Hyvinvointijohtaja Marko Korhonen, meidän Marko, ei ole raportoinut Pohjolan Sanomiin Arto Mellerin runokiertueesta Kemiin

ke 19.10.2022

"Hei! En tiedä, mahtaako blogisi olla enää toiminnassa, mutta voin vastata kysymykseen, joka alla on askarruttanut sinua alla olevassa merkinnässä (törmäsin vanhoja juttuja googlatessani tähänkin tekstiin) vuonna 2013. Olet ehkä ehtinyt kysyäkin aiheesta kunnanjohtajalta.

http://www.piavalkonen.fi/blogi/2013-04-2000009860

Arto Mellerin elämänkerrassa mainittu Korhonen olen minä. Olin tuolloin töissä pohjoisessa ja sain komennuksen kyseiselle runokiertueen keikalle. Juttu oli otsikoitu muistaakseni ´Melleri in motion (Melleri liikuttuneena).´ Keikka oli alusta loppuun miestä väkevämpää nauttineen runoilijan kompastelun seurantaa ja raportti sen mukainen. Todennäköisesti tuosta jutusta löysivät aiheen radiosketsilleen myös Jope Ruonansuu ja Jari Vesa, jotka pyörittivät yhdessä Tommi Reposen kanssa Radio Perämeressä (Ylen kanava) ohjelmaa nimeltä Elvis-osasto.

Eli en ole toiminut kunnanjohtajana tai muissakaan kunnallisissa tehtävissä, ainoastaan erilaisissa toimitushommissa.

Marko Korhonen
vastaava tuottaja
Erä"

Mietin kymmenisen vuotta sitten, kirjoittiko meidän Marko, nykyinen hyvinvointijohtaja Marko Korhonen, nuoruudessaan kulttuurijuttuja Pohjolan Sanomiin. Hänhän tuli Savoon, Kaavin kunnanjohtajaksi, Kemistä. Jokusen ajan kuluttua Marko Korhonen tupsahti Lapinlahden kunnanjohtajaksi mustana hevosena, virallisen haun ulkopuolelta.

Ei ollut meidän Marko Pohjolan Sanomissa. Olikin Erä-tuottaja-Marko Korhonen.

Muistan, kuinka sain puhelimessa tiedon siitä, että kukaan kunnanjohtajaksi hakenut ei tulekaan valituksi. Olin hiihtämässä Mykkäsen pellolla Lapinlahden-talomme Linnansalmentien töyrään toisella puolella. Oli syksy ja lunta juuri sen verran jäisen kynnöksen päällä, että pellolla saattoi ihan randomina hiihtää. Tulee äkkiä mieleen syntymäpäiväruno, jonka sain ja etenkin sen viimeinen säie:

"Pia
pian
  ei yhtäkkiä
sateisen lokakuun pilvet väistyvät
eivät peitä enää mielen maisemaa

Pia
pian
  ei yhtäkkiä
pilvetkin saavat levätä
  myös tuuli ja sanat
hetken ajatus on aurinko

Pia
pian
  ei yhtäkkiä
lumen valkea huntu peittää maan
ja pian Pian suksi...
suksi,ei luista mihinkään....."

Runoilija-klovni kysyi, mitä haluan synttärilahjaksi. Tekstaroin takaisin, että joko pakan lyijykyniä, joiden toisessa päässä on hyvä pyyhekumi tai synttärirunon! Runoilija-klovni opetti minut käyttämään lyijykyniä. Sain niitä häneltä joskus joululahjaksi ja sen jälkeen kirjoittamisen opettaja Marja Viik kehotti minua kirjoittamaan käsin.

Nyt olen tajunnut, että käsin kirjoittaminen tekee hyvää aivotoiminnalle. Tarkoituksena on myös hitauttaminen, mutta siinä olen vielä huono. Esimerkiksi maanantaina kirjoitin käsin muutaman kirjeen ja ai, että oli huono aivopäivä. Kirjaimia jäi väliin ja koska ajatukseni laukkasi tuhatta sekä sataa, olin ajatuksissani jo pari lausetta kirjoitustani edellä; ja poks, kirjoitin aina välillä kirjaimia juuri siitä lauseesta, jossa olin jo menossa.

Seuraava askel on opetella niin kaunis kaunokirjoituskäsiala, että Toppa-serkkuni saa selvää. Toistaiseksi pystyn kirjoittamaan kirjeen päiväyksen nätisti. Jos sen jälkeen jatkan kaunokirjoitusta, tulee sotkua. Vielä myös koittaa päivä, kun suunnittelen kirjoittamani postikortin etukäteen graafisesti niin, että en joudu jatkamaan ajatusta kortin reunoja pitkin alhaalla, sivulla sekä ylhäällä.

Mutta ei kaikkea kerralla.

Muistisairauden viivästämiseksi pitää harjoittaa kaikkea kummallista. Täytyy tehdä vaikeita asioita. Joskus kun olen laskutuspäivää edeltäneenä yönä nukkunut hyvin, lasken asioita päässäni. Päässälaskussa joutuu pitämään ajatukset kasassa.

Tämä tietenkin vaatii laskun saajalta pitkämielisyyttä. Esimerkiksi läpilaskuista, joihin rautakaupat ovat tunkeneet monta eri työmaata samaan, nypin työmaita erilleen ja käytän, jos ei nyt ihan päässälaskua, mutta lasken paperille - siihen laskuun. En halua käyttää laskinta, sillä se mielestäni rappeuttaa aivoja.

Teen toki tarkistuslaskennat. Osin päässä ja osin paperilla.

Tahdon myös poisoppia maneereistani. Tikkisen Hannele antoi palautteen Tõnu Õnnepalu -esseestäni ja se kuuluu näin: "Esseesi rakenne ja idea olivat hyviä. Tekstissäsi sun elämä ja Õnnepalun elämä kohtaavat aika ajoin. Näen sen kuvana. Niin kuin profiili DNA:sta. Välillä kohtaamiset PIKKUISEN ryöstäytyvät sun elämän puolelle - essee oli kuin orapihlaja-aita. Aita etenee, joo, mutta leikata pitäisi rönsyjä. Silleen siistiks´. Joo, inhaa on, mutta sinä nyt tietysti rönsyilet vielä ittes haudasta ylös!"

Ihana palaute! Keskustelen toisaalla Õnnepalun Suomen-kustantajan kanssa siitä, miten virolainen kirjailija tuli hänelle. Pitää vielä kysyä, mitä saan ottaa tänne blogiini keskustelusta. Nyt menen inhoamieni klikkausotsikon puolelle, mutta Kirjokannen Õnnepalu-julkaisijuushistoriaan liittyy olennaisesti Matti Mäkelän vaimo Helmi Järviluoma-Mäkelä.

Iloitsen siitä, että olen kuvallisesti lahjakkaan ihmisen (Hannelen) päässä onnistunut herättämään kuvia! Ja rönsyilykritiikki on aiheellista. Se on piirre, joka tiukan tikistetyn uutistekstin ja pöljän kepeän baginoinnin jälkeen on muodostunut tämänhetkiseksi kirjoittamisen maneerikseni.

Palaan marraskuiselle Mykkäsen pellolle ja vuosi on paria ennen blogimerkintääni, jolloin olen ollut tarkastuslautakunnassa ja pohtinut, onko meidän Marko, kunnanjohtajamme, oikeasti sitä mieltä, että hyvinvointivaltio on kuin pyramidihuijaus vai onko Iisalmen Sanomien pääkirjoittaja ehkä tajunnut jotain väärin.

En muista, miten stoori päättyi, mutta arvelen, että pääkirjoittaja, joksi arvelen silloista päätoimittajaa, veteli mutkat suoriksi. Taisin vielä eilen kirjoittaa Erä-lehden tuottaja-Markolle, että silloinen IS-päätoimittaja ei ollut mikään erityinen ruutinkeksijä, joten saattoi ollakin väärä käsitys.

Päätoimittaja joutui ikuiseen epäsuosiooni kirjoittaessaan lehtensä pääkkärissä ammoin, että hän ei keskiluokkaisena ihmisenä saa vastiketta maksamilleen verorahoille. Ajatus ei edes ole tyypin oma. Sellaista paskaa levisi juuri siihen aikaan yleisesti tiedostusvälineissä.

Jaapa jaapa, kirjoitin jonnekin, en muista, minne, voi olla, että Ärräpäihin, että tyyppi varmaan on käynyt vanhempiensa maksaman yksityisen peruskoulun ja lukion sekä ajelee töihinsä Iisalmen Sanomien taloon omakustantamaansa katua pitkin. Oi, Kiesus, kuinka vieläkin verenpaineeni nousee.

Meidän Markoksi aloin kutsua kunnanjohtaja Marko Korhosta siinä vaiheessa, kun olin siinä Mykkäsen kynnöspellolla katkaissut toisen äitini vanhoista suksisauvoista. Puhelimessa Leppävirran vaikutusvaltainen vasemmistovallasnainen Kaisa Korhonen sanoi, että älä nyt järkyty, mutta kukaan Lapinlahdelle pyrkineistä kunnanjohtajaehdokkaista ei tule valituksi, vaan valituksi tulee Kaavin kunnanjohtaja Marko Korhonen.

Horjahdin järkytyksestä. Sauva katkesi enkä tiennyt, kirosinko sitä vai juuri kuulemaani järkyttävää uutista. Mitääää vitttuaaaaaa!!!!!!!! Kaavilta? Siis nii ku vittukuka, Kaavin vittumikä?

...

Yllä leikkaan hieman sentimentaliaa. Vittujoo, kunnanjohtaja olikin meiläisiä. Lisäksi hän oli - ja varmaan on edelleen - älykäs, mutkaton ja nopea. Siksi ajattelin keväällä 2013, että olisi saattanut aloittaa uransa Pohjolan Sanomien kulttuurisenttarina.

...

Kun Varpaisjärven ja Lapinlahden yhteinen kunnanjohtaja Heikki Airaksinen jäi eläkkeelle, kävimme vas-tervaskanto, SKDL-guru, Pentti Rythin kanssa viemässä lähtevälle kunnanjohtajalle virallisella jono-, kukka-, pieni puhe- ja kädenpuristus -tilaisuudessa Lapinlahden kunnantalolla läksiäislahjan. Taisi muuten olla Paska-kirja. Kirja paskasta, sillä paskahan pitää saada elonkehän kiertoon eikä vesistöön. Mitähän Hellevi Heinonen-Tanski oli Lapinlahden kansalaisopiston, Kaskikuusen, luennolla sanonut?

Tanskin Jussi soitti lauantaina ja me olimme muuttaneet Rautavaaralle toverin tietämättä. Jussi olisi kutsunut Matit ja minut vaimonsa luentoa kuuntelemaan. Pöh, ensimmäisen ja olletikin viimeisen kerran ajattelin, että olisimmepa Rautavaaran sijaan olleet Lapinlahdella.

Airaksinen sanoi meille Rythin Pentin kanssa jotenkin varoittavasti, että emme saa roikkua tulevan kunnanjohtajan Marko Korhosen lahkeessa vaivaannuttavasti. Sen jälkeen hädin tuskin uskalsin sanoa Marko Korhoselle päivää. Ettei vain kukaan saa tietää, että miellämme hänet meiläiseksi.

...

Jossain onnistuin meidän Markon kanssa. En muista, mikä oli aiheena tarkastuslautakunnan ja kunnanjohtajan keskustelussa, mutta sanoin jotain sen suuntaista, mikä kertoi, että kunnanjohto ja tiedotusvälineet eivät voi olla hyvissä väleissä.

Marko Korhonen älähti ihan, että onpa outo asenne. Teki mieleni hypätä toiselta puolelta Marjattaa (kokoustila) kunnanjohtajan kurkkuun. Matissa ja Liisassahan oli silloin päätoimittajana (on varmaan edelleen) lipevä nätti mies, jonka ainoana ajatuksena nätin tukan alla on se, että ollaan kaikkien kanssa kavereita.

Mitä kunnanjohtaja vingahteli siinä? Paikallislehden päätoimittajakin oli meiläisiä - tosin sukunimensä ja entisen vassupersoonansa poispyyhkineenä. Minun mielestäni paikallislehden päätoimittaja etenkään - toimittajista puhumattakaan - eivät saa olla välilöissä päättäjien kanssa.

Eivätkä huolia lehteensä samoja juttuja kuin on ollut Savon Sanomissa. Ai, miten tympiikään Pitäjäläinen! Koska saamme tietää hirvipeijaispäivämäärän Lievosilta suoraan ja Antti Heikkinenkin kirjoittaa Pitäjäläiseen hirmu harvoin ja hänen Putin-SS-kirjoituksensa jälkeen en niitä edes kovin kaipaa, taidan perua Pitäjäläisen tilauksen ja tilata Ylä-Karjalan.

Enhän tiedä Ylä-Karjalasta, onko siinä samat jutut kuin Karjalaisessa. Juuan Vaarojen Sanomat on käsittääkseni kotiseutuyhdistyksen lehti, joten juttu"yhteistyötä" maakuntalehden kanssa ei siinä liene. Puumala-lehti on ihan hirmu hyvä nykyään. Tunsin turhaan epäluuloa päätoimittaja Tiina Judénia kohtaan.

Mutta en nyt käy ylistämään viimeisintä numeroa, jossa oli aukeaman verran Ulla-Maija Paavilaisen syysviikon kulusta Puumalassa sekä Helsingissä. Näin sitä eletään. Monipaikkaisesti ja tähän on saatava kaksoiskuntalaisuus ja veromarkat sinne sekä tänne.

(Me olemme rautavaaralaisia enkä tod. halua suoda enää penninjeesusta Lapinlahdelle, sori vaan!)

...

Erä-lehden tuottaja-Marko Korhonen suhtautui juttukauppapurskahdukseeni lempeästi. Voin kirjoittaa ja ostavat, jos intressimme osuvat yhteen. Joskus. Taisin jokunen aika sitten vannoa, että rivitoimittajaksi en palaa, vaikka maksaisivat Journalistiliiton taulukkopalkkioita.

Tai no, jos kyseessä olisi jokin ihan uusi aihealue, josta en tiedä mitään, voin ehkä harkita. Pitää käydä jossain Pohjois-Karjalan Vaara-kirjastossa tsekkaamassa parit Erät. Samalla voisin tehdä verottajan ilmot kultturellissä miljöössä. 

Tänään kirjoitin merkintäni Juuassa Kahvila Hedwigin Helmessä. Täällä on ihanan kultturellia musiikkia ja saattaa tavata ihania kultturelleja ihmisiä. Olin aivan tiistaissa ja nyt on siskopäivä. Onneksi firman tuleva esihenkilöyteen positiivisesti suhtautuva tyyppi soitti ja palautti minut todellisuuteen. Tänään on keskiviikko.