Stine Pilgaardin Metriä sekunnissa sisältää teräviä huomioita pikku paikkakuntien sovinnaisesta societesta

Merkinnän lopussa Anu Seppos-keisistä

to 3.11.2022

Naurattaa, kun kirjailija Hannu Mäkelä blogissaan Vanha mies mutisee
iloitsee jo etukäteen: "... varmaa on yksi asia: 22. joulukuuta päivä on jo pari minuuttia pitempi kuin suuren pysähdyksen synkimmässä syöverissä."

En tiedä, olenko ahdistunut marraskuun pimeydestä vai pelkäänkö vain, että ahdistun. Ehkä loppujen lopuksi olen ahdistunut katuvaloista. Haluan takaisin Rautavaaran korpeemme, jossa ainoa tilakeskuksemme ulkopuolinen valo tulee Pertin mökiltä.

Ilon hetki korostuu, kun naapurista kajastaa valo. Muuten olemme kuun varassa ja sen, mitä taivaalta tiristää. Katuvaloista olen vieraantunut. Ne häiritsevät ja syövät kaiken ympäriltään. Katuvalotolpan ympärillä on valoisaa, mutta esimerkiksi toissa iltana, kun tulimme Marian kanssa Iisalmesta, oli katulyhty sammunut koulukujien risteyksestä Asematieltä.

Oli niin saatanallis-säkkimäisen pimeää, että teki mieleni huutaa ääneen.

Ensi tiistaina on taas täysikuu. Toivottavasti on selkeää. Musta kuu on 24. marraskuuta. Täytyy valmistautua kokemaan marraskuinen musta kuu Kaivokoskella. Oikeastaan odotan sitä. Kun katuvaloja ei ole, ei jää valokatveita. Pimeys on tasainen, mutta se ei kuitenkaan ole säkkipimeyttä.

Tai en tiedä, haluan tutustua marraskuiseen mustan kuun iltaan. Viime vuonna jäi juuri siihen keskittymättä.

Odotan Rautavaaran Kaivokosken mustan kuun päivää samalla pelon sekaisella, mutta odottavan kiinnostuneella tunteella, kun lähden ajamaan Rautavaaran Hankamäkeä kohti Siilinjärveltä. Tie on vain vähän tuttu. Kotitieltä se ei vielä tunnu ja se tekee uudesta kotimatkasta jännittävän.

Vitostietä Siilinjärveltä Lapinlahdelle viime perjantaina ajaessa tuli sellainen olo, että voi vittu, taasko tänne. Muistan, kuinka Matin pettämisen hippeimpiin kuuluvana kesänä kävimme taajaan tyttöjen kanssa Kuopiossa: kaupassa K-Sittarissa ja syömässä Kreetassa ja milloin missäkin.

Kuopiossa paistoi aurinko ja vielä Alapitkälläkin. Lapinlahden kylän päällä oli ankean harmaa sadepilvi. Molemmat tytöt purskahtivat takapenkillä itkuun. Muistikuvaan täytyy liittyä Matti, sillä muuten tytöt eivät olisi takapenkillä. Matin täytyi ajaa. Ehkä, en tiedä. Matin googlemaps-paikkatiedoista löytyi kyseiseltä kesältä mitä mielikuvituksellisimpia reittejä.

Aloin höröttää ääneen myös Stine Pilgaardin Metriä sekunnissa ensimmäisillä sivuilla. Olkoon vaikka naiskirjallisuusviihdettä, tarkkanäköistä on ainakin. Minäkertoja on joutunut muuttamaan pienelle tanskalaiselle paikkakunnalle miehensä työn takia.

Minäkertoja käy paikallisessa kaupassa hakemassa autokoulun teoriakirjapaketin. Kauppias kysyy näennäisen ystävällisesti, onko pariskunta kotiutunut paikkakunnalle. Minäkertoja haluaa kauppiaasta ystävän ja kuvittelee tämän vierailulle kotiinsa: uudet ystävykset voisivat kuunnella musiikkia, juoda viiniä ja nauraa toistensa jutuille.

On kuin aloittaisi kaiken alusta, sanoo minäkertoja kauppiaalle, uudessa ympäristössä sitä joutuu ikään kuin luomaan itsensä uudelleen. Minäkertoja innostuu puhumaan muualta muuttaneiden vierauden tunteesta ja kauppias alkaa hyllyttää tavaraa ja vilkuilee ulos kuin apujoukkoja kaivaten.

Kauppias ei halua kohdata paikkakunnalle muuttajaa oikeasti. Lopulta kauppaan astuu keski-ikäinen pariskunta, joka osaa puhua niin kuin tuhnuisella pikku paikkakunnalla puhutaan.

Pariskunta kaartelee hyvin rajallista maaperää ja pysähtyy ilahtuneena kaikkein vaarattomimpiin paikkoihin: "Raju sadeilma, tulossa oleva syysloma, asioita, joista ei voi olla montaa mieltä." (Stine Pilgaard Metriä sekunnissa s. 20)

Minäkertojan avopuoliso on itsekin kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja tulkkaa illalla kauppiaan sanomisia. Kauppias itse kysyi, olemmeko kotiutuneet, minäkertoja ihmetteli  miehelleen ja mies vastasi, että väärin, väärin, kauppias ei kysynyt, vaan tunnusti, että muuttaja on hänen kaupassaan ja että asuvat samassa kylässä.

On pakko suorittaa lyhyitä rituaaleja: mitä kuuluu, kiitos hyvää, kirvesvartta vain sinnekin. Ai jumalauta, kuinka inhoan oikeasti sellaista!

Nyt tajuan, miksi Lapinlahdella keskiluokka ei ottanut minua syleilyynsä, kun tulin Matti ja Liisa -lehteen eikä sittenkään, kun meni naimisiin Matin kanssa. Kun aloitin Matti ja Liisa -lehdessä kepuliinit olivat jo jo valmiiksi loukkaantuneita siitä, että lehteen oli valittu Kansan Uutisten entinen Savon aluetoimittaja.

Sen jälkeen poljin lehdessä kaikki miinat, joita pienellä paikkakunnalla paikallislehden toimittajan eteen vain saattoi ilmestyä. Kevään 2002 Vappulehti oli viimeinen naula journalistisen paikallislehtiurani arkkuun.

Kiinnostavaa oli, että minä vain taitoin Vappulehden. Tahdoin, että lukijat huomaavat liitteen lehden sisällä. Vappulehden kirjoittajat olivat teräviä ja ilkeitä niin kuin vappulehden kirjoittajien tulee olla.

Osui ja upposi. Lehden julkaisun jälkeen minulle, päätoimittajan kevätloman sijaistajalle, soittivat lukuisat lehden teksteistä loukkaantuneet kuntapäättäjät. Jos minä olisin ollut kirjoitusten kohde, olisin ottanut kirjoittajien terät sulkana hattuuni.

Ei Lapinlahdella. Itkua väänsi yksi jos toinenkin kuntapäättäjä ja arvatkaa, kenen piikkiin kirjoitukset menivät. Minun. Seuraavana vuonna minä en päässyt taittamaan vappulehteä. En tosin olisi halunnutkaan. Kirjoitukset olivat diibadaabaa ja taitto sen mukainen.

Surkeita sinisiä vappupalloja surkeassa vinjetissä. Hohhohhoijakkata.

En enää pieraisekaan Matti ja Liisa -lehteä päin. Nykyinen päätoimittaja on edelleen sama entinen miesvassu, joka on häivyttänyt työväenluokan taistelijan minänsä tyyliin onko tukka hyvin ja näkyykö kello.

Samoin nykyinen Pitäjäläinen on karmaiseva esimerkki lehdestä, jossa ei ole mitään esimerkiksi kuntapoliltiikasta. Vaikka päät Rautavaaran kunnan organisaatiossa putoilivat kuin Shakespearen näytelmässä, kuten vuosi sitten kirjoitin, Pitäjäläinen kertoi, mitä tapahtui vasta, kun Savon Sanomat oli kertonut.

Kysyin syksyllä 2021 Rautavaaran kunnanjohtajalta sähköpostilla, minne kiva elinvoimajohtaja hävisi, sain vastaukseksi hörönlörönlöö. Loppukesän 2021 Venetsialaisilla oli mukavata olla liikenteenohjauksessa ja edustaa samalla Rautavaaran yrittäjiä, mutta yrittäjien vuosikokouksessa marraskuussa 2021 oli kammottava tunnelma.

Oli itkusta punaisia silmiä ja kun koetin saada pitkän pöydän päässä aikaan edes vihaamaani small talkia, oli kuin olisi pistellyt vieruskaveria virkkuukoukulla. Viimeinen niitti oli, kun tarjouduin yrittäjien edustajaehdokkaaksi kunnan hyvinvointityöryhmään.

Rautavaaran yrittäjien vaikuttaja, myrkyllinen demari, veti herneet herkkään nenuunsa. Eihän sitä nyt sillä tavalla voi. Ei voi tarjoutua! Herrajumala! Julistin, että rakastan poliittisia vääntöjä ja nyt järjestetään äänestys hyvinvointiryhmään haluavien kesken.

Kukaan ei halunnut ehdoille, mutta ei myöskään halunnut, että joku haluaa.

Äärimmäisen kiinnostavaa. Rautavaaran demarit ovat myrkyllisiä ja vasemmistoverit ikään kuin senilisoituneita. Näin käy, kun piirit ummehtuvat.

Nyt kaikki rukoilemaan Rautalammin kunnanjohtajan Anu Sepposen puolesta: yyy, kaaa, kooo. SS-lehden tämän päivän paras uutinen oli, että Sepponen on hakenut Haminan kaupunginjohtajaksi.

Kaikkien osapuolten etu olisi, että hänet sinne valittaisiin. Anu Sepponen on kotoisin Rautjärven Väärämäeltä ja hänellä on kesäpaikka Ruokolahdella. Arvelen, että möhkeän Rautalammin ja eteläkarjalaisen Sepposen välillä on suuri temperamenttiero.

Voin kuvitella, miten eläväinen ja vilkas Sepponen on törmännyt jähmeisiin pohjoissavolaisiin. Tyrskähdin nimittäin hysteerisesti sille, että Sepponen oli sanonut kuntalaisten kannanottoa paskapapereiksi.

Yle on näköjään kertonut tarkemmin paskapaperilausuntokeisin kuin Savon Sanomat. Samassa Ylen jutussa kokoomuslainen toimittaja Pekka Niiranen kertoo Sepposen hakeneen Outokummun kaupunginjohtajaksi.

Mitä muuten tarkoittaa Rautalammin kepun Matti Kärkkäisen sanomana, että kyseessä oli kunnanjohtajan "väsymyksen tila". Onko "väsymys" lainausmerkeissä kiertoilmaus? Jos kunnanjohtaja on stressissään ratkennut ryyppämään, on se ihan ymmärrettävää.

https://yle.fi/uutiset/3-12659097

Siunattu Kaakon Viestintä. Tilasin juuri Etelä-Saimaan nettilehtenä kahdeksi kuukaudeksi ja olen ilomielellä valmis maksamaan tilauksestani 28 euroa, sillä tilaus päättyy siihen. Aikaisemmin tänä vuonna olin joutua naimisiin Aamulehden kanssa, kun tarvitsin sieltä vain jutun Algoth Untolan (Maiju Lassilan) elämäkerturista Marko A. Hautalasta.

Jos vielä jonnekin rakennusliike sponsoroi jonkun, tämä olkoon Markku A. Hautala ja paikka olisi Nurmeksen Sanajalka. Yleisöä ei tarvitsisi olla kuin Hannu Ketoharju Juuasta.

Joo, Maiju Lassila -proggis sekä Ketoharjujen savupiippu jäivät kesken. Pitää tutustua Algoth. Kapinallinen kynämies. A. Untolan merkillinen elämä -kirjaan vaiks elämäkerturin kautta. Jatkan kummankin edistämistä, kun ensi viikolla pääsen Rautavaaran pimeään rauhaan.

Etelä-Saimaassa on ollut perusteellinen Anu Sepposen haastattelu, kun tämä oli valittu Ruokolahden kunnanjohtajaksi. Soppa, mikä hänen valinnastaan syntyi, johtui siitä, että Anu Sepponen ohitti valinnallaan Ruokolahden oman pojan Kimmo Tiilikaisen (kesk. ministerimies). En tiedä, miten Ruokolahti kuntapäättäjät edes sellaiseen kamikaze-hankkeeseen uskalsivat, mutta toisaalta!

Kun Lapinlahdella kunnanjohtajaksi valittiin nykyinen insinöörimäinen Janne Airaksinen, rannalle jäi oman kylä kova kepuliini Ossi Martikainen. Täkäläiset kepulaiset uskalsivat. Arvelen, että taustalla olivat varpaisjärveläiset keputoverit. He eivät ole voineet sietää Martikaista ja uittivat tyypin kölin alitse yhdistyneen kunnan ensimmäisessä valtuustossa.

Näiden seikkojen vuoksi soisin Ossi Martikaiselle maakuntajohtajan paikan. Martikainen on ollut ainoa, joka sanoi ääneen Paras-hankkeesta, että sotehalueiden väestötavoitemäärä on hatusta vedetty.

Nostan lausunnolle hattua, mutten voinut sitä silloin ammoin - Paras-hankkeen runnoessa pikku kuntien perusterveydenhuoltoa - kirjoittaa mihinkään, sillä kun Martikainen sen kuulin lausuvan, ei minulla ollut mitään muuta foorumia kuin Vasemmistoliiton kuntapoliittinen ryhmä ja kun olin näitä asioita siellä ystävällisesti pikku vassuliineille, jotka olivat omissa pikkuruisissa kepukunnissaan joutuneet maailman sivu kepulaisten jalkoihin, ei minua sitten enää seuraavan puoluekokouksen kuntapoliittiseen työryhmään valittu, vaikka sinne kuuliaisesti hakemukseni jätin.

Toistan itseäni, mutta tämä liittyy tähän.

Pitää vähän tutkailla Etelä-Saimaan arkistojuttuja Anu Sepposen Ruokolahti-sopan ajalta. Matti soitti ja pitää valmistautua johonkin Matin johtamaan hankkeeseen.

Jatkan Sepposesta joskus, kun saan Etelä-Saimaan jutut luettua. Äkkiä tsekkaan henkilöhaastattelun... voi vitun vitun vittu. Se hävisi jonnekin Sepposkeisin käsittelyn alle Etelä-Saimaan arkistokätköihin.

...

No niin. Nyt juttu löytyi. Sitoutumaton ja pankkimaailmasta tullut kauppatieteiden maisteri Anu Sepponen ohitti Kimmo Kepuliini Tiilikaisen yhdellä äänellä. Valintakokous oli dramaattinen ja jo sen aikana Sepponen aavisti, että kepu kostaa.

"Kannatan kuntayhteistyötä ja tajusin, että Etelä-Karjalassa on melkein pelkkiä herroja vastassa. Nainen kunnanjohtajana saattaa olla maakunnassa kulttuurishokki."

https://www.esaimaa.fi/paikalliset/3777008

"Sepponen on toiminut Rautalammilla muutosjohtajana. Hän on halunnut edistää kunnan palvelukulttuurin muutosta kuntalaiskeskeisempään suuntaan, uusien rantatonttien kaavoitusta sekä vuokra-asuntokannan ja elinkeinopolitiikan kehittämistä. Nyt monet hänen ajamansa asiat jäävät kesken."