Deborah Levyn Elämisen hinnasta vähän ja Viv Groskopin Au revoir, tristessestä pikkuisen sekä Tõnu Õnnepalun tarjoama kielikylpy Elossa - tai no Kirjokannen tarjoama

Sanahelinässä tavallaan uutta vuotta vastaanottamassa

su 1.1.2023

Eilen ajoimme kuitenkin Nurmekseen. Hain Sanahelinän tiskille jääneen kirjan ja yhden tilaamani. Ja tilasin sinne Tarja Roinilan Samat sanat. Haen Samat sanat sitten, kun käyn Nurmeksen kirjastossa selvittämässä Viron kirjallisuuskirjoja.

Ihqusti päättyi vanha vuosi ja uusi alkoi. Sanahelinän Juhon Lipposen kanssa ehdimme puhua Maaseudun Tulevaisuudet, Kaurismäet, Veikko Huoviset ja Olga Temosen Nurmes-nimikkosukat.

Tänään nukuimme myöhään. Kello on puoli neljä ja olen edelleen kylpytakki yllä. Hampaat on pesemättä ja tiskikone tyhjentämättä. Koko alkupäivän luin Tõnu Õnnepalun kirjoitusta Palk Tuglas-seuran lehdestä Elo sekä viroksi että suomeksi.

Yllätin sekä ylitin itseni. Yleensä ei minulla ole tällaiseen kärsivällisyyttä. Kun olin aikani tangerrellut kahden rinnakkaisen tekstin kanssa, ymmärsin joitain yksittäisiä lyhyitä lauseita ilman, että katsoin ensin suomenkielistä versiota.

On kulunut yli 50 vuotta ja vasta nyt hyväksyn sen, että en ole kielinero. Kielet vaativat minulta perselihaksia ja uutteraa työtä. Oikeastaan saan kiittää Õnnepalun Palkin kahdella kielellä lukemisestani Viv Groskopin Au Revoir, tristesse -kirjaa.

Ensinnäkin hihkuin kohdassa, jossa Groskop siteeraa isoäitiään: "Elämässä tulee olla oolalaata!" Olen samaa mieltä ja aion olla vastaisuudessakin, vaikka mieheni muuta koettaisi väittää ja propagoida. Groskop on valinnut ranskalaisia klassikoita käsittelevään kirjaansa juuri ne ranskalaiset kirjailijat, joita on halunnut. Kaanoneilla hän pyyhkii ppp... pöytää.

(Siitä huolimatta aion tutustua virolaisen nykykirjallisuuden kaanoniin. Voin sitten pyyhkiä sillä pppppppppp....y... py...py...ööö... öytää.)

Viv Groskopin Au Revoir, tristesse tuntui ensin kosiskelevalta. Onko tässä liikaa supernaiivia lätistelyä, kysyin itseltäni ja vastasin, että vittujoo, varmaan on ja jatkoin kirjaa eteenpäin. Eipä aikaakaan, kun olin täysin kirjan lumoissa. En ole tähän mennessä ollut tippaakaan kiinnostunut mistään ranskalaisesta.

Nyt olen valmis vannomaan Joie de vivren nimeen ja hoen Un petit peu. Un on yksi, petit pieni ja peu vähän. Yksi pieni vähän. Sehän on itsestäänselvästi hieman. Ranskalaisethan sanovat näköjään koukeroisesti kaiken. Heistä on välttämätöntä, että pesevät itseltään kädet. Il faut que je me lave les mains, he sanovat, ah, kuinka ihanata!

Groskop alentaa kynnystä lukea esimerkiksi Valentin-Louis-Georges-Eugène-Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Ei tarvitse kahlata koko kirjasarjaa. Ensimmäinen osa riittää vallan hyvin. Kuinka helpottavaa! Kyllä minäkin vielä joskus palaan Dostojevskin Karamazovin veljeksiin.

Jos haluan, voin lukea sitä vertaillen eri aikojen suomennoksia ja alkuperäistekstiä. Vaikka siihen menisi ikä ja mieheni mielenterveys sekä firman rahat - siihen, että rouva toimitusjohtaja istuu joululahjakylpytakki yllä keittiön pöydän äärellä ja lukee. Karamazoveita tai Kadonnutta aikaa etsimässä tai kirjaa, jossa neuvotaan, miten Proustia voi lukea.

Deborah Levyn Elämisen hinnan alussa oli kohtaus, jossa minäkertoja istuu Karibianmeren rannalla ilmeisesti Kolumbiassa, koska söi kolumbialaisessa baarissa - perhana, voihan kolumbialaisia baareja olla vaikka Amerikassa. Olisi pitänyt kuunnella alkukohtaus vieläkin tarkemmin.

Joka tapauksessa kohtauksen idea oli se, kuinka nuori tyttö ottaa vallan puhua, vaikka hänen kanssa samaan pöytään tunkenut viittäkymmentä käyvä tatuoitu testosteronimöykky, toksinen mies, ei sellaista välttämättä tilannut, kun tytön seuraan tunki.

Elämässä on opittava ottamaan haluamansa ja tarvitsemansa happitila!

Kuuntelenpa kirjan alun vielä kerran tässä jonain aamuna. Aamuni ovat Deborah Levylle pyhittämät.

Eilen kävimme tyhjentämässä myös Kaivokosken postilaatikon. Siellä oli Tuglas-seuran suomalais-virolainen kulttuurilehti Elo. Elossa oli Tõnu Õnnepalun Palk-kirjoitus sekä viroksi että suomeksi. Jutun vinjetti oli Kielikylpy. Ilmeisesti lehden jokaisessa numerossa on vastaava artikkeli.

Kivaa. Viron kieli antaa onnistumisen elämyksiä.