Tommi Melender ei ole niinkään kiinnostunut ihmisistä

Kysymys luomakunnan päivänä: Pääsevätkö kissat taivaaseen?

to 1.9.2022

Kirkkovuoden ensimmäinen päivä ja luomakunnan päivä. Taipaleen ortodoksisen seurakunnan sivuilta löysin teologi Petri Gyllströmin kirjoituksen siitä, voivatko kissat päästä taivaaseen. Etsin oikeastaan Juuan tiistaiseuran kokoontumispäiviä pannakseni ne kalenteriin, jotta tietäisin, missä Paula-sisko milloinkin hiihtelee.

Gyllström aloittaa tekstinsä kertomalla, kuinka ikävöi veljensä kissaa; Kristuksen taivaaseenastumisen päivänä kissa oli mennyt tuonilmaisiin. Eikä oikeastaan ole kyse "kissasta", vaan ainutkertaisesta persoonasta nimeltä Hapsu.

Teksti on ehkä lajia "Näin matkalla kirkkoon oravan...". Laji lempeitä ja lapsekkaita papin puheita, yleensä luterialaisia saarnoja, pimpeloitti niin kovasti Taina Westiä Imagen artikkelissa "Mitä loogista on uskoa Jumalaan?" (Image 29.12.2021) "Taina West vastaa että ei mitään, ja siksi se on niin helpottavaa."

https://www.apu.fi/artikkelit/taina-west-olen-ortodoksi-ja-uskon-jumalaan

West liittyi ortodoksiseen kirkkoon, koska ortodokseilla papit eivät mussuta saarnoissaa niin kuin luterilaiset papit:" ... Koska (ortodoksisen palveluksen) kaava on aina sama, ei tarvitse pelätä, että pappi kertoo, miten hän eräänä päivänä näki oravan puussa ja hänelle tuli siitä mieleen, miten me olemme kaikki pieniä oravia Jumalan suuressa puussa."

Westin haastattelu oli hyvä ja kiinnostava ja jaoin monet kohdat. Tosin pidän Pyhän Kolminaisuuden käsitettä teoreettisena ja elämälle vieraana, kuten Jehovan todistajatkin. Enkä ole varma Jeesuksen jumaluudesta. Olen harhaoppinen, hereetikko.

Taustalla soivat Samuli Edelmanin virret. Johannes Lahtelan kirjoittama Samuli Edelman -elämäkerta on vielä kuuntelematta. Johannes Lahtelan ja Anniina Holmbergin yhteiskirjan Pää pilvissä - kiviä kengissä lähetin Esko Laitiselle, nimimerkki klovni-runoilijalle.

Johannes Lahtela kuvaa kirjassa inhorealistisesti, mitä tapahtuu, kun ihminen alkoholisoituu. Hän ei salaile eikä peittele. Välttämätön kuvaus oli esimerkiksi Esko Nikkarista Vaasan kaupunginteatterin lavalla Equus -näytelmässä. Equus oli Johannes Lahtelan ensimmäinen rooli ammattinäyttelijänä ja hän saattoi potea Alain Strangina omaa mielisairauttaan ja raitistumisensa kasvukipuja sekä tuskia.

Kymmennen esityksen jälkeen näytelmä vedettiin ohjelmistosta, sillä näytelmän psykiatria esittänyt vanheneva tähti, Esko Nikkari, paskoi huosuihinsa heti ensimmäisessä näytöksessä.

Olin ammoin Ysaon erinomaisessa päihdetyön hoitoonohjaus-koulutuksessa sen vuoksi, että olimme joutuneet siihen mennessä poistamaan työmaalta päihtyneitä työntekijöitä. Tai yhden poistimme ja toiselle kerroimme, että seuraavana aamuna on puhallutus. Päihdetyön koulutuksessa Eksoten päihdepsykiatri Juha Kemppinen näytti diakuvana, miltä alkoholistin kylppäri saattaa näyttää.

Sain tuta asiaa konkreettisesti, kun olin valvomassa ylemmän keskiluokan rivitalo-asunnolla päihdekämpän siivousta. Ensin marssin paikalle tomerana, että voin auttaa siivousfirmaa vaikka tyhjien pullojen roudauksessa, mutta jouduin peruuttamaan eteisestä takaisin kuistille.

Yökkäsin. Vatsani kääntyi nurin ja ammattisiivooja lohdutti, että näin hänellekin kävi ensimmäisen päihdekämpän siivouksessa. Tuli oksennus.

Alkoholi muuttaa ihmistä. En usko, että pysyvästi. Uskon, että viinamarinoidut aivosolut voivat palautua. Kirjailija Matti Pulkkinen oli varmaankin promilleissa elämänsä viimeiset vuodet, ellei peräti viimeiset vuosikymmenet. Naivisti Mikko Valtosta haastattelin Matti ja Liisa -lehteen 2000-luvun alussa, kun hän oli vielä kuosissa.

Pulkkisen kuoleman jälkeen koetin pitää yhteyttä Valtoseen sen vuoksi, että Valtonen oli linkki Pulkkiseen. Ei onnistunut. Valtonen oli liian syvällä päihdemaailmassaan ja hänen ystävänsä pitivät visusti huolta siitä, että Känniystävyyden Talosta (John Steinbeck, tiedättehän?) ei lähdetty ulos.

Niinkin voi elämänsä elää.

Googlasin Johannes Lahtelan, kun etsin, oliko Esko Nikkari -kohta tosiaan Lahtelan ja Holmbergin kirjassa. Lahtela on ilmoittanut 18. elokuuta, että ovat eronneet näyttelijä Anna-Leena Sipilän kanssa. Samassa Johannes Lahtela luopuu pappeudesta.

Jahas, taitaa olla Johannes Lahtelalla joku toinen. En usko, että erova haluava puoliso siirtäisi hääkuvaa puhelimensa roskiin, kuten Anna-Leena Sipilä tekee. Ja heidän 18-vuotishääpäivänsä oli viikko ennen eroa.

Pettymys. Juuri kun luin Lahtelan Pää pilvissä -kirjasta, kuinka teatteri antoi hänelle "suuren rakkauden", Anna-Leena Sipilän. Johannes Lahtela tuntuu nyt yht´äkkiä jotenkin saippualta. Hänestä ei saa otetta. Niljakas pinta. Tunnustuksia tunnustuksen perään ja sitten: "Kiitos Anna-Leenalle yhteisistä vuosista, matkamme oli kaunis kaikessa rosoisuudessaan."

Takaisin pappeihin, jotka näkevät matkalla kirkkoon oravan puussa. Olen heidän puolellaan. Ihan lammasosastoa en ole ja inhoan liian lammasmaisia kielilkuvia, mutta oravat puussa ovat kivoja ja kissat ihan varmasti pääsevät taivaaseen.

"Kun siis tuleva valtakunta koittaa, ja pääsemme taivasten valtakunnan loppumattomaan iloon, voimme olla varmoja, että rakkaiden sukulaistemme lisäksi, myös Jumalan ´vähäisemmät´ luomukset liittyvät kanssamme tähän ilojuhlaan." (TM Petri Gyllström)

Uusimassa Parnassossa (4/2022) oli esseisti Tommi Melenderin teksti "Inhimillinen tekijä". Tekstissä Melender viittaa lempikirjailijaani Jonathan Franzeniin tuon tuostakin varoittavana esimerkkinä. Jonathan Franzen on kuulema tyhjiinveivaaja.

Rakastan Jonathan Franzenin Crossroadsia. Kirjailija ymmärtää ja rakastaa ihan jokaista henkilöään. Jopa pappismiestä, perheen isää, joka rakastuu nuorehkoon ja timmiin leskeen. Pappisisän poika näkee isänsä lävitse terävällä katseella: heikko mikä heikko, flirttailee seurakunnan tilaisuuksissa kaikkien naisten kanssa.

Tommi Melender kirjoittaa: "En ole erityisen kiinnostunut ihmisistä, mutta ajatuksista jaksan viehättyä loputtomiin." Mnjaah, kukin tavallaan. Melenderin esseekirjat ovat erinomaisia, mutta hänen kaunokirjansa ihan sököstyksiä.

Tai ne eivät vain kosketa minua, sillä hänen romaaniensa ihmiset ovat kylmiä ja kolkkoja.