Antti Heikkinen ja Ursula Länsman Tastulan toista maata -ohjelmassa ja Roman Schatz osoittautuu HS-Kuukausiliitteessä natsihkoksi

ma 5.12.2022, itsenäisyystiistai 6.12.2022 ja ke 14.12.2022

Aivan aavistuksen verran ärsyynnyin Maarit Tastulasta ohjelmassaan Tastula - toista maata.

Jutustellessaan Antti Heikkisen kanssa Tastulalta livahti pari kertaa murreilmaus. Ohjelmansa traileri toistaa Tastulaan sanomassa Ursula Länsmanille: "Jos sie tarviit oekeen hyvää renkii nii täs siul´ on semmone". Ja Anttilan tuvan lattialla tässä (merkinnän alku kirjoitett Kaivokoskella) lähellä Rautavaaran Riitamäessä Tastula käytti ilmeisesti omaa kokkolalais-keskipohjalaista ilmaustaan lehemä.

Antti Heikkinenkin viittasi mummolakohtauksessa, että Maarit Tastula on Kokkolasta.

Koska Tastula televisiotoimittajana puhuu tavallista mä-sä -yleiskieltä, murteellisuudet tuntuivat pikkiriikkisen teennäisiltä. Ikään kuin yliyrittämiseltä: "Olen nyt äärimmäisen leikkisä ja kepeä, katsokaa ja kuulkaa!" Olin varma siitä, että Tastula koetti mukauttaa puheensa Antti Heikkisen savon kieleen kirjailijan mummolassa lehemällään, mutta Matti kertoi, että hänen ullavalainen elukkaliäkärj´miniänsä puhuu myös lehemistä.

Ullava lienee samaa murrealuetta kuin Kokkola ja omaperäinen (merkityksessä syntyperän vuoksi omaperäinen, ei merkityksessä erikoinen) lehemä menköön Tastulalta lävitse. Toivottavasti Tastula ei ala porohenkilö Ursula Länsmanin kanssa puhua hoon päälle.

Odotan kuumeisesti jaksoa, jossa joulupukin tai ortodoksiviisaan näköiseksi muuttunut Mikko Ranta-Huitti lukee rakkausrunoja lehemille. Mikko Ranta-Huittiin tutustuin somessa ortodoksipäätoimittaja-aikoinani, kun olin Suomen ortodoksien ja luterilaisten yhteys.org-listalla puoltamassa tasa-arvoista avioliittolakia ja homoavioliittojen siunaamista kirkossa.

Se ei varmaan ollut mikään queer-kannanotto ja ihan heteronormatiivipaskaa, mutta itkin - oikeasti itkin ilosta -, kun radiossa kerrottiin tasa-arvoisen avioliittolain menneen eduskunnassa lävitse. Parkkeerasin autoa Marian ratsastusterapiapaikan eteen ja vuosi oli 2014. Lain eduskuntakäsittely oli joulukuussa 2014. Miten muistan asian nimenomaan Riitta Niemen tallin edustalta?

Yhteys.org -nimilistalle Suomen ortodoksisen kirkon vähemmistötyypit keräsivät kirkon työntekijöiden nimiä ja minä, jee, jee, kelpasin mukaan. Olin minä kirkon töissä, herrajukara sentään. Mikko Ranta-Huitti otti yhteyttä Facebookin kautta ja sen jälkeen olen seurannut häntä somessa sekä valtamediassakin.

Antti Heikkis-jakso oli muuten ihan superhyvä. Tastula sai Heikkisen rentoutumaan ja etenkin kirjailijan isän Veijo Heikkisen savonkielistä puhustelua oli mukava kuunnella, vaikka en savon kielen ystävä ole, en vähimmässäkään määrin. Antti Heikkinen paljasti kipeän kohtansa, mutta Tastula ei liimautunut siihen. Hän toimi kuin ratkaisukeskeinen terapeutti; kipeä asia sanoitetaan, ollaan hetki hiljaa toteamisen jälkeen ja sitten eteenpäin.

Heikkinen sanoi, että jos hänellä jokin kipeä asia on tai trauma, se on kouluttamattomuus. Ja isä olisi halunnut pojastaan maanviljelijää. Isä ilmaisi konflitkin taas oivaa kerronnallista tehokeinoa käyttäen; isä ei sanonut suoraan mitään, mutta sääli kahvikuppeja, jotka tanssivat pöydällä, kun poika löi nyrkkiä pöytään ja mylväisi isälleen: "Mäne ite!"

Ylen sivuilla on still-kuva ohjelmasta, jossa vaimo soittaa hanuria ja kirjailija tanssii polkkaa etualalla. Aivan huikea kuva! Sellaisia - voimauttavia - kuvia haluan oppia ottamaan. En ala vielä ihan opetella. Joskus kyllä vielä. Jotainhan sitä on elääkseni tehtävä.

Kuolemaan asti pitää, sillä eläkekertymää ei ole.

Oli tärkeää, että kirjailija Antti Heikkinen pakotti Maarit Tastulan konttaaman näillä kulmilla. Ohjelmasta oli puhe lauantaina Rannan Erän hirvipeijaisissa. Meidät istutettiin ensin kirjailijan pikkuserkun ja tämän vaimon pöytään. Kuosmanen oli pikku serkun nimi, kuten ilmeisesti Heikkisen mummonkin.

Rannan Erän metsästysmajan juhlasalissa oli kova kaiku. Osa informaatiosta saattoi hukkua, kun puhe kolisi puuseiniä vasten ja kloksahteli paneloidusta katosta. Mukavaa oli ja….sain taas paljon paikallistietoa. Esimerkiksi siitä oli keskustelu, kun arvelin nähneeni Lievosten lähiön viljolaisten kulmilla edellisenä iltana kolibrin. Matti ja viljolaiset olivat sitä mieltä toisella puolella Lievosten lähiön pöytää, että lentoon lähtenyt lintu saattoi kuitenkin olla talitiainen, joka vain pyristeli pakkasillassa lentoon kuin kolibri.

Kun olin vähän aikaa Rautavaaran kunnan Voimatuvan vertaisohjaaja molemmin puolin ysikymppisten mummojen punttisaliryhmässä, kyselin tietenkin kaiken mahdollisen Rautavaarasta, ryhmän mummuloiden historiasta ja esimerkiksi Antti Heikkisen Riitamäen-mummosta.

Sanoin myös, että kirjailijan vaimo ei ole ollut julkisuudessa yhtään ja kysyin, tietävätkö mummuset hänestä. Muistaakseni tiesivät nimen, kotipitäjän ja sen, että tämä oli alun perin tullut johonkin kehitysvammatyöhön Rautavaaran kuntaan.

Tätä en ole pystynyt mistään tarkentamaan, mutta minusta Pitäjäläinen voisi tarttua aiheeseen ja esitellä kirjailijan vaimon. Omana hirmu hauskana itsenään. Facebookin mukaan kirjailijan vaimo on kotoisin Vieremältä ja hänen kuvatekstinsä profiilikuvassa on, että tässä sitä ollaan - hanuri levällään.

Just semmoisesta huumorista mie piän.

Ke 14.12.2022 junassa kohti Tamperetta

Ihmeellistä. Kuopiosta pääsee käymään paljon paremmin päivyiseltään Tampereella kuin Helsingissä. Palaan takaisin Savoon tänään kello 18.07 Tampereelta Kuopioon lähtevällä junalla. Edessä on bisnesneuvottelu ja istun yksittäispaikalla extra-luokassa. Tunnen itseni tärkeäksi, tyylikkääksi, vähän jännittyneeksi ja toivon, että en innostu liikaa.

Olen ollut niin paljon eristyksissä ja vähän olen pelännyt, että erakoitumaan päin; saatan helposti kierähtää ylikierrosten puolelle. Pitää välttää liikaa kahvia. Onneksi aamukahvinjuonti jäi hieman kesken ja onneksi junaravintolan kahvi oli laihaa. Toispuoleinen päänsärky kyllä alkoi helpottaa. En oikein saanut jännitykseltäni viime yönä nukuttua.

Siivosin ja raivasin Lapinlahden-talossa iltayhdeksään asti. Kannoin yläkerrasta kaksi laatikostoa keittiöön ja keittiön tasoksi tuulikaapista valkean laatikoston. Laatikostosta löytyi vuoden 2010 ja 2013 päiväkirjani. Päiväkirjoja huonoilta aviovuosilta. Niitä on pakko uskaltaa katsoa joululomalla.

Heitin jonkin verran tavaraa roskiin ja lapioin kilokaupalla nöyhtää mukaan. Arkkupakastin kerää vieruunsakin hirvittävät määrät pölyä.

Maarit Tastulan Toista maata -sarjan Ursula Länsman -jakso oli oikeastaan parempi kuin Antti Heikkis -jakso. Hirveä lause, mutta menköön. Pää on pöperö. Tastula ei Länsmanin kanssa yrittänyt liikaa. Tastula käy haastateltaviensa kanssa syvissä asioissa, mutta ei jää niihin kiinni. Antaa tilaa, ei jumi.

Olen kantanut Tastulalle kaunaa siitä lähtien, kun hän haastatteluohjelmassaan Seitsemäs taivasantoi Stora Enson Jouko Karvisen hehkuttaa sitä, kuinka fan_tas_ti_nen järjestelmä kapitalismi on. (Jakson ensiesitys Ylellä 21.11.2010) 

Kapitalismissa ei pidä tuntea lojaalisuutta ketään kohtaan, Jouko Karvinen sanoi ja Tastulan kiharapilviryöppy heilahti suorastaan ihastuneesti. Ohjelman otsikko oli kapitalistin muotokuva, kyllä, kyllä, mutta Tastulan olisi pitänyt älytä kysyä jatkokysymys vaikka kaiuttaen.

Tastulan olisi tullut ensin toistaa se, mitä Karvinen sanoi ja itsepintaisen rauhallisesti vaatia tätä tarkentamaan. Ei olisi saanut sallia törkykapitalistisia löperyyksiä ilman syventämistä: Mitä todella tarkoitat?

(Minä olisin sanonut, että ootko ihan tosissas, dorka.)

Ohtimme Jyväskylän.

Roman Schatz ja nyky-Saksa

Hesarin kuukausiliitteessä oli Roman Schatzin pitkä analyysijuttu nyky-Saksasta. Jutusta jäi outo jälkimaku. Schatz arvostelee Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin suhdetta Venäjään. Scholz on tylsä sosiaalidemokraatti, mutta wikipedian mukaan tuki nuoruudessaan Jusoksen (nuoriso-osasto) marxistista siipeä ”Freudenberger Kreis”, ja vaati kapitalistisen talouden lopettamista. Hän arvosteli ”aggressiivis-imperialistista” Natoa ja sosialistien ja liberaalien yhteishallitusta.

Kappasta, ilman Schatzin nyreää juttua en olisi kiinnostunut koko Scholzista ja ylipäätänsä Saksasta.

Mielestäni on ihan ymmärrettävää, että maailmanmahtimaa, joka olisi Venäjän ydiniskulistalla päällimmäisenä, ei halua Ukrainan sodan eskaloitumista. Sitä paitsi Saksa vaikuttaa kovin mukavalta maalta tätä nykyä. Schatz ei peitä happamuuttaan. Saksassa ei olla militantteja, oi voi, se ei Schatzia innosta yhtään:

”Siellä oltiin miettimässä, miten saataisiin hyönteiset taas viihtymään Saksassa. Ihmiset oli alkaneet tehdä hunajaa omalla parvekkeellaan. Maailman piti olla love parade. Ja sähköautot. Ja seksuaalivähemmistöt. Eihän tämä sovi nyt ollenkaan meidän maailmankuvaan, feng shui menee sekaisin!”

Äärimmäisen kiinnostavaa. Schatzin mielestä hyönteiskato on toissijaista.

”Saksalaiset uskoivat, että vihdoinkin voidaan olla kaikki homoja ja pössytellä ja kuunnella kivaa musiikkia. Harrastaa liberaalia, postmodernia elämää.”

Hei, oikeasti, Saksa on liberaali, postmoderni ja siellä voi olla homo sekä kuunnella kivaa musiikkia. Sitä paitsi jo vuonna 1985 pidin Länsi-Berliinistä yli kaiken. Kaupungissa oli dekadenttia. Oli muuri ja kaikkea sekä kreikkalaisia maahanmuuttajamiehiä. He olivat kauniita.

Paljon kauniimpia kuin suomalaiset tai saksalaiset.

Miten Schatzista on tullut noin militantti? Vähän natsipaskamainenkin?

Hyvä on, Schatz arvostelee Saksan kaubamies-asennetta. Ensin kaasu, sitten energian hinta ja sitten vasta Ukrainan ihmisuhrit. Eihän se oikein ole, mutta onko sekään, että uus-Mannerheimiksi identifioituva (kiitos Ruben Stiller, kun oli huomannut piirteen ja toi esille viime perjantain Roosa Kettumäki -ohjelmassa) Pyhä Sauli Ensimmäinen Niinistö pahoittelee loivasti sitä, että voi voi kun Syyriassa ja Pohjois-Irakissa tulee kurdiuhreja, mutta Nato ensin, Nato ensin ja lips, laps Erdogan.

Suomen TOP3 on Nato ensin, Nato toiseksi, Nato kolmanneksi - ja ehkä sijalla viisitoista ovat ihmisuhrit Syyriassa ja Pohjois-Irakissa. Onko Ukraina Suomen Nato-intoilijoiden inha keppihevonen?