Ojalá on espanjaa, tarkoittaa toivottavasti ja tulee Allahista

to 10.11.2022, Finlandia-ehdokkaiden julkistamisen jälkeen

Olin naapurin peltoaukean toisella puolella ja kerännyt päivän 7 000:n askeltavoitteesta vähän alle puolet, kun otin puhelimen esille (selvittääkseni, että puolesta puuttui vielä 250 askelta) ja googlasin Finlandia-ehdokkaat 2022.

Vesisade täplitti näytön ja pelkäsin, että puhelin simahtaa. Ehdin kuitenkin nähdä, että ehdolle ovat päässeet niin Olli Jalonen Stalkerillaan, Iida Rauma Hävityksellään kuin Marja Kyllönen Vainajaisillaan. Marja Kyllösestä luin Image-jutun (syyskuussa, muistin, että kesällä) ja muistan sen perusteella hämärästi aikoinani kuulleeni Kyllösen esikoisteoksesta Lyijyuuma. Muut ehdokkaat eivät soittaneet mitään kelloja.

Storytelistä etsin Vainajaista kirjailijanimellä Merja Kyllönen. Voi Jeesus. Marja Kyllösen Vainajainen on julkaistu tänään äänikirjana. Aloitin sitä vähäsen äsken, jotta se tallentuisi ohjelmaan. Jostain syystä en saa kirjahyllyyni enää menemään mitään.

Ehkä kirjahyllystäni pitää poistaa jotain. En tiedä. Joka tapauksessa sateen loristessa Tarja Kaislehdolta saamani sydänpipon takaraivoa pitkin niskaan (näkevöittämistakistani on joku kiskonut hupun irti) ehdin lumoutua Sara Osmanin Kaikki mikä jäi sanomatta.

Kun panen Tarjan lähettämän sydänpipon päähäni, minusta alkaa pulputa tekstiä.

Kaikki mikä jäi sanomatta kertoo niin terävästi länsimaisesta todellisuudesta ja maahanmuuttajista, että huhhuijakkata ja kauhistusta. Eilen Yle Areenalta kuuntelemassani Anna Tuluston Sara Osman -keskustelussa oli mukana Kyösti Hagert. Hagert sanoi, että Ruotsi on ainoa paikka, jossa suomalainen pääsee kokemaan rasismia.

Onko Kyösti Hagert Kuopiosta ja pyrkikö hän kaupunginvaltuustoon vuoden 2000 vaaleissa? Jos on sama tyyppi, olen tavannut hänet. Tein jotain juttua Savon Sanomiin Pohjantiellä sijaitsevasta ala-asteesta ja Kyösti Hagert jäi mieleeni. Hän tuli esille oma-aloitteisesti ja ajattelin, että jess, mikä nuori mies, näin sitä juuri pitää. Ei saa jäädä tapettikuvioksi seinustalle.

Koko Osman-radio-ohjelman kuuntelemisen ajan ajattelin, että noin, juuri noin ja nyt heti välittömästi haluan kuunnella Osmanin. Osman on itse somalitaustainen ja hänen romaanihenkilönsä Safia kirjoittaa nimensä Sofia, sillä ei halua hieroa mamuuttaan potentiaalisien työnantajien tai ruotsalaisten asiakkaidensa naamaan.

"Mitä näkymättömämpää maahanmuuttajuus on meileissä, sitä kouraantuntuvampaa se on, kun seison uuden ihmisen edessä kaikessa mamuisuudessani."

Asianajotyönsä lounastapaamisessa hän on kaikessa mamuisuudessaan. Anna Tulustokin kiinnitti huomiota termiin. Anna ja Maria eivät ole ruskeita tyttöjä ja heidän nimensä ovat turvallista fuusiomallia; sukunimeksi ei tullut Ljuhanov, koska sukunimi piti kirjoittaa tavalla, jolla se oli kirjoitettu lasten isän ulkomaanpassissa. Venäjällä noudatettiin ja varmaa noudatetaaan edelleen ranskalaista nimien translitterointitapaa ja niinpä sukunimi olisi ollut Lioukhanov.

Aivan mahdoton sukunimi kaikin puolin käytännössä. Eikä Ljuhanov olisi sitä helpompi. Ivanov olisi, mutta se on vähän niin kuin Virtanen tai Korhonen. Korhoset ovat muuten menneet sikiävyydessään Virtasten ohitse. Leonid aina tapaili mielessään omaa sukunimeään ja sukunimen viittausta Kiinaan: Lu...

Haluan, että molemmat tyttäreni ovat ylpeitä venäläisyydestään. Juuri nyt! Tai siitä, mitä venäläisyys Neuvostoliiton jäljiltä on: kaikki kansallisuudet ovat sekoittuneita toisiinsa ja tytöissäkin on neljäsosa tšuvassia. Lasten Pietarin-veli on äitinsä puolelta ukrainalainen.

Jostain syystä tässä kohtaa päässäni alkaa aina soida:

Мой адрес -
Не дом и не улица,
Мой адрес -
Советский Союз.

Sara Osmanin romaanihenkilö Sofia inhoaa yli kaiken puhujanpöntöt valtaavaa länsimaista objektiivisuutta, johdonmukaisuutta ja kaikkitietävyyttä. Hän on muslimi eikä halua syödä siasta peräisin olevaa gelatiinia. Kollega Fredrik kuitenkin lyö otsaansa ja sanoo, että ai niin sinä olet kasvissyöjä.

Safia voi valita, kumman statementin valitsee: hän voi olla trendikäs kasvissyöjä tai mystinen muslimi. Ruotsissa on helpompi samastua ilmastoahdistukseen kuin uskoon. Siksi Sofia useimmiten sanoo olevansa kasvissyöjä.

Sitä paitsi Safia inhoaa lounastapaamisia. Kuinka voi neuvotella tai keskustella mistään, jos koko ajan pelkää, että on seesaminsiemen hampaiden välissä. Näin on Safia Elmille tapahtunut, kaiken lisäksi seesaminsiemen oli niin jättiläismäinen, että hän mietti, olisiko mennyt Somalian Brigitte Bardot´sta.

Saako ystävää vihata? oli Anna Tuluston ohjelman nimi. Kyösti Hagertin lisäksi keskustelemassa oli Pietari Kylmälä. Ohjelman alaotsikossa sanottiin myös, että Sara Osmanin kirjassa ystävyys on jatkuvaa peliä ja taistelua.

En tiedä. En näe kirjaa toistaiseksi noin. Sara Osman tarkastelee romaanihenkilöitään eri puolilta ja eri kanteilta. Hän käyttää näkökulmatekniikkaa. Mielestäni kirja tähän melko alkuun mennessä on ollut nimenomaan tarkkaa yhteiskuntakuvausta enkä ole vielä tullut surulliseksi, kuten Anna Tulusto.

Söin lounaaksi Matin aamulla keittämän ylijäämäpuuron, kaksi tomaatilla ja rahvaan halvalla edamilla päällystämääni näkkärilevyä - kummatkin mikrossa lämmitettynä. Matti ei jaksanut illalla hakea minulle perunoita keitettäväksi kellarista. Minähän en pimeällä kellariin mene enkä myöskään valoisalla, jos talossa ei ole ketään muita.

Tosin Pertin mökillä on nyt eloa ja sen tähden olisin saattanut uskaltaa kellariinkin.

Syödessäni kelasin Suomentajien salaisuudet -ohjelmasarjan osaan Aina kannattaa ostaa matkalippu kirjan maisemiin ja kohtaan, jossa puhuttiin espanjan kieleen arabian kielen sanasta Allah tullutta ilmausta. Etelä-Espanjassahan arabivaikutus on suuri.

Sana on ojalá ja se tarkoittaa toivottavasti. Nyt kuuntelen, miten ojalá lausutaan, panen leivinuuniin tulen ja sitten ehkä inšallah (arab. إِنْ شَاءَ ٱللَّٰهُ‎, ’in šā’a llāh) teen verottajan ilmoitukset tai ainakin panen ne alulle.

Ojalá sanotaan niin kuin oohallaa. Paino on viimeisellä tavulla.