Ville Verkkarannan Pete ja Anna Perho, Inari Fernández Ihanat, kamalat wanhat talot, Tommi Melender piti Ulla-Leena Lundbergin Jäästä

Vau, mikä otsikko! Klikkaa tämä! Merkintä sisältää vittuilua!

alku ma 31.10.2022 ja jatko ti 1.11.2022

Eilen oli juuri niin matalapilvinen päivä, kun vain voi lokakuussa olla. Tai ei! Pahinta oli tuuli. Se oli raaka ja epäystävällinen. (Aivan kuin Lapinlahden vasemmisto ry:n taloudenhoitajatar vuosina 2017 - 2020, kun hän riippui aviomieheni ömmmhhh ei kun aviomiehessäni ömmmmmömmmööö.)

Tänään paistaa aurinko. Aamulla oli kahdeksan astetta pakkasta. Ei ollenkaan ilahduta, sillä joudumme mätänemään Lapinlahdella. On pakko pestä pyykkiä. Tähän asti sain kirjoitettua maanantaina. Luin Storytelistä e-kirjana Ville Verkarannan Peteä koko päivän ja kun se loppui, tuli hirmuinen tyhjyys.

Jatkan nyt, tiistaina 1. marraskuuta. Vielä ei ole 31. marraskuuta, jolloin nimipäiväänsä viettävät Lucifer ja Anne Berner. Ylen Uutistoimituskin sai tietää, että valtio on menettänyt kahmalokaupalla verorahoja kepukokkari Anne Bernerin taksiuudistuksen ansiosta.

Antti Holmalle kiitoksia Anne Bernerin nimipäivän lisäämisestä kalenteriin!

Hienoimpia hetkiäni politiikassa oli, kun me Ylä-Savon vammaisneuvostojen edustajat kokoonnuimme Iisalmeen kaupungintalolle kirjoittamaan yhdessä kirjelmää taksiuudistuksesta. Iisalmen kaupungintalon virkahenkilöt käsittääkseni suhtautuivat vammaisneuvoston kaltaiseen toimijaan positiivisesti.

Yhteinen lausunto oli yhteisvoimaääni ja aivan mahtavan hieno juttu! Tunnelma lausuntoa kirjoittaessa oli hyvä ja muistaakseni virkamiehet auttoivat valitusosoitteen löytämisessä.

Session lopuksi meille oli kahvit kaupungintalon kahviossa - meitä ei eristetty kokoussaliin - ja joku korkea-arvoinen kaupungin virkahenkilö kävi juttelemassa kahvipöydässämme. Sitä ei kuuna kullan valkeana tapahtunut Lapinlahden kunnassa, vaikka kuinka kunnanjohtajana olikin "Meidän Marko". Antti Jokikokko hallintojohtajana oli suurin piirtein ainoa, joka meidät tunnusti ja luki edes lävitse suurtyömme Lapinlahden vammaisneuvoston vammaispoliittisen ohjelman.

Kuntahan sanoutui siitä irti, sillä vammaispoliittisessa ohjelmassa oli konkreettisia kehittämiskohtia. Kaikki loukkaantuivat verisesti jo varmaan ennen kuin ohjelma oli kertaalleen kirjoitettu. Ohjelman ajautuksena oli, että se on alati päivittyvä ja se on netissä joukkoistusta varten.

Jokainen kansalainen, jota asia koskee tai kiinnostaa, olisi voinut sitä kommentoida. Ainoa, joka oli hajulla joukkoistamisesta ja yhteisälystä Lapinlahden kunnassa, oli Pia Korhonen, kokoomuslainen psykologi, jolla oli sama ajatus Lapinlahden päihde- ja mielenterveystyön strategiasta kuin meillä neuvostossa vammaispoliittisesta ohjelmasta.

Strategia tuli laadituksi yhteisvoimin ja jonkin aikaa sen tavoitteita seurattiin ohjelmallisesti. Sitten strategia vain hautautui jonnekin eikä siitä ole sen koommin kuultu.

Minä viimeisissä johtamissani vammaisneuvoston kokouksissa ehdotin, että voin vetää seuraajani tueksi vammaispoliittisen ohjelman työnohjauskoulutuksessa oppimieni periaatteiden mukaisesti, mutta en tietenkään ilmaiseksi. Kokouksessa sain osakseni happaman katseen ja öyskäisyn siitä, että me laadimme ohjelman omin voimin.

Eivät olisi halunneet minua mukaan edes ilmaiseksi. Taisi käydä Lapinlahden kunnan vammaispoliittiselle ohjelmalle niin kuin Iivo Polven veret seisauttaville aloitteille Vasemmistoliiton kuntapoliittisessa työryhmässä, joka koottiin uudelleen puoluekokouksen 2013 jälkeen.

Työryhmään tuli haku ja minuahan sinne ei tunnetusti valittu. Ylä-Savosta työryhmään pääsi emeritus kansanedustaja Iivo Polvi. Hän esitti vuoden 2010 puoluekokouksen jälkeisissä Ylä-Savon kuntapoliittisissa tilaisuuksissa esitti piirtoheitinkalvolaskelmia siitä, että väestön vähenemisen ja ikääntymisen näillä seuduilla tulee johtaa yhteen Ylä-Savon kaupunkiin (nimeltä Iisalmi) ja kepun sekä kuntademokratian lakkauttamiseen.

Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että ihmiset löytävät väylät vaikuttaa asioihin. Halu päätöksentekoon osallistumiseen nimenomaan ohi homeisten puoluerakenteiden on suuri. Siitä osoituksena Kärkölän puolueista irronnut villi ryhmä, joka on saanut ainakin ilmeisesti Kärkölän kokoomuksen suunniltaan hämmennyksestä.

Juttelin viime keväänä yhden pikkuruisesti kokoomuslaisen tyypin kanssa Kärkölän kuntapolitiikasta Markku Koskisen ryhmästä ja tyyppi oli aivan raivona. Reaktio oli kiinnostava ja olisin kysynyt enemmänkin, mutta ilta saapui ja lähdin ajamaan Marian luokse Helsinkiin.

Kiuruvedellä kiinnostus uuteen tapaan toimia on Liike Nyt ja kokoomukseenhan sielläkin ameebamainen ryhmä eniten sattuu.

Jännää. Jaksan ajatella sellaisia asioita kuin demokratia. Ossi Nymanin Häpeärauhasta kuulin monia asioita, kuten sen, että Nyman oli viime eduskuntavaalien aikaan samassa sakissa kuin minä: feministisessä puolueessa. Toki hänen ehdokkuudestaan tiesin, mutta mielenkiintoista oli, kuinka Nyman kuvasi ehdokkuuttaan, sisältä päin, ja tänään meinaan ostaa Häpeärauhan itselleni printtinä, sillä aion kirjoittaa siitä.

Samoin ostan Ville Verkkarannan Peten. Löysin kirjan puhelimestani sunnuntaina, kun olimme syntymäpäiväillallisillani, yhdellä niistä, Iisalmen Chaplinissa. Muuta paikkaa syödä ei ollut auki. Ja hyvä, että ylitimme Chaplin-kynnyksen. Sen ulkohabitus on kapakan ja itse asiassa en ole huomannut siinä kohtaa Pohjolankatua mitään ravintolaa sijainnenkaan.

Ruoka oli hyvää ja sisustus kotoinen. Voi sanoa, että aikansa elänyt ja aivan ihanata juuri niin. Romanttista kulahtaneisuutta. Lisäksi Chaplin oli ainoa paikka, jossa sai oikeita ruoka-annoksia sunnuntaina Iisalmessa. Rosson rakennus on puoliksi purettu eikä Golden Dome ole sunnuntaisin auki.

Tunnelma perheessämme oli tuttu ja turvallinen: Maria ärisi, Anna juttelin anoppinsa kanssa puhelimessa, Matti oli hieman pihalla ja minä googlasin Hesarin esikoiskirjapalkintoehdokkaita. Selasin ja selasin ja mietin, että tuo pitää kuunnella ja tuokin.

Lopulta tulin Ville Verkkarannan kuvaukseen ja googlasin esikoiskirjailijan. Haastattelussaan, en ole varma, oliko esikoiskirjailijaesittelyssä vai muussa HS-jutussa, Verkkaranta sanoo ihailevansa ja fanittavansa Merete Mazzarella. Tämähän on nyt jotain, ajattelin ja luin eteenpäin. Mazzarellan poika on esikoiskirjailijan kaima ja joskus Verkkaranta ajattelee, että Mazzarella on hänen äitinsä.

Oli pakko tsekata, löytyykö Pete Storyteliltä ja koska olin siinä pöydässä, en voinut panna Verkkarannan kirjaa kuulumaan korviini. Luin kirjaa e-muodossa Chaplinin pöydässä, autossa Iisalmesta poismatkustaessa, illalla sängyssä ja koko eilisen päivän keittiön pöydän ääressä.

Muistiinpanot tein Miki Liukkosen Elämä: esipuheen kansilehdille ja lopulta paperiseen kuvakanteen.

Ville Verkkarannan Pete on aivan huikeaa tekstiä. Lopussa on essee päihteistä. Paras esseessä oli, että saattaa olla käyttämättäkin huumeita tai päihteitä. Osuus psykedeeleistä oli kiinnostava. Psykedeelit Amerikassa ovat luokkakysymys ja suhtautuminen kuvastaa rasistista käsitystä.

Maria soittaa. Pitää mennä. Jatkan joskus.

Piti vielä kirjoittaa siitä, että uusimmassa Meidän Talossa (11/2022) oli ylen hauska Anna Perhon pakina Vanhan talonsa restauroinnista. Otskko oli Latvasta laho ja se eteni kuin jännityskertomus. Hiru taitavaa ja hauskaa! Kuuntelin alkusyksystä  Anna Perhon ja Inari Fernándezin Ihanat, kamalat wanhat talot. Siitä olisi paljon sanomista ja pitää herätellä keskustelua vaikka Matin perustamassa Restaurointikillan whatsapp-ryhmässä.

Liitin sinne Anna Perhon ja Inari Fernándezin podcast-sarjassaan käyttämän asiantuntijan Marko Korkeasalon, mutta hän oli siinä vaiheessa menossa leikkaukseen ja pitää nyt ottaa selville, joko on toipunut ja voisi keskustella. Anna Perho ja Inari Fernández tekevät hirmu hienoa työtä rakennusrestaurointitietämyksen eteen ja Restaurointikilta voisi hyödyntää ilmiötä - ja sivuuttaa tyynesti sen, että toimittajanaiset käyttävät termejä iloisen huolettomaan toimittajatapaan.

Esimerkiksi restaurointimestari Marko Korkeasalon titteli oli podcastissa milloin mitäkin, mutta useimmiten päin persettä. Naiset kutsuivat häntä rakennustarkastajaksi. Lisäksi naiset käyttivät sanaa perinnerakentaminen, jonka on lanseerannut - rakennusalasta tuon taivaallista (ei siis juuri mitään) tajuava media-alan tyyppi. Media-alan tyyppi löi rahoiksi julistamalla itsensä perinnemestariksi.

Ja nyt sitten eri puolilla Suomea oppilaitoksissa perehdytään perinnerakentamiseen, vaikka käytössä olisivat opetushallituksen virallisesti hyväksymät  - ja mieheni Matti Valkosen muiden mukana työryhmissä kehittämät - ammattitutkinnot ja ammattitermit.

Anna Perhon Meidän talo -pakinassa esiintyi onneksi asiantuntija eikä mikään rakennustarkastaja. Asiantuntija kapusi pakinassa välikatolle.

Loppuviikosta on taas edessä pitkä ajomatka. Ajattelin tarjota kyydissä oleville äänikirjan kuuntelemista. Ulla-Leena Lundgergin Liekinkantajat kiinnostaisi kovasti. Tommi Melender arvosteli sen Suomen Kuvalehdessä (42/2022) eikä pitänyt sitä Jään veroisena.

Ei haittaa, sillä Jää on minunkin mielestäni "suuri suuren suurisuuri suomalainen lukuelämys". Tosin Melender käyttää tekstissään termiä kaavojen mukainen. Kuulostaapa latistavalta. Oli kaavojen mukainen tai ei, mutta Jää oli ihan ylittämätön.