Ryi räit rötö vai Tiu tau tilhi

pe 25.11.2022

Täysin musta kuu osui tässä kuussa toissa-aamuyöhön. Höpsistä, kyttäsin hetkeä viime yönä, mutta hetki olikin jo. Sen verran juuri ennen aamuvalon kajoa näin, että koska maassa oli lunta ja taivas melko kirkas, saattoi talossa erottaa, missä on ikkuna, vaikka rullaverhot olivat alhaalla.

Täytyy ostaa taas yhdeksi kalenteriksi Ajasto-seinäkalenteri. Siinä on merkitty täyden kuun, puolien kuiden ja mustan kuun ajat minuutin tarkkuudella. Minulla on sellainen nytkin, mutta pikku kamarissa verhoon nipistimellä kiinnitettynä. En muistanut tsekata mustan kuun kellonaikaa.

Myös Suomen kansan kalenteri tulee hankkia ensi vuodelle, sillä tässähän näkyy olevan auringon nousut ja laskutkin. Suomen kansan kalenterin mukaan loka-marraskuun vaihteessa tuli elettyä jakoaikaa. Vuosi vaihtui ennen muinoin jakoaikana ja silloin pienikin auringon pilkahdus vastasi yhdeksän päivän poutaa sydänkesällä ja tiesi hyvää heinävuotta.

Säillä, auringon nousuilla ja laskuilla sekä kuun vaiheilla on täällä Rautavaaralla suurempi merkitys kuin Lapinlahdella katuvaloissa. Koko viime yön kyttäsin, milloin navetan päädyn liiketunnistinvalo sammuu ja milloin näen, millainen valo vallitsee marraskuun mustana kuuna.

Väitin Matille, että empiiristen havaintojeni mukaan (mutu) talvella vallitsee useimmiten korkeapaine täyden kuun aikaan. Heti, kun pääsin niin sanomasta, tuli täyden kuun aika ja lämmin marraskuinen matalapainekeli. Nyt mustan kuun aikaan eilen illalla tähdet tuikkivat ja oli vähäsen aikaa korkeapaine sekä yhdeksän astetta hyytävän kylmää pakkasta.

No, nythän on myöhäsyksy. Ei talvi. Katsotaan asiaa tammikuussa 2023 ja täyden kuun aikaan.

Tänään aloitin uunien lämmityksen pikku kamarin uunista. Pitää lisätä siihen vielä yksi pesällinen polttopuita. Sitten odottelemaan uunin hiältymistä. Alkoi tupruttaa lunta. Pitää varmaan myös mennä pelastamaan Matin työmaalta tuomat jätepuupalikat kottikärrystä.

Kasasin äsken kaksi Ikean säilytyslaatikkoa ohjeiden mukaan. Torjuakseni muistisairautta vähän kauemmksi, olen päättänyt opetella uusia asioita. En ole eläessäni ennen tätä syksyä koonnut mitään. Aloitin Ikea-kokoamiskauteni pystyttämällä kevytrakenteisen vaaterekin.

Pitää muuten hankkia niitä toinen. Matin vaatteille.

Juha Hurmeen Tiu tau tilhi on aivan mainio. Hurme kuljettaa siinä kielitiedettäkin. Nyt ymmärrän, miten eri kieliryhmät eroavat toisistaan. Kaikkein kiehtovimpia ovat polysynteettiset inuiittien ja jupikin kielet. 

Kiitokset taas wikipedialle: Jupikit asuvat Etelä- ja Lounais-Alaskassa, siellä täällä Koillis-Siperian rannikolla ja Beringinmeressä sijaitsevalla Saint Lawrencen saarella. Viidellä jupik-kielellä on enää vain 17 000 puhujaa.

Kohta hengitys alkaa huuruta tuvassa, sillä lämpötila laskee. Neljätoista astetta. Viime kevättalvella kuuntelin Zadie Smithin esseitä Aavistuksia ja muistaakseni siinä oli intiaanikielestä, jonka viimeinen puhuja kuoli aivan hiljaittain. Kielessä ei ollut erityisiä termejä vasemmalle ja oikealle. He ilmaisivat asian heimo lähellä olevan vuoren avulla. Kun käveli jossain kohtaa maastoa, oli vuori tällä puolella käsivartta tai toisella.

Juha Hurme kertoi myös muinaisista suomalais-ugreista, metsästäjä-keräilijöistä, jotka tulivat Itämeren alueelle ja tarvitsivat pian sanan metsä. Heidän siihenastisessa maailmassaan ei ollut tarvetta sanalle metsä, sillä metsä oli olemisen vallitseva poikkeukseton muoto.

Jäin miettimään pää punaisena (punainen on tarkoittanut karvaa, ehkä häpykarvaa, siitä värin nimitys, olen juuri niitä punaisia karvojani hävennyt maailman sivu, marsipaaniporsaan punaisia), mikä on meillä sellainen vallitseva, poikkeukseton muoto: kokoomusoikeistolainen maailmankuva ilmeisesti. Sitä ei saa nimetä esimerkiksi sanalla kapitalismi, sillä sanoittamalla hegemonisen tilan, voi sitä alkaa hallita.

Matti tuli lounaalle kerrankin lähellä sijaitsevalta työmaalta. Hän pisteli loput hirvenlihasäilyketölkistä, jonka avasi eilen.  Onko agglutinoivalla suomen kielellä polysynteettisiä piirteitä, kysyi Matti, kun luennoin hänelle hirvisäilyketölkin ylitse, että Hurmeen Tiu tau tilhin mukaan maailman kielet jaotellaan aglutinoiviin, isoloiviin, flekteraaviin kieliin ja polysynteettisiin kieliin.

Olin ihan haavi auki, kun Matti pohti asiaa otsa rypyssä. Minun teknis-taiteellinen aviomieheni, jonka en kaksikymmentäkaksi vuotta sitten todellakaan olisi uskonut, että pystyy keskustelemaan kanssani asioista, jotka kiinnostavat myös minua.

Nyt pystyy. Matti mietti, onko juoksennellaksensa polysynteettinen ilmaus. Olin lukenut Matille pätkän Tiu tau tilhistä tekemiäni muistiinpanoja. Hurme käytti esimerkkinä jupikin kielen polysynteettistä ilmausta, jonka ajatus on niinkin monimutkainen ja hienosyinen kuin Hän ei ollut vielä uudestaan sanonut aikovansa metsästää poroja.

En tiedä, mistä Hurme ilmauksen on tempaissut, mutta se oli yksi ainoa sana ja se kuulosti tältä: "Tuntusokvatarrtaitenkikkhvkh"

Sain pienen kosketuksen inuiittien kieleen Märta Tikkasen kirjasta Suurpyytäjä. Siinä Märta Tikkasen oloinen suomenruotsalainen kirjailija rakastuu grönlantilaiseen kollegaansa. Muistaakseni kyse oli jostain yleispohjoismaisesta kirjallisuustapahtumasta.

Henrik Tikkanen näyttää kuolleen vuonna 1984 ja Suurpyytäjä ilmestyneen vuonna 1989. Muistaakseni luin Suurpyytäjän 1990-luvun puolella ja se oli ja on edelleen parasta, mitä Märta Tikkaselta olen lukenut. Kiehtovaa kirjassa ei ollut niinkään rakkaussuhde, vaan se, että Märta Tikkanen koetti ottaa miestä haltuun kirjoittamalla kielestä.

Se oli jotain ylimaallisen kiehtovaa.

Suurpyytäjän luonnehdinnassa sanotaan, että grönlannin kieli on käsittämätön sarja tavuja, kieli josta puuttuvat verbit. Miten rakastetaan kielellä, jossa ei ole verbejä?

Nyt pitää alkaa tehdä asioita, joita olin päättänyt tehdä juuri tänään. Aloitin laatikoiden kasauksella. Sitten postitus. Rötö on yksi nimitys tilhille. Pikku Inkerin laulun avulla Juha Hurme avaa huikaisevia maailmoja. Hän sivuaa Carl Linnén taksologiaoppia ja sieltä minä rötön merkintääni riuhtaisin.

Rötön ohella tilhin nimityksiä ovat sirri, vilkki, kuukainen, filisteeri. Se, että tilhet olisivat käyneistä pihlajanmarjoista päissään, on myytti. Tilhillä on niin iso ja mahtava maksa, että se polttaa alkoholin eikä alkoholin tarvitse kiertää tilhen elimistössä.

Tilhien elämöinti pakkasmarjapuskassa on vain linnulle ominaista sosiaalista kanssakäymistä. Lainaan Tiu taul tilhen kirjastosta, kunhan se Rautavaaran kirjastoon kuljetuksestaan ja muovituksestaan tulee. Mutta haluan kirjan myös omaksi.

Siinä on niin paljon kaikkea tietoa! Lisäksi se omalla sinne tänne poukkoilevalla tavalla valaisee, miten inhoamani isänmaallis-hurmoksellinen höpönpöpön pöppö aikoinaan Suomessa rakentui. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni IV:n kuuluisa Hitler-essee on sukua Juha Hurmeen Tiu tau tilhelle.

Kunkin ajan mitä kummallisemmat ja vastenmielisemmät zeitgeistit syntyvät toinen toistaan ruokkivien zeitgeist-anturien, eräänlaisten opportunistien avulla. Ja! Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema oli uusliberalistista hegemoniaa ennakoiva teos. Tässä yhteydessä käytän nimenomaan verbiä ennakoida - en ennustaa.

Sanon näin, vaikka kirjailijasta niin kovasti vanhana miehenä pidin. En varmaankaan olisi pitänyt, jos olisin tavannut hänet 1980-luvun lopulla, kun kusta oli litrakaupalla mennyt kirjailijan päähän.