
ke 18.1.2023
Tõnu Õnnepalu -esseeni valmistuu tänään Tikkisen Hannelelle oikoluettavaksi, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Teen tänään toisenkin laskun ja maksan yhden palkan. Jätän joitain konttorijutskia huomiselle. Perjantain pyhitän Juualle ja Paula-siskolle.
Perjantai-iltana Juuan kirjastolla olisi Joensuun työttömien teatterin monologiesitys Hämähäkkimies ja lauantaina Lapinlahden aseman Höyrybaarissa esiintyy Dortmunder. Dortmunder soittaa maalaismusiikkia. Mitähän se edes on, mietin. Pitääkö semmoisestakin ottaa selvä? Minähän olen siirtynyt punkista suoraan ortodoksiseen kirkomusiikkiin.
Olen tullut siihen tulokseen, että en toistaiseksi järjestä mitään itse, sillä en koskaan halua järjestää mitään sellaista, joka kiinnostaisi jotakuta muuta kuin itseäni - eikä minulla oikein tällä hetkellä ole hengenheimolaista tai kanssatoimijaa, kun joudun pitämään aviohygienisistä syistä etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat minun ihmisiäni.
Niinpä tsekkailen netistä tai milloin mistäkin, missä on jotain kiinnostavaa ja käännän autoni eturenkaat siihen suuntaan. Olin muun muassa viime viikolla Juuan kirjaston novellikoukussa. Oli mukava sulautua samanikäisten, vaikkei ihan prikuulleen samanhenkisten keski-ikäisten naisten seuraan. Mutta olen valmis mihin tahansa, jotta pääsisin joukkoon. Johonkin joukkoon edes.
Jos seuraavaan novellikoukkutilaisuuteen vaaditaan kukkahattu, sen puen, vannon!
Juuan kirjastolla oli jännää kuunnella tekstejä Kati Tervon kirjasta Rapsuta mua. Ne eivät mielestäni ihan tarkalleen ottaen ole novelleita. Kirjoituskokoelma itse sanoo tekstejä kirjoituksiksi. Kirjasammon määritelmän mukaan novelli on lyhyt kertomus, joka tiiviissä muodossa kertoo tarinan.
Nyt ihan pitää miettiä, mikseivät Tervon kirjoitukset tunnu novelleilta. Tarinoitahan ne ovat. Pieniä sympaattisia tarinoita, joita en näköjään ole lukenut, vaikka kirja hyllyssäni on. Ehkä mielessäni vaadin novelleilta jotain kaunokirjallista etäännytystä. Novellikoukkukirjastovirkailijan valitsemat Terhi Rannelan tekstinpätkät Yöuinnista käsittääkseni täyttivät novellin määritelmän - ja hupsista, kokoelman nimi on Yöuinti ja muita novelleja.
Menin novellikoukkuun sen takia, että muuten en koskisi novelleihin kolmen metrin kepilläkään. Nyt katsoin, että Kaskikuusen kansalaisopiston ääneenlukupiiri on peruttu, sillä piiriin oli ilmoittautunut vain kaksi. No höh!
Eilen Rautavaaralla oli kunnan ja yrittäjien yhteinen hankintailtama. Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen piti ansiokkaasti kalvosulkeiset kunnan hankintaperiaatteista. Koetan tatuoida kynnysarvot otsaani. Pienhankintojen raja-arvo on 5 000 euroa, kansalliseen kilpailutukseen tulee saattaa yli 60 000 euron urakat ja EU-tason kilpailutukseen yli 150 000 euron hankinnat/työt/urakat.
Asiakkuuspäällikkö Mia Simpanen esitti, että kunta joka vuoden alussa toisi yrittäjille avoimessa tilaisuudessa esille, mitä kunta on kyseisenä vuonna hankkimassa ja mitä töitä tulee julkiseen kilpailutukseen.
Tilaisuus voisi olla valtuustosalissa ja siellä voisi olla tarjolla pullaa sekä kahvia pumpputermarista. He, jotka eivät ole ilmoittautuneet, jäisivät ilman pullaansa, mutta voisivat silti tulla tilaisuuteen. Lupasin eilisessä tilaisuudessa Matin pullan kunnan eräälle viranhaltijalle, joka oli saanut vain puolikkaan ja näytti illan pimetessä nääntyneeltä.
Kunnan budjetin sisällä joka joulun alla hyväksytään investointiohjelma, jonka luulisi kiinnostavan esimerkiksi paikallislehteä, mutten minä kyllä vuoden viimeisestä Pitäjäläisestä mitään sellaista nähnyt. Mutta voi olla, että en ole joka Pitäjäläistä hirmu tarkkaan lukenut. Ei nimittäin hirveästi innosta lehti, jonka jutut olen jo lukenut Savon Sanomista.
Avoin vuosittainen tai jopa puolivuosittainen hankintailtamatilaisuus yrittäjille herätti yleisössä hysteeristä hihitystä, sillä sitähän yrittäjät ovat koettaneet jo vuosia ehdottaa. Mutta hyvä, että edes nyt. Tilaisuuden lopuksi käskettiin heidän nostaa kätensä, jotka uskovat, että Rautavaaran kunta kykenee muuttumaan.
Olin salin ainoa yrittäjä, joka kätensä nosti. Uskon muutokseen. En kuitenkaan usko, että kunta pystyy muuttumaan, elleivät yrittäjät sitä vaadi, asiasta muistuta ja nosta kissoja pöydälle. Keskusteluja tulee käydä naamakkain.
Edelleenkin kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen on jättänyt vastaamatta siihen, miten ihmeessä kunta ajoi latuyrittäjän optiovuosineuvottelut sellaiseen jamaan, että yrittäjällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sanoa sopimus irti.
Ja jos vastausta ei tule, asiaa puidaan sitten vaikka "paikallislehden palstoilla" tai no, voihan siitä kirjoittaa Savon Sanomiinkin, jos Pitäjäläinen haluaa etupäässä olla hyvää pataa kuntaorganisaatioiden kanssa. Toimittaja on muuten viimeinen ihminen, jolle kannattaa sanoa, että tätä ei sitten kannata käsitellä julkisuudessa. Sehän on sama kuin sanoisi, että hysss, hysss, hysss.
Toistin eilen valtuustosalissa kovaan ääneen toivomukseni siitä, että Rautavaaran kunnan edustajat ja yrittäjät kävisivät vapaamuotoisesti kahvilla ja keskustelu pääsisi aaltoilemaan rajoituksetta. Yksi kahvitilaisuus on kuulema joulukuussa ollutkin, mutta koska en ollut Rautavaaran kunnan Tuula Palojärven postituslistalla, ei tieto tilaisuudesta koskaan tullut minulle asti.
Samalla mainostin, että sellaisia tilaisuuksia järjestävät Lapinlahden yrittäjät ja kunta yhdessä. Huomenna on Lapinlahden kunnantalolla yrittäjien ja kunnan yhteiset aamukahvit. Mikähän minua vaivaa, kun julkisesti mainostin Lapinlahtea?
Onko minulla ehkä kuumetta tai jotain?
(Olen perustellut sitä, että olen Rautavaaran yrittäjissä, koska Lapinlahden yrittäjät on ollut kuolleessa tilassa. Ei ilmeisesti ole enää. Pohjanoteeraus oli ammoin, kun Lapinlahden yrittäjien puheenjohtajana oli Matti ja Liisa -lehden päätoimittajamussukkainen. Vassumies, jolla on nätti tukka ja kellokin aina näkyvissä. Jos se heebo on yrittäjä, olen minä Ylä-Savon neito!)
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]