Groteskiuksista uusimman Imagen sivuilta ja mitä ihmettä - eikö Meri Valkaman kirjoitus Parnassossa ollutkaan vastine Jukka Mallisen pöljäilylle?

to 20.10.2022

Rautavaaran Kaivokosken yllä on huikea sinitaivas. Täksi päiväksi oli monta suunnitelmaa ja lopulta päätin, että emme muuta tänään yhdeksikään yöksi vielä Lapinlahdelle. Siunattu tällainen elämä! Voimme lähteä tai olla lähtemättä. Ajattelin, että kirjoitan tänään ja samalla lämmitän jonkin uuneista, puen ylle ja haen Matin jostain päin Ylä-Savoa, minne nyt saattuukin laskeutumaan.

Äsken mies soitti Rissalasta, että siellä pilvet roikkuvat alhaalla ja ilmeisesti sama ilmiö on Mäntsälään asti. Lisäksi Jyväskylän yläpuolinen ilmatila on varattu. Alhaalla olisi voinut lentää. Lentosankarit eivät nouse ilmaan ja Matti tulee takaisin.

Aikaa on vajaa tunti.

En nyt yllättävän käänteen takia ehdi tehdä kaikkea tai edes kirjoittaa kaikkea, mitä ajattelin, mutta mukava juttu on, että mies saattaa tulla keittämään perunoita myöhäislounaalle. Leipää meillä on niin paljon kasautuneena, vaikka lehmät söisivät. Päällimmäisen nälän sammuttamiseksi saatan valita.

Astiat sentään tiskasin. Kuuntelin toiseen kertaan alulle Annie Ernaux´n Vuodet. Keväällä etenin sitä tunnin ja kaksikymmentäyksi minuuttia, mutta lakkasin kuuntelemasta ensimmäisen kohtauksen - nainen kyykkypissalla kahvilan takana - jälkeisen groteskin vitsin jälkeen: Äiti neuloo tulevalle vauvalle nuttua ja napsii talidomi-lääkkeitä. Kun häntä varoitetaan lääkkeiden vaikutuksesta sikiöön, tämä sanoo, että no mutta kun en osaa neuloa hihoja.

Pumppasin kaivosta vettä sankoihin. Nielaisin niin, että kurkustani kuului glumps ja korvani menivät kiinni. Olin pysäyttänyt pulinan vajaan puolentoista tunnin kohdalla ja nyt astioita tiskatessa ajattelin, että voisihan tätä vaikka kuunnella.

Kun Ernaux sai Nobelin-palkinnon, ajoin seuraavana päivänä Paula-siskon luokse Juukaan KUGilla, siinä on toimiva autoradio ja sattumoisin HIrvivaarantietä ajaessa kuuntelin jonkun mainion kirjallisuus-kulttuuriohjelman Nobel-palkitun Ernaux´n tuotannosta. Jäin kuuntelemaan radiota, sillä Storytel pudottaa Hirvivaarantiellä aina kyydistä, jos tulee jokin keskeytys. Kuten puhelu tai ronkin kirjaa taaksepäin.

Vuodet on omaelämäkerrallinen, vaikka siinä kirjailija ei käytä siinä minämuotoa. Ernaux etäännyttää kirjoittamalla itsestään kolmannessa persoonassa.

Ajattelin radio-ohjelman jälkeen, että aijaa, niinkö Vuosia luetaan ja aloin harkita, että voisihan sitä koettaa uudestaan. Eilen Jari Sinkkosen Psykopatian monet kasvot tuli loppuun ja haluaisin kirjoittaa siitä sata kilometriä. En vain tiedä, milloin. Huomenna tulee firmaan konsultti ja viikonloppuna pitää varmaankin raataa Matin iloksi.

Nyt keksin. Voimme huomenna tuoda lastin polttopuita Kaivokoskelle samalla. Ettei ihan mene päivä istumiseen. Kun tiskasin Ernaux kertoi, mitä entisistä suhteista ja avioliitoista on jäänyt jäljelle. Venäläisestä miehestä on jäänyt muutama venäjänkielinen fraasi ja ranskalaisesta pullistelevasta aviomiehestä latteuksia, joita kuitenkin kirjailijan suusta aina välillä pääsee, halusi hän sitä tai ei: "Onkiva rovasti onki varovasti ja on silti ihan kiva rovasti."

Uusimmassa Imagessa (11/2022) esseisti Artemies Kelosaari kaipaa kirjallisuuteen vaarallisuutta otsikolla Vailla vaaraa. Koin aika puberteettiseksi hänen toiveensa siitä, että kirjallisuuskekkereiltä lähdettäisiin jatkoille kännäämään punaviinin avulla.

Voi hyvää päivää sentään näitä nuoria vihaisia miehiä. Hesarin kriitikko Juhani Karila ylistää Kelosaaren kirjaa Omenatarha sanalla anteeksipyytelemätön. Sukupolveni kirjallisuusguru Markku Nii Ku Eskelinen opetti minulle opuksessaan Raukoilla rajoilla, että jos kirjailija on anteeksipyytelemätön ja kirjoittaa anteeksipyytelemätöntä tekstiä, en koske siihen kolmen metrin kepilläkään.

Markku Niiku Eskeleinen vertasi Matti Mäkelän parodista Rakkausromaania anteeksipyytelemättömään Ritva Ruotsalaisen Pandoraan. Tarkistan tämän, kun saan hilattua Raukoilla rajoilla Kaivokoskelle. Kirja on tietenkin nyt Lapinlahdella. Mäkelän Rakkausromaani oli kuulema pikku perverssi. Minä kiljumaan siinä kohtaa ääneen: ISOPERVERSSIKÖ PITÄISI OLLA?

Ainakin anteeksipyytelemätön, näin ymmärsin. Joka tapauksessa Artemis Kelosaari esseensä mukaan haluaisi kännätä enemmän ja ärsyttää pikku porvareita. Esseensä loppupuolella hän tulee kuitenkin sihen tulokseen, että aseena voisi olla kauneus. Kauneutta hän löytää groteskudesta, aivan oikein, juu, ja tämä on hyvin kirjoitettu: "Jopa optimismi ja elämänilo voivat olla aika kapinallisia pyrkimyksiä tässä maailmassa!"

Sitten Kelosaari mielestäni epäloogisesti huitelee taas kolmikymppisen miehen maailmassa: Pitää päästä samaistuttavuuden toiselle puolelle. Sen kun kirjoitatte poikaparat niin, että entiset äidinkielen opettajattarenne eivät voi kirjoituksiinne samaistua.

Siitähän se riemu repeää, kuten Antti Hurskaisen Kuihtumisessa.

Kirjallisuustoimittaja Venla Rossi piti Sanna Karlströmin runokirjasta Pehmeät kudokset. Hän johdattelee aiheeseen tunnustamalla sympaattisesti, että on ammoin kirjoittanut rakkausrunot.fi:hin. Nettialustalle kirjoittivat kaikki! Ihan kaikki ja alustalla piti myös kommentoida toisten runoja.

Kaikki vain into pinkeänä kirjoittivat eikä kukaan kommentoinut. Sama kuulema koskee Podcasteja. Niitä tekevät kaikki, vaikkeivät oikeasti osaisi. Rossin mielestä vallitsee aitouden ja autenttisuuden aistiharha: "Ikään kuin ihmisten syvin ja paras olemus paljastuisi, kun hänet laitetaan (po. hänet pannaan - oikeasti ruokaa vain laitetaan, Kotuksen mukaan panna-verbiä kaihdetaan aivan turhaan ja miksi Venla Rossi nyt sievistelee tässä, oi Artemis Kelosaari, tule aiemmilta sivuilta apuun!) pieneen koppiin mikrofonin ääreen ja annetaan epämääräinen teema, jonka ympärillä sitten jauhetaan latteita klišeitä ja itsestäänselvyyksiä."

Mietin, että netin maailma on huikea. Facebook on huikea. Tavallisten ihmisten tavallisia juttuja, vaikkakin joskus kaunisteltuna, hienoa ja demokraattista. Ilman portinvartijoita. Myönnän kyllä, että en juurikaan lue toisten kirjallisuusblogistien kirjoituksia. Tai luen mieluummin kritiikit esimerkiksi Kiiltomadosta tai vaikkapa Imagesta, jossa olen usein eri mieltä Silivia Hosseinin kanssa. Mutta ei se mitään, joskus voi lukea kritiikkejä ja toimia niitä vastaan ja joskus voi olla niin kuin Jari ja Kati Tervon Ukon kanssa, että eipä tullut kuuntelemisesta mitään.

Ei vain napannut pölinä koiranpennun ottamisesta. Silvia Hosseini lyttäsi Tervon pariskunnan mukellukset. Ostin Kati Tervon Punaisen padan, kun kävin Nurmeksen Sanajalassa ja luin kirjasta seisaalleni fenkoliluvun. Arjen kuvaukset ovat ihania, siitä Kati Tervon pikku kirjasissa pidän, mutta Jari Tervo pilasi Ukon. Niin se on, nyt sen tavoitan. Se, että uuvahdin Ukkoon alkumetreillä, on kirjailijamiehen vika!

Olisipa Kati Tervo kuvannut koiran ottoa ja kuvannut samalla miestään ikään kuin sivussa! Punaisessa padassa on lisäksi ruokareseptejä, kuten estetiikan professorin Aarne Kinnusen ihastuttavassa Päätoimisessa elämässä.

Taide on sielun pesutupa -kirjoitusta ihmettelen. Kirjoittaja on tunnettu suomalainen pitkän linjan kirjailija. Kolumni on uusi sarja ja siinä oli hyviä ajatuksia kulttuuriseteleistä psykoterapialähetteen sijaan, mutta Parnasso-osiota en ihan ymmärtänyt.

Parnasson kritiikki on paikallaan. Lehti ei varmaankaan kiinnosta "piirejä", kuten ennen muinoin, mutta kyllähän lehti julkaisi Meri Valkaman vastineen ja isosti julkaisikin heti Parnasson seuraavassa numerossa (4/2022 Teesi). Meri Valkama oli sitä mieltä, että autofiktion tulee kuolla ja kirjoitus oli oikeastaan antiteesi (eikä Teesi) Mallisen mökellykselle.

Lukijakirjeissä oli Parnasson toimituksen anteeksipyyntö Valkamalta. Jukka Mallisen anteeksipyyntöä ei ollut, mutta en tiedä, onko Mallinen niin möllö, ettei pystynyt pyytämään anteeksi vai lankesiko mies ryyppäämään ja meni maan alle.

Muutenkin esimerkiksi Mikko Kärnän haastattelu oli outo. Eikö sen painamisen aikaan vielä ollut tiedossa, että Kärnä asettuu eduskuntavaaleihin ehdolle Helsingissä?

Venla Rossin perusteellinen reportaasi Tampereen työväenkirjallisuuden päiviltä ja teemasta yleensä oli eri hyvä. Kommentoin sitäkin joskus, mutta nyt tulet lieteen, Matti on jo aika lähellä. Perunat esille. Voisin tehdä esivalmistelutyöt, jotta Matti voi sitten gourmet-perunakokkina hoitaa varsinaisen keittämisen.