. Piti sanomani, että ai, tuohan näyttää aivan elähtäneeltä playboylta, mutta Matti kuuli, että elähtänyt cowboy, sen alan ammattilainen kun on. Sen jälkeen miespolo kulki meidän perheessä korkonimellä Elähtänyt cowboy.

En tiedä, mitä mieheni päässä liikkui, kun kävi neitsyensä luona kahvilla cowboyn ollessa Lapinlahdella. Pelasivat kuulema lautapelejä ja Matti naureskeli cowboyn juttuja. Voi neiti Satiaisparka! Miten Hänen Rakkaansa Pakkomielle on häntä minulle, vaimolleen, pilkannut.

Toisaalta. Ei neiti Asik... ei kun Satiaisella ole kaikki ihan kotona. Hän varmaan sai jotain outoa orgastista tyydytystä siitä, että ajatteli miehiensä ystävystyvän. Tai jännitystä.

Joka tapauksessa kirjailija Siivonen panee minäkertojansa puolustelemaan sitä, että tavattuaan jo Taiteilijan tapaili romanttisessa mielessä muitakin naisia; minäkertoja kartoitti parisuhdemarkkinoitaan. Kun sitten Taiteilija kirjoitti elokuvakäsikirjoitusta heidän suhteestaan, ei minäkertoja ottanut kässäriä terveenä peilinä kasvojensa edessä, vaan uhkaili Suomen Elokuvataiderahaston siivoojaa sillä, että kässäri ei saa saada instituutiolta rahoitusta.

Hihittelin siinä kohtaa ja monessa muussakin. Oikeasti tiedän, että asia ei ole niin helppo ja hauska ollenkaan, mutta nauru jotenkin auttaa. Mitenkäköhän itse saisin oman romaanikässärini taas eteenpäin? Joko uskallan vähän nauraa asialle? Matti itse asiassa arveli, että joskus nauramme yhdessä kaikelle "sille". Olin siinä kohtaa niin murusina, että ajattelin: "Vedä, jätkä, vittu päähäs!"

Samalla suunnittelin vetäväni hänen peniksensä peräsuolensa kautta kurkkuun ja silmämunista ulos. Myös sellainen mielikuva auttoi, että kun Matti saa muistisairauden ja tulee lapseksi jälleen, lähden minä senioritanssikurssille ja vien Matin neiti Asik... Satiaisen vuokra-asunnon ulko-oven taakse vaippapusseineen ja sanon, että tulen sitten illalla hakemaan, heippa!

Matin kiimaisesta suikkarimummukasta, vaikka jonkinlainen omaishoidon kokemusasiantuntija hän onkin, ei enää sitten liene hoitoavuksi. Hän on toivottavasti siinä vaiheessa jo kuollut. Onhan hän vanhempi kuin Matti. Toivottavasti on kuollut jo nyt tai ainakin kovin lähellä kuolemaansa.

Tarkkaavainen lukija huomaa, että vieläkin sattuu. Koskee.

Joka tapauksessa Riku Siivosen romaanin minäkertoja on ihan kuin Matti! Minäkertoja sanoo näin: "... minun on aina ollut helppo saada huomiota vastakkaiselta sukupuolelta, samaltakin. Se johtuu siitä, että olen tarpeeksi miehinen ja määrätietoinen, mutta samalla herkkä ja avoin. Tunneälykäs tapaus (tätä ei valitettavasti voi Matista sanoa). Sellainen, joita nykyajan tiedostavat kaupunkilaisnaiset niin turhaan etsivät halutessaan heille sopivan miehen (no, Matilla näitä pyllyyn liimautujia on ollut joka yhteiskuntaluokasta, maalta ja kaupungista). Joka on yhtä aikaa monta asiaa; feministinen orhi ja tunneälykäs maskuliinipommi. Sen olen oppinut jo tähän ikään mennessä, kaikki perinteiset roolit on syytä ottaa käyttöön silloin, kun makuuhuoneen ovi sulkeutuu sinun ja kumppanin takana. Juuri siinä kohtaa laveampaa mieskuvaa ei kaivata. Pitää olla määrätietoinen ja pitää johdattaa hellästi ja sitten ottaa rajusti."

"Olen jo lapsesta asti oppinut aistimaan tunnelmia ympärilläni. Näen jo kaukaa ristiriidat ja osaan ratkoa sosiaaliset tilanteet menestyksellä, koska pelkään konflikteja. Tiedän myös, mitä toinen ihminen haluaa kuulla. Ihmiset voi jakaa muutamaan tyyppiin: yksi haluaa, että häntä kuunnellaan, helppoa. Toinen haluaa kohtuullisesti vastusta. Häntä pitää kuunnella, mutta ei saa myötäillä liikaa. Välillä pitää olla korskea ja kontrata toisen näkemyksiä. Kolmas on äkkiväärä ja kaipaa toiselta samaa. Pitää olla ensin yhtä ja sitten toista. Hyppiä älykkäästi siellä ja täällä. Kaikki näistä haluavat tulla nähdyksi seksuaalisesti kiinnostavina, mutta pitää olla tarkkana, milloin antaa sen myönnytyksen."

"Liian aikaisin sitä ei kannata tehdä. Pitää saavuttaa luottamus. Osaan tämän kaiken suvereenisti ilman sen kummempia oppaita tai vinkkejä. Lisäksi vaikutan rehelliseltä. Puhun yksityisiä asioitani kovin varhain uusienkin tuttavuuksien kesken. Paljastan heikkouteni."

"Kokonaan toinen asia on, paljastinko koskaan oikeaa minääni. Koska ei minulla ollut käsitystä, mikä se oli. Sitä paitsi janosin niin paljon hyväksyntää, että lähdin kaikkien matkaan, jotka osoittivat minua kohtaan kiinnostusta. Seksi ei minua kiinnostanut. Lupaus siitä, hyväksyminen tuotti jo täyden tyydytyksen. Vaikeaa oli sitten se, miten irtautua suhteesta, joka oli alkanut, koska silloin olisi tullut hylätyksi, vaikka itse hylkäisi. Eikä tässä kohtaa ollut syytä miettiä kuin omia tunteitaan. Tuloksena liuta loukattuja ihmisiä ja näköjään jälleen yksi näennäinen psykologinen selitys. Pitäisi varmaan perustaa henkisen valmennuksen toiminimi ja lyhytterapiainstituutti: `Ihminen ta-vat-ta-vis-sa!" olisi sille hyvä nimi, sillä self help -sukupolvi ei osaa lukea."

Matin nilkka ei ole murtunut. Sytytin tulen Kotikipinään. Kuuntelin vähän eteenpäin Riku Siivosen Kaikki isäni tavaroita. Nyt tajuan, miksi kriitikko Pasi Huttunen nyreili ja hapanteli Siivosen kirjalle. Ei tullut kosketetuksi. Loppupuolella on teksti, jonka Siivosen minäkertoja kirjoitti. Siinä on sielun valkeita ja jotain ... palkeita. Tekstissä soitetaan jotain.

Minäkertoja lukee tekstin Taiteilijalleen. Taiteilija sanoo, että teksti on oikeastaan ihan kaunis - siinä puhuttiin myös hullusta naisesta, joka tunkee kirjoittajan elämään. Kun oli saanut kommentin Taiteilijalta, minäkertoja kiskaisee maton alta: Hän kirjoitti tekstin alunperin vitsiksi.

Minäkertoja on lukenut Leo Tolstoin Mitä on taide? Minäkin olen sitä lukemassa. Tosin lupaavan alun jälkeen selasin sivukaupalla esseekokoelmaa. Luen sitä virolaisen Tõnu Õnnepalun tähden. Haluan kirjoittaa kirjallisuusesseen - en oikeastaan Tõnu Õnnepalun tuotannosta, vaan haluan hänen tuotantonsa kautta tutkailla sitä, miksi en pidä virolaisista.

No vittu, miksi niin muka ei saa tehdä? Häh? Vetäkää käteenne te, jotka sanotte, että ei saa. Juu, olenpas nyt rakentava tänään tiistaina 13.9.2022.

Riku Siivosen minäkertoja tunnustaa ottavansa Tolstoilta yhtä ja toista omaan käyttöönsä - esimerkiksi sen, että kaunokirjailija sepittää liikuttavia tarinoita omasta päästään, jotta lukija liikuttuisi. Kirjan loppua kohti tulee jotenkin tympeä olo.

Kuinka paljon Riku Siivonen loppujen lopuksi romaanissaan vain vittuilee?

Tai no, tässä kohtaa ainakin vittuilee hyvin herkullisesti. Suomi on jakaantunut kahtia: on tyhmät persut ja heitä voisi arvostella, jos ei niin kovasti pelkäisi tulevansa yhdistetyksi punavihreään rintamaan. Tai sikäli mikäli mitään rintamaa siellä suunnalla edes on. Punavihreäthän eivät ole kiinnostuneita kuin itsestään. Sitä paitsi punavihreille huono-osaisista on vain hyötyä. On laskettu, että sata köyhää työllistää keskimäärin kaksi köyhyystutkijaa ja yhden köyhyysjournalistin.